Olen reilut neljäkymmen-vuotias nainen.
Takana 2 avioliittoa, toinen ns. hankalan miehen kanssa, ja toinen täysin vastakkaiset ominaisuudet omanneen puolison kanssa, joka sittemmin kuoli, emmekä ennättäneet elää yhdessä kuin kukkeimmat vuodet (paitsi että hän oli sairas koko ajan).
Elämäni suurimmat stressin aiheet olen viettänyt ajatellessani miestä, ja/tai elettyäni miehen kanssa. Siksi suhteiden päättyminen on ollut helpotus, surusta huolimatta.
Olen nyt visusti päättänyt, että enää en miehiin "sillä silmällä" katso. Olen nyt loppuelämäni valinnut tältä osin.
Onko meitä muita?
En välitä enää mielistellä ketään, jos olen niin aiemmin tietysti tehnytkin, kukapa ei olisi.
Aion elää loppuelämäni lapseni /lasteni ehdoilla, enkä vilkaista kuin kohteliaisuudesta miehiin päin.
Minusta tässä on järkeä ja logiikkaa, eikö teistäkin? :)
Takana 2 avioliittoa, toinen ns. hankalan miehen kanssa, ja toinen täysin vastakkaiset ominaisuudet omanneen puolison kanssa, joka sittemmin kuoli, emmekä ennättäneet elää yhdessä kuin kukkeimmat vuodet (paitsi että hän oli sairas koko ajan).
Elämäni suurimmat stressin aiheet olen viettänyt ajatellessani miestä, ja/tai elettyäni miehen kanssa. Siksi suhteiden päättyminen on ollut helpotus, surusta huolimatta.
Olen nyt visusti päättänyt, että enää en miehiin "sillä silmällä" katso. Olen nyt loppuelämäni valinnut tältä osin.
Onko meitä muita?
En välitä enää mielistellä ketään, jos olen niin aiemmin tietysti tehnytkin, kukapa ei olisi.
Aion elää loppuelämäni lapseni /lasteni ehdoilla, enkä vilkaista kuin kohteliaisuudesta miehiin päin.
Minusta tässä on järkeä ja logiikkaa, eikö teistäkin? :)
Vastaukset 57
Vanhimmat
Onhan siinä logiikkaa, mutta varo ettet katkeroidu.
Voithan silti miehiä katsella huviksesi ja treffeilläkin käydä jos huvittaa.
Ei sitä tarvitse niin vakavasti ottaa ja muista ettet kerro missä asut sun muuta.
Mielistely ei ole mistään kotoisin vaan ole oma itsesi, se on reilua toisellekin.
En suosittele elämään täysin lasten ehdoilla, koska tarvitset myös omaa tilaa, jotta voit hyvin ja olla onnellinen. Näe ystäviä, harrasta mitä tykkäät ja nauti loppuelämästäsi, sillä kun sinä voit hyvin, niin lapsillasi on myös hyvä olla.
Ymmärrän kyllä mistä puhut, koska päätin samoin ja elinkin niin, mutta sitten vain yksi päivä päätin avata silmäni ja katselen huvikseni, mutta en tosiaankaan halua mitään suhdetta. Olen onnellinen ja lapseni on onnellinen.
Kiitos kauniista "kirjeestä", neuvoistasi.
Se vaan, että en halua suhtautua kehenkään, mukaan lukien miehet, kevytmielisesti. En myöskään tarvitse miestä seksin takia. Tiedän valitettavasti myös sen puolen miehestä, kun hän etsii vain tyydytystä, ei muuta. Minä en halua käyttää hyväksi ketään. Tekisin niin, jos suostuisin satunnaisuuksiin. Voin huonosti myös itse siinä tapauksessa, että sallisin suhteen, joka perustuisi em. seksiin.
Jotakuinkin ajattelen niin, että mies ja nainen hyvin harvoin kohtaavat joka tasolla. Olemme toisillemme aina arvoitus.
Minä haluan hukata avaimen.
En katkeroidu, lapset pitävät siitä huolen. Paljon muuta elämään mahtuu. :)
Ihanaa jatkoa sulle!
Suomi on maailman suurin sinkkula, koska naiset on noin outoja. Nykynaista on todella vaikea ymmärtää. Miksi te ette pidä miehistä? Miksi muissa maissa pidetään miehistä?
Johtuuko feministisestä mediasta vai mistä? Tarpeeksi kauan kirjoitetaan pashaa miehistä niin kai se vaikuttaa naisen mieleen.
"Läksyt luettu"
En tarkoittanut seksiä, kevytmielisyyttä ja hyväksikäyttöä.
Tarkoitan rehellisyyttä itseään ja muita kohtaan ja sillä tavalla, että se avain ei ole ihan kokonaan hukattu, jotta edes mahdollisuus on olemassa, koska elämä heittää asioita eteen ja tarttuuko niihin vai ei on oma päätös.
Olen myös 40 ja kaksi todellista rakkautta kokenut ja jotain niistäkin oppinut.
Elämästä ei saa uusintaa enkä halua sitä satunnaisiin suhteisiin tuhlata ja jos käyt miehen kanssa kahvilla ja se jää siihen, niin olet vain kokemusta rikkaampi.
Joskus voi käydäkin niin, että kolahtaa ja kipinöi ja oletkin ihmeissäsi:)
Siinä sitten päätät mitä teet, otatko riskin vai et.
En minäkään miestä mihinkään oikeasti tarvitse ja kynnys on tosi korkea jo pelkästään ajatusasteella ketään lapselleni esitellä. Annan kuitenkin mahdollisuuden olla auki jos vaikka tapaisinkin mukavan, rehellisen miehen, joka ei ole heti seksiä vonkaamassa ja saman katon alle muuttamassa.
Kaikkea hyvää sulle:)
Huomenta "Opiksi otettu" :)
Sinulla on samanlaisia ajatuksia näistä suhdeasioista, näkökulma sulla toiveikas, mulla ehkäpä "luovutusta"enemmän ilmassa.
Kyllähän minä naisena. tunnen asioita, ja olenkin elänyt hyvin pitkälti tunteet edellä tätä elämää. Voi olla, että ns. kurjat kokemukset saa aikaan sen, että alkaakin arvostamaan elämässä pysyvyyttä. No niin. Eihän sitä ole. Mutta tarkoitan, että minimoimalla riskit voi elää kuitenkin pienesti mutta isolla liekillä ne kaikkein tärkeimmät asiat elämässä, esim. lapsi/lapset ja harrastukset.
Lapseni on joutuneet tahtomattani moniin tilanteisiin elämässään, jotka olisi jääneet välistä jos olisin VALINNUT toisin... En sitten tiedä, onko tämä ns. uusi elämäni itsekkyyttä vai epäitsekkyyttä, heh.
Ihan hienoa olla avoin ja katsoa, mitä elämällä on vielä annettavana. Kunhan ei vaan lisää... Hmmmm...
:>
Aika monessa paikassa maailmalla yksinäinen nainen on huonossa asemassa kaikin puolin ja turvaton.
Silti usein joutuvat elämään ilman miestä, yksin huolehtien lapsista/vanhuksista.
Kertoo paljon miessukupuolesta yleisellä tasolla.
Miehille tuntuu kautta maailman olevan kovin helppoa elää vain itselleen, omia tarpeitaan varten.
Samalla tuntuu, että miehet eivät hahmota isompaa kokonaisuutta: että hekin ovat osa sukupolvien jatkumoa ja antavat siihen oman perintönsä.
Suomessa yksinäinen nainen pärjää suhtkoht hyvin, ei tarvitse henkensä/elantonsa pitimiksi mielistellä ketä tahansa.
Hyvin harvassa ovat kunnolliset, vastuuntuntoiset miehet. Sellaiset "vanhanaikaiset" miehet joihin voi luottaa.
Sellaisen kanssa olisi hyvä yhdessä yrittää eteenpäin.
Olen vanhanaikainen nainen, ehkä elän väärässä ajassa.
Mutta nuo ajatukset eivät ole lähtöisin sinun omasta päästäsi, vaan jostain ne sinne ovat tulleet.
Ei kai kukaan kuvittele että relämä olisi helppoa. Tottakai ongelmia tulee kun elää toisen ihmisen kanssa. Ne on vaih hyväksyttävä, tai sitten tosiaan elää yksin.
Mutta jos odottaa täysin ongelmatonta ihmissuhdetta, ei se ole mahdollista. "ennemmin yksin kuin huonossa suhteessa" mantra jota on saanut kyllästymiseen asti lukea palstoilta.
En minä kyllä mistään elämän helppoudesta kirjoittanut. Tai ongelmattomasta ihmissuhteesta.
Kirjoitin mietteistäni koskien miessukupuolta yleisesti kautta maailman.
Totesin, että vastuuntuntoisia kunnollisia miehiä on harmillisen vähän.
Ja tulevaisuudessa ehkä vielä vähemmän, kun poikalapset saavat miehen mallin huonoista miehistä.
En ole aloittaja.
Hitot muuallakaan pidetään miehistä! Naisilla ei vain ole köyhemmissä maissa mahdollisuutta valita itsenäisyyttä.
Minäpä tämän aloitin, niin.
Mutta myöskään minuun ei päde nuo toiveet helposta elämästä, koska on otettava elämä vastaan niinkuin se tulee, ja käytettävä ongelmiin ratkaisuja, joita on käytettävänä. Elämä ei ole välttämättä parhainta silloin, kun kaikki menee suunnitellusti.
Myöskään en ole näitä "tyyppejä", jotka asettavat vastakkain "huonon suhteen tai yksinäisyyden". On vaikea tyypittää suhteita huonoiksi tai hyviksi, koska jokainen suhde koostuu naisesta ja miehestä tai näinä aikoina kahdesta henkilöstä. En ole noin mustavalkoinen ajatuksiltani, toivon, vaan koetan elää lapseni kanssa kuten parhaaksi näen, meidän molempien kannalta. Niin kaiketi jokainen koettaa elää. Että olisi onnellinen. Onnellisuus on elämän tärkein asia. Se sisältää paljon, ja tekee elämästä elämisen arvoisen.
Olen samaa mieltä, että miehisyys ei ole nyt kovin huudossa minunkaan mielessäni. Ja se on kokemuksen tulosta...
"Totesin, että vastuuntuntoisia kunnollisia miehiä on harmillisen vähän. "
Ai mistäs tuon luit?
"Ja tulevaisuudessa ehkä vielä vähemmän, kun poikalapset saavat miehen mallin huonoista miehistä."
Nimenomaan yksinhuoltajat kasvattavat pojista nössököitä. Isät erotetaan pojista ja lopputuloksen tietää. Ja just tuo asenne "en tarvitse miestä", niin et ehkä tarvitse mutta lapsesi tarvitsevat.
Kuten ruotsissa?
Minulla ei ole mitään asennetta tai mantraa, mitä edellisissä vastausissasi olet minun suuhuni asettanut.
"En tarvitse miestä" tai "Mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa" eivät kuvaa elämääni tai ajatuksiani millään tavalla.
Olen vain yleisellä tasolla mietiskellyt naisen asemaa maailmassa(laajempi kokonaisuus kuin länsimaat) ja miesten suhdetta perheisiinsä.
Ja ajatukset ovat ihan minun omiani; niitä ei ole kukaan päähäni istuttanut, kaikkein vähiten "feministinen media".
Rakkain harrastukseni on asioiden pohtiminen.
Vai lapseni tarvitsevat isää?
Mistä päättelet, että minulla on lapsia?
Mistä päättelet, että minulle on tulossa lapsia?
Mistä päättelet, että ylipäätään voin saada lapsia?
Miksipä ei olisi logiikkaa ja se sopii sinulle. Itse en mielistele ketään, tosin en ole myöskään mikään suorasuu, jonka on pakko ja aina saada viimeinen sana tai ylipäätään mielipiteensä sanottua. Minä tykkään olla parisuhteessa ja haluan olla naisena tietylle miehelle. Jotenkin koen, että se kuuluu elämääni. En ole itseriittoinen enkä halua olla yksin. Kun on sopivan ja miellyttävän miehen löytänyt, haluan parisuhdetta rakentaa ja elää siinä. Näin olen tehnyt jo vuosikymmeniä.
Aloittaja voi syyttää vain itseään. Mitäs valitsi huonon miehen ensimmäiseen avioliittoonsa. Yli 40 iässä on parempikin ettei enää katsele miehiä, sillä me miehet emme tee enää mitään jo nuoruuden kauneutensa menettäneillä ja vuosikymmeniä nussituilla naisilla.
Ja tässä onneton femuakka lietsoo miesvihaa esiintymällä miehenä.
Hei
Kiitos. Todellakin. Tämä on valintani. Ja aiemmat suhteet on olleet omia valintoja.
En oikein tiedä, miksi asia ei voisi kohdallani mennä juuri niin kuin kuvailin. SeKIN on oma valinta. En vihaa miehiä. No ehkä yhtä miestä elämässäni en voi sietää. Mutta hän ei onneksi edusta kaikkia miehiä. Joskus kun tunnen jotain miestä kohtaan hienoa sympatiaa, iloitsen tietysti, mutta miksi minun pitäisi olla jollekin enemmän? Ajattelen, että tunnen itseni melko hyvin ja on paljon positiivisia muistoja.
Nykyään ollaan työelämässäkin niin vanhoiksi että ehkä haluan maksimoida jaksamiseni ilman mahdollisia suhdetakkuja...
Mutta jos joku on tuomitsemassa miehiä tai parisuhteita yleensä, niin kuka sanoi että ajattelisin siten? Eikös meillä jokaisella ole vapaus valita?
Niin. Joku sanoi että 40 jo särähtää korvaan. :)
Toivotan teille onnea.
Ps. Epäilijälle kysymys: vaikka siis olen nainen, mikä sai sinut ajattelemaan minut mieheksi? Robotti en
en ollut ainakaan vaikka laskeminen on ollut mulle aina ns. tervan juontia...
Viestini oli nimimerkille "onnnn onnnnn", jonka mielsin naiseksi, koska mies ei alkaisi arvostelemaan naisen edellisiä miesvalintoja.
Eri sukupuolena esiintyminen on hyvin yleistä, varsinkin silloin kun halutaan provoilla.
Ok. :)
Aika rumaa kielen käyttöä, siitä pitkä miinus. Mutta vastaan kuitenkin.
Kyllä, voin syyttää itseäni, mutta en ole tässä vaiheessa elämää syyttelemässä ketään. Ne asiat on puitu, elämä jatkuu. En elä menneessä, vaan tätä päivää. Onneksi.
Voit olla oma itsesi, voi olla tekemättä mitään, jos olet luonteeltasi em. kaltainen, mutta tunnen ja tiedän miehiä, jotka tekevät hyvin monenlaisia asioita, ovat ahkeria, eivätkä jätä naistaan pulaan (tai perhettään yleensä).
Ja se lienee tavallaan vain eräänlaista köyhyyttä, jos elämänkatsomuksena on sellainen luulo, että kaikki naiset ovat olemassa vain yhtä tarkoitusta varten. Sellaisia miehiä on myös, enkä kunnioita heidän elämäntapaansa.
hjjhjjhjjj, mistä niiku tiijät?
hjkhjkhjkhjkh, eiköhän ääni vähän niiku noussu falsettiin. Netti on täynnä poppoota, joka luulee tietävänsä, kuka tai mikä on nimimerkin takana. Joillekin melkein kaikki on provoja, moninikkejä tai trolleja. Mistä tiijät?
Naisten omaa syytä osittain, koska he itse valitsevat ottaa sen alistuvan passaajan roolin, jotta eivät "joutuisi" olemaan sinkkuina ja kuvittelevat, että saisivat yhtä paljon takaisin kuin antavat. He koettavat pitää kiinni romanttisesta unelmastaan, vaikka yleensä suhde on ollut jo alusta asti yksipuolista yrittämistä. On olemassa naisia, jotka odottavat sopivaa miestä ja ovat aidosti onnellisia yksinkin. Heillä on todennäköisemmin hyvä suhde.
Mutta mikä mahtaisi olla tällaisen "alistujan" puolison tai miesystävän "rooli", eli nauttiiko mies siitä, että nainen alistuneena toteuttaa toiveita oman mielenterveytensäkin uhalla? Mies ei taida edes ajatella asetelmaa naisen kannalta. Miksi suhteessa pitää yrittää niin kovin? Vain siksi, ettei jäisi "yksin"? -Ei tarvitse, jos tulee toimeen itsensä kanssa, ja selviytyy elämästä ilman miestä. Miksi suhde olisi yksipuolinen? Eikö miehellä ole mitään virkaa? Vastuu suhteessa pitäisi jakautua molemmille osapuolille, vai olenko vanhanaikainen?
Uhrautuminen ei ole hyväksi kenellekään!
.
Sitä saa mitä tilaa
Har!
.
Ihmissuhdeasioissa usein saa kaikenlaista vaikka ei tilaakaan.
Ravintolassa ei aina saa sitä mitä tilaa.
Mutta elämässä oppii, palauttamaan annoksen keittiöön.
Ja lopettamaan kusipäiden kanssa seurustelun heti kun ensimmäiset oireet ilmaantuvat.
Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
Niin eli mitenkä kenenkään kanssa voi olla suhteessa jos vast.käym. ilmettyä halutaan heti erota?
Tämä ei oikeastaan ole minun asiani vastata, mutta uskon, että ymmärrän, mitä ".....hlk" tarkoittaa. Alleviivaa sana KUKKApäiden kanssa seurustelu! On olemassa ns normaaleja ihmisiä, ja sitten näitä muita, joista en välitä edes jutella tämän enempää.
Kyllä myötä- ja vastamäet varmasti jokaiselle suhteessa olevalle on arkeä. Riippuu vastoinkäymisten laadusta, milloin on järkevää pistää niitti suhteelle -kun vielä on esimerkiksi hengissä.
Leikkimään suhteeseen ei pidä lähteä.
Jos ajattelee tuota "sitä saa mitä tilaa" -sanontaa, niin sehän on ihan humpuukkia!
Jos täällä elämässä olisikin sellainen "laki", että kun olet hyvä ihminen, tapahtuisi sulle vain siten hyviä asioita. Ja päinvastoin pahoille ihmisille pahoja seuraamuksia. Mutta täällä ollaan ihmiset kuin arpanappuloita, ja joku tai jokin tietää, mutta ei kerro, miten tämä elämä oikein kulloinkin menee.
Jos saisi, mitä tilaa, niin varmasti olisi paljon toiveita.
"Sitä saa mitä tilaa:"
Samaa tarkoitti myös: "Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa." Joillakin on sellainen kuvitelma, että sopivalla sananlaskulla vastaaminen muka ratkaisee keskustelun. Jos esimerkiksi toinen on hiljaa syytettäessä, sanotaan: "Vaikeneminen on myöntymisen merkki." Jos toinen taas puolustautuu, sanotaan: "Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa." Sananlaskuilla pelaaminen on suoraan sanoen aika typerää.
On meitä muitakin. Olen itse vielä alle nelikymppinen, kaunis ja ihan fiksu nainen. Omat ajatukseni ovat kuitenkin täsmälleen samoja. Myös minä aion elää ja olen jo kauan elänytkin vain lastani varten.
En halua päästää ketään miestä enää lähelleni enkä varsinkaan sydämeeni. Siksi pysyn välimatkan päässä myös fyysisesti, enkä haluaisi edes deittailla ketään. Elämä on ehkä yllätyksettömämpää mutta ainakin selkeämpää näin. Kyse on minun omasta valinnastani ja minun omasta elämästäni ja koen että en tällä valinnallani loukkaa ketään. Tämän palstan häiriintyneillä mielipiteillä ei ole minulle mitään merkitystä.
Sinäpä sen tiivistit, olen tismalleen samaa mieltä.
Kiitos keskustelijoille!
On tässä yksin lapsen kanssa eläessä niin omat, ihanat puolensa!
Käytiin viikonloppuna Twilight-elokuvassa, johon tuskin olisin ilman lastani koskaan mennyt. Ja aamulla hän sanoi, että olin nukkunut kuin Peppi Pitkätossu. :)
Vapaapäivän viettoon tänään.
Mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle teistä valitsemallanne tiellä!
Ihan hyvä logiikka sinulla on.Järkevä ajattelutapa.Itse tekisin samoin jos eroaisin nykyisestäni.Toivotan sinulle hyvää tulevaa talvea ja Joulun odotusta.
Kiitos paljon, ja samoin sinulle, onnellisia vuosia, kunnollinen n! :)
Hei, elämä on jatkuva virta eikä sen käänteitä onneksi tiedä etukäteen. Omat päätökset jäävät yleensä pieniksi yrityksiksi uida vastavirtaan, mutta kukapa tietää. Mielestäni riittää kun elää täysillä päivä kerrallaan eikä murehdi liiaksi tulevaa...
Kiitos!
Niinhän se on, tiedetään, että elämää ei voi kaikilta osin säätää, eikä ole tarviskaan. Elämä koostuu valinnoista, ja sitten niistä ns. sattumista, vaikka ajattelen, että kaikella on oikeasti jokin tarkoitus, mikään ei todella ole sattumaa vain...
Tarkoitukseni ei ole varsinaisesti "uida vastavirtaan", vaan kyllä otan elämän sellaisenaan, mutta tosin koetan kiemurreilla mieskuvioista heti irti. Nin, ymmärrän, että elämä on arvoitus, mutta aion silti pitäytyä lupauksessa itselleni, ihan lapseni takia. Hän on joutunut suremaan menetystä, hänellä oli todella hyvä isähahmo arjessa, jonka sitten piti kadota taivaaseen.
Tänä aamuna, kun on vapaapäivä, olen voinut tehdä jo jotain hyödyllistä; siivosin mm. lapsen huoneen ja sen jälkeen konttasin kylpyhuoneen kaakeleiden välit ilman rihman kiertämää hiukset hulmuten. Olin aikeissa mennä suihkuun, mutta aloinkin siivota kylpyhuonetta.Tuskin näin olisin menetellyt, jos olisi ollut mies talossa. Katsos, nyt voi toteuttaa hassuja juttuja ilman että joku on puuttumassa jollain tavoin asiaan, heh.
No mutta oli miten oli, kukin taaplaa tyylillään, ja kyllä minä arvostan edellisiä suhteita kaikessa kaameudessaankin. Ilman niitä en olisi minä tänään.
Kyllä, päivä kerrallaan, ja käännetään asiat parhain päin!
Kiitos kommentistasi!
Tiedän ja ymmärrän sua täysin! Ittellä vaan ei ole niitä lapsia vielä...siksi pitäisi jaksaa vielä etsiä paria ja perustaa perhe. Tuntuu tosiaan, ettei jaksa enää olla toiselle mieliksi, kun ei siitä lopultakaan ole mitään hyötyä ja yksin jään kuin nalli kalliolla pskasäkki kainalossa.
Mielistely... Ei sitä nyt mielin kielin tarvitse olla. Mielistelyä on sekin, että ottaa toisen huomioon. Huomioi toisen mieltymykset ja sovittaa oman toiminnan siten, että se kelpaa toiselle. Olkoon nyt kyse vessapaperirullan asennuksesta, leivänmuruista, torkutuksesta, elokuvavalinnoista, pelaamiseen käytetyistä tunneista tai mistä tahansa.
Läksyt on luettu. Perheellisenä en varmaan enää haikailisi miesten perään. Kait se biologinen kello tms aiheuttaa omia vaateitaan.
Hei
Kiitos osallistumisesta ja onnea pesän rakentamispuuhiin! Elämä menee meillä siihen tahtiin kuin sen on tarkoitus mennä. Sitten joskus tulee aika huokaista. Nyt sinulla on vielä kaikki se edessä, mistä olen pääsemässä, eli näin tämä elämä vaan jatkuu...
Ehkä tuo "mielistely" tosiaan särähtää suomalaisten korvaan. Se varsinainen mielistely lienee naapurimaan naisten heiniä eli venäjän puolellahan on oikein naisilla sellainen kulttuuri, että kaikin tavoin mielistellään ja koetetaan olla vain eduksi miehen edessä ulkoisesti, ja järjestävät tietysti kursseja, missä opetellaan käytöksin miellyttämään miestä, ja eihän siinä mitään, jos vain on rehellistä toimintaa. Meillä se miellettäisiin helposti teeskentelyksi. Mitä ei luonnostaan tule, niin se on teeskentelyä...
No mutta. Huomaavaisuus on parisuhteessa varmasti se kaikkein otollisin asia, huomaavaisuus liittyy noihin pieniin asioihin arjessa.
Jos ajattelen, mihin minä miestä tarvitsisin, niin käyttämään noita työkaluja, jotka ruostuu nurkissa, korjaamaan ja paikkaamaan. Mutta onneksi on talonmies, joskaan hän ei ole niin ketterä kuin edesmennyt mieheni. :)
Näin miehenä täytyy sanoa, että jotenkin surullista luettavaa arvon naiset, noinkin pessimistiset suhtautumiset miehiin ja suhteisiin. Toisaalta parempi tehdä elämisen valinta kuten itsekustakin parhaimmalta tuntuu.
Ei se onnellinen elämä tosiaankaan ole vain parisuhteessa olevien yksinoikeus, kyllävoi elää aivan täyttä elämää muutenkin.
Niin, hienosti sanottu. Älä silti vaivu epätoivoon, ei tämä ole sinulta pois. :)
Saihan tässä ikäni maininta jotain mutinaa täällä; että tässä ollaan jo ikäloppuja, eli mihin mies meitä yli nelikymppisiä enää tarvitsisikaan...
No tiedetään, kaikkihan rakkautta janoaa ja tahtoo, mutta ajattelen nyt niin, että niillä kokemuksilla, mitä takana on, ja niitä muistoja miettien voin huomata, että olen jo saanut paljon. Ja rakkaus asuu tässä talossa. Se vain riittää.
"Olen nyt visusti päättänyt, että enää en miehiin "sillä silmällä" katso. Olen nyt loppuelämäni valinnut tältä osin."
Kuinka kauan aikaa sitten päätöksen teit? Sitä minä vaan ettet tulisi katumapäälle kotvasen kuluttua? Mutta ei siinä mitään, hieno päätös sinällään koska eihän sitä elämäänsä muiden eteen pidäkään elää vaan niin kuin itse parhaaksi näkee eli onnea vaan. Järkeä ja logiikkaahan tuossa on paljonkin, lapset olet jo tehnyt ja jos elämä mukavasti soljuu niin pidä vaan sellaisena, eipä siihen välttämättä miestä kannata ottaa asioita sotkemaan.
:)
Katson Maajussi-ohjelmaa... Ei helppoa monella... Toisilla käy "flaxi" vai mikä lie. :)
Katumusta en ole ajatellut, päätös on ajaton. Jos niin käy, voin kirjoittaa siitä vaikka tänne.
Kiitos Sinulle!
Jos joudut päätöksesi pyörtämään, sattuu "vahinko" ja tuleekin sellainen prinssi jossain vastaan joka jää asumaan niin laita siitä tuonne "sinkut" tai "nettideittailu" -palstalle pikkuvinkki että onnistuakin voi, niissä kun olisi hyvä olla onnsitumistarinoitakin marinoiden sijaan :)
Kannustaminen on aina hyvä asia, mutta en ole ko. sivuilla vieraillut, ja jotenkin nyt aistin, että sulla on vaan metkut mielessä.
Jos saan kysyä, niin miksi nikkisi on Ikisinkku?
Ei mulla metkuja mutta niissä kun tuntuu suurin osa porukasta olevan niin pettynyttä kun ei ketään löydä niin "onnistumistarina", vaikka vahingossakin syntynyt, saattaisi valaa uskoa johonkuhun muuhun.
Nimimerkki vaan "jäi" ja vahingossa vakiintui kun erään pitkähkön suhteen päättymisen jälkeen "löysin" nämä palstat ja aloin kirjoittelemaan näille aikani kuluksi. Minusta tämä on ihan hyvä nimimerkki, kuvaa tilaa johon aina tulee palattua suhdeseikkailujen jälkeen eikä ainakaan minulle ole mitenkään edes negatiivispainotteinen, sinkkuna on ihan mukavaa ja mutkatonta elää aina välistä.
"Aina välistä", niin. Miehillä asiaan suhtautuminen on jotenkin kevytsaappaisempaa kuin esim. naisella, jolla on lapsi/lapsia.
Mutta jokainen asettaa jalkansa sinne, minne luonto vie.
Lasta ei voi laittaa "syrjään" siksi aikaa, kun äiti käy vähän kuhertelemassa. Minä tunnen olevani lapsestani kokoajan vastuussa, ja siksi tutustuminen mieheen on aina riskialtista. Mitä jos mies, johon ihastuisin, olisikin tällainen ns. pelimies, joka reissuiltaan sattuisi pyyhkäisemään välillä näillä seuduin, ja jatkaisi sitten "sopivaa" reittiä toisen luo!?
Miten minä selittäisin tästä aiheutuvat huonot olotilani lapselle, ja miten selitän, että ei äiti nyt sitten haluakaan tuon korston kanssa olla... "Ai miksi et halua?" Selitä siinä sitten, kun lapsi ei kuitenkaan ymmärrä. Mikä kuva lapselle tulee äidin käyttäytymisestä?
Takuu puuttuu ihmissuhteista, mikään ei ole varmaa. Kyllä päätökseni pitää (ellei ihmeitä tapahdu).
Ei varmaan ollut sattumaa sinunkaan kirjoittamisesi tänne. Ikisinkku M, minulla olisi onnistumistarina, mutta se jotenkin on vaan niin arkaluontoista -kirjoittaa miehestä, joka on kuollut. Ja varsinkin tänne, kun niin monet ovat epäluuloisia, ja ajattelevat, ettei se ole totta.
Siispä tyydyn laittamaan tähän hänen kirjoittamansa runon, ja kerron, että hänen runonsa tulevat ensi vuoden puolella julkisesti opukseksi, jonka olen koonnut. Tapasimme Suomi24-palstalla, mutta se palsta ei ollut nettideittailu- tai sellainen, missä joku etsii toista epätoivoisesti, vaan se oli runopalsta, missä kirjoittelimme tuolloin molemmat.
Ja meidän tarina oli onnellinen mutta lyhyt hänen vakavien sairauksiensa vuoksi.
"Saanko luvan
Ei se kysynyt
minulta lupaa.
Tuli vaan ajatuksiini
ja otti minusta kiinni, halasi pahus!
Oliko se enkeli, en tiedä,
ei se esitellyt itseään.
Minä tuijotin
ihanuutta mykkänä.
Kauneimmat ja lempeimmät
kasvot, koskaan..
puhuivat minulle..
Kysyi kuin tietäisi, tarvitsenko
tätä vielä, veisi pois,
sallisinko..
Sitten se kaivoi
tuskan rinnastani,
minä itkin onnesta
ja lepäsin."
RIP J.
"Läksyt luettu"
Juuri näin!
Rakkaus lapseen ja vastuu hänen elämästään menee miehen edelle.
En voisi harrastaa noita seikkailuja sun muita enkä halua itselleni enää sitä pahaa oloa, jonka mies todennäköisesti kuitenkin aiheuttaa, en vielä vuosiin.
Tottakai ne hienot hetket on sen arvoisia, mutta kuitenkin.
Ehkä tämä toiveikas uskaltaa sitten, kun lapsi sopivalla iällä ja omat kaverit ja menot, niin äitikin saattaa mukavan miehen kohdalla vielä ottaa riskin:)
Me leijonamielet :)
*
Kiitos sielunsiskolle :)
"Miehillä asiaan suhtautuminen on jotenkin kevytsaappaisempaa kuin esim. naisella, jolla on lapsi/lapsia.
Mutta jokainen asettaa jalkansa sinne, minne luonto vie.
Tähän tarkentaisin että ehkä käytin hieman väärää sanaa, en toki mikään "seikkailija" ole, ne suhteet vaan on kariutuneet yleensä olosuhteisiin, osin toki varmaan allekirjoittaneen sitoutumiskammoon mutta mitenkään kevytmielistä ei ole suhtautumiseni naiseen silloin kun suhteessa olen.
Lasta ei voi laittaa "syrjään" siksi aikaa, kun äiti käy vähän kuhertelemassa. Minä tunnen olevani lapsestani kokoajan vastuussa, ja siksi tutustuminen mieheen on aina riskialtista. Mitä jos mies, johon ihastuisin, olisikin tällainen ns. pelimies, joka reissuiltaan sattuisi pyyhkäisemään välillä näillä seuduin, ja jatkaisi sitten "sopivaa" reittiä toisen luo!?"
Ymmärrän kyllä tuon riskialttiuden hyvin, se kun on ihan sama syy minulla siihen etten halua yksinhuoltajiin tutustua lähemmin, "pelimies" ei varmaankaan välitä mutta kaltaiseni, uskon muitakin olevan, ajattelevat juuri tuota samaa kuin sinä että kun siinä on lapsi mukana ovat panokset paljon isommat juuri mainitsemistasi syistä koska voihan se mieskin ihan samalla tavoin kiintyä ja jos sitten yhteiselämä ei sujukaan tulee aikuisten murheiden lisäksi vielä mietittäväksi sille lapselle aiheutunut haitta ja hämmennys.
Hienosti ajattelet koska noin juuri sen pitääkin olla, toivottavasti omalta osaltani pystyin hieman valottamaan miksi myös mies saattaa "pelästyä" mahdollista suhdetta yksinhuoltajaan, "kelpaamattomuuden" syy kun voi olla sekin että myös mies osaa ajatella asioita hieman eteenpäin eikä se etteikö naista kohtaan vetoa tuntisi.
Hyvää jatkoa jokatapauksessa sinulle.
Hei Ikisinkku M,
Minäkin voin tarkentaa, että vaikka vastasin sinulle, en tarkoittanut osoittaa sinua, kun mainitsin "pelimiehen". Olen pahoillani, jos loukkasin, vaikka tahattomasti. Enhän sinua tunne, eikä tarkoitus ole mitenkään yleistää. Se esimerkki oli kärjistetty, kuinka pahimmassa tapauksessa voi toivomassaan suhteessa käydä. Eli toinen leikkii tunteilla, tai tunteita ei todellisuudessa ole, tai tunteita on monia henkilöitä kohtaan yhtäaikaa, eikä mies osaa päättää, joten seilaa monen väliä.
Ihan ymmärrettävästi ja mukavasi kerroit oman näkökulmasi tilanteesta, jolloin naisella on lapsi. Ja noin on hyvä suhtautua, että pitääkin näppinsä erossa naisesta, ellei ole varma, että tunteita naista kohtaan on. Koska uusi suhde on iso asia ei pelkästään parille, vaan myös niille nappuloille; ota yksi, saat monta...
Mutta näin mennään. Tunenlmavalaistusta tuli aseteltua pihamaalle, pianhan tänne pitäisi tulla lunta... tämä oli vain loppukevennys. :)
Oikein ihanaa joulun odotus aikaa kaikille teille hienoille ihmisille.
Keskustelu pysyi yllättävän siistinä, ei oltu nyrkit pystyssä toisiamme ojentelemassa kummemmin. :)
En loukkaantunut ollenkaan, kärjstyksiin ja väärinymmärtämisiinhän täällä netissä helposti syyllistytään kun ei voi "kasvokkain" perustella kantojaan ja tämän ymmärrän ihan hyvin. Varmistin vaan että omakin näkökantani tulee esille kun usein ihmiset vaan automaattisesti olettavat asioita ja helposti sitä jos vain mainitsee hakevansa ei yh:ta tulkitaan niin että jotenkin ylenkatsoisi heitä vaikka asia ei todellakaan niin ole vaan tosiaan juuri päinvastoin eli saattaa olla liiankin ihania naisia siellä joukossa ja kun ei halua satuttaa ketää niin ehkä siksi ei vältämätta aktiivisesti tule haettua heidän joukostaan kumppania,pelkästään aikuisten kesken kun asiat ovat paljon helpompia käsitellä.
Näillä mennään ja löydetään jos löydetään, minun puoelstani myös hyvää joulunodotusta. Mukava ketju tosiaan kun pysyi jutut asiallisena ilman riitelyä.
Kiitos! Hyvä.
"pelkästään aikuisten kesken kun asiat on paljon helpompia käsitellä."
Tuota en varsinaisesti allekirjoita, mutta ymmärtänet asian lapsiperheen kannalta sitten, kun/jos sinulla joskus on lapsia. Se, että parisuhteeseen kuuluu lapsi, ei tarkoita sitä, että kaikki asiat käsiteltäisiin myös lapsen kanssa. Mutta hienotunteisuus on kovin tärkeää.
No mutta ei pyöritellä pistettä.
Onnea hakuihin ja kivoja oloja!
On siinä järkeä jos on vähän paskojen miesten kanssa ja maku on mikä on. Mikään ei kuitenkaan pakota mihinkää touhuihin äijien kanssa.
Kiitos. Juu, kyllä kieltämättä tuo mainitsemasi kokemus on vaikuttanut myöhempiin ajatuksiini. Ei lähde narsissin haju, vaikka millä puunaisi.
Toisaalta hyvä suhde paikkasi paljon, sai ainakin itsetunnon takaisin. Enää ei uskalla ottaa riskejä, on kuitenkin elettävä loppuelämä tässä kehossa ja tällä mielellä. Pysyttävä kunnossa kaikin puolin, jotta jaksaa ammentaa jälkikasvulle.
Onneksi teitä tavallisia "äijiä" on vielä olemassa -valloittakaa maa! :D