Eräs ystäväni osoittaa harvoin minua kohtaan minkäänlaista empatiaa koettelemusten tullen. Hän on hyvin vaativa luonteeltaan, ja saattaa loukkaantua jopa siitä, jos en satu soittamaan. Olen ymmärtänyt, että hänellä on itsetunto-ongelmia ja vaikeus luottaa toisiin, ja sikisi katsonut puutteita läpi sormieni.
Mutta nyt olen vihainen.
Minua kohtasi kaksi isoa onnettomuutta kuukauden sisällä. Kun olen asioistani kertonut, hän vaikenee tai muuttaa puheenaiheen. Asia näyttää koskettavan häntä vain siltä osin, miten poikkeava tilanteeni estää minua osallistumasta aiemmin sovittuun yhteiseen ulkomaanmatkaan ja muihin rientoihin. - Niiden peruuntumista hän suree todella.
Tämä tuntuu pahalta siksikin, että olen viime vuosina auttanut häntä jaloilleen aivan konkreettisestikin kun hänen firmansa kaatui. Ennen ajattelin, että minun on ymmärrettävä, koska hänellä on ollut niin raskas elämä eikä hän välitä itsestään riittävästi, ja että hän tukee minua omanlaisillaan tavoilla, joita en nyt osaa yhdistää... Mutta nyt kerta kaikkiaan loukkaa.
Mutta nyt olen vihainen.
Minua kohtasi kaksi isoa onnettomuutta kuukauden sisällä. Kun olen asioistani kertonut, hän vaikenee tai muuttaa puheenaiheen. Asia näyttää koskettavan häntä vain siltä osin, miten poikkeava tilanteeni estää minua osallistumasta aiemmin sovittuun yhteiseen ulkomaanmatkaan ja muihin rientoihin. - Niiden peruuntumista hän suree todella.
Tämä tuntuu pahalta siksikin, että olen viime vuosina auttanut häntä jaloilleen aivan konkreettisestikin kun hänen firmansa kaatui. Ennen ajattelin, että minun on ymmärrettävä, koska hänellä on ollut niin raskas elämä eikä hän välitä itsestään riittävästi, ja että hän tukee minua omanlaisillaan tavoilla, joita en nyt osaa yhdistää... Mutta nyt kerta kaikkiaan loukkaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mikä estää avautumasta samalla tavalla ihan kasvokkain tälle kaverille? Ne hänen ongelmansako? Ehkäpä olisi silti syytä vähän "pudottaa" se "kaveri" sieltä jostain.
Vaikuttaa siltä että kaverisi ongelma on ylipursuava narsistinen oireyhtymä.
Hei!!!
Mulla on aloittajalla sama tilanne... Mulla on/oli eräs ystävä, jolla oli menneisyydessä koettelemuksia yms. Mä koitin auttaa ja pitää häntä pystyssä ja kysyä kuulumisia ku ei itse jaksanut pitää yhteyttä yms... Ja se kantoi yli...
Sitten kun minulla oli vastaavasti vaikee ja mitä tässä kävi... Ei vastavuoroisesti mitään kysellyt eikä tarjonnut apua tai mitään... Se kolahti.. Ja sitten mieleeni tuli Mistä tunnet sä ystävän -kappaleen...
Olin turhaan uhrautunut omasta ajasta tälle... Jotenkin tuntui hyväksikäytetyltä ololta, ku ei oo mitään vaikeina aikoina ottanut yhteyttä kuin kerran... Joten olen jotenkin pudottanut tämän ns. ystävän pois ja odotan niin pitkään että ottaa yhteyttä noin muuten....
Oli se loukkaava näin aluksi, ku tajusin sen... Onneksi mulla on pari muuta ystävää, joiden vaikean ajan pääsin yli ja tunnen jaksavani paremmin... Kyllä se harmitti, sillä tämä oli ollut pitkäaikainen ystävvä... Jotenkin tuntuu, ettei arvostanut minun juttua ja pitänyt ystävyyttä itsestäänselvyytenä....
"Minua kohtasi kaksi isoa onnettomuutta kuukauden sisällä. Kun olen asioistani kertonut, hän vaikenee tai muuttaa puheenaiheen."
Nauttiikohan hän ahdingoistasi?
"saattaa loukkaantua jopa siitä, jos en satu soittamaan."
Ehkä hän pitää sinua jonkinlaisena äidin-/isänkorvikkeena. Äiti/isä tietää kaiken, auttaa aina, eikä vaadi mitään vastineeksi. Ei käsitä että äiti/isäkin ovat vain ihmisiä, kuten kaikki muutkin ja voisivat kaivata osallistumista ja ystävällisyyttä.
Kiitos valaisevista kommenteista.
Taidatte kaikki olla oikeilla jäljillä. En olisi jskzsanut tätä ystävyyssuhdetta hoitaa', ellen kuitenkin saisi jotakin arvokasta... Meillä on sama harrastus ja maku monen asian suhteen. Hän on mainion selkeä ja itsenäinen reissukaveri matkoilla ja rakastan pitkiä keskusteluja hänen kanssaan ja mökkimaastossa samoilemista. Silloin tällöin vain kerta kaikkiaan tulee tuo hyväksikäytetyn olo. Tätä on vaikea selittää. Hänellä ei juurikaan ole muita ystäviä ja joskus hän on kertonut hyvin sydämistyneenä miten joku on hänen ystävyytensä "sanonut irti". Siis ei yhtään ymmärtänyt katsoa peiliin. Eihän ystävyyksiä yleensä irti sanota.
Hän ON vaativa luonne ja hyvin mustavalkoinen suhteessaan muihin. Ei hän narsisti midlestäni ole. Vain sosiaalisesti joustamaton ja nyt tuntuu että aivan kuin sokea. Siis ei tämä kylmyys ole tietoista. Itse olen aika pohjilla kalunnut pari kertaa elämässäni. Toisella kertaa vedin häneen tietoisesti väliä koska virta ei riittänyt ja tarvitsin apua itse. Silloin hän kutsui luokseen ja näytti miten hirveän loukkaantunut oli ja keskustelun jälkeen pyysi anteeksi sydämestään omaa kylmyyttään mitä silloin tajusi. Selvää on etten jaksa samaa tilinpitoa nyt. Vaikka suhteemme oli tuon jälkeen haavoilla oli se silti jotenkin raikkaampaa ja helpompaa.
Totta kuitenkin että mitä tehdä ystävyydellä joka hädän tullen vaikenee. Ja suuren ilon tullen vaikenee tyyliin "eipä mulla ole tuosta juuri kokemusta itselläni".
Muistan nyt että olen em keskustelua hänen kanssaan käynyt toisenkin kerran. Silloinkin ihan mieletön riita eka ja sitten kuunteleminen ja lopulta hän valitti että on vaikea luonne. Siis aivan aidosti tavoitti asiaa että kuinka hänen kulmikas käytöksensä voi olla toiselle rankkaa.
Olipa ihana valittaa tänne... Tuntuu että nyt alan löytää hänen parhaat puolensa uudelleen .ne syyt miksi häntä kunnioitan kuitenkin ja miksi hänestä pidän. Kun Saa purkaa pahimman alkaa näemmä löytää hyvän.
Voihan hän olla narsistikin, mut nää on näitä epäselkeitä jutttui, nää - ainakin kunnes asioihin pääsee "tod." paneutumaan, ns. pitkällä tähtäimellä, tai jollakin.
Vit-tu kun pitää joidenkin ihmisten vaan olla niin saat,anan kylmiä, ja seuraavana päivänä ollaan, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan??
Kamala ajatella erästäkin mukavaa naista, jonka miehen käyttäytyminen on osoittautunut vit.....maiseksi.
Mut joo.... Narsisteiltahan tuo käy - ja naisetkin sinistävät silmiään..
..Ainakin sen pitkän hetken elämästään.
Osaavat nimit. tehdä uhreistaan riippuvaisia.