Joo ja tiedän että on todella typerää. Mies on lihonut suhteemme aikana ja nyt hän aikoo aloittaa salikäynnit. On tietty hyvä että haluaa pitää kunnosta huolta, enkä voi asialle mitään tietenkään sanoa, mutta en voi mitään mustasukkaisuudelleni asiasta. Mietin niitä naisten täydellisiä vartaloita siellä salilla mitä mies sitten tuijottaisi jne. en tiedä mitä teen koska olen temperamenttinen ja mies saa kyllä tuta oman ahdistukseni kun sitä alkaa esiintymään. En halua että elämästämme tulee helvettiä tämmöisen asian takia. Käyn varmasti salilla hänen kanssaan mutta aina se ei ole mahdollista. Useimmiten ei ole mahdollista.
Meillä on ollut epäluottamusta suhteen alussa kolme vuotta sitten, olen suhteellisen yli päässyt asioista mutta sitten nämä tulevat asiat. Olen muuten saanut skarpattua itseäni. Tämä kuntosali on minulle vain helvetin vaikea asia. On ollut aina, mutta ikinä mies ei ole saanut aikaiseksi aloittaa sitä salia koska duunissa rankkaa, nyt hän on talven lomalla joten varmasti käy.
Mitä teen, miten voisin olla ahdistumatta ja räjähtämättä? Miten oman suhtautumiseni voisin muuttaa? Myös muutenkin oma isäni aina herättää epäilyksiä "vitsailemalla" siitä kuinka miehellä on toinen. Plus aina kaikkialla lukee, että mies pettää kun alkaa käymään salilla ja kaikkea tämmöistä. En jotenkin saa taottua itselleni päähän, että ehkä mies meneekin oikeasti kuntoilemaan ja haluaa laihtua. Se on jotenkin mahdoton ymmärtää. Ahdistaa pelkkä ajatuskin.
Meillä on ollut epäluottamusta suhteen alussa kolme vuotta sitten, olen suhteellisen yli päässyt asioista mutta sitten nämä tulevat asiat. Olen muuten saanut skarpattua itseäni. Tämä kuntosali on minulle vain helvetin vaikea asia. On ollut aina, mutta ikinä mies ei ole saanut aikaiseksi aloittaa sitä salia koska duunissa rankkaa, nyt hän on talven lomalla joten varmasti käy.
Mitä teen, miten voisin olla ahdistumatta ja räjähtämättä? Miten oman suhtautumiseni voisin muuttaa? Myös muutenkin oma isäni aina herättää epäilyksiä "vitsailemalla" siitä kuinka miehellä on toinen. Plus aina kaikkialla lukee, että mies pettää kun alkaa käymään salilla ja kaikkea tämmöistä. En jotenkin saa taottua itselleni päähän, että ehkä mies meneekin oikeasti kuntoilemaan ja haluaa laihtua. Se on jotenkin mahdoton ymmärtää. Ahdistaa pelkkä ajatuskin.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Ehkä totut asiaan, kun aikaa kuluu. Pidät vaan melut ja mustasukkaisuudet väkisin sisälläsi ja seuraat tilannetta. Vähitellen huomaatkin, että hei, ei tässä mitään syytä olekaan olla luottamatta toiseen. Jos hän sielä naisia tapailisi tai jotain muuta hämärää, niin sen huomaisi kyllä kun käytös muuttuisi. Ei ehkä enää haluaisikaan sinua sinne mukaan, vaan mieluiten menee sinne yksin.
Jos teillä menee suhteessa hyvin, nautitte toistenne seurasta ja muutenkin kaikki on ok, niin ei ole mitään syytä siihen, miksi mieheen ei voisi luottaa. Jos ei sitten ole mitään sellaista, että tiedät hänen joskus pettäneen, olleen pleijeri tai muuta. Kun olet sielä salilla mukana, niin näetpähän itse, että keskittyykö mies oikeasti siihen kuntosaliohjelmaansa vai harhaileeko tehdä ihan jotain muuta.
Eroa jos et kestä
Olisit hyvilläsi! Todennäköisesti miehesi ajattelee sinua aloittaessaan kuntoilunsa.
Ainakin minulle se oli päällimmäinen ajatus.
Yksinkertaisinta olisi jos ryhtyisit käymään salilla miehesi kanssa.
Olen ehdottanut tuota vaimolleni mutta eipä ole suostunut vaikka kahdesti olen saanut houkutelluksi hänet sinne.
Vaimo näki niitä kehumiani fitness-tyttöjä ja nuoria treenanneita heppuja.
Vaimoni on suorastaan kiitollinen kuntoilustani. Onhan sen vaikutus ollut havaittavissa kotielämässäkin.
Vielä siitä katsomisesta.
Vaimoni ripusti eteisemme seinälle Espanjan kaupunkimme futisjoukkueen poikakalenterin.
Minusta se on merkki siitä miten hän arvostaa hyväkuntoista miesvartaloa.
Heput ovat siinä minua niukemmissa rasvoissa mutta paljon hintelämpiä.
Vaikka en minä sitä vertailuna ota.
Jäitä hattuu! Ole hyvilläsi!
Salilla liikkuu treenattuja, silikonirintaisia typyjä paljon, jotkut vain esittelemässä itseään, osa etsimässä miestä, toki osa ihan treenaamassa. Kyllä miehet niitä tuijottelevat ja kuolaavat. Mietipä uudemman kerran, jos vaikka lähtisit miehesi mukaan..kaikelta varalta...
"Salilla liikkuu treenattuja, silikonirintaisia typyjä paljon, jotkut vain esittelemässä itseään, osa etsimässä miestä, "
-Kerro ihmeessä millä salilla sä käyt..?! XD
Kun meikäläinen on kiertäny niin Suomessa kuin pitkin poikin Eurooppaakin kymmeniä, ellen jopa satoja, saleja viimeisten 15v aikana ja tollasta salia ei ole vielä tullut vastaan. X)
H:gin keskustan salit eivät liene TheOne:lle tuttuja. Siellä on niitä silikonityrkkyjä vaikka hur mycket.
Mitä pahaa siinä katsomisessa on?
Ovat hyvinkin tuttuja..aina gold´s gymistä lähtien. ;)
Eikä sielläkään mitään "silikonityrkkyjä" ole. Jospa lakkaisit kuvittelemasta olemattomia ja keskittyisit salilla treenaamiseen.
PS. Millä logiikalla muuten joku treenattu ja trimmattu hottis edes noteeraisi saati kelpuuttaisi sun, tai useimpien muidenkaan, keskikehonrakentajamiehiä..?! XD
Herranen aika :D No tuota, omaan suuret rinnat ( huom suuret ei suurennetut) ja käyn salilla.. näillä nimityksilläkö meitä kutsutaan? Silikonityrkyt? :D .... Loppuu kohta reenaaminen kokonaan ;) The onille pakko antaa plussa.. ihan vain tuon selän vuoksi ;)
"näillä nimityksilläkö meitä kutsutaan? "
-Vain kateelliset naiset, jotka pelkäävät että "viette" heidän miehensä. Sekä tietenkin katkerat miehet, jotka salaa haaveilevat teistä.
Me muut emme tuhlaa aikaa nimittelyyn vaan treenaamme siellä salilla. ;)
The One paljasti tietämättömyytensä. Taitaa treenailla vain jossain äkäslompolon tienoilla. Golds Gym on nimeltään nykyään Mayors gym eikä sijaitse keskustassa vaan Ruoholahdessa. Tervetuloa keskustan kuntosaleille silikonityrkkyjä katsomaan niin tiedät mistä puhutaan ;-)
Työni puolesta kierrän parhaimmillaan 3-4 salia PÄIVÄSSÄ! ;D
Et enköhän tiedä mistä puhun. ;)
Sen sijaan jos sinä tietäisit mistä puhut, ni tietäisit, että nimenvaihdosta huolimatta se gold´s on vakkareiden puhekielessä edelleen (ja tulee aina olemaan) gold´s.
Koitappa säkin jättää se katellisuutesi ja katkeruutesi kotiin kun menet ensi kerralla salille....ja jospa vaikka koittaisit ihan OIKEASTI treenatakkin siellä sen sijaan, että tuijottelet muiden kuppikokoja. X)
Juuri näin. Ei katsomisessa ole mitään pahaa. Se on luonollista. Minäkin katson mielelläni hyvännöisiä miehiä ja hottisnaisia. Heterona minulla on kuitenkin elämänkumppanina pyöreävatsainen keski-ikäinen mies. Parisuhde ja rakkaus on kuienkin paljon enemmän kuin visuaalinen nautinto. Toiseen ihmiseen rakastutaan yleensä kokonaisuutena eikä pelkästän yhden ominaisuuden vuoksi.
Jos katsot vilkuilemisen pettämiseksi, niin varmasti pettää. Jos suuttuilet miehellesi, niin varmasti menettää kiinnostuksensa sinuun. Jos et voi mustasukkaisuudellesi mitään, parempi, että elät yksin ahdistuksinesi.
Rakkaus on sitä, että ajattelee toisen parasta, eikä lapsellista omistushalua. Sinun pitää voida sietää se, että maailmassa on kauniimpia naisia. Sinun pitää sietää se, että mies voi olla hyvillään kauniiden (ja tavallisten) naisten näkemisestä. Sinun pitää sietää se, että miehelläsi voi olla kivaa, kun juttelee muiden naisten kanssa.
En mies lähde toisten naisten mukaan, jos he ovat kauniimpia, mutta hän lähtee toisen naisen mukaan, jos tämä ei suutu hänelle koko ajan.
Toi kuulostaa kyllä TOSI mustasukkaiselta. Näkeehän se koko ajan hyvännäköisiä naisia joka puolella. Se tottuu.
Onko Ap ja suurin osa tänne kirjoittaneista kovinkaan terveitä. Epäilys herää.
Vai salille katselemaan naisia? Et sitten ole onnellinen miehesi puolesta, että hän alkaa hoitaa terveyttään niin että siitä on sinullekin iloa ja kenties lisää yhteisiä elinvuosia luvassa?
Ehdotan sinulle Ap uutta harrastusta. Meillä joillakin suomalaisilla ihmisillä asiat on liian hyvin, tarkoittaa että ihmismielen on pakko ratkoa ongelmia ja jos niitä oikeita ongelmia ei ole, niitä keksitään.
Voisitko kenties osallistua Punaisen Ristin toimintaan tai lähteä kenties vapaapalokunnan naisjaostoon?
Jokin liikuntaharrastus voisi olla hyväksi, ilmeisesti sinulla on huono itsetunto etkä ole tyytyväinen kroppaasi. Kun mieli saa puuhaa, tällaiset turhat ja typerät mietteet häipyy ja voit elää tasapainoisempaa sekä onnellisempaa elämää.
"Mietin niitä naisten täydellisiä vartaloita siellä salilla "
-Kyllä keskivertosalilla on valta-osa naisista enempi sitä siiderivalas/sotanorsu kategoriaa. Vai meinaatko, että kaikki miehetkin saleilla ovat joitain Schwarzeneggeritä..?! ;D
Huoli pois, ihan normi jamppoja ja pirkkoja siellä salilla käy. Ammattilaiset ovat harvassa. Ja he keskittyvät varmastikkin omiin treeneihinsä ja jättävät miehesi rauhaan. ;)
"kaikkialla lukee, että mies pettää kun alkaa käymään salilla ja kaikkea tämmöistä"
-Kannattaakin muuten uskoa kaiken maailman cosmoja ja muita fakta-lehtiä! XD
"tiedän että on todella typerää"
-Tässähän tämä tiivistyi.
no itseasiassa eilen oli pari timmiä blondia meidän salilla... tosin taisivat olla vähän teinejä mutta... :D
Mietin just samaa, että treenaamaanhan salille mennään.. Kerran yksi mies salilla pyysi mua ulos, mutta seurustelevana naisena kohteliaasti kieltäydyin. Ja tuleehan näitä pyyntöjä muuallakin., ei se sali ole yhtään "tulenarempi" paikka :) Yhtä hyvin voisit olla mustasukkainen kun miehesi käy kavereidensa kanssa bailaamassa jne, baarissahan naiset ovat täydessä tällingissä.
Hyvä vaan jos miehes pitää kunnostaan huolta!
Lapset ja naiset erikseen.. ;)
Jatkossakun kun miehesi panee sinua hän tosiasiassa kuvittelee panevansa fitnestypyjä.
Meillä exä lähetteli naispuoliselle kaverilleen viestejä, että "olipas kiva käydä salilla, kun siellä oli seksikkäitä naisia
Voi voi.
jaa meidän salilla ainakaan ei juuri naisia käy
Ainakin naisille on näitä Lady Line - sun muita kuntosaleja, joihin päästetään pelkästään vaan naisia sisään. Olisko miehille samanlaisia :p
yleensä kaupungin kuntosalit - niissä kun ei ole mitään trendikästä niin siellä ei kermapersenaiset viihdy
Yritä vain luottaa mieheesi. Mutta ainakaan sillä kuntosalilla jossa minä käyn ei ole paljon katseltavaa. Paitsi poikaystäväni jonka kanssa käymme siellä :D
Kulunut sanontani "omasta kunnostaan huolehtiminen on parasta huomaavaisuutta elinkumppania kohtaan"!
Sopii tähänkin tilanteeseen.
Miehesi on aktiivisesti ryhtynyt huolehtimaan itsestään.
Kertomastasi ei käy ilmi omasta roolistasi muuta kuin se, ettet ainakaan harrasta salikuntoilua.
Tietenkin, voihan kunnostaan huolehtia muutenkin mutta onko epäluulosi aiheena kenties se, että fyysisesti olemuksenne alkavat poikkeamaan toisistaan?
Kokemuksia minulla on ainoastaan muutamalta salilta, yhdeltä kunnalliselta ja kahdelta kaupalliselta mutta mustasukksisuuden aiheita en ole nähnyt.
Jos joku sillä silmällä katselee, ja ennen kaikkea lähestyy vastakkaista sukupuolta, niin syyt löytyvät kotoa.
Minun eukkoni on pelkästään tyytyväinen 9-vuotta jatkuneeseen harrastukseeni.
Olen ihan ok:n näköinen ja kroppainen nainen. Olen huomannut salilla, että miehet tuijottelee. Mutta se jää vaan siihen katseluun. Katsominen ei ole pettämistä. Kukaan ei ole koskaan tullut tekemään tuttavuutta siellä. Samalla tavalla miehet katselee kadulla.
Ehdottaisin rennonpaa otetta asiaan.
sitä juuri mietin, että miten se rennompi asenne onnistuisi.. olen itse siis hoikka tiimalasivartalo, usein kuullut miehiltä sekä naisilta kehuja vartalostani. olen naisellinen, pehmeyttäkin löytyy eli en mikään fitnessmisu ole. ulkonäössä ei siis sinällään mitään vikaa ja poikaystävänikin sanoo että vartaloni on naisilla kuin hunksvartalo miehillä. silti mietityttää nämä nykyiset superkiinteät naiset. :D olen periaatteessa tyytyväinen itseeni mutta tuntuu että mieheni tykkää enemmän ns miesvartaloisista naisista eli kenellä ei ole vyötärö-lantio näkyvyys näin selkeä ja joilla olisi semmoiset erottuvat lihaksetkin. ja kaiken kukkuraksi tykkää pienirintaisista. ainakin mitä sen naisihanteita tiedän :D haukkuu muutenkin kaikkia nimenomaan naisellisia muotoja omaavia pulleroiksi vaikka olisi kuinka normaalin ja terveen ja kauniin kokoinen ja näköinen.
Oleellista parisuhteessa ei ole se, oletko sinä miehesi mielestä kaunein nainen maailmassa tai edes ihannetyyppiä. Miehet ovat naisten suhteen yleensä aika kaikkiruokaisia, joten jos miehesi rakastaa sinua ja viihdytte yhdessä, hän todennäköisesti myös haluaa sinua.
Mitä muuta tarvitset?
Jos teistä joskus aika jättää, se ei varmaankaan tule liittymään sinun tai muiden naisten ulkonäköön. Kiusauksia tulee kaikille; miehesi tehtävä on kieltäytyä niistä. Sinulle jää vain sen miettiminen, onko miehelläsi kivaa kanssasi.
Ulkonäöllä on oma merkityksensä pariutumisprosessin alkuvaiheessa vaikka ei se silloinkaan ole ratkaiseva tekijä.
Suhteen vakiinnuttua ulkonäkö menettää merkityksensä kunhan siinä ei tapahdu radikaaleja repsahduksia. Minun silmissäni se tarkoittaisi läskistymistä joka puolestaan kielisi välinpitämättömyydestä kumppania kohtaan.
Tarkoitan parisuhteen kumpaakin osapuolta!
Itse vierastin aikanaan itseään kauniina pitäviä ja sitä ääneen ja/tai ilmeillä ja eleillä korostavia naisia.
Persoonallisuutta korostava, terveen itsevarma kokonaishahmo on minulle tärkein.
Vielä nytkin, ikäkerroin huomioon ottaen.
Vaimoni täyttää elämäni kirjon kaikki tarpeet enkä peittele tyytyväisyyttäni.
Vastaavasti vaimoni sanonut minun olevan paras mahdollinen mies hänelle.
Asetelma on aina kummasti rauhoittanut.
Entäs jos tämä vaimosi sairastuisi? Jos hän saisi lääkityksen joka lihottaisi? Jos hän menettäisi liikuntakykynsä. Olisitko sitä mieltä että hän on läskistynyt vain sen vuoksi että ei kunnioita sinua?
"Entäs jos tämä vaimosi sairastuisi?"
Nyt tämä alkaa mennä jo yleisen avioliittofilosofian puolelle.
Näissä keskusteluissa yleensä ollaan sitä mieltä, että jos ei ole liitossa onnellinen, tulee erota. Muutamat esittävät varauman, että lasten edusta on kuitenkin pidettävä kiinni, vaikka itse ei olisi onnellinen.
Mutta mitenkäs sitten puolison sairauden kanssa? Jos puolisoni sairastuu enkä ole onnellinen, kuuluuko minun sitten erota? Kannattaako erota, ennen kuin puoliso vanhenee pisteeseen, jossa hän todennäköisesti sairastuu?
Minä olen kallellani siihen suuntaan, että ihminen on vastuussa vain hankkimistaan lapsista. Muiden puolesta ei tarvitse uhrautua.
Voi ystävä hyvä! Onko maailmasi noin mustavalkoinen?
"paritumisprosessin alussa" ja "välinpitämättömyydestä johtuvaa" kertovat oikein luettuina ja ymmärrettyinä jotain.
Sulkenevat pois sairauden.
Mutta sekin on koettu.
Yli 40:n vuoden parisuhteen kokemuksia eivät pikkuasiat pyyhy pois.
Kiintymys ja yhteenkuuluvuuden tunne ovat asioita joiden merkitys kasvaa yhteisten vuosien myötä.
Siihen kuuluu myös itsestään huolehtiminen omien mahdollisuuksiensa puitteissa.
164cm:n vaimoni sai, erääseen krooniseen sairauteen liittyen, lääkäriltä määräyksen pienen ravinnevaraston hankkimiseen.
52kg -> 58kg:oon tyydytti tohtoria.
Eipä häiritse minua. Vaikka nousu olisi ollut suurempikin niin se ei olisi ollut täsä elämäntilanteessa ratkaisevaa.
Sinulla on varmasti hyvin vaikeaa olla itsesi kanssa mutta älä laita poikaystäväsi kärsimään siitä.
Salilla on tosiaankin näitä täydellisen vartalon omaavia naisia mutta eivät he ole sinun miehestäsi kiinnostuneita. Jos miehesi suostuu seurustelemaan kaltaisesi lihavan ja huonon itsetunnon omaavan ihmisen kanssa, hän tuskin itsekään on mikään naisten päiväuni.
Mitä teille tapahtui 3 vuotta sitten? Kerrot, että suhteen alussa oli jotakin.. Tämä voi pitkälti selittää miksi et vieläkään luota häneen.
Varmasti hän katselee salilla muita ihmisiä, niitä kauniita naisiakin. Lyhyt vilkaisu lienee meille jokaiselle normaali reaktio, eikä siitä kannata suuttua. Sen sijaan tuijottelu on mielestäni väärin. Miksi pelkäät, että hän jää tuijottamaan jotakuta? Moniko varattu mies täällä muka tunnustaa tuijottavansa salilla hyvännäköistä naista?
Ihan oikeasti :O Miten voi olla noin sairaalloisen mustasukkanen :D
Lähinnä naurettava ajatus että mun mieheni ajattelisi että olen salilla iskemässä miehiä, kuitenkin kun siellä naama kirkkaan punaisena hikeä tirskuen viuhdon niin tuskin näytän viehättävältä yhtään kenenkään silmään.. Eikä kyllä oo tullut miehiäkään vilkaistuakaan sillä silmällä siellä.. Salilla reenataan.
Turhaan sä naisena huutelet, miehet on paljon visuaalisempia ja panisivat mielellään kaikkia maailman kauniita naisia.
Sairas olet. Tuollaienn ei ole mitään normaalia mustasukkaisuutta. Se on ahdistavaa omistushalua. Usko pois. Paras tapa tappaa rakkaus on ahdistaa se kuoliaaksi.
Et omista puolisoasi. Hän on aikuinen ihminen ja yritä selvitä itse omien ahdistuksiesi kanssa. Älä niitä pura miehellesi. Mustasukkaissutesi on sinun vaiva, ei siitä tarvi muiden kärsiä kuin sinun itsesi.
Pelkäätkö niin paljon miehesi menettämistä että hänen pitäsi pysyä neljän seinän sisällä? Tulet tuolal pelillä joka tapauksessa menettämään miehesi.
Sitä paitsi. Jos olet koskaan käynyt kuntosalilla, niin siellä on monenlaisia ihmisiä. Lihavaia pullukoita, laihoja, rumia, sopusuhtaisia, sieviä .... Niinhän on joka paikassa. Tavalliset ihmisethän siellä kuntosaleilla käyvät. Sinäkö lähtisit aina mukaan miestäsi vahtimaan? Hänhän on aikuinen eikä leikki-ikäinen joka kaitsijaa tarvii.
Luultavasti tulet jäämään yksi, ellet ala kasvattamaan itseäsi eroon mustasukkaisuudestasi. Tiedän mistä puhun, koska olen itse ollut ennen samanlainen. Vasta kun hoksasin, että olen tarpeeksi hyvä ja arvokas ihminen elin sitt n yksin tai kaksin, tajusin että mustasukkaisuuteni oli itsetunnon puutetta. Pelkäsin menettäväni jotakin, joka oli minulle tärkeää. Mutta unohdin että minunkin pitää olla jollekin tärkeä. Siitä alkoi kasvaminen. Nyt on hyvä. En ole mustasukkainen enää. Olen myös itse jättänyt seurustelukumppaneitani, mutta tullut myös jätetyksi ja aina elämä on silti kantanut.
Luottamus vahvistaa sitoutumista!
Muuttaessamme nykyiseen asuntoon oli vastapäätä parvekettamme thai-hieromapiste.
Vuoden kuluttua se muuttui naisten kuntosaliksi.
Nämä eivät herättäneet vaimoni epäluuloja.
Aloittaessani kuntoutumisen oli ko. salilla naiset eri kerroksessa mutta muutto uuteen 6-vuotta sitten merkitsi "yhteissalikäytäntöä".
Eri ikäisiä naisia joista huomattava osa hyväkuntoisia ja hyvän näköisiä.
Kahdesti on vaimoni joutunut tuomaan minulle sinne viestiä ja kahdesti olen onnistunut houkuttelemaan hänet sinne tutustumaan.
Käynneillään vaimo on myös jutellut muutaman fitness-tuttavani kanssa.
Olisin kauhean hämmästynyt jos vaimoni olisi elätellyt vähäisimpiäkään epäluulon oireita.
Hän tietää varsin hyvin ettei luonto vielä "suojele" minua iästäni huolimatta.
Luottamus vahvistaa parisuhdetta, epäluottamus kalvaa sen perusteita.
Jos joku haluaa poiketa vieraissa niin mahdoton sitä on estää.
Kuka poikkeaa niin peittäköön sen tehokkaasti jos aikoo jatkaa entistä suhdettaan.
Ihaileva katse ei loukkaa ketään, ainakaan oikeasti.
Jos nyt vaikka leikitellään ajatuksella, että se sali olisikin täynnä (mitä se ei ole) seksikkäitä, vimpan päälle treenattuja ja trimmattuja naisia.
Niin millä ihmeen logiikalla sellainen nainen noteeraisi saati sitten kiinnostuisi juuri siitä teidän kaljamahaisesta/kynäniskaisesta huonokuntoisesta miehestä..?!? XD
Itse kun on jonkin verran tullut liikuttua body-piireissä, ni voin todeta, että lähes poikkeuksetta ym kaltaiset naiset kelpuuttavat miehikseen vain ja ainoastaan treenattuja, trimmattuja ja lihaksikkaita miehiä.
Että ihan relax vaan, evät he teidä miehiänne vie. Teidän miehet lähinnä etovat heitä...
Perspektiivit kohilleen. ;)
Samaa mieltä yllä olevan kommentin kanssa. Itse olen ulkonäöllisesti ja lihaksieni puolesta aika perusjamppa (177cm ja 73kg, ja saan jonkun 90kg penkistä).
Kerran kun samalla salilla oli pari suht hottista ja nättiä fitnesstyyppistä naista, niin kyllä tietenkin heterona sinkkumiehenä vilkaisin heitä, mutten uskonut missään vaiheessa, että mulla olis mitään saumaa heihin. Eivätkä hekään juuri mitenkään noteerannut minua, vaan keskittyivät keskustelemaan keskenään. Itse keskityin tietty omaan treenaamiseen.
Muutenkaan ulkonäöllisesti tasokkaat muijat tuskin ovat salilta hakemassa poikaystävää, vaan todennäköisesti ovat jo suhteessa.
Tuntuu, että salin meininki vaihtelee ajankohdan mukaan. Perjantai-iltaisin salilla on lähinnä miehiä ja he myös silmäilevät enemmän. Varsinkin kaveriporukat kokoontuvat juttelemaan ja silmäilemään aina treenin välissä. Sitten taas lauantai-aamupäivisin meininki on hyvinkin leppoisaa, naisia on ehkä hieman normaalia enemmän. Miehetkin treenailevat enemmän kuin tiirailevat.
Olen saanut sellaisen vaikutelman, että salilla naiset kyylää miehiä tarkemmin toisten naisten kroppia. Miehet ehkä kiinnittävät enemmän huomiota siihen, millä tavalla nainen treenaa.
Yleensä keskityn omaan treeniin, enkä seuraa mitä salilla tapahtuu, ehkä tarkistan onko jokin laite/penkki/painot vapaana. Jos satun katsomaan muualle, huomaan että miehet katselee eniten silloin, kun en ole parhaimmillani, eli puhisen, pihisen ja irvistelen. Jalkaprässi on yksi sellainen "rysä", milloin yleensä saan miehen kiinni tuijottelusta.
Näinpä olen tullut siihen loppupäätelmään, että miehiä kiinnostaa naisessa myös treenin kovuus. Ei se syy ainakaan ulkonäkö voi olla salilla, ei kukaan ole silloin parhaimmillaan. Silloin kun on ollut 'hyvä' treeni, on tehnyt raskaita sarjoja ja alkaa tulla jo pahoinvointia, melkein laitettava käsi suun eteen... ei voi ainakaan naisellisesta viehättävyydestä se katselu johtua.
Kyllä moni ok näköinen ja kuntoinen sinkku käy salilla yksin. Itse ainakin treenaan yksin mielelläni, se on mun oma juttu ja omaa laatuaikaa. Käyn salilla silloin kun omaan aikatauluuni sopii. Alkaa mennä treenit vähän turhan monimutkaiseksi, jos pitäisi joka kerta roudata kavereita mukaan. Sitäpaitsi saliharrastajia ei hirveästi kaveripiirissä ole. Urheilullista proukkaa tapaan toisten lajien parissa.
Ja ettei ole pelkkää off-topic tekstiä, niin tosiaan naisena en miehiä salilla juurikaan katsele. Jos katselenkin, niin katson kerran ja jatkan treeniäni. Onhan se karu totuus, että lihava jamppa ei ole se katseenkerääjä salilla. Aloittajalla taitaa olla realiteetit vähän sekaisin.