"Syyttäjä vaatii poliisia vasaralla iskeneelle miehelle 11 vuoden vankeusrangaistusta murhan yrityksestä.
Murhayritys tapahtui Malmilla maaliskuussa, kun käännytyspäätöksen saanut ulkomaalaismies päätti tappaa vanhemman konstaapelin välttääkseen käännytyspäätöksen toimeenpanon.
Tekijä oli suunnitellut tekonsa hankkimalla vasaran ja harjoittelemalla sillä lyömistä etukäteen. Myös teon ajankohtaa ja tekopaikkaa hän oli harkinnut etukäteen.
Päähän kohdistuneet vasaranlyönnit aiheuttivat uhrina olleelle poliisille muun muassa repeämän oikeaan korvaan, useita haavoja pään alueelle ja luuhun ulottuvan haavan oikean korvalehden taakse.
Syyttäjän mukaan tekijä on tehnyt tapon yrityksen vakaasti harkiten ja yrittänyt tappaa virkamiehen hänen ollessa virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä ja turvallisuutta. Rikosta on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.
Lisäksi miestä syytetään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, sillä hän nosti vasaran kohti apuun tullutta naispoliisia. Naispoliisi perääntyi tilanteesta ja juoksi hakemaan lisävoimia.
Asian käsittely jatkuu Helsingin käräjäoikeudessa 23. marraskuuta."
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/181213-poliisin-murhaa-yrittanyt-harjoitteli-vasaralla-iskemista-etukateen

Vastaukset 10
Vanhimmat
Toivottavasti tämä rikollinen ei joudu Suomen vankilaan, vaan hänet palautetaan kotimaahansa. Venäjän vankilat ovat juuri sopivia tuollaiselle roistolle!
Jotenkin tuntuu siltä, että Suomen vankilaan tämä maahanmuuttaja halusikin mieluummin, kuin kotimaahansa. Ei kai sitä murhanyritystä noin vaan harjoiteltaisi ilman päämäärää!
vaiettu, kun se kerran on jopa päähyysärilehti Hesarissa.
Uutiset ja Sanomat ovat ihan eri lehtiä.
katsoin linkin nimen väärin. En lue yhtään lehteä, jonka nimessä esiintyy sana "Helsingin". Turun sanomia luen.
Nainen poliisina - juoksee pakoon. Miksi naisia päästetään poliiseiksi?
Joo kyllähän tuollaisessa tilanteessa poliisin pitäisi vähintäänkin ampua riehujaa jalkaan.
> Nainen poliisina - juoksee pakoon. Miksi naisia päästetään poliiseiksi?
Ne on mukana partioautoissa ihan poliisin viihdekäyttöä varten.
Parhaillaanhan on käsittelyssä juttu jossa poliisimies pani virka-autossa naista toistuvasti työvuoronsa aikana. Jeppe väittää oikeudelle että pani kyllä, mutta vain lakimääräisten kahvi- ja ruokataukojen aikana.
Lakisääteiset ruokatunnit ovat työehtosopimuksen mukaan omaa aikaa, eivät työaikaa, ja silloin poliisi saa panna vaikka lammasta tai betoniporsasta jos haluaa.
Suomen vankiloissa on niin makoisat oltavat, että osa pakolaisista on valmis tappamaan päästäkseen täysihoitoon, jos vaihtoehtona on paluu kotimaan alkeellisiin oloihin.
Vankiloissa pitäisi palata 1950-luvun tyyliin.Ppois turhat mukavuudet.