Meneekö suhde karille varmuudella jos puolison on valinnut perusteella, ainoa mikä tarjolla -tyyliin. Olen itse tässä osapuolena, joka rakastui mutta mies otti minut kun ei toista saanut.
Ei koskaan valittu
_onneton_
7279
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sanoisin , että suhde vahvistuu vain. Mistäs tiedät olisiko miehesi saanut ketään muuta. Olen 33v. nainen ja minulle kävi vähän samaten kuin ap:lle. Olen monien mielestä kaunis nainen mutta joittenkin mielestä olin > 22v. < saakka aikamoinen jakorasia. Asuin pienessä kaupungissa em. ikään saakka siellä. Enää loppuajasta en enää kelvannut edes kellekään miehelle.
Sitten läksin isompaan paikkaan töihin ja tapasin ihanan miehen. Menimme naimisiin olessani 23vuotias ja rakastan miestäni ihan hirveästi , kuten hänkin. Ikinä ei tule sellaista miestä vastaan , että pettäisin kultaani.
No ihan varmuudella en osaa sanoa olinko ainoa joka hänet huoli, mutta sen tiedän varmuudella, että se kenet hän olsi halunnut, sitä ei saanut. Yritti kyllä vielä meidän yhdessäolon alettuakin.
Olemme olleet yhdessä 12 vuotta ja rankkaa on ollut. Lapsikin on saatu aikaiseksi, mutta muuta ei sitten olekkaan, ei seksiä periaatteessa moneen vuoteen, vain muutama (ehkä 4 kertaa) 4 vuoden aikana.
Mies väittää, että vika minussa ja voihan se ollakin, mutta kaivelee vieläkin se, etten ollut se ns. "ykkös valittu"
Niinkuin itsekin vastaat kysymykseesi, ei voi onnistua. jos tuollaiseen suhteeseen ryhtyy se joka jää vaille rakkautta on koko ajan vailla JOTAIN, ja se on rankka tie, olen itse sen kokenut. Onneksi on ohi.
Lähde kävelemään noin tylyttävän miehen luota. Taitaa olla miehellä itsellään tukku ongelmia, jotka nyt kätevästi kierrättää sinun vioiksesi. Lähde ennen kuin masennut. Parempaa luvassa toisaalla!
Sanoisin kuitenkin, että mene käymään vaikkapa parisuhdeterapeutin luona, jonka kanssa voisit keskustella nuo mieltäsi painavat asiat ja katso sitten asioita vasta uudelleen, olet ehkä juuttunut liikaa tuohon miehen entiseen elämään, hän ei saanut ja sillä se pitäisi olla ohi.
Aika on jo näyttänyt miehelle, että ei tule saamaan tuota pakkomiellettään.
Jos seksi on sinun mielialasta johtuen noin harvassa, mene ihmeessä keskustelemaan, tarviet päästä tuon asian yli ja pian.
Olen kyllä käynyt terapiassa ja syönyt masennuslääkkeitä, mutta ei se miehen käytökseen vaikuttanut. Mies ei suostu pariterapiaan, koska vika on kuulamma vain ja ainoastaan minussa.
Terapiani ja masennuslääkkeiden myötä asia hetkeksi vähän parani, mutta peikko on olemassa silti. Tätä on jatkunut jo liian kauan ja tästä on tullut sitä "elämää", paremmasta ei osaa kuin haaveilla ja elänkin suurimmaksi osaksi haavemaassa, nukun paljon ja haaveilen.
Joka kerta kun tulee riitaa jostain, mies huuta vain, että olen hullu ja käskee mennä hoitoon, ei paljoa auta.
Uskoisin, että pääongelma on se, etten pysty nauttimaan mieheni kanssa tai hänen kosketuksistaan, koska en tunne olevani hänelle se "valittu". Koskaan hän ei ihaile minua tai muutenkaan näytä kiintymystään. Humalassa kyllä aina vannoo rakkauttaan.
En tunne olevani rakastettu tässä suhteessa.
Et ole rakastettu suhteessa, koska miehesi ei osaa sinua rakastaa. Se on hänen vikansa, ei sinun. Rakasta itseäsi enemmän, ja siitä lähtökohdasta valitse miten itsellesi saat mielenrauhan ja tyytyväisen olon. Ihminen kaipaa samanhenkistä seuraa, ystäviä, iloista yhdessä tekemistä voidakseen hyvin. Huolehdi itsestäsi. Et ole mikään miehesi uloke, jonka onni ja onnettomuus ovat riippuvaisia herransa mielialoista.
Herää unimaailmastasi! Lapsesi takia edes.