Olisi kiva kuulla kommelluksistanne jos sellaisia on ollut.
Kertokaa kommelluksia haku reissulla
4
1582
Vastaukset
- HOj
Hei
Kesällä 2003 heinäkuussa tornion tullissa oli liikennevalot rikki. Tullimies yritti pysäyttää ohi ajavia "punakilpirikollisia" juoksemalla. :-)
Katselin suu auki että mitä toi tullimies tekee kun se yritti spurtata siellä taustapeilissä ja ajelin sinne tulliaseman pihaan parkkiin. Kaveri puuskutti perään ja sanoi että kaks oli jo päässy karkuun sinä aamuna. Ne karkuun päässeet vois tänne tietysti kirjoittaa että kuin täpärällä tilanne oli, esimerkiksi että roikkuiko se tullimies jo puskurissa tai ovenkahvassa. - Orvi
Vaimon kanssa ostettiin kumpikin autot saksasta. Lähdettiin sitten peräkkäin ajamaan autobaanalle ja ensimmäisessä ruuhkassa vaimo täräytti perään. Minun auton perä rutussa ja vaimon auton keula, no jatkettiin sitten, että minä ajan takana ja vaimo edessä. No Hampurissa vaimo veti äkkijarrutuksen liikennevaloissa ja minä tärskäytin perään... ketutti.
No ostetttiin kalliit valoumpiot ja perävalot mukaan ja jatkettiin kohti Tanskaa. Jäähdytin kuitenkin oli minun autossa vaurioitunut ja nesteet valuneet pihalle pikkuhiljaa, kansi pahvi palanut, ja piti ottaa hinausauto Tukholmaan asti.
Kotona naapurit ihmettelivät; ai, kolariautotko te kävittekin ostamassa.
Lisäksi katsastuksessa havaittiin, Kolarikorjauksien jälkeen tietysti, että molemmat autot olivat USA-mallia...
Nyt meillä on 2 kallista peltoautoa.- Jussipussi
...ja sitten sä heräsit, ja päätit päästää koiran ulos kuselle.
- Volkkari
Viikko sitten kävi Kölnin lähellä näin. Lähdettiin liikkeen pihasta koeajolle liikkeen kiinnittämillä koeajokilvillä. Moottoritiellä kokeiltiin kuinka auto kulkee ja nopeus nousi 180-190 km/h. Auto pelasi hyvin ja käännyttiin takaisin. Ajoimme ulos moottoritieltä taajamaan ja vauhtisokeana ylinopeutta valvontakameraan, joka räpsäisi (salamavalo) meistä kuvan. Päästelin siinä ärräpäitä ja mietin kuinka suuri ylinopeusmuistutus saksan maalla on. Vähän ennen liikettä pysähdyimme vielä vilkaisemaan autoa ulkopuolelta. Seisoin auton takana ja yhtäkkiä huomasin, että takakilpi puuttuu. Kävelin auton eteen ja sama juttu! Molemmat kilvet olivat lähteneet kovassa ajossa taivaan tuuliin. Sitten alkoi hymyilyttämään. Poliisilla on kuva kilvettömästä autosta. Ajeltiin sitten liikeeseen ja oltiin ihan hissukseen niistä kilvistä. Myyjä ja kilvet kiinnittänyt kaveri eivät olleet ulkona. Jätimme auton ulos ja menimme sisälle myyjän juttusille kauppoja hieromaan. Juteltiin hetki ja mentiin ulos. Sitten myyjä kutsui kilvet kiinnittäneen kaverin, jotta kävisimmme vielä näyttämässä autoa liikkeen huoltomekaanikolle. "Kilpimies" tuli paikalle ja otti uudet kilvet ja laittoi ne autoon kiinni. Kumpikaan ei ihmetellyt kilpien puuttumista! Kuvittelivat ilmeisesti toistensa ottaneen ne pois. Sitten ajoimme auton parin sadan metrin päähän huoltoon. Nyt auto on meidän pihassa ja kilvet ovat todennäköisesti vielä sillä moottoritien pientareella. Ihmeellistä, mutta totta ;-)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399140Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737873Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605547William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542334Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62079Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821729Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191664Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921413Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381348Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt61206