Jimi hendrix 70 v.

Tänään 70 vuotta Jimi Hendrixin syntymästä. Vaikka Jimi on jo maannut haudassaan 42 vuotta,silti miehen musiikki elää.
6101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Arvokkaan perinnön hän jätti jälkeensä.

Äänestä

Soitti vanhanaikaista musiikkia, mutta kai se ihan hyvä kitaristi oli (sen aikaiseksi). Nykyajan metalli-kitaristit tosin pistävät paremmaksi laajalla rintamalla.

Äänestä
  • Hmm, tuo musiikin vanhanaikaisuus ylipäätään on käsite mitä en ihan heti allekirjoita. Kyllä musiikki on hyvin pitkälti ajatonta ja koskettaa parhaimmassa tapauksessa kuuntelijoita sukupolvesta toiseen. Eikä toisaalta tule ihan heti toista yksittäistä henkilöä mieleen joka olisi vaikuttanut rock- ja populaarimusiikkiin niin merkittävästi kuin Jimi. Ja kun mietitään näitä raskaamman musiikin sankareita niin esimerkiksi Yngwie, Frank Marino ja Eddie Van Halen ovat sanoneet Jimi Hendrixin vaikuttaneen heihin kovasti. Eli vanha ei tarkoita automaattisesti huonoa ja uusi hyvää, minun mielestäni se menee monesti jopa päinvastoin :)

    Äänestä

  • Metallikitaristit voisi olla ihan hyviä, mutta kun se soitto peitetään aina sen jumalattoman särön alle ja soundi on muutenkin ihan lapasesta, niin ei siitä soitosta paljon voi sanoa miten hyvää se on...

    Äänestä

Axis Bold As Love on ehkä yksittäisistä levyistä se, mikä on eniten vaikuttanut omaan soittooni. Loistavia biisejä ja kun kuuntelee tarkasti, niin kokoajan löytää taustalta makeita kitarajuttuja!
Varmasti tämän päivän nuorelle heavykitaristille liian kesy soundi, mutta suosittelen silti kuuntelemaan, kuin myös muuta Hendrixin tuotantoa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Memories from 1970 kirjoitti:

Tänään 70 vuotta Jimi Hendrixin syntymästä. Vaikka Jimi on jo maannut haudassaan 42 vuotta,silti miehen musiikki elää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu