Tässä on evoille sitä itseään

jn9100

"Itse evoluutioajatuksesta ei tieteen piirissä enää kiistellä. Se antaa johdonmukaisen, järkiperäisen selityksen lukemattomille biologian eri alueilla havaituille tosiseikoille; toisaalta ei ole tehty sellaisia havaintoja, jotka asettaisivat sen kyseenalaiseksi tai edellyttäisivät jotakin muuta selitystä. Todisteet siitä, että nykyinen eliökunta on kehittynyt hyvin yksinkertaisista elämänmuodoista vuosimiljoonien kuluessa, ovat osoittautuneet luonnontieteellisesti kumoamattomiksi." (Lihavointi P. Haipolan)

"Tämä lausunto on kuitenkin mitä suurinta huiputusta. Maaperän tutkijat eivät ole 150 vuoden aikana löytäneet yhtään todistetta siitä, että lajit olisivat hitaan kehityksen tulosta. Fossiiliaineisto päinvastoin todistaa kehitysoppia vastaan. Lajit ovat vähentyneet ja menettäneet elinvoimaansa – eivät runsastuneet ja kehittyneet. Nykytiede ei hyväksy kehitysoppia tieteellisenä totuutena – vain yhtenä uskomuksena toisten uskomusten joukossa. "

Lähde: Kimmo Pälikkö, Taustaa 1, ss.171-172, luku Mitä kouluissa opetetaan evoluutiosta?, Gummerus 2001, 2. painos.

"Tuosta biologian oppikirjan loppulausumasta paljastuu se taktiikka, jonka avulla evoluutioteoreetikot saavat lukijat luulemaan, että evoluutioteoria on tieteellisesti todistettu fakta. He puhuvat ensin evoluutiosta ja sanovat, ettei siitä tieteen piirissä enää kiistellä, mikä on sikäli totta, että myös kreationistit tunnustavat eliölajien sisällä tapahtuvan muuntelun ja kantamuodon jalostumisen uusiksi tytärlajeiksi. Tästä asiasta ei tosiaankaan kiistellä, mutta se, että "nykyinen eliökunta on kehittynyt hyvin yksinkertaisista elämänmuodoista vuosimiljoonien kuluessa" on silkkaa propagandaa, aivopesua ja törkeää tosiasioiden väärentämistä "tieteen" nimissä. Mitään tuossa sanottua ei ole voitu todistaa, vaikka teoriat elämän synnystä itsestään ja kehittymisestä yksinkertaisista eliölajeista monimutkaisempiin ovat eläneet kreikkalaisessa filosofiassa jo 2600 vuoden ajan (600 eaa.). Darwin ei siis tuonut julki uutta tieteellistä teoriaa vaan jalosti vanhaa ateistista kreikkalaista filosofiaa, joka perustuu uskomuksiin ja maailmankatsomukseen, eikä tieteellisiin faktoihin. "

http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evo.shtml

19

115

    Vastaukset 19

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jn9100

      "Evoluutioteoria on vannoutuneelle evolutionistille yhtä varma tosiasia kuin painovoima. Sekoittaakseen lukijoiden ja maallikoiden mieliä, he puhuvat evoluutiosta, mutta tarkoittavat sillä nimenomaan evoluutioteoriaa, mitkä ovat kuitenkin eri asioita. Evoluutioteoria on käsitys, jonka mukaan kaikki elämä on syntynyt sattuman kautta elottomasta aineesta ja kaikki lajit ovat kehittyneet yhdestä ainoasta bakteerinkaltaisesta alkueliöstä. Evolutionistit uskovat vankkumatta tähän teoriaan ja levittävät sen oppeja ikään kuin ne olisivat tieteellisesti todistettuja faktoja. Tieteellisesti on todistettu vain se, että lajin sisällä tapahtuu muuntumista, mikä johtuu alleelien (vaihtoehtoisten geenien) esiintymistiheyden vaihtelusta osapopulaatioiden ja lajin perimässä."

      "Maallikoiden kohdalla usko evoluutioteoriaan alkaa kuitenkin horjua, jos keskustelussa päästään uskonnon vastaisesta mielialasta eroon ja keskitytään todistusaineistoon sitä järkevästi analysoimalla. Logiikka ja terve järki ovat evoluutioteorian selityksiä vastaan, mutta puhuvat luomisen puolesta."

      http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evo.shtml

      • Äläpäs nyt höpöttele siellä.
        Evoluutioteoria ei ota mitään kantaa siihen miten elämä on saanut alkunsa.
        Miten tämä on niin vaikea oppia?


    • jn9100

      "Tavallisten ihmisten käsitys siitä, että evoluutioteoria on varmasti totta, on perua systemaattisesta virheellisen informaation levittämisestä. Jos maallikot näkisivät vaivaa ja miettisivät asioita uudestaan omilla aivoillaan, eivät he uskoisi evoluutioteoriaan ellei motiivina ole kristinuskon tai yleensä uskontojen ja Jumalan kieltäminen. Taistelu kahden toisilleen vastakkaisen maailmankatsomuksen välillä johtaa helposti tulehtuneeseen tilanteeseen väittelijöiden välillä. Keskustelu muuttuu helposti toisen älykkyyden halveksimiseksi. Tähän syyllistyvät molemmat osapuolet. Uskovaisena on helppo unohtaa se, että on itsekin uskonut aiemmin sokeasti evoluutioteoriaan, kun ei ole asioita tarkemmin ajatellut. Ihmisen mieli ja uskomusjärjestelmä voivat muuttua, mutta ei se helppoa tai kovin yleistä ole. "

      http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evo.shtml

    • jn9100

      "Materialistit vertaavat Jumalaa usein satuolentoihin: joulupukkiin, saunatonttuihin tai itse keksimiinsä kuvitteellisiin ja pilkallisiin hahmoihin. He yrittävät tehdä Jumalaan uskomisesta naurettavan ja typerän asian, ikään kuin Jumalaan uskominen tarkoittaisi uskovaisen alempaa älykkyystasoa muihin verrattuna. Monet maallikot ovat menneet tähän ansaan ja unohtavat sen, että maailman terävimmät aivot ja kuuluisimmat tiedemiehet ovat kautta aikojen uskoneet Jumalaan: Johannes Kepler (1571-1630), Robert Boyle (1627-1691), Blaise Pascal (1623-1662), Sir Isaac Newton (1642-1727), Matthew Maury (1806-1873), James Joule (1818-1889), James Clerk Maxwell (1831-1879) ja Louis Pasteur (1822 -1895)."

      http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evo.shtml

      • >>Monet maallikot ovat menneet tähän ansaan ja unohtavat sen, että maailman terävimmät aivot ja kuuluisimmat tiedemiehet ovat kautta aikojen uskoneet Jumalaan:


      • Sepä Se
        kekek-kekek kirjoitti:

        >>Monet maallikot ovat menneet tähän ansaan ja unohtavat sen, että maailman terävimmät aivot ja kuuluisimmat tiedemiehet ovat kautta aikojen uskoneet Jumalaan:

        kekek aina pastettaa tätä suosikkilinkkiiään. Voe aivan mahooton!


      • Sepä Se kirjoitti:

        kekek aina pastettaa tätä suosikkilinkkiiään. Voe aivan mahooton!

        Se jaksaa naurattaa :-D


    • jn9100

      "Evoluutioteoriaa puolustavilla internet-sivuilla ja keskustelufoorumeilla törmää jatkuvasti väitteeseen, että evoluutio on tieteellisesti todistettu tosiasia. Evolutionistit kikkailevat tässä kohden käsitteillä ja sekoittavat asiaan perehtymättömien mieliä antaen ymmärtää, että evoluutioteoria on tieteellisesti todistettu. Kuitenkin se, mitä on de facto tieteellisesti todistettu, on lajin sisällä tapahtuva muuntuminen, mikä voi johtaa tytärlajin ja uusien rotujen syntymiseen. Esimerkiksi koiraeläimet ovat niin läheistä sukua keskenään, että voivat saada yhteisiä jälkeläisiä risteytyessään. (susi, shakaali, kojootti ja koira) Lokkien kohdalla muuntuminen on johtanut uuden alalajin syntymiseen, joka ei enää risteydy kantamuodon kanssa. (harmaalokki ja selkälokki) Kreationistit tunnustavat nämä asiat ja pitävät lajin sisäisen muuntumisen tieteellisesti toteen näytettynä, mikä ei ole ristiriidassa luomisen kanssa, mutta ei myöskään todista mitään evoluutioteorian totuudellisuudesta. "

      http://www.kolumbus.fi/petteri.haipola/evo.shtml

    • Aamen Hallelujah

      "Darwin ei siis tuonut julki uutta tieteellistä teoriaa vaan jalosti vanhaa ateistista kreikkalaista filosofiaa, joka perustuu uskomuksiin ja maailmankatsomukseen, eikä tieteellisiin faktoihin. ""

      Näinhän se on. Iso Aamen kirjoittajalle. Ottakoo jok'ikinen evoluutikko opiksi tästä.

    • Harvinaisen onnistunut ja ennen kaikkea rehellinen otsikko!

      Puhekielessähän "sitä itseään" tarkoittaa "paskaa".

      Taisi keskustelu ollakin sitten tässä. :D

      • jn9100

        Eli puolustat tuolla roskakommentillasi evoilua? Ei kovin vaikuttavaa, mutta evoille normaalia käytöstä.


      • jn9100 kirjoitti:

        Eli puolustat tuolla roskakommentillasi evoilua? Ei kovin vaikuttavaa, mutta evoille normaalia käytöstä.

        Kyllähän se on niin, että sinä teet omat otsikkosi ja vastaat niistä ihan itse. Jos et osaa tehdä otsikkoa jolla et munaisi itseäsi katastrofaalisesti, pyydä apua.

        Tyypilliseen kretutapaan yrität tietysti sysätä koko vastuun syyttömille aivan kuin kretujumalasi Luomisen jälkeen.


    • jn9100
      • Noin vähän sadoista tuhansista ellei miljoonista, ja tämä täyden uskonnon- ja sananvapauden oloissa.

        Kohta varmaan kuulemme kuinka kaikki eivät uskalla tunnustaa julkisesti kretu-uskoaan, kun urakehitys voi kärsiä. Ja minä kysyn, että mitä uskoa se sellainen on, jos turvana on mahtava, kaikkivoipa Jumala ja silti pelätään tuollaisia pikkujuttuja?


    • Millaisia tiedeopintoja Haipolalla ja Päliköllä mahtaa olla takanaan ja tukenaan?

      • Ei varmaankaan mitään, ja juuri siksi he kykenevät ajattelemaan omilla aivoillaan ja selkeästi näkemään, kuinka laholla jalustalla valheellinen evoluutioteoria lepää!


    • Epäjumalienkieltäjä

      Mistäköhän kreationistit ovat keksineet väitteen, että evoluutioteorian tueksi ei ole havaintoja?

      • Evo=/C:stä

        Raamattu suodattaa havainnot. Raamatunvastaiset havainnot ovat joko vääriä, tai sitten kreationistinen tiede kumoaa havainnon ja/tai siitä tehdyn johtopäätöksen. Tama tehdään yleensä raamatunvastaisella argumentilla tai sitten ihme selitetään vieläkin suuremmalla ihmeellä. Helpointa on tietenkin kiistää kaikki.

        Näin kreationistinen tiede jyrää, eikä siinä ole evokeilla mitään sanomista.


      • siitä niin

        > Mistäköhän kreationistit ovat keksineet väitteen, että evoluutioteorian tueksi ei ole havaintoja? <

        No jotkut kretuthan ovat joskus keksineet väittää, ettei tutkijoiden havaintoihin voi luottaa koska havainto on kuulemma aina subjektiivinen, vaan kaikki havainnot pitää tehdä itse. Eikähän kretu voi evoluutiota havaita, mutta syy on sattumoisin sama kuin siinä ettei ateisti voi havaita Jumalaa, eli että havaitsijalla on aina lasit nokallaan havaintoja vääristämässä. Kretut eivät tietenkään omia kretulasejaan havaitse mutta kyläl ne siellä ovat, ja kretutyyliinhän sen voi todistaa sanomalla että nehän ne juuri estävät esimerkiksi evoluutioteoriaa tukevien seikkojen havaitsemisen.

        Jotkut kretuthan moittivat evoja myös siitä että nämä tarjoilevat pelkkiä tutkimustuloksia vastauksiksi sen sijaan että tutkisivat asiat itse. Kunnon kretututkija ei omien periaatteittensa mukaan saisi kyllä silloin itsekään luottaa edes Raamattuun, vaan hänen olisi esimerkiksi vedenpaisumuksen todistamiseksi reissattava pitkin maailmaa havaitsemassa vedenpaisumuksen jäljet omin silmin. Että kummia ne on nuo kretutieteen keinot.

        Tosin kretu saa tarjota esimerkiksi valon nopeutta koskevaan kysymykseen vastaukseksi linkkiä lehtiuutiseen, jossa kahden homon kasvattama lapsi valittaa ettei tää nyt niin herkkua ole, jos muistan eilisen tai toissapäiväisen tapauksen oikein. Heillä tuntuu olevan joillekin asioille ihan omat standardit.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1492
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      59
      890
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      667
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      637
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      605
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      573
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      564
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      542
    9. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      23
      527
    10. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      521
    11. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      520
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      515
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      513
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      496
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      491
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      472
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      439
    18. 42
      418
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      409
    20. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      26
      399
    Aihe