Tässä olisi nyt ero edessä (tai siis on tullutkin jo) ja ollaan keskusteltu että jos ex ottaisi tämän talon minulta. Ostaisin sitten oman asunnon johon muuttaisin osan lapsista kanssa.
Miten tässä menee veroasiat, kun silloin kun ostimme talon jouduimme maksamaan 4% hinnasta veroa, mutta jos vaimo nyt ostaa toisenkin puolen kokonaan itselleen joudutaanko siitä maksamaan taas sama 4%?
Lapsiakaan emme ole vielä jakaneet vaan kaikki ovat kirjoilla täällä kanssani, heistä ilmeisesti joutuu tekemään viralliset paperit vaikka jaettaisiinkin 50-50. Elatusmaksuja emme ole ajatelleet vaatia, kun lapset jaetaan puoliksi ja tulomme ovat suunnilleen samanlaiset.
Toinen ostaa toisen ulos, miten veroasiat
3
1727
Vastaukset
- mek
Avioerossa ei tarvitse maksaa mittän veroja jos ostaa puolison pois yhteisestä asunnosta ja se perustuu lakiin.
- -LW
Olipas asiantuntematon vastaus. Veroja voi nimittäin hyvinkin joutua maksamaan omaisuutta jaettaessa: ensinnäkin varainsiirtoveroa ja toisekseen luovutusvoittoveroa. Ja jos huonosti käy, niin vielä lahjaveroakin, jos toinen antaa toiselle enemmän kuin lain mukaan kuuluisi.
Ositussopimus on joka tapauksessa tehtävä. On hyvä suunnitella asia huolella asiantuntevan lakimiehen kanssa ja minimoida veroseuraamukset. Jos puolisoiden omaisuus pystytään jakamaan niin, että molemmille tulee saman verran omaisuutta, eikä kummankaan tarvitse ottaa lainaa, niin silloin ei veroseuraamuksiakaan tule.
Mutta usein asunnon lunastavalla osapuolella ei ole tarpeeksi varoja, joita antaa osituksessa toiselle osapuolelle, ja tarvitaan ns. pesän ulkopuolisia varoja. Siltä osin kuin asunnon lunastukseen käytetään näitä "uusia" varoja, kyse on kaupasta ja siitä menee normaalit kauppaan liittyvät verot (kuten juuri tuo 4 % varainsiirtovero, jos kyseessä on kiinteistö).
Jos asunnon arvo on 200 ja se omistetaan puoliksi, muuta omaisuutta ja velkaa ei ole, niin silloin menee varainsiirtovero 100 eurosta. Jos taas puolisoilla ON muutakin omaisuutta, esim 100 euroa molemmilla, (eli varoja yhteensä 400), niin toinen saa asunnon 200 ja toinen kaiken muun omaisuuden eli 100 100. Tässä tilanteessa varainsiirtoveroa ei mene.
- vastuu on oltava
Kuulkaapa hyvät ihmiset, asia ei ole suinkaan niin, etteikö veroja joudu joskus maksamaan ja se tieto kyllä kannattaa aina kysyä verotoimistosta. Saattaa olla suuri yllätys, voi silloin ainakin miettiä mitä todella on tekemässä.
Niin monta eroasiaa olen elämässäni nähnyt ja todellisen typeryyden näissä omaisuus asioissa, turha on ketään toista syyttää, mutta niinhän se eroissa näyttää olevan. Mitään ei kuunnella ja syytetään ja mollataan, mutta joskus saattaisi olla tervettä ajattelua mitiiä kokonaisuutta, eikä niitä unelmia, jotka yleensä ajavat ihmiset täysin "katuojaan". Sieltä ei ole helppoa nousta, kerran elettyä nuotuutta ei saa koskaan takaisin, vaikka sen olisi elänyt kuinka kehnosti ja tarvitsisi uudistamisen, sitä ei voi elää uudelleen.
Kerran tehtyjä lapsia ei voi tunkea takaisin, vaikka kuinka haluaisi, niistä on vain otettava vastuu ja vielä todella sydämestä asti. Lapset eivät todellakaan ole ansainneet äiti tai isää, joka pettää ja juoksee kuin kakara harrastuksissa ja kissanristiäisissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata411456Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981365Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l3031299- 1091125
- 191081
- 651048
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161029- 711012
Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176888Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju18841