Naisten mielipiteitä kaipaan.
Ongelma on tämä. Olemme nelikymppinen aviopari. Pitkän parisuhteen aikana monet syyt olivat johtaneet siihen, että vaimoni ihastui toiseen mieheen. Pettämiseen asti tämä ei ihastus ehtinyt johtaa.
Tämän jälkeen on tapahtunut paljon. Niitä syitä, jotka olivat johtaneet tyytymättömyyteen parisuhteessamme, on nyt saatu selvitettyä. Käymme aktiivisesti pariterapiassa. Paljon työtä vielä on jäljellä, mutta suunta on oikea. Mikäli meillä olisi aina ollut samanlainen yhteys kuin nyt, tuskin olisimme tähän kriisiin edes joutuneet.
Tunteet vain ovat pelissä. Vaimoni selkeästi vahvat ajatukset tuon toisen miehen suuntaan antavat hänelle syyn epäillä sitä, voiko hän enää koskaan rakastaa minua sillä tavoin kuin parisuhteessa pitääkin. Hän ilmeisesti odottaa, että jotta parisuhteemme voisi toipua, hänen pitäisi uudelleen ihastua minuun vielä voimakkaamminen kuin tähän toiseen mieheen.
Meillä on todella paljon yhteistä, lapset, huumorintaju, arvot, koti, osa harrastuksista, ystäviä, omaisuus... Tästä kaikesta luopuminen ei varmasti myöskään vaimoani houkuttele.
Kumpi siis on helpompaa?
- luopua ihastuksesta ja mahdolisesti myös siitä, että ei enää koskaan tule kokemaan tajunnanräjäyttävää rakastumisen tunnetta
- pitkästä parisuhteesta, joka sisältää niitä asioita, joita ainakin parisuhdeoppaiden mukaan pitkissä suhteissa parhaimmillaan on
Entä kumpi on todennäköisempää?
Miten naiset yleensä toimivat? Jäävätkö he parisuhteeseen, joka on saatu "korjattua" vai lähtevätkö he mielijohteidensa matkaan ja rakastumisen tunteen perään?
Itse uskon, että riittävä tunnekin parisuhteeseemme vielä on löydettävissä. Harmi vaan, että alkuhuuma on jo koettu parikymmentä vuotta sitten ja samaa tunnetta välimme tuskin enää on odotettavissa.
Ongelma on tämä. Olemme nelikymppinen aviopari. Pitkän parisuhteen aikana monet syyt olivat johtaneet siihen, että vaimoni ihastui toiseen mieheen. Pettämiseen asti tämä ei ihastus ehtinyt johtaa.
Tämän jälkeen on tapahtunut paljon. Niitä syitä, jotka olivat johtaneet tyytymättömyyteen parisuhteessamme, on nyt saatu selvitettyä. Käymme aktiivisesti pariterapiassa. Paljon työtä vielä on jäljellä, mutta suunta on oikea. Mikäli meillä olisi aina ollut samanlainen yhteys kuin nyt, tuskin olisimme tähän kriisiin edes joutuneet.
Tunteet vain ovat pelissä. Vaimoni selkeästi vahvat ajatukset tuon toisen miehen suuntaan antavat hänelle syyn epäillä sitä, voiko hän enää koskaan rakastaa minua sillä tavoin kuin parisuhteessa pitääkin. Hän ilmeisesti odottaa, että jotta parisuhteemme voisi toipua, hänen pitäisi uudelleen ihastua minuun vielä voimakkaamminen kuin tähän toiseen mieheen.
Meillä on todella paljon yhteistä, lapset, huumorintaju, arvot, koti, osa harrastuksista, ystäviä, omaisuus... Tästä kaikesta luopuminen ei varmasti myöskään vaimoani houkuttele.
Kumpi siis on helpompaa?
- luopua ihastuksesta ja mahdolisesti myös siitä, että ei enää koskaan tule kokemaan tajunnanräjäyttävää rakastumisen tunnetta
- pitkästä parisuhteesta, joka sisältää niitä asioita, joita ainakin parisuhdeoppaiden mukaan pitkissä suhteissa parhaimmillaan on
Entä kumpi on todennäköisempää?
Miten naiset yleensä toimivat? Jäävätkö he parisuhteeseen, joka on saatu "korjattua" vai lähtevätkö he mielijohteidensa matkaan ja rakastumisen tunteen perään?
Itse uskon, että riittävä tunnekin parisuhteeseemme vielä on löydettävissä. Harmi vaan, että alkuhuuma on jo koettu parikymmentä vuotta sitten ja samaa tunnetta välimme tuskin enää on odotettavissa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Varmasti tunteet löytyisivät uudelleen, jos vaimosi vain pääsisi eroon ihastumisestaan toiseen mieheen. Melkein tekisi mieli suositella, että lähtisi sen matkaan hetkeksi, että silmät aukeaisivat (ei siitä mitään tulisi).
Valitettavasti täyttymättömän intohimon kanssa on mahdotonta kilpailla, siinä ei voi voittaa. Ja toisaalta sinä et enää halua kilpailla sitten kun tuo intohimo toisaalla on täytetty.
Ero on realistinen vaihtoehto, ei katastrofi vaan yksi vaihtoehto muiden joukossa.
Tässähän se ongelma onkin. Uskon, että lopulta vaimonikin ymmärtäisi nykyisen parisuhteemme olevan "paras" vaihtoehto. Sanoit hyvin, että "täyttymättömän intohimon kanssa on mahdoton kilpailla". Sitä kilpailua käyn nyt...
Erokin on vaihtoehto - siitäkin on puhuttu. Sitä en kuitenkaan itse toivo.
Valitettavasti parisuhteeseenne jää väkisinkin negatiivinen vire, koska vaimosi tosiaan joutuu uhraamaan onnensa perheen eteen -- ellei hän uhraa perhettään onnensa eteen.
Niin naiset kuin miehetkin joutuvat tekemään päätöksiä. Tunteille ei voi mitään, mutta teoille voi. Et voi päättää tätä asiaa vaimosi puolesta.
Vaimosi ihastus ei liity mitenkään siihen, että parisuhteessanne pitäisi korjata jotain. Uutuus voittaa tuttuuden. Yksi mahdollisuus on, että vaimosi lähtee ihastuksensa perään ja lumous haihtuu, kun hän tutustuu mieheen paremmin. Silloin hän palaa kotiin häntä koipien välissä. Mutta tätäkään ei voi ennakolta tietää.
Pitkän parisuhteen edut koituvat lähinnä lasten hyväksi.
Asiat pitää selvittää ennen kun hän päättää lähteä tunteidensa perään. Toisin sanoen mikäli hän päättää lähteä, hän tietää, että minä en enää hänen tulevaisuuteensa kuulu.
"Häntä koipien välissä" palaaminen on jokseenkin pahinta, mitä voi tapahtua. Se tarkottaisi meille molemmille onnetonta tulevaisuutta. Uskon tuntevani itseni niin hyvin, että takaisin en häntä siinä tapauksessa ottaisi. Silläkään ei ole mitään tekemistä asian kanssa, haluaisinko hänet takaisin vai en.
Ihastus on varmasti ollut ongelmiemme seuraus eikä syy.
Silti juuri tämä ihastus saattaa antaa syyn eroon.
Ihastumisia tulee ja menee. Ellei se ole rakkautta.
Pyydä vaimoasi miettimään onko hän rakastunut tähän mieheen ja jos hän on RAKASTUNUT hän ei voi rakastaa sinua enää samalla tavalla. Ihastumiset menevät ajanmittaan ohi. Toivottavasti saatte asiat selviksi :) Hyvää jatkoa aloittajalle
Kiitos kannustuksesta mis.sy
En usko hänen olevan rakastunut - mutt mistähän sen tietäisin. Hänellä ei kuulemma ole edes ihastumisia ennen tätä ollut. Välttämättä hän ei osaa tällaista tunnetta ymmärtää ja käsitellä.
Itse kyllä olen ollut parisuhteemme aikana ihastunut toiseen ja nekin tunteet ovat menneet ohi, joten ihan toivottomana tilannettamme en koe.
En ymmärrä?
Miksi pitää olla jompi kumpi? Miksi ette voi työstää sen eteen, että rakastutte/ihastutte taas toisiinne?
Mitäpä jos rupeaisitte käyttäytymään toisillenne taas niinkuin seurusteluaikoina. Menkää ja tehkää jotain, pyydä häntä ulos treffeille. Lähetä hassuja, suloisia viestejä.
Jotta parisuhde pysyy, siihen täytyy myös vähän panostaa.
Kyllä me tehdään yhdessä paljonkin. Meillä on tosi mukavaa yhdessä (myös vaimollani). Periaatteessa asiat pitäisivät olla kunnossa. Myös terapiassa käydyn keskustelun perusteella uskon, että myös vaimollani on halua säilyttää parisuhteemme.
En kuitenkaan halua jatkaa yhdessä, jos se tarkoittaa yhteiseloa ilman tunteita. Tällöin liittoa jatketaan väärin perustein. Haluan, että meillä molemmilla syy jatkaa avioliittoa on se, että haluamme olla yhdessä - se edellyttää rakkautta. Minulla tunteita on - olen jopa rakastunut vaimooni uudelleen. Tätä samaa toivon myös vaimoltani.
Treffeilläkin on käyty. Minä olen jo yliyrittänytkin herättää tunteita henkiin. Liian monta vuotta välillä meni, että romantiikka puuttui väliltämme. Romanttiset eleet pitäisi aloittaa pikkuhiljaa. Se, että käytös muuttuu liikaa, ei ole ollut hyvä asia.
"En kuitenkaan halua jatkaa yhdessä, jos se tarkoittaa yhteiseloa ilman tunteita."
On monia eri tunteita: (1) rakkaus, (2) ihastuminen, (3) himo.
Rakkaus on se tunne, että ei millään soisi toiselle mitään kurjaa.
Ihastuminen on se tunne, että haluaisi toisen omakseen.
Himo on sitä, että haluaa seksiä toisen kanssa.
Teillä on ilmeisesti tunteita (1). Naisella yleensä (2) ja (3) kulkevat käsi kädessä.
No miten nuo kakkos- ja kolmostunteet saadaan kohdistumaan minuun?
Auttaako aika?
Onko se enää lainkaan mahdollista?
"No miten nuo kakkos- ja kolmostunteet saadaan kohdistumaan minuun? Auttaako aika?"
Aika tuskin auttaa, päinvastoin.
Nainen saattaa nähdä sinut uudessa valossa, jos vaikka saavutat jotain merkittävää: ylennyksen, ulkomaankomennuksen, rahaa, tai jos jostain syystä muut naiset ihastuvat sinuun.
Mutta yleensä naisen ihastus pysyy niin kauan, kuin hän arvelee tekevänsä vielä lapsia miehen kanssa.
Outo vastaus 19 5:llä, hän ei selvästi ole itse nainen, joten jätä huomiotta.
Totuus on, että täällä palstalla kukaan ei voi vastata ap:n kysymykseen, asia on täysin hänen ja vaimon välinen. Itseäni ei houkuttaisi niinkään uutuus vaan pikemminkin tuttuus, miehillä kai on toisinpäin että vieras nainen taas houkuttaa enemmän. Ei asia siinä mielessä ole menetetty.
Pitäisikö miettiä, mihin vaimo on aikoinaan ihastunut sinussa, ja mikä siinä uudessa miehessä nyt viehättää? Onko jotain esim. seksuaalisia toiveita, joita hän ei ole kehdannut kertoa sinulle, mutta voi löytää tyydytystä muualta?
Minusta tuntuu siltä, että vaimoni kokee tuskaa siitä että on mennyt ihastumaan toiseen. Varmaankin hän toivoo, että tätä ihastumista ei olisi "tarvittu" siihen, että aloitimme suhteemme uudelleenarvioinnin.
Ihastuksen kohde on jokseenkin samanlainen kuin minä. Hän ei varmasti ole mitään sellaista, mitä minä en voisi olla. Siitä on jopa vaimon kanssa puhuttu, että mikäli minä en olisi minä vaan joku, jonka tän tapaisi "uutena", hän varmasti voisi ihastua minuun. Meillä on paljon historian painolastia, jonka tiedostaminen haittaa suhteemme korjaamista. Seksi on kyllä yksi iso asia tätä ongelmaa.
"Totuus on, että täällä palstalla kukaan ei voi vastata ap:n kysymykseen"
Näinhän se on. Täytyy vain toivoa, että lopputulos on sellainen, että edes toinen on siihen tyytyväinen.
Mikäli voimme jatkaa yhdessä, toivon että silloin me molemmat todella haluamme sitä.
Mikäli haluaa mennä, niin anna mennä. Nainen tulee tajuamaan ennemmin tai myöhemmin mitä tuli tehtyä.
En anna mennä. Mielestäni parisuhdettamme kannattaa jatkaa. Katkeruuden aika on vasta myöhemmin - sitten kun minut on jätetty tai vielä pahemmin loukattu.
Voimakkaan ihastumisen ohimeno kestää helposti sen pari vuotta.
Mistä tiedät ettei ole pettänyt? Noista voimakkaista ihastumisista ei todellakaan ole pitkä matka siihen, etenkin jos tulee vielä vastakaikua.
En voi sitä varmasti tietääkään, onko pettänyt. Kaikista asioista on nyt kuitenkin puhuttu todella avoimesti ja paljon. Vaimoni on minulle vakuuttanut, että hän ei ole minua pettänyt ja uskon häntä.
Tunnen kyllä tulleeni petetyksi tunnetasolla. Hän on minulle kertonut himoineensa toista miestä. Sen kuuleminen todella sattui. En tiedä sitä olisiko sillä merkitystä, mikäli "oikeaa pettämistä" olisi kuvioissa mukana.
"Hän on minulle kertonut himoineensa toista miestä. Sen kuuleminen todella sattui."
Ei vaimosi olisi pitänyt tuota sanoa, mutta sinunkin reaktiosi on aika lapsellinen. Melkein kaikki miehet himoitsevat melkein kaikkia naisia. Naiset ovat valikoivampia mutta ovat hekin lihaa ja verta.
Tuommoisesta loukkaantuminen tekee sen, että vaimosi menettää kunnioituksensa sinua kohtaan. Ja kunnioituksen mukana menee halu.
En minä loukkaantumistani siinä tilanteessa vaimolleni suoraan näyttänytkään. Sen olen kyllä huomannut, että epävarmuutensa näyttäminen on totaalinen "turn-off"
Tässähän tätä aikuisempaa elämää opetellaan - aika paljon viime aikoina on tullut opppitunteja otettua.
ihastumisia tulee ja menee. sä kuitenkin voit itse päättää mitä asialle teet: seuraatko noita (mahdollisesti vääriä) tunteita vai et.
jos otat välimatkaa tuohon ihmiseen johon olet ihastunut, et näe etkä pidä tähän yhteyttä niin ihastus menee jossain vaiheessa ohi.
jos taas alat viettää enemmän aikaa tämän ihmisen kanssa niin ruokit ihastusta, etkä pääse siitä eroon.
se on jokaisen oma valinta mitä asialle tekee. jos vaimosi on alkanut ruokkimaan tuota ihastustaan niin tällöinhän hän on periaatteessa haistattanut pitkät teidän suhteellenne, koska hän olisi voinut valita sinutkin sen sijaan, että lähti ruokkimaan tätä ihastus-tunnettaan
"hän on periaatteessa haistattanut pitkät teidän suhteellenne"
Näinhän siinä oli käydä. Tämä oli silloin, kun vaimoni oli jo päättänyt jättää minut. Tämä päätös perustui parisuhteemme sillloiseen tilaan ja molempien virhekäsityksiin toistemme tunteista.
Nyt tilanne on jo korjaantunutkin, mutta suhteen uudelleenrakentaminen on paljon haastavampaa kuin uuden suhteen aloittaminen. Nyt on paljon menneisyyden painolastia, joka ei helpolla unohdu. Ei sen pidäkään unohtua, mutta ei sen saisi liikaa antaa vaikuttaa.