Miten jaksaa

Niin yksin

Vaimoni lähti muutama kuukausi sitten kotoa, jättäen kaiken. Lapset ovat kanssani, äiti tapaa heitä hieman epäsäännöllisesti, mutta ottaa heidät nyt tänään viikonlopuksi luokseen.
Tuntuu niin hirveältä olla yksin talossa, kun ei ole mitään siitä ”normaalista” jäljellä.

Meillä meni ihan kuten kenellä tahansa, työssä käytiin molemmat, ei valtavaa rakkautta, mutta lähes 20vuoden jälkeen ei suuria tunteita monellakaan kai ole jäljellä.
Sen verran kuitenkin, että ikävä on suunnaton ja tiedän, ettei hän tule takaisin!

Nyt yksin oleminen on outoa, en pysty oikein tekemän mitään ja tuntuu että kaikkea pitäisi tehdä kokoajan kuitenkin?

Uutta seuraakin kokeilin, ei sen saamisessa ole ongelmaa, mutta ei sekään loppujen lopuksi tunnu miltään, kun kaikki ajatukset pyörivät tämän tilanteen, lapsien ja pois muuttaneen vaimoni ympärillä!

Mitä kuuluu tehdä että saa ajatuksia edes välillä johonkin muualle?

5

1243

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Limppu

      Se, että väkisin yrittää olla ikävöimättä tai yrittää tehdä jotain unohtaakseen ikävän, pitää sitä juuri yllä. Ikävä on äärettömän luonnollinen tunne. En tiedä, onko sinulle siitä apua, mutta joitakin on auttanut se, kun he ovat määritelleet sen, mitä loppujen lopuksi ikävöivät. Onko päälimmäisenä pettymyksen sävytteinen ikävä koska te erositte? Vai liittyykö se puhtaasti ihmissuhteen menettämiseen? Ikävöidäkkö siis perhe-elämää vai ihmistä?

      Sanoit, että ei enää ollut mitään valtavaa rakkautta. Minusta ikävöiminen osoittaa kyllä rakkautta. Ja mitä aikaan ja tunteisiin tulee: tunteet muuttavat muotoaan, eivät suinkaan lopu. Pitkässä liitossa haaste kahdelle aikuiselle onkin hyväksyä tunteiden muuttuminen ja ymmärtää se, ettei se suinkaan ole negatiivinen asia (ellei tunteet ole negatiivisia!).

      Viimeinen kysymyksesi on kaksi teräinen miekka: totta, että ihminen haluaisi pahasta olosta irti, jotta elämä tuntuisi edes siedettävän mielekkäältä. Mutta tärkeää on käydä niitä omia ajatuksiaankin läpi ja hyväksyä kaikki tunteet inhimillisinä osatekijöinä henkisessä kasvuprosessissa (sillä sitähän ero on; kasvamista ja oppimista uuteen).

      Voimia.

    • Heidi

      Tiedän kyllä tunteesi. Ne tunteen on vain elettävä läpi. Itselläni on ollut vastaavaa pitkän avioliiton jälkeen ja parhaillaan on päättymässä avoliitto. Aikuisia kun olemme yritämme vielä kaikkemme toistemme uudelleen läytämiseksi. En ole enään ahdistunut, mutta olen äärettömän surullinen kaikesta. Jaksan uskoa, että aina tulee uutta ja hienoa tilalle josta iloita. Milloin - sitä täytyy vain jaksaa odottaa. Kannattaa myös olla yhteydessä johonkin ammattiauttajaan jotta asia tulee käytyä läpi eikä riipu sitten mahdollisissa uusissa suhteissa mukana. Kaikkea hyvää ja nauti lapsistasi ja kodistasi, pienistä asioista joita pilkottaa!

    • saman kokenut

      Moi ja voimia sulle ja jaksamista.
      Itse olen tällä hetkellä aivan samassa tilanteessa olen vain naispuolinen. Mies lähti 25v vuoden jälkeen toukokuussa. Teksiviestillä ilmoitti ettei tästä tule mitään, jäin 4 lapsen kanssa yhteiseen asuntoon ja yritän tässä tulla toimeen ja jatkaa lasten takia. Mies ei ole vielä kertaakaan ottanut lapsia luokseen, muutavan kerran viikossa käy lapsia pikaisesti katsomassa.
      Kaikista pahinta tässä on se kun edelleenkiin rakastan miestäni hyvin paljon ja on kova ikävä. Mutta olen päättänyt et en näytä miehelleni kuinka paha olo mulla on, antaa sen nyt mennä ja katsotaan mitä tapahtuu, milloin tulee eropaperit.
      Mutta käy tässä miten tahansa elämä jatkuu ja toivon että vielä joskus löydän jonkun mukavan ihmisen vierelleni jos me ei enää palata yhteen.
      Kaikkea hyvää sulle ja iloista loppu kesää !

      • Niin yksin

        En voi ymmärtää, että joku voi ilmoittaa tällaisesta asiasta tekstiviestillä!
        Kai se on helpompaa, kun ei tarvitse katsoa toista silmiin, mutta silti.

        Me sentään puhuimme asiasta, homma vaan meni niin, ettei vaimoni kertonut koko totuutta syystään lähteä, hän sanoi muuttamisen syyksi oman riittämättömyyden tunteensa.
        Joka tapauksessa hänellä oli uusi ystävä olemassa, josta minä en alussa tiennyt, mutta eihän se salassa voi pysyä, vaikka hän sitä alussa koettikin kovasti!

        Nyt olen hakenut eroa ja huoltajuus asiat selvitetään mahdollisimman pian. Nämä asiat laitoin minä alkuun, kun vaimoni ei aikonut tehdä asialle mitään, hän aikoi antaa kaiken olla taustalla ennallaan.
        Minusta tuntui, että jäin lasten kanssa takaportiksi, jollei uusi elämä häntä kiinnostaisikaan, voisi koettaa palata takaisin, mutta ei se mielestäni niin voi olla.

        Raskasta itselleni on se että kaipaan häntä kovasti, mutta ei tästä voi mitenkään olla paluuta mihinkään! Minäkään en halua näyttää hänelle ikävääni ja teen vain kaiken sen eteen, että elämän saisi jotenkin siihen järjestykseen jolla tätä jatkaisin ilman häntä.

        Kai elämä tästä vielä voittaa ja joskus vielä illalla yksin ollessa, ei ole kokoajan paha olla?


      • vesmies59
        Niin yksin kirjoitti:

        En voi ymmärtää, että joku voi ilmoittaa tällaisesta asiasta tekstiviestillä!
        Kai se on helpompaa, kun ei tarvitse katsoa toista silmiin, mutta silti.

        Me sentään puhuimme asiasta, homma vaan meni niin, ettei vaimoni kertonut koko totuutta syystään lähteä, hän sanoi muuttamisen syyksi oman riittämättömyyden tunteensa.
        Joka tapauksessa hänellä oli uusi ystävä olemassa, josta minä en alussa tiennyt, mutta eihän se salassa voi pysyä, vaikka hän sitä alussa koettikin kovasti!

        Nyt olen hakenut eroa ja huoltajuus asiat selvitetään mahdollisimman pian. Nämä asiat laitoin minä alkuun, kun vaimoni ei aikonut tehdä asialle mitään, hän aikoi antaa kaiken olla taustalla ennallaan.
        Minusta tuntui, että jäin lasten kanssa takaportiksi, jollei uusi elämä häntä kiinnostaisikaan, voisi koettaa palata takaisin, mutta ei se mielestäni niin voi olla.

        Raskasta itselleni on se että kaipaan häntä kovasti, mutta ei tästä voi mitenkään olla paluuta mihinkään! Minäkään en halua näyttää hänelle ikävääni ja teen vain kaiken sen eteen, että elämän saisi jotenkin siihen järjestykseen jolla tätä jatkaisin ilman häntä.

        Kai elämä tästä vielä voittaa ja joskus vielä illalla yksin ollessa, ei ole kokoajan paha olla?

        Niin kuulosta tutulta. Mulla kävi samoin vuonna 2000 ja selityskin oli sama että en tunne sua kohtaan mitään. Parisuhde oli kestänyt yli 20 vuotta. Kyllä oli shokki ja apua haettiin perheneuvolasta, tuloksetta. Töissä mietin kotiasioita ja kotona yöllä sit työasioita. Uni vaje kasvoi ja asiat suureni aamua kohti. Hain työterveys asemalta apua ja pääsin heti keskustelemaan asioista hoitajan kanssa. Hän passitti sitten kallonkutistajan luo jossa sain surra, itkeä ja haukkua. Se mikä esti lopettamasta tätä kaikkea oli nuorempi poikani joka halusi jäädä isän luo. Arki ja arjen kohtaaminen poikani kanssa piti minut pystyssä pahimman ajan. Avoimuus auttaa jos vaan joku jaksaa kuunnella ja ymmärtää. Myt olen jo päässyt yli pahimmasta joka kuulemma kestää miehellä noin 3-5 vuotta. Katkeruus on se pahon vihan kanssa joka vie voimia. Tapasimme kuukausi sitten poikani rippijuhlissa ja se ei enää sattunut. Voimia sinulle ja arki se on mikä miehen tiellä pitää. Anna itsellisi aikaa ja pidä jonkunlaista päiväkirjaa johon saat purkaa tunteesi. Entinen suhde täytyy käydä pohjmutia myöten loppuun että voi joskus aloittaa jotain uutta suhdetta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9198
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      8004
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5761
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2378
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2103
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1752
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1695
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1455
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1382
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1380
    Aihe