Tuoko parisuhde

Kai se on läheisyyden kaipuu, turvallisuus ja se fyysinen puolikin.

Kyllä se sitäkin tuo, jos on yhdessä sellaisen kumppanin kanssa, jonka kanssa voi olla avoimesti itsensä puolin ja toisin. Voi luottaa toiseen. Eikä tarvitse esittää mitään roolia toisilleen.

Tuntuu erityisen hyvältä, kun tulee päiviä jolloin itse ei jaksa olla vahva, että toinen pystyy ja haluaa silloin ottaa tukevan otteen sinustakin ja olla sun tukena. Se todella tärkeää.

Eikä syyllistä ja vähättele sua silloinkaan, kun et ole kaikista parhaimmillasi. Vaikka sulla roikkuis tukka paskaisena naamalla tai vaatteet lököttää päällä, olet väsynyt ja nuhruinen, silti on aina vapaa pääsy kainaloon ja syliin. Hellyys ja välittäminen ei lopu kuoren säröihin tai väsyneeseen ulkonäköön.

Tai jos jokin murhe kohtaa, se käydään yhdessä lävitse toisiaan tukien. Silloinkaan ei tarvitse jäädä yksin. Ihan yhtälailla hyvälle tuntuu olla itse toiselle tukena elämässä. Jakamassa ilot ja surut.

Tuntuu hyvältä kun on ihminen jota kaipaa aina lähelleen ja jonka tietää kaipaavan sua lähelleen. Se toisen läheisyys ei koskaan tunnu rasittavalle. Että mene pois siitä, vaan ole aina siinä lähellä. Ootte kuin palapelit osat jotka sulavasti loksahtaa yhteen ja muodostaa parin.

Silti vaikka kumpikin selviää ja pärjää yksinäänkin, ettei tarvitse olla liimattuna toisiinsa, niin yhteen haluaa luonnostaan. Mielessä on koko ajan toinen, vaikka hän olis kuinka kaukana tahansa kotoa. Ite ainakin huomaan, että mun ajatukset pyörii hyvin paljon meissä ja miehessäni päivittäin.

Hän on korvaamattoman tärkeä ihminen mun elämässä. Semmonen ihminen, jota ei tuosta vaan ja joka päivä kohtaa. Hän on mulle erityinen mies ja ihminen. Kuulostaa klisheeltä näin kirjoitettuna, kun ei varsinkaan nää meitä ihmisenä ja parina yhdessä. Mutta tälläisiä tunteita mussa herää ja on.

Semmosia ajatuksia herää aiheesta.