Neuvoton

Olen ollut vajaa 10 vuotta avoliitossa itseäni vanhemman naisen kanssa. Alun perin sovimme että kulut laitettaisiin puoliksi käytänössä on kuitenkin niin että olen joutunut kustantamaan kaiken lähes itse myöskin hänen kulunsa.

Tulojen laskiessa (työtön kun on) On tullut hirveitä riitoja siitä että kun minä en enää pysty tukemaan taloudellisesti häntä ja huolehtimaan kuluista. Vaikka olen antanut hänelle kaiken omaisuuden mitä omistan

Myöskään parisuhde ei enää toimi.

Tiedän että helpoin tapa olisi lähteä kokonaan eri suuntiin. Olen kuitenkin periaatteen ihminen eli se joka leikkii ryhtyy se leikin kestäköön.

Tilanne on alkanut rasittamaan minua henkisesti enkä tiedä kuinka jatkaa eteenpäin.
3145
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos parisuhdekaan ei enää toimi, mielestäni on paras lähteä eri suuntiin. Mitä tahansa ei tarvitse periaatteidenkaan vuoksi kestää.

Äänestä

"Olen kuitenkin periaatteen ihminen eli se joka leikkii ryhtyy se leikin kestäköön."

Mihin/millaisia neuvoja siis haluat? Jos vapaaehtoisesti olet elättänyt häntä etkä enää siihen pysty niin tottakai hän kiukuttelee. Todennäköisesti todettuaan, että tilanne on pysyvästi muuttunut, hän on se joka ottaa ja lähtee ja etsii uuden elättäjän.

Jos olet kirjaimellisesti lahjoittanut hänelle kaiken omistamasi niin hän vie senkin mennessään.

Äänestä

Onkos se nainen laiska saamaton ja työtön joka ei halua tehdä töitä. onko se ollut töissä ikinä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


neuvoton1 kirjoitti:

Olen ollut vajaa 10 vuotta avoliitossa itseäni vanhemman naisen kanssa. Alun perin sovimme että kulut laitettaisiin puoliksi käytänössä on kuitenkin niin että olen joutunut kustantamaan kaiken lähes itse myöskin hänen kulunsa.

Tulojen laskiessa (työtön kun on) On tullut hirveitä riitoja siitä että kun minä en enää pysty tukemaan taloudellisesti häntä ja huolehtimaan kuluista. Vaikka olen antanut hänelle kaiken omaisuuden mitä omistan

Myöskään parisuhde ei enää toimi.

Tiedän että helpoin tapa olisi lähteä kokonaan eri suuntiin. Olen kuitenkin periaatteen ihminen eli se joka leikkii ryhtyy se leikin kestäköön.

Tilanne on alkanut rasittamaan minua henkisesti enkä tiedä kuinka jatkaa eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu