Suomen armeija / sivari laitosta muutettava

No niin aloitetaanpa..

Ensinnäkin naisilla pitäisi myös olla jokin asepalvelusta vastaava velvollisuus. Ilman sitä Suomi ei TODELLAKAAN ole mikään tasa-avoinen maa!! Mietitäänpä mitä termi "siviilipalvelus" tarkoittaa? Sehän on palvelusta yhteiskunnan hyväksi, "ei aseellisessa" muodossa. Mutta silti vain miehet(jos eivät mene armeijaan) joutuvat tämän suorittamaan. Vaikka yhtä hyvin naiset voisivat suorittaa siviilipalvelukseen, koska sivarin hommat eivät ole yhtään liian raskaita naisille. Vain miesten on suoritettava jonkinlainen palvelus yhteiskuntaa kohtaan, tai muuten joutuu istumaan vankilassa jonkin aikaa.

Omasta mielestäni asian tulisi olla niin että, miehet suorittavat asepalveluksen, ja naiset siviilipalveluksen. Ja lähtökohtana on se, että KAIKKI miehet suorittavat asepalveluksen, ja KAIKKI naiset siviilipalveluksen. Ja vapautuksia saa vain sellaisista terveydellisistä syistä jotka estävät TÄYSIN palveluksen suorittamisen. Jos on jokin pienempi terveydellinen haitta, voisi jossain asioissa saada lievennystä. Mutta kuitenkin suorittaisi palveluksensa. Jos käyttää huumeita, niin vieroituksen kautta palvelusta suorittamaan.

Eli yksinkertaisesti: KAIKKI terveet miehet armeijaan, ja KAIKKI terveet naiset sivariin!!!

Ja kenenkään on turha väittää että naisten velvollisuus yhteiskuntaa kohtaan, täyttyy kun synnyttää lapsen. Siinä tapauksessa, läheskään kaikki naiset eivät suorita velvollisuuksiaan!!! Eihän naisilla ole mitään lastensaanti velvollisuutta.
3331
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mielipide, et edes haukkunut ketään lisää tällaista!
asiaan. Kyllä toisaalta olisi hyvä jos miehillä olisi mahdollisuus mennä sivariin, sillä jollain ihmisillä joilla on sellainen vakaumus että aseeseen ei kosketa, voisi armeijaan meno ja aseen käytön opettelu olla todella kova pala.
Sitten on tällaisia "paskahousuja" kuten meikäpoika ettei sodassa mahdollinen "sankarikuolema" jossain korvessa kiehdo, eli haluaa antaa niiden tapella joita se kiehtoo. toki on muistakin syistä sivariin meneviä, eivätkä ne syyt ole sen parempia tai huonompia mitä tässä esitin.
MUTTA onko armeija tai siviili palvelus loppujen lopuksi tarpeellinen? eikö voitaisi hankkia ammattiarmeijaa kun halukkaita tuntuu riittävän (ainakin kun avereilta kyselee että meetkö armeijaan, niin sieltä melkein aina se kyllä vastaus tulee).
Sillä armeija tai sivari loppujen lopuksi hidastaa opiskelua ja näin valmistumista, ja nykyään ongelmana on että valmistutaan vasta siellä n.30 vuotiaana (jos käy esim yliopiston tai muun pitkän koulun)(huom elämän koulua ei lasketa!).
Se kyllä pakostikin ihmetyttää että mikä siinä armeijassa ihmisiä oikein kiehtoo kun suomalaisista miehistä suurin osa sen käy?
Kun itselläni ei ole vielä suuremmin ollut semmoisia tunteita että olisi tässä ja nyt, tai joskus tulevaisuudessa päästävä tappamaan oikein isolla porukalla.
On kyllä totta että ilman sotiemme veteraaneja spekuloisimme tätä armeija "juttua" siperiassa ja siinä jutellessa jokainen joutuisi vuoron perään hätistelemään susia.

Äänestä

Mielestäni olisi väärin määrätä kaikki miehet suorittamaan asepalveluksen, sillä se poistaisi ihmisten vapauden valita aseellisuuden ja aseettomuuden välillä. Tämä vapaus on mielestäni olennainen osa sivistynyttä ja epämilitaristista valtiota. Sivarikin on toisaalta varsin kyseenalainen asia, sillä varmasti miehet voisivat kuluttaa tuon ajan tehokkaamminkin opiskelemalla tai palkkatyötä tekemällä.

Nuorille naisille voitaisiin järjestää siviilipalveluksen tyyppinen työharjoittelujakso, ainakin heille, jotka eivät ole jatkaneet opiskelua enää peruskoulun jälkeen. Sen ei pitäisi olla sen pakollisempi kuin miesen ase- tai siviilipalveluksen.

Äänestä

Tai. Kaikkien terveitten naisten pitää synnyttää vähintään 3 lasta isänmaalle! Epäterveet naiset voivat toimia prostituoituina kasarmin bordellissa.

Eihän tässä tasa-arvosta muuten voida puhuakaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Renkonen kirjoitti:

No niin aloitetaanpa..

Ensinnäkin naisilla pitäisi myös olla jokin asepalvelusta vastaava velvollisuus. Ilman sitä Suomi ei TODELLAKAAN ole mikään tasa-avoinen maa!! Mietitäänpä mitä termi "siviilipalvelus" tarkoittaa? Sehän on palvelusta yhteiskunnan hyväksi, "ei aseellisessa" muodossa. Mutta silti vain miehet(jos eivät mene armeijaan) joutuvat tämän suorittamaan. Vaikka yhtä hyvin naiset voisivat suorittaa siviilipalvelukseen, koska sivarin hommat eivät ole yhtään liian raskaita naisille. Vain miesten on suoritettava jonkinlainen palvelus yhteiskuntaa kohtaan, tai muuten joutuu istumaan vankilassa jonkin aikaa.

Omasta mielestäni asian tulisi olla niin että, miehet suorittavat asepalveluksen, ja naiset siviilipalveluksen. Ja lähtökohtana on se, että KAIKKI miehet suorittavat asepalveluksen, ja KAIKKI naiset siviilipalveluksen. Ja vapautuksia saa vain sellaisista terveydellisistä syistä jotka estävät TÄYSIN palveluksen suorittamisen. Jos on jokin pienempi terveydellinen haitta, voisi jossain asioissa saada lievennystä. Mutta kuitenkin suorittaisi palveluksensa. Jos käyttää huumeita, niin vieroituksen kautta palvelusta suorittamaan.

Eli yksinkertaisesti: KAIKKI terveet miehet armeijaan, ja KAIKKI terveet naiset sivariin!!!

Ja kenenkään on turha väittää että naisten velvollisuus yhteiskuntaa kohtaan, täyttyy kun synnyttää lapsen. Siinä tapauksessa, läheskään kaikki naiset eivät suorita velvollisuuksiaan!!! Eihän naisilla ole mitään lastensaanti velvollisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu