Suomi ottaa Euroopan pankkiirikoplalta lainaa, ja lahjoittaa rahat takaisin ”Kreikan tukena”. Tämän jälkeen otetaan lisää lainaa, ja taas lahjoitetaan ne takaisin jonkin maan tukena. Me lahjoitame koko ajan enemmän ja enemmän pankille jonkin tuen nimissä, ja sitten lainaamme takaisin vielä enemmän jotta voimme maksaa pankkin sekä korot että muut kulut. Kun tällä tavalla riittävän kauan miljardeja kierrätetään, ovat Suomen lainanhoitokulut pian täysin ylivomaiset puhumattakaan että veloista voisi ikinä selviytyä. Ainoa mitä täsät menosta voi seurata, on väistämätön valtiontalouden täystuho jolloin Suomen valtion omaisuus siirtyy meitä huijannelle pankkiireille.
...Jokohan on ylitetty se raja, että Suomi on lahjoittanut pankeille 50 mrd jotka se on ottanut lainana takaisin ”halvalla korolla”? jos ei vielä, pian on.
On vaikea sanoa ovatko Pääministeri avustajineen osakkaita suuressa rikollisjärjestössä, vai onko heidät vain ostettu mukaan ryöstämään tämä maa. Jokatapauksessa meidän lisäksemme ajetaan muitakin valtioita samalla tavalla lahjottujen päättäjien avustuksella pankkien omaisuudeksi.
Tähän asti homma on toiminut hyvin. Tehokkaan mediakampanjoinnin ja jatkuvan painostuksen, eli massiivisen aivopesun avulla on kansa saatu uskomaan, että jos nyt ei auteta velkaisia EU-ystäviä rajattomasti, häviämme itse vielä paljon enemmän tulevaisuudessa”. ...Täysin pähkähullua, mutta näkyy toimivan...
Samanaikaisesti kun kansaa on manipuloitu nielaisemaan ”Auttamisen kautta koko Eurooppa menestyy”-syöttiä, on suomalaisia päättäjiä kiristetty myös Kataisenkin painostuksella sopimus sopimukselta ja pykälä pykälältä sitoutumaan yhä syvemmälle järjestelmään, jossa ainoa tavoite on saada valtio lainanottokierteeseen jolla se velkaanuttaa itse itsensä lopulta pankkien omaisuudeksi.
Jokainen joka ymmärtää mitä ”EU-tukipaketeilla” oikeasti tavoitellaan, tietää että tämä kehitys on pysäytettävä KEINOLLA MILLÄ HYVÄNSÄ, ja nopeasti. Muutoin menevät vedet ja luonnovarat jo pelkistä koroista, ja velkaa jää silti niin paljon että ei ole enään merkitystä kuinka paljon sitä on.
Jos Kataisen ja hänen rikoskumppaneidensa toimia ei nopeasti pysäytetä, on Suomen valtiontalouden pelastaminen kohta myöhäistä.

Vastaukset 8
Vanhimmat
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012112716380106_uu.shtml
Yötä myöten valvottu silmäpusseista päätellen väsyneenä puolinukuksissa päätökset tehty jotka nyt halutaan salata.
tutkimukseen ilmeestä päätellen matkalla.
Ainakaan Urpilaisen historia ei kerro että hän olisi valmis tekemään mitä tahansa rikollista rahan vuoksi. Sen sijaan useammasta asiakirjaväärennöksestä kärähtänyt Katainen on osoittanut teoillaan taipumuksia rikollisuuteen aina kun tilaisuus koittaa ja rahaa tulee.
Eivät ne Kataisen asiakirjavärennökset mikään ohimenevä ilmiö ollut. Kiinni jääminen opetti vain vaovaisuutta. Nyt on eri keinot käytössä, eikä puhuta tuhansista, vaan miljoonista euroista.
Tottakai on mahdollista, että Jutta on samaa maata Jyrkin kanssa, mutta ainakaan selkeitä rikollisia tekoja ei ole tullut esille.
https://secure.gn.apc.org/members/www.bilderberg.org/phpBB2/viewtopic.php?t=6703&sid=15ce844a35d684bf68440fc7bf4b8b9d
Tunnettuja NLP tekniikoita.
Höh, eikö me tienattukaan tällä?
CO/UNITED. IN SATAN WE TRUST! ALL THE OTHERS CAN DIE!
Urpinainen oli heti kokouksen jälkeen ilmeisesti niin uuvuksissa ettei kyennyt antamaan suullista lausuntoa. Mutta päätös tehtiin silti.
Vaaleata ja haluttua Juttaa on selvästi EU-huippumiehet vetäneet yön kanssa viikseen samalla väärtillä kuin mitä meillä poliisit vetää iltavuorossa maijan takaosassa naispoliiseita.
http://static.iltalehti.fi/uutiset/urpiletu2711kj_uu.jpg