Hiusväri allergiat!

Ehtisin nyt kohtalo tovereita tähän hiusväri allergiaan. Itse olen värjännyt hiuksia jo 10v aikasemmin ei ole tullut minkäänlaista allergiaa paitsi tietysti värin ollessa päässä on vähä kihelmöiny ja kutissu mutta asettunu sillä kun on värin huuhdellu pois. Viime keväänä vaalensin vaalennusaineella hiuksia ja sitten kävikin niin että vaikutusaikana silmistä alkoi valua vettä, meni punaiseksi ja turpos umpeen, onneks ei tarvinnut lääkäri hoitoo, se rauhotti minun hiusvärjäystä muutamaks kuukaudeks (n.4kk) olin koko sen ajan värjäämättä ja aloitin hiusvärjäyksen taas uudestaan, oireettomasti.

Nyt edellisen kerran kun värjäsin, viikko sitten ja se sai jäädä minun viimeiseksi hiusvärjäykseksi, värin ollessa päässä alkoi hirveesti kutiamaan niskaa ja kaulaa, ajattelin sen olevan hetkellinen kutina mutta toisin kävi, meni pari päivää niin koko minun ylävartalo, rinnoista ylöspäin oli aivan täynnä sellaisia pieniä ns. vesikelloja, vähän niinkuin nuppineulan pään kokoisia finnejä mutta sisällä oli jotakin vetistä ainetta, se "ihottuma" levisi olkapäihin, kaulaan ja kasvoihin. Suihkussa käydessä ihottuma vain paheni, tietenkin koska hiuksista valui vielä väriä iholle, nyt joudun pesemään hiukset lavuaarissa. Lääkäriinhän se ajatti ja lääkäri sanoi että tuuria oli ettei pahemmin käynyt ja varotti että seuraavalla kerralla ei välttämättä niin hyvin käykkään.
Siinä tuli stoppi minun hiustenvärjäykselle. Ja haluaisin varottaa teitä jotka värjäätte hiuksia niin teettäkää se vaikka kampaajalla, päänahka ei kestä jatkuvaa rasitusta ja värjäystä, hiuksista puhumattakaan.
Itselläni on hiukset nyt siinä kunnossa ettei niitä enää oikein voi hiuksiks sanoa, ihan kuin olisi pelkkää purettua hamppunarua.

Haluaisin lukea kohtalo kavereitten kokemuksia näistä allergioista, miten pahasti on käynyt...
8962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aika ikäviä allergioita olet saanut hiusväristä, mitä hiusväriä käytit tuolloin, olitko aina käyttänyt samaa merkkiä?
Itse en ole värjännyt hiuksiani 7 vuoteen, mutta voisin kertoa mitä äidilleni tapahtui kun värjäsin hänen hiuksensa poly colour - värillä (tätä väriä hän oli käyttänyt monia kertoja, silloin jokin meni pahasti pieleen)
Hiuksen värjäys sujui alussa hyvin, kaikki meni ohjeiden mukaan kuten aiemminkin, hetken päästä äitini valitti polttavaa kipua päänahassa ja korvissaan, siitä hän meni pian pesemään värit pois, mutta vahinko oli jo kerennyt käymään.
Äitini päänahkaan tuli haavoja, korviin pahempia reaktioita, korvista lähti nahat pois ja turposivat kauheasti, kuin oisi ollut tulipalossa, voi vain kuvitella sitä tunnetta heinäkuussa, kun korvien haavaumat märkiintyy, menimme lääkäriin, lääkäri totesi hiusväri allergian, saatiin rasvaa haavaumiin, kesti kauan ennenkuin korvissa uusiutui nahat.
Äidilleni jäi päänahkaan arvet, samoin korvien alueelle, nykyään emme värjää äitini hiuksia poly colourilla, en vieläkään ymmärrä mikä aineosa värissä aiheutti tuollaisen reaktion, sitä ei ole ennen tapahtunut?
Mietin jos väri olisi ollut vanhaa, pilaantunutta, tuskin kaupassa niin tehtäisiin, ettei uusia värejä vaihdettaisi?
Sellainen kertomus minulta, varmaan näitä tapauksia on paljon.

Äänestä

Tässä vähän faktaa hiusväreistä:KAIKKI hiusvärit valmistajasta riippumatta valmistetaan suurinpiirtein samoista aineista.Ei ole väliä onko poly coloria,fruktista,lorealia tai kampaamon värejä.Tämä on FAKTAA.
Lähes kaikissa sävyllisissä(punainen,ruskea,musta,toffee,kupari jne.) hiusväreissä,myös kevytväreissä on ainetta nimeltä PARAFENYLEENIDIAMIINI eli PPD.Tämä on hyvin yleinen herkistävä aine.Vaikka olisitte värjänneet viimeiset 10 vuotta ilman mitään reaktiota,saattaa allergisoituminen tapahtua koska tahansa.
Tämän vuoksi kannattaa aina kiinnittää huomiota tuntemuksiin hiuspohjassa värjätessä;jos tuntuu kirvelyä,polttoa tai kutinaa,on se aina varoitusmerkki ja silloin väri tulisi huuhdella heti pois päästä ja hakeutua allergiatesteihin lääkäriin.
Ainoat syyt,miksi kampaajalla värjäyttäminen on turvallisempaa on se,että siellä pidetään värin vaikutusajoista kiinni ja se,että siellä on ainakin joku soittamassa ambulanssia,jos tilanne menee niin pahaksi.
Yleisesti ottaen aiemmissa kirjoituksissa mainitut reaktiot ovat TODELLA harvinaisia,mutta täysin mahdollisia kaikille niille jotka hiuksiaan värjäävät.
Tässä sitä FAKTAA ihan aluksi.

Äänestä

Itse kärsin vaalennusaineallergiasta, tarkalleen ottaen luultavasti jostain hajusteallergiasta. Hiusväreistä en saa mitään reaktiota.

Värjäsin yksi ilta ihan normaalisti Poly Blonde vaalennusaineella juurikasvua, kun yhtäkkiä rupesi niskaa polttamaan ja kutiamaan. Myös käsivarret ja maha alkoi kutisemaan ja tajusin ettei se ole ihan normaalia joten pesin aineen äkkiä pois päästä. Käsiin, mahaan ja naamaan tuli punaiset läntit, jotka lähtivät pois kortisonirasvalla. Hengitysoireita ei tullut onneksi, mutta tuo jo säikäytti tosi paljon.

Nykyään värjään tukan niin, ettei aine koske päänahkaan eli jätän aina juurikasvua. Rasittavaa, mutten halua luopua vaaleista hiuksistani.

Äänestä

Tiedossa olikin että tuo PPD on se allergisoiva aine näissä hiusväreissä. Itse en ole niin merkki uskollinen että yhellä värillä/valmistajalla värjäisin, viimeksi taisi olla l'orealin exellence (vai miten kirjotetaankaan) se tumman ruskea, tosin hiuksista ei tullut tumman ruskeita vaan mustat! Itselläni kauheat kivut vieläkin viikon jälkeen, johtuen tuosta ihottumasta vaikka lääkäri antoi voidetta, muistaakseni locoid nimistä. Kiitän todella onneani ettei pahemmin käynyt. Tässäkin asiassa voisi sanoa että sitä leikkii tulella kun värjäilee hiuksia. Eräs parturi-kampaaja sanoi kerran että heijän aineissa ei ole niin paljoa sitä ppd:tä kun marketin väreissä, mene ja tiedä sitten. Itse ajattelin kokeilla sitten oman värin tultua sitä hennaväriä, sen ei kuulema pitäisi allergisoija jos on puhasta hennaa.

Äänestä

"Ei hiusväreille",sinuna en kokeilisi hennaa,sillä entä JOS se ei olekaan puhdasta?Etsi mieluummin kampaamo missä käytössä Elumen-värit,ovat paljon turvallisempia,eivätkä tee hiuksiin edes rakennevaurioita kuten tavalliset hiusvärit.Lisäksi pysyvät haalistumattomana toooodella pitkään.Parhaiten löydät kampaamosta,missä Goldwell-logoja tai tuotteita!

Äänestä

Allergiassa ei riitä, että herkistävää ainetta käyttää vähemmän. Sitä pitää välttää kokonaan.

Olen koko illan koettanut etsiä ihmisystävällistä tapaa muuttaa hiusten väriä, mutta taitaa olla toivotonta... Kemikaaliallergialistaani en edes muista, mutta en uskalla riskeerata hiusvärien vuoksi. Formaldehydittomat kynsilakat olen uskaltanut ottaa käyttöön vuosikausien tauon jälkeen.

Nyt tahtoisin vaihtaa hiusten väriä, mutta kaikki lukemani on liian kammottavaa, ja minulla on jo karvaita kokemuksia allergioista ja muista iho-oireista. Allergian lisäksi hiusvärien kemikaalit lisäävät syöpävaaraa.

Tumman maantien värisiä hiuksiani ei saa vaalennettua edes sitruunamenetelmällä. Ja luomuvärien sävyt ovat melkein yhtä vaatimattomia kuin omani. Eli olen maantien värinen, kunnes hiukset hiljalleen harmaantuvat (toivottavasti) hopean värisiksi. Sitä odotellessa taidan käydä ostamassa neonoranssin pipon.

Äänestä

Hei! Tulee aina vaalennuksen jälkeen kutinaa ja polttelua vaikka se tehdään kampaamossa.kutina kestää toistaviikkoa ,mutta rauhoittuu perusvoiteilla ja päänahkaa kosteuttavilla aineilla. toisinaan hytrokortisonilla.
mutta aina pitää vain vaalennuttaa.

Äänestä

pipopäässä: oletko kokeillut tai uskaltaisitko kokeilla ns. suoravärejä? directionsilla on ihan hyviä värejä vaikka ovatkin shokkivärejä, itse en saanut siitä mitään oireita kun siitä on jätetty kaikki sonta pois, omasta mielestä ihan hyvää tavaraa allergiselle, tuoksukin on aika mieto. Itte ajattelin kokeilla sitä hennaväriä sitten kunhan saan joskus oman värin kasvatettua esille.

Toisaalta ihan odotettavaa että monelle ihmisille tulee allergisia reaktioita hiusväreistä ja muista teollisista aineista, ei ihmistä oo luotu kestämään niitä aineita koko elämää, jotkut on kyllä vahvempia kestämään mutta pitemmän päälle ei ole kovinkaan terveellistä jatkuvaan altistaa itseään kemikaaleille. Itte yritän elää mahollisimman vähällä teollisella tuotteella, tarkotan siis tällä sitä että en osta kaupasta shampoita ja muita aineita, tilaan kaiken pesuun tarvittavan eko liikkeestä, jossa kaikki aineet on itse tehtyjä eikä niissä ole mitään ylimääräistä. Nahka ei kestä enää kaupan tuotteita, meikit piti jättää pois kun niistäkin tuli allergisia reaktioita, toisaalta ei tää naturellina eläminen oo yhtään huonoo :)

Kertokaas ihmiset lisää kokemuksia, ei pelkästään hiusväreistä mutta muistakin aineista jos olette saaneet oireita. Omalla kohdalla tosiaan piti jättää meikit pois kun aina rupes vettä valumaan silmistä kun vähänkin tarjotteli ripsaria tai rajauskynää ja meikkivoiteen kanssa kävi niin että tuli ihottumaa ja kutisi ihan juutaan paljon, parempi oli jättää pois.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei hiusväreille! kirjoitti:

Ehtisin nyt kohtalo tovereita tähän hiusväri allergiaan. Itse olen värjännyt hiuksia jo 10v aikasemmin ei ole tullut minkäänlaista allergiaa paitsi tietysti värin ollessa päässä on vähä kihelmöiny ja kutissu mutta asettunu sillä kun on värin huuhdellu pois. Viime keväänä vaalensin vaalennusaineella hiuksia ja sitten kävikin niin että vaikutusaikana silmistä alkoi valua vettä, meni punaiseksi ja turpos umpeen, onneks ei tarvinnut lääkäri hoitoo, se rauhotti minun hiusvärjäystä muutamaks kuukaudeks (n.4kk) olin koko sen ajan värjäämättä ja aloitin hiusvärjäyksen taas uudestaan, oireettomasti.

Nyt edellisen kerran kun värjäsin, viikko sitten ja se sai jäädä minun viimeiseksi hiusvärjäykseksi, värin ollessa päässä alkoi hirveesti kutiamaan niskaa ja kaulaa, ajattelin sen olevan hetkellinen kutina mutta toisin kävi, meni pari päivää niin koko minun ylävartalo, rinnoista ylöspäin oli aivan täynnä sellaisia pieniä ns. vesikelloja, vähän niinkuin nuppineulan pään kokoisia finnejä mutta sisällä oli jotakin vetistä ainetta, se "ihottuma" levisi olkapäihin, kaulaan ja kasvoihin. Suihkussa käydessä ihottuma vain paheni, tietenkin koska hiuksista valui vielä väriä iholle, nyt joudun pesemään hiukset lavuaarissa. Lääkäriinhän se ajatti ja lääkäri sanoi että tuuria oli ettei pahemmin käynyt ja varotti että seuraavalla kerralla ei välttämättä niin hyvin käykkään.
Siinä tuli stoppi minun hiustenvärjäykselle. Ja haluaisin varottaa teitä jotka värjäätte hiuksia niin teettäkää se vaikka kampaajalla, päänahka ei kestä jatkuvaa rasitusta ja värjäystä, hiuksista puhumattakaan.
Itselläni on hiukset nyt siinä kunnossa ettei niitä enää oikein voi hiuksiks sanoa, ihan kuin olisi pelkkää purettua hamppunarua.

Haluaisin lukea kohtalo kavereitten kokemuksia näistä allergioista, miten pahasti on käynyt...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu