miesystävästäni. Olen ollut suhteessa 2 vuotta , välillä on ollut taukoja mutta palattu kuitenkin yhteen. Seikkailut ja lyhyet suhteet muiden kanssa noiden taukojen aikana ovat mielestäni ihan ok. Nyt sain selville, että taas kerran palattuamme yhteen miesystäväni oli jatkanut breikkimme aikana alkanutta suhdetta toiseen naiseen 5 kk ajan. Mies makasi vuoro päivin minun ja toisen naisen kanssa, kuvottavaa. Huomasin kyllä miehen kotona merkkejä toisesta naisesta, vaatteita jne. mutta mies selitti ne tuolloin tyttärensä vaatteiksi, ja minä tyhmä uskoin. Välillä tämä "tytär" kävi kylässä, jolloin minä sain luvan olla pois. Tunnen itseni aivan typertyneeksi, en oikeastaan edes osaa olla vihainen vain äärettömän pettynyt. Olen suhteemme aikana olleiden taukojen itse olettanut olevan aikuisten sopeutumista uuteen suhteeseen, mutta ei. Mies on ollut tosi epäileväinen suhteemme ajan minuun, epäillen että itse pidän jotain rinnakkaissuhdetta, mutta totuus oli itsestään selvä: hän epäili koska itse petti.
Olemme olleet aikeissa muuttaa yhteen ja suunnitelleet elämää yhdessä. Aina kun olemme lämmittäneet suhteen uudelleen, olen itsekkin olen jaksanut uskoa että nyt onnistuu...
Mitä mieltä olette, kannattaako enää edes keskustella suhteen jatkamisesta.
olen sekaisin
6
237
Vastaukset
- vsjkl
Edes aikuiset eivät sopeudu suhteisiin pitämällä siitä taukoja...
Mistä näitä oikein tulee? Aikuistukaa ja nähkää tosiasiat: Te ette ole tarkoitetut toisillenne. Ei kannata olla kenenkään kanssa pelkästään sen vuoksi että ei osaa olla yksin. - rumamies
Ei kannata. Miehes on pettäjä ja epärehellinen joka ei ikinä pysty sitoutumaan yhteen naiseen. Olet kyllä naiivi ja sinisilmäinen kun uskot kaiken mitä mies sanoo. On aivan selvää että kun olette eronneet ja palanneet yhteen monta kertaa niin teidän ei kannata seurustella eikä asua yhdessä. Mut mitäpä naiset tajuaa. Tekevät aina samat virheet uudestaan ja palaavat pettäjän luokse.
- naiselämää
Tosia ja kipeitä kommentteja noi on. Jotenkin vaan sitä tahtois ja haluais yrittää.
Tosin olen senkin päättänyt ettemme palaa yhteen ,mut sitten joku saa taas ottamaan yhteyden puolin ja toisin. Itseni kohdalla olen sen analysoinut läheisyyden / seksin puutteeksi. Täytyis heti saada joku laastari lohduttamaan ettei kaadu takaisin pettäjän patjalle. Mutta sekin olisi väärin, eikä tunne-elämänikään anna siihen mahdollisuutta.
- rumamies
Voin tulla laastariksi jos rumuus ei ole este.
- naiselämää
lupaakko?
Ei kovin hyvää pohjaa lupaa suhteelle 2 vuotta kestänyt on-off heilunta. En usko että tulevaisuus tuo onnellisuutta. Mies on elänyt kaksoiselämää ja todennäköisesti jatkaa petturipeliään vaikka olisikin suhteessa kanssasi. On saanut jo nyt sinulta niin paljon vapautta, ettei varmaan osaa sitoutua parisuhteeseen yhden kanssa. Et ole ansainnut tuollaista kohtelua. Etsi parempi mies, joka arvostaa sinua. Tuon miehen kanssa ennustan vain lisää pettymyksiä ja sydänsuruja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela tukee virallisesti Pride-liikettä
Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k1304548Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa
Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin k743279- 1051573
- 881395
- 96927
- 75823
Omasp hakenut Fincapia ja Gapconia konkurssiin perjantaina 5.6
Ilkka ei ole vielä ehtinyt uutisoida, mutta Omasp on jättänyt 5.6 konkurssihakemuksen Fincapia ja Gapconia koskien. Ilka19808- 42720
Tämän palstan naiseksi esittäytyvät
Ovatkin kuulemma oikeasti sukupuoleltaan miehiä. Pitääkö paikkansa?111707- 43656