Mitä mieltä olette onko näihin kissanristiäisiin jota mieheni suku järjestää pakko aina mennä? Olen ollut joka ikisessä hää, synttäri ym juhlassa, joita onkin vuoden mittaan aika paljon kun on kyseessä iso suku. Tietenkin menen tärkeisiin juhliin mieheni kanssa.
Nyt olisi taas yhdet "juhlat" kun mieheni suku järjestää pikkujoulut. Sanoin että tällä kertaa en ole tulossa kun ei ole minun mielestä kyse tärkeästä juhlasta. Tästä on syttynyt sitten kamala sota ja perheriita meidän perheessä, tästä asiasta on tapeltu jo monta viikkoa. Siis ihan naurettavaa kun kyse on vaan pikujouluista, Tarjouduin jäämään lasten kanssa kotiin kun pikkujoulu on tarkoitettu tällä kertaa vaan aikuisille. Meillä ei oikein ole lastenhoitajaa nyt saatavilla. Tämä hoitaja olis nyt mieheni mielestä pakko hommata jostakin!
Mieheni uhkailee että ei tule minun sukun i juhliin enää ikinä. Minun suvulla on juhlia kerran 10 vuoden aikana, viimeksi ollut n. 5 vuotta sitten. Mutta hänen suvullaan on useita vuodessa, ovat tiiviistio yhteydessä keskenään ja juhlia keksitään aina, kaikki ei aina niin tärkeitä.
Olenko ihan kamala ihminen kun jätän yhdet pikkujoulut välistä? tästä on kehkeytynyt sellanen riita että tämmöstä ei ikinä oo ollutkaan.
Sukujuhlat
32
5453
Vastaukset
- wrwrrwrwrw
Et ole kamala ihminen, ja lopettaisin sinuna muutkin, turhat juoksemiset toisten juhlissa.
Itse taas olen miettinyt, miksi on niin vaikea lähteä puolison suvun juhliin? Meillä on ollut alusta asti itsestään selvyys, että minä menen heidän ja hän tulee kanssani meidän suvun juhliin.
Tottakai kaikkiin kissanristiäisiin ei vain ehdi / jaksa, mutta miksi niistä on pakko saada riita aikaan?
Ja muuten lastenhoitajaksi jääminen on minusta pätevä syy olla menemättä. Eli tahdikkuutta vähän mieheltä nyt.- wrrrwwrrw
Miksi sukujuhlissa pitää käydä?
Koska ovat sukua, ei ole kunnon syy.
Se, mikä sinun suvullesi on ihan itsestäänselvyys, ei ole sellainen muille suvuille.
Onneksi minun sukuni asuu niin kaukana ja viihtyy omissa oloissaan, eikä pidä sukujuhlia, niin ei tarvitse käyttää omaa vapaa-aikaansa näiden kanssa seurusteluun. Vain sen takia, että on osaksi yhteiset geenit.
5 päivää viikossa töitä ja 2 päivää vapaata. Sori, aikaa ei mulla ainakaan riitä sukujuhliin, ei osallistumiseen eikä järjestämiseen. Enkä syytä yhtään niitä, jotka niitä järjestävät, onneksi ei ole tullut kutsuja.
Vanhat on jo niin vanhoja, ja nuoret oppineet nuorten tavoille.
Ei paluuta 50-luvulle, kiitos. - kotkotkoo
ett ole kamala. kai sitä vuosien varrella kyllästyy kaikkiin juhliin. jos olet kaikki vuodet ollut juhlissa niin tietenkin nousee metakka kun ykskaks kieltäydyt...
- mek
Itse miehenä kanssa en ihan mihin tahansa lähde ja kotanakin saa kahvia. Puolisoni venjen puoliso piti 40 vuotisjuhlat mutta ei 50. Itse en muista 40 vuotisjuhlia koska vain kahvilla kävin ja olen puolisolleni ilmoittanut että kahville ne viitsi lähteä ettäpitää olla muutakin ja jos et vielä miehen suvun henkilöiden kanssa tule toimeen niin ei sinne väkisin kannsta mennä. Mikä pointti miehelläsi on että kaikissa suvun kissanristiäisissä on oltava vaibn eikö osaa kieltäytyä suvun juhlista muiden painostuksen takia.
- Sinne vaan!
Vau tää on taas tällästä suomalaista suvun rakastamista. Ulkomailla asuneena jo viimeiset 20v on opettanut mulle että perhe ja suku on ainoa mikä on tärkeetä elämässä. Ehkä tämmönen mielipide on vierasta suomessa?
Mikä niissä juhlissa nyt on niin kamalaa että et voi mennä vai onko kyse kamalista ihmisistä? - Maariankämmekkäinen
Jaa että on omituinen jos haluaa olla kotona rauhassa välillä? Miksi sitä kotia sitten edes järjestää ellei siellä koskaan saa olla vaan pitää jatkuvasti hypätä suvun ym juhlissa? Jotka nyt ei mitään kovin erityisiä voi olla joka kerta. Minusta ihmiset jotka jatkuvasti ovat menossa elävät jollain lailla muiden kautta, eivät omaa elämäänsä.
- tunnelma ratkaisee
Samaa oon joskus miettiny,miksi sukujuhliin joidenkin mielestä on ikään kuin pakko mennä.Joillekin on tärkeää,että saadaan otettua se yhteiskuva,jossa "kaikki hymyilee yhdessä",vaikka kuvien ottamisen välillä vellovat mitä ihmeellisemmät tunteet.Sama ihminen,joka vaatimalla vaatii tulemaan yhteisjuhlaan,on kahden kesken "iskenyt sydämeen viiltävästi -ja lujaa" Jäin pois hänen juhlista ja siitä olen saanut kuulla vielä kymmenenkin vuoden jälkeen,kun nähtiin pikaisesti kaupungilla.Alan vähitellen oppinut kulkemaan kadun toista puolta,ettei törmättäisi enää.
Meillä omien sisarusten kesken pidetyt juhlat ovat synkemmät tunnelmaltaan, kuin mitä on mieheni suvun hautajaisissa.
Kun mieheni puolella on hautajaisia,siellä on laulu-esityksiä,tilanteeseen sopivia ja tunnelma on "läheinen" Meidän suvun puolella kun on vaikkapa synttärit,siellä osa on mustissa puvuissa ja kaikki istuvat "naama vakavana" eikä laulua kuulu.Jos joku yrittää keventää tunnelmaa,katsotaan häntä eräiden toimesta "pitkin nenän vartta" ja paheksutaan.
Siksi olen ajatellut,että mieheni puolen suku-tapahtumiin osallistun jatkossakin.Oman puolen sukujuhliin osallistun ainoastaan hautajaisiin.ellen satu itse kuolemaan seuraavaksi sisaruksistamme.Hautajaisissa meidän puolella ei sentään aleta arvostella ja sättiä ketään.Siellä voi poiketa pikaisesti juomassa kahveet.
Juhlien tunnelma ratkaisee siis minne askeleet käyvät.Ei sukulaisuus.
Ja kyllähän aikuisella on lupa valita,missä juhlissa käy.Ei siitä perhesopu saisi kärsiä.Mieheni jätti meidän puolen sukujuhlat heti kun huomasi juhlien tunnelman.Itse kävin yksin muutamissa.mutta nyt sitten itsekin jätän ne väliin.- kyllästynyt vaimo
kiitos vastauksista.olen ihan samaa mieltä että saa itse valita minne menee ja hölmöä se on esittää miehen sukulaisille ett ootte niin ihania ja tärkeitä,jos niin ei ole.tosin niitä "pakollisia" juhlia on"esim.häät ja hautajaiset.niihin juhliin haluankin mennä,haluan senverran kunnioittaa niitä ihmisiä kenen häistä tai hautajaisista kyse. mun mielestä nuo sukujuhlat on monesti tönkköjä ja teennäisiä...ainakin itsestä tuntuu mieheni sukujuhlissa. jatkossa menen vaan tärkeinpiin juhliin,mitä enempi itellä tulee ikää niin tulee karsittuja turhia menoja ja ihmisiä elämästään kenen kanssa ei niin läheinen ole. pienemmätkin piirit riittänee.
- No big deal...
Kyllästyneelle vaimolle: Jos tästä on nyt tullut tälläinen sota niin kait nyt voit tajuta että miehellesi on tärkeää että sinä menet hänen kanssaan ja onko se nyt niin vaikeaa sinun tukea häntä? Jos et mene niin luulenpa että tämä jää teidän väliin loppuajaksi ja paisuu vaan muitten ongelmien kanssa. Mene ja etsi lasten hoitaja ja ehkä voit sopia että lähdet vaikka vähän aikasemmin niistä senkin takia että lastenhoitaja pääsee aikaisemmin menemään. Kompromissiä muuten tästä tulee valtataistelu ja näyttää että se jo sitä on. Jos rakastat häntä niin onko se nyt niin vaikeaa mennä yksiin juhliin vaikkakin pari kertaa vuodessa?
On helppoa ruveta vihaamaan puolison sukua ja kavereita mutta siitä ei tule muuta kun surua jälkeenpäin ja voit sitä katua joku päivä.
Miehes voi kyllästyä suhun kohta! - wrrwrwrwrw
Kyllä, jokin voi olla joskus olla niin vaikeaa, että vaan täytyy pitää omista mielipiteistään kiinni , eikä mennä muiden mukana. Mikä tekee siitä miehen mielipiteestä niin oikean, että vaimon pitää taipua AINA miehensä tahtiin?
Mikä kompromissi se on, että tekee täysin, kuten toinen haluaa? Ei se ole mikään kompromissi.
Ei minua kaduta, että olen jäänyt miehen ja oman puolen sukujuhlista pois. Sain vietettyä omaa aikaa kotona, siivottua rauhassa, istua netissä sunnuntaina, oli ihanaa olla vain yksin, kun mies oli juhlissa. Tuli itsekin sieltä 2 tunnin päästä, pääsi aikaisemmin lähtemäänkin, kun ei voinut/halunnut viipyä kauemmin.
Mieheni on täysin kyllästynyt sukujuhliin, ja ainoastaan joulu on sellainen, joka vielä tuntuu kunnon juhlalta, mutta siellä ovatkin vain vanhemmat ja sisarukset, ei 100 muuta sukulaista.
Emme ole helluntalaisia, emmekä jehovia, eikä meillä siitä syystä järjestetä suuremman luokan sukujuhlia. Jos joku muu suku haluaa järjestää useamman tonnin pirskeitä useana vuonna, niin järjestäköön.
Muttä Helmisen suku ei määrää, mitä aivan eri suvun Virtaset tekevät omalla vapaa-ajallaan. - oppeliini1
Et kerro minkä ikäisiä lapsenne ovat. Jos ovat yli 6 vuoden, voitte ihan hyvin ottaa heidät mukaan. Heille omat videot ja eväät mukaan ja saavat katsella sen pari kolmetuntia omia ohjelmiaan sivussa (toisessa huoneessa) sinun ja miehesi viettäessa pikkujoulua.
Tietysti jos lapsenne ovat vauvaiässä ettekä loydä lastenhoitajaa, menkää siitä huolimattaa - lasten kanssa. Vaikka vain moikkaamaan ja nopeasti juomaan vaaditun joulukahvikupillisen ja toivottamaan hyvät pikkujoulut kaikille.
Vie se tiikerikakku ja kaupasta ostamanne piparkakut tuliaisiksi, kenties vielä joululatva kukka mummolle.
Sitten vain poistutte.
Jos suku kerran on niin iso kuin kerroit, heillä keskenään riittää tarinointia vaikka te poistuisittekin melko pian.
Nyt kaikille jää juhlista hyvä mieli: te osallistuitte kaikesta huolimatta ja suku sai nähdä että haluatte omalta osaltanne pitää rauhan maassa.- wrrwrwrwrw
Hei oppeliini 1,
etkö lukenut alkuperäistä aloitusviestiä ollenkaan: kyllästynyt vaimo EI halua mennä enää juhliin. Hän sanoi sen toistamiseen muuallakin.
Sinulla on oletuksena, että hänen mielipiteestä ei pidä välittää, ja koska on lapsia, juhliin pitää vaimon mennä, vaikka ei olisi edes lastenvahtia. Sinusta on ok, että mies uhkailee, kun vaimo ei halua mennä johonkin juhlaan.
Kenelle kaikille jää juhlista hyvä mieli ? Ei minusta ainakaan nimimerkille "kyllästynyt vaimo". Ne lapset eivät edes muista, mitä juhlissa tapahtui, ja juhlat ovat jo nyt aiheuttaneet riitaa miehen ja vaimon välille. Pitääkö juhliin siis mennä teeskentelemään ja näyttäytymään?
Pitää rauhan maassa? Siis, jos ei osallistu sukujuhliin aiheuttaa ei-sanomisellaan riitaa suvussa? Kyllä ne suurimmat riidat aiheutuvat perinnönjaossa, vaikka osapuolet olisivat kuinka tavanneet sukujuhlissa.
Sinusta siis ei ole mitään hyvää syytä kieltäytyä sukujuhlista, vaan jokaisen Ullatädin 50-vuotis, ja Alma-serkun häihin pitää osallistua, ja itsekin pitää kutsua kaikki omiin juhliinsa.
Itse ehdotan, että jos ehdottomasti haluaa tavata joitakin suosikkisukulaisia, niille voi ihan soittaa, lähettää kirjeen, sähköpostin, tekstata tai kutsua facebook-kaveriksi. Se, että tämä ei käy, vaan pitää kokoontua kollektiivina seurantalolla, porukassa syöden aina sitä samaa karjalanpaistia ja lihapullia ja uunilohta, on minusta todella vanhentunut ja jumiutunut käsitys yhteyden pitämisestä. - luehan tarkemmin
Eikös ap kirjoittanut, että juhlat ovat vaan aikuisille. Silloin sinne ei missään tapauksessa viedä lapsia mukana. Mun mielestä hän voi hyvin jäädä pois juhlista ja jos haluaa, vedota siihen, ettei lapsille ole hoitajaa. Ei aikuisen ihmisen tarvitse kenellekään selitellä, miksi ei osallistu juhliin.
Mä inhoan sydämeni pohjasta kaikenlaisia juhlia. Mieluummin jään lasten kanssa kotiin kuin menen kuuntelemaan sukulaisten jaarittelua. Enkä selittele kellekään, miksen tule. Kaikki vaan ei tykkää juhlista. Mä käyn vain hautajaisissa kunnioituksesta edesmennyttä kohtaan. - wrwrwrrwr
luehan tarkemmin kirjoitti:
Eikös ap kirjoittanut, että juhlat ovat vaan aikuisille. Silloin sinne ei missään tapauksessa viedä lapsia mukana. Mun mielestä hän voi hyvin jäädä pois juhlista ja jos haluaa, vedota siihen, ettei lapsille ole hoitajaa. Ei aikuisen ihmisen tarvitse kenellekään selitellä, miksi ei osallistu juhliin.
Mä inhoan sydämeni pohjasta kaikenlaisia juhlia. Mieluummin jään lasten kanssa kotiin kuin menen kuuntelemaan sukulaisten jaarittelua. Enkä selittele kellekään, miksen tule. Kaikki vaan ei tykkää juhlista. Mä käyn vain hautajaisissa kunnioituksesta edesmennyttä kohtaan.Ihmettelen edelleen, mikä vetää ihmisiä sukujuhliin? Ei sinne mennä kertomaan, miten elämässä oikein menee, ei siellä kerrota, että joo, mulla on mennyt vähän huonosti töissä, tai että on ongelmia painon kanssa.
Ei vaan sinne mennään vastapestyllä autolla, muksut ja vaimot juhlatamineissa viimeisen päälle, muksut etenkin, koska ne on joillekin meriitti jo sinällään. Mukana luultavasti kuvia tai tarinoita juuri tehdyltä matkalta. Sitten kerrotaan, mitä saatiin bonuksia firmasta, ja että tytärkin on kohta lääkäri.
- sukujuhlarules
mua kans ketuttaa sukujuhlat..niissä jos missä ahdistuu..siis ainakin puolet noiski mis mä oon ollut on niin teennäist se meno...ollaan olevinaan että kiva taas kokoontua yhteen mut kaikki kuitenkin vaan kattoo salasesti kelloo millon vois lähtee..mä tein vaan päätöksen etten mee turhanpäiväsiin kokoontumisiin jossei huvita..
- Nouyes
Olen pikkuhiljaa kyllästynyt kaikenlaisiin kissanristiäisiin. On se ihän älytöntä, että minun läsnäoloni on jonkin juhlan onnistumisen tae. Meillä kummallakin on iso suku, mutta ainoastaan vaimon puolelta painostetaan osallistumaan juhliin. Vaimoni on sosiaalinen ja minä en. Minulla ei kiinnosta yksinkertaisesti niinkin epänormaali olotila kuin juhlat. Niissä ei oikeasti pääse minkäänlaiseen luonnolliseen keskusteluun ihmisten kanssa. Aina kun kevät alkaa, alkaa myös kalenterin täyttäminen kaikenmaailman juhlilla. Ja niitähän riittää. Olen ilmoittanut vaimolle, että saa mennä yksin. En jaksa tällaista rumbaa.
- hyväksyntääkö
komppaan sua. joka joulun tulleessa tämä sama lähdetkö vai et.
- EnJaksa
Jos käy töissä ja on pieniä lapsia, ovat usein toistuvat juhlat raskaita, vaikka muuten pitäisikin niistä. Raskaan viikon jälkeen tahtoisi levätä ja joskus olisi hyvä antaa aikaa ystävillekin.
- Ei-ihme
Sukulaiset eivät siis kuulu ystäväpiiriisi?
- pakko.pullaa
Ei ole mitään mielekästä, jos oikeasti halutaan tavata toisia niin tavataan, pelkät pakolliset synttärit sun muut niin voisi jättää nekin pois.
Totta että niin kuin osa tuossa kirjoittaa niin viikon ainoa vapaapäivä pitäisi uhrata sukulaisten kanssa pakko tapaamiseen.
Mun mielestä ne sukulaiset ketkä on läheisiä toisilleen niin tapaa usein, muut ei. - envoisieläänoin
hah. no et todellakaan ole.
Me teimme aikanaan mieheni kanssa sopimuksen, mihinkään sukukokoontumisiin ei ole pakko osallistua. piste. Minä osallistun todella harvoin, mies jää lähinnä pois suuremmista haaremeista ja ristiäisistä.
Olette avioituneet keskenänne, ette sukujenne kanssa.- Ongelmansakullakin
"Suuremmista haaremeista"? Miehesi lähtisi satavarmasti jos kertoisit että olet menossa sellaiseen paikkaan.
- eiymmärrä
Onpa itsekästä touhua nykyään. Miksi ihmeellä ei voi tavata toisen sukua? Ei tietenkään pakolla eikä silloin kun kumppani painostaa, mutta aina ajoittain. Perustelu, että olemme avioituneet keskenämme eikä sukujen kanssa, ei ole kestävä peruste. Te molemmat olette osa omia sukujanne ja te olette yhdistävä tekijä näiden kahden suvun välillä. Tuskin te pelkästään kahdestaan elätte. Ja jos elätte kahdestaan molemmat omat sukunne hyläten, niin onnea yksinäiselle taipaleellenne. Voi tulla jossain vaiheessa sukua ikävä, varsinkin jos eroatte...
- Eitietenkäänolepakko
Noin mitättömistä asioista ei kannata alkaa riitelemään. Se menee jota ne kiinnostavat ja sillä selvä. Olisiko parempi jos ei puhu etukäteen mitään ja sitten tekeytyy sairaaksi, ai ku iski paha oksennus vatsatauti niin ei voi tulla sinne tartuttamaan muita.
- toisintäällä
Mut puolestaan on oma suku toisen vanhemman puolelta jättänyt usein kutsumatta. Vaikka en ole mitään pahaa kellekään heistä tehnyt. Säälittäviä typeryksiä, mutta usko heihin on mennyt.
- Ystävänsävoivalita
Ahdistavia kertakaikkiaan. En osallistu jos ei ole aivan pakko. En tarvitse sukulaisia mihinkään. Samat keskustelut niissä juhlissa aina on. Sellaista tekopirteää touhua. Teeskentelyä pahimmillaan. Vapaa-aikani vietän mieluiten oman perheen parissa. Suomi on onneksi vapaa maa.
- Hiljaisuus_on_kultaa
Samaa mieltä myös siinä, että "kissanristiäisiin" ei tarvi mennä. Se sitten taas, että mitkä tuohon luokkaan lasketaan onkin asia erikseen.
Työpaikan juhliin saattaa olla pakko mennä (pakollinen/vapaaehtoinen, usein valitettavan sama asia), samoin ainakin läheisten tuttavien hautajaisiin, ellei ole kyyditysongelmaa. Joka vuosi ei ole mitään syytä viettää synttäreitä, jos ei ole alle 20v; tottakai saa viettää, ja voihan se mukavaa ollakin, mutta turha vinkua sinne jokaista tuhlaamaan kallista vapaa-aikaansa. Jos joskus on ollut tapana viettää aina lähisuvun kanssa yhteisiä juhlavapaita (esim. joulu), niin sekään ei ole välttämätöntä viettää aina saman sakin kanssa.
Omassa suvussani on jopa oikeasti kerran vietetty aidot kissanristiäiset. Ja kissan omistajiin ei kuulunut lapsia, jolloin tilanne olisi ollut tietyllä tavalla ymmärrettävä. - mikäontärkeää
Kallis vapaa-aika. Joo. Hiljaisuus on kultaa. Joo. Niin varmasti.
Ei käydä enää sukulaisvanhusten luona, ei tavata omia vanhempiaan kuin kerran pari vuodessa pikaisesti. On niin kiire, on tärkeämpää tekemistä. Lapset eivät vietä aikaa isovanhemmillaan, monilla ihmisillä ei ole edes ystäviä, kun on niin paljon muuta puuhaa.
Tätä olen miettinyt: kun ei viitsitä käydä sukulaisten luona heidän eläessään, miksi kuitenkin mennään hautajaisiin itkemään?- Omanapaojossa
Välinpitämättömyys on aikamme paise.
- 000999
Eipä mennä hautajaisiinkaan enään, mennään vaan sinne minnen on tervetullut ja odotettu.
- Anonyymi
Minua ei edes kutsuta suvun juhliin. Just 2 viikoo äkäinen sukulainen soitti ja haukku että olen paska kummi hänen lapselle kun en viitsinyt kastajaisiin tulla.
Jaa-a sano jansson perskele. Olisi varmaan kannattanut kertoa että lapsi on syntynyt ja kysyä kummiksi. Jos olisin vastannut joo-o olisi kannattanut kertoa milloin ristiäiset on.
Et sillee :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.35088781 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12581Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692358- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161542Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91401- 1121347
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181841328RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421227