Tilanne on tämä. Ei voi mitään, näin on käynyt, eikä se muuksi muutu.
Kolme lasta, nuorin vauva. Mies kävi hiuksiini käsiksi, kun vauva oli sylissä. Vanhemmat lapset näkivät kaiken. Minä ja kaikki lapset itkimme. Miehen mielestä syy oli minun. Syy käytökseen oli se, että viili oli vanhentunut jääkaappiin, hän koki rahojensa menneen hukkaan, minä käskin häntä olemaan hiljaa raha-asioista valittamisesta ja hän menetti malttinsa. Hänellä on ollut stressiä.
Tutkin netistä turvakoti-ym. asiat. Tulin siihen tulokseen, että tämä ei ole minun elämää. Vaikka onkin. Mistään turvakodista lapseni ei kulje kouluun, enkä itsekään sinne mene. Mies ei katunut tekoaan, kaikki on hänen mielestään minun syytäni. Pyysi anteeksi kyllä viikon päästä tapahtumasta, kun vaadin. Jos teen hänestä rikosilmoituksen, lapsista tehdään käsittääkseni lastensuojeluilmoitus ja se on mielestäni ääretön häpeä.
Lapsia hän ei paljoa hoida. Hän sanoi: "En hoida lapsia, jos en saa seksiä". Minulla ei ole juurikaan vapaa-aikaa, koska hän ei hoida lapsia. Jos jonnekin menen, hän soittaa usein, ei aina, perään ja vaatii, että on tultava äkkiä kotiin. Joten ei juuri huvita mennä mihinkään. Olen typeryyksissäni elänyt päivä kerrallaan ja odottanut, että pääsen hetkeksi yöllä nukkumaan. Seksiä en halua hänen kanssaan ja hän ei ymmärrä miksi. Nykyisin hän uhkailee tekevänsä itsarin (se on vain uhkailua), kun yritän puhua näistä asioista. Tai sitten hermostuvansa. Myönnän, että olen pitkään jo ollut sellaisessa tilassa, etten ole jaksanut keskustella rakentavasti hänen kanssaan, olen ollut väsynyt kaikkeen. En pelkää häntä, mutta uhkailut ovat nyt alkaneet arveluttaa. Olen vain loputtoman kyllästynyt häneen, eikä meidän kommunikaatiostamme tule mitään, se päätyy nopeasti suoraan huutoon ja jos en lopeta ajoissa, tavarat alkavat lentää.Koen olevani aikaansaamaton luuseri ja jotain pitäisi tehdä, mutta en ole tehnyt mitään.
Lieneekö pariterapialla enää mitään tehtävissä? Haluaisin vain saattaa hänenkin tietoonsa, miltä minusta tuntuu ja miten olen asiat kokenut, vaikka eroaisimmekin. Edessä taitaa olla talon myynti ja hillitön taistelu, suoraan sanoen pelottaa, mutta minua tai lapsia ei enää kohdella näin. Tajusin yhtäkkiä kirkkaasti, että minullakin on oikeus olla onnellinen. Hävettää vaan, että olen vuosia ollut huonossa tilanteessa ja antanut rajoittaa kaiken, jostain syystä. Ajatellut vain, että kyllä hoidan kaiken kuntoon lastenkin takia. Tilanteeni on naurettava ja äärettömän häpeällinen. Ulospäin näyttänee tavalliselta elämältä. En käsitä, miten tulen toimeen tämän tyhmyyden tunteen kanssa.
Millainen tilanteeni mielestänne on? Miten lähtisin sitä purkamaan? Saa haukkua pystyyn, ei ole mitään väliä tässä vaiheessa enää.
Kolme lasta, nuorin vauva. Mies kävi hiuksiini käsiksi, kun vauva oli sylissä. Vanhemmat lapset näkivät kaiken. Minä ja kaikki lapset itkimme. Miehen mielestä syy oli minun. Syy käytökseen oli se, että viili oli vanhentunut jääkaappiin, hän koki rahojensa menneen hukkaan, minä käskin häntä olemaan hiljaa raha-asioista valittamisesta ja hän menetti malttinsa. Hänellä on ollut stressiä.
Tutkin netistä turvakoti-ym. asiat. Tulin siihen tulokseen, että tämä ei ole minun elämää. Vaikka onkin. Mistään turvakodista lapseni ei kulje kouluun, enkä itsekään sinne mene. Mies ei katunut tekoaan, kaikki on hänen mielestään minun syytäni. Pyysi anteeksi kyllä viikon päästä tapahtumasta, kun vaadin. Jos teen hänestä rikosilmoituksen, lapsista tehdään käsittääkseni lastensuojeluilmoitus ja se on mielestäni ääretön häpeä.
Lapsia hän ei paljoa hoida. Hän sanoi: "En hoida lapsia, jos en saa seksiä". Minulla ei ole juurikaan vapaa-aikaa, koska hän ei hoida lapsia. Jos jonnekin menen, hän soittaa usein, ei aina, perään ja vaatii, että on tultava äkkiä kotiin. Joten ei juuri huvita mennä mihinkään. Olen typeryyksissäni elänyt päivä kerrallaan ja odottanut, että pääsen hetkeksi yöllä nukkumaan. Seksiä en halua hänen kanssaan ja hän ei ymmärrä miksi. Nykyisin hän uhkailee tekevänsä itsarin (se on vain uhkailua), kun yritän puhua näistä asioista. Tai sitten hermostuvansa. Myönnän, että olen pitkään jo ollut sellaisessa tilassa, etten ole jaksanut keskustella rakentavasti hänen kanssaan, olen ollut väsynyt kaikkeen. En pelkää häntä, mutta uhkailut ovat nyt alkaneet arveluttaa. Olen vain loputtoman kyllästynyt häneen, eikä meidän kommunikaatiostamme tule mitään, se päätyy nopeasti suoraan huutoon ja jos en lopeta ajoissa, tavarat alkavat lentää.Koen olevani aikaansaamaton luuseri ja jotain pitäisi tehdä, mutta en ole tehnyt mitään.
Lieneekö pariterapialla enää mitään tehtävissä? Haluaisin vain saattaa hänenkin tietoonsa, miltä minusta tuntuu ja miten olen asiat kokenut, vaikka eroaisimmekin. Edessä taitaa olla talon myynti ja hillitön taistelu, suoraan sanoen pelottaa, mutta minua tai lapsia ei enää kohdella näin. Tajusin yhtäkkiä kirkkaasti, että minullakin on oikeus olla onnellinen. Hävettää vaan, että olen vuosia ollut huonossa tilanteessa ja antanut rajoittaa kaiken, jostain syystä. Ajatellut vain, että kyllä hoidan kaiken kuntoon lastenkin takia. Tilanteeni on naurettava ja äärettömän häpeällinen. Ulospäin näyttänee tavalliselta elämältä. En käsitä, miten tulen toimeen tämän tyhmyyden tunteen kanssa.
Millainen tilanteeni mielestänne on? Miten lähtisin sitä purkamaan? Saa haukkua pystyyn, ei ole mitään väliä tässä vaiheessa enää.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tilanteesi ei ole yhtään naurettava, eikä häpeällinen kun vain alat kunnioittaa itseäsi: Mieti mitä elämältä odotat. Tuntuu, että suuhteenne ei toimi enää ollenkaan.
Minä lähtisin oitis tollasesta lätkimään. Kyllä elämä kantaa. Tommonen touhu ei ole mistän kotoisin. Uppoat vain syvemmälle suohon.
Kumpi on tärkeämpi: Lapsiesi turvallisuus ja heidän henkinen hyvinvointi, vai sinun ylpeytesi?
Kai ymmärrät, että mitä jo nyt on tapahtunut, niistä jäävät elinikäiset traumat lapsillesi? Ja mitä pidempään annat tämän jatkuva, sitä syvemmät niistä tulee. sitäkö sinä haluat, että lapsesi nuorina aikuisina joutuvat ennenaikaiselle eläkkeelle masennuksen ja ahdistuksen takia, koska lapsuuskodissa oli tuollaista? Tai pahimassa tapauksessa he tekevät itsemurhan, kun pää ei kestä?
Mieti lapsiasi ensin, sitten vasta omaa ylpeyttäsi. Laita heidän hyvinvointi ja turvallisuus ensiksi, ennen omaasi ja ylpeyttäsi.
tässä vaiheessa uskoisi, vaikuttaa kyllä hyvin vahvasti sellaiselta persoonalta, joka iskee seuraavaksi lastenne virheisiin yhtä kovalla kädellä, jollei jo ole sitä tehnyt. Kumppani, joka hermostuu jo viilin vanhemisesta niin kovasti, että käy käsiksi, voi ei kuulosta lähellekään terveeltä. Se ei selity stressillä tms.
Ellei mikään muu kannusta sinua heti pois tuosta kauhujen pesästä, AJATTELE LAPSIASI. Nainen, sinulla yksinkertaisesti EI ole oikeutta antaa lastesi näkevän noita kauhutekoja.
Tuo mies on paha! Lähde jo tänään turvakotiin tai minne tahaansa pois saman katon alta, tuon hirveän miehen luota.
Aivan varmasti loydat asunnon itsellesi ja lapsillesi. Se voi olla vain yksi pieni huone, ilman roinaa ja siskonpeti lattialla. Mutta se olisi turvallinen!
Sinun on nyt ajateltava lastesi hyvinvointia, vaikka et itsestäsi välittäisikään, sinun velvollisuutesi ovat lapsesi ja heidän saaminen turvalliseen ja rauhalliseen "kotiin".
Seksillä järjestyy kaikki ! Tulee hyvä mieli, hoituu lapsenhoidot siivoukset ja raha-asiat vapaa-ajat... ym ym.
Miksi pihistelet seksiä jollakin tekosyyllä? Hirveää kiristystä.
Tilanteesi on päin vit.tua. Olet narsistin pauloissa ja et pääse siitä eroon ilman muiden apua. Menet sosiaalitoimistoon ja kerrot saman minkä täällä. Voit saada apua ja päästä eroon idiootti miehestäsi jos haluat. On sinusta kiinni haluatko apua vai jatkatko samaa pas.kaa elämääsi. Sosiaali toimisto voi järkätä väliaikaisen asunnon sulle mut sun pitää mennä itse sinne jos haluat apua.
Toimi heti maanantaina kun sosku on auki.