Jeesus ohimennen evankeliumeissa mainitsi siitä, mikä on syntiä, talousmaailmassa: "Syntisetkin antavat toisilleen takaisin sen verran, mitä menettävät!" Mikä tässä on väärin? No, yksinkertaisesti se, että koko toimenpide ole turha, molemmille tuli vain paha mieli, kumpikaan ei voittanut mitään.
Eli ei maailma siinä ole synti, jos joku saa taloudellista voittoa, ja jos joskus joku myy hyvän hyvyyttään halvemmalla, mitä se sille itselleen maksoi, tavallisesti hiukan vahentuneelle tuotteelle tehdään noin. Mutta paljon vanhat kohteet tietysti myydään uudelleen voitolla, koska ne ovat keräilyharvinaisuuksia ja antiikkia.
Miksi se ei ole synti? Toinenhan koki taloudellista menetystä, ja toinen sai voittoa? Tietysti kaikki ostaminen ei ole kovin tärkeää, jos pitäisi rahansa, niin todennäköisesti rahallisesti kaiken aikaa rikastuisi, mutta itse tuote jäisi saamatta, mikä tietysti myyjälle on silti aina paljon halvempi kuin ostajalle.
Eikö liian kalliitta ostaneelle voi tulla paha mieli sillekin, ja eikö ole synti vaatia sitten liikaakin hintaa? No, on jos ostaja tai myyjä ei ole iloinen! "Iloista antajaa Jumala rakastaa!" Kuitenkin, kaiken ilon pohjalla voi olla murhe(Salomo). Lopultahan kaikki iloinenkin saaminen ja antaminenkin voi olla vain suru tai murhe, jos lopputuloksena kokee tulleensa vain petetyksi! Mutta kuitenkin suru osto, myyntilanteissa on väärin, ei kenenkään ole pakko ostaa tai myydä, ja siitä tulee kirjoitusten mukaan enkelitkin vihaiseksi, jos ihminen alkaa murehtia siitä, mitä osti tai myi.
No, koska Pakstorinne on hieman perversssi ja varmaan Jeesuksin on, niin lapsikin huomaa että otiskko oli hieman "kaksimielinen".
Tuollaisesti seksiantamisestakin Jeesus opettaa Johanneksen Ilmestyksessä: Jeesuksen ja Jumalan oikeat pastorit ja julistajat eivät koskaan ole naimisissa, jos ovat, he ovat todennäklisemmin enemmän kiinnostuneita puolisoistaan ja lapsistaan kuin Herrasta. Paavali ei tätä ihan näin jyrkästi sanonut, mutta minä sanon. Kuitenkin tilannenhan olisi liian HOMO, jos miespastori, joka iltaa Jeesuksensa jalkojen juuressa matelisi. Tämän vuoksi Jeesus nostatti Johanneksen nähtäväksi luvussa kaksi Isebel nimisen naiskuningatteren Israelista.... Hän piti miespastoreitaan heterona. Heillä oli siis harhaseksiä, josta se suuresti silti valittivat, koska heidän lihansa aina vei voiton heidän henkensä pyhemmistä pyrkimyksistä noissa tilanteissa... Tässä oli syy, miksi Jeesus noille pastoreilleen ja tietysti sille Isebelilleen vihainen. Jos he olisivatkin olleet Iloisia antajia, niin ei Jeesuksen olisi tarvinnut olla vihainen, ja he olisivat olleet Karitsalle ne, "jotka eivät ole TAHRANNEET itseään naisten kanssa..." Toisinkuin luullaan, tuo tahrattommus ei tarkoita, että he olisivat olleet nuo Karitsaa seuraavat Jumalan HOMOJA kaikki vältttämättä, vaan ettei heille koitunut moiteta ja vihaa surullisista valituksistaan naisten kanssa vehtailuissa, olivatpa ne totta tai harhaa....Kuitenkin Salomo taas masentaa: Kaiken ilon pohjalla voi olla murhe siitä, ettei juuri kukaan ole siti pysynyt siveänä, edes silloin, kun sen aika olisi pitänyt olla. Pahempi kuin harhaseksi, on absoluuttinen valhe, eli se, että kaiken sen kokee usein fysikaalisessa luonnossa! SIitä ei Jeesus pastoreitaan syyttänyt, koska eivät he silloin olisi olleet Jeesuksen omia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Eli kaikkien on syytä antaa iloisesti kaikille. : )