http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/418781/Ulkoministerio aikoo vaatia Estellea Israelilta
Ulkoministeriö aikoo ottaa yhteyttä Israeliin ja vaatia avustusalus Estellen palauttamista Suomeen. Israelin lokakuun lopussa takavarikoima avustuslaiva Estelle on edelleen Israelin hallussa.
Ulkoministeriön Afrikan ja Lähi-idän osaston osastopäällikkö Risto Piipponen vahvistaa, että ministeriö on saanut avunpyyntökirjeen Estellen omistajilta, jotka toivovat aluksen palauttamista. Piipposen mukaan ulkoministeriö lähestyy Israelin ulkoministeriötä ja pyytää, että Estelle vapautettaisiin.
– Mutta päävastuu laivan takaisinsaamisesta on luonnollisestikin vain omistajilla, Piipponen kommentoi.
Estellen omistava yritys on rekisteröity Suomeen. Yhtiön toimitusjohtaja on kuitenkin ruotsalainen Dror Feiler.
Israel ei varmaan halua ulkopoliittista konfliktia yhtään enempää, joten Israelin on paras suostua palautuspyyntöön jonka Suomi esittää. EU:n silmissä Israelin ei kannata yhden rahtilaivan takia joutua huonoon valoon.
Itse uskon, että Estelle palaa reilun kaupan tehtäviin Gazan seikkailun jälkeen, koska reilun kaupan tuotteiden kuskaamiseen Estelle rakennettiin ja modifioitiin ja siihen se parhaiten sopii.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Kyllä ne sen todennäköisesti palauttaa mutta se on paikallinen tapa kiusata ja venyttää asioita.
Sen takia ei rauhansopimuksetkaan etene.
Juutalaisethan olisivat voineet maasta karkoituksen yhteydessä palauttaa miehistön Estellelle ja saattaa laivan ulos Israelin aluevesiltä kotimatkalle. Olisi hoitunut karkoitus ja laivan palauttaminen samalla kertaa.
Alus tulee takavarikoida ja tuhota, sitä yritettiin käyttää terrorismin tukemiseen..
Suomessakin nykyään takavarikoidaan mm autot rattijuopoilta, tosin nämä samat kakkapökäleet vastustavat sitäkin.
Varmaan vaativat Israelin tuovan aluksen Suomeen asti kustannuksellaan, mistä paskasakki muuten sai rahoitusta??
Terrorisreilta kenties ja kaveeraasivathan he hamasin kanssa joten selvä kytkös terrorismiin on olemassa.
Alus tekoriutaksi.
Tässä nähdään taas janittajien käsitys omaisuusturvasta. Kun oma lössi varastaa, niin se ei olekaan enää rikos. hih heh
Joo ja tuossa nähdään kanssa juutalaisten käsitys ihmisoikeuksista. Se on juutalaisen mielestä rikos avustaa Gazan tavallisia siivilejä. Estellen väki rikkoi kyllä Israelin lakia, mitä sitten? Tarkoitus oli hyvä. Joskus tarkoitus yksinkertaisesti pyhittää keinot, eli lakiakin saa ja pitää rikkoa toisinaan.
Mäkin pyhitän tarkoituksella keinon kun ajan joskus päin punaista aamukiireessä. Mulla on siihen oikeus, että ehdin ajoissa töihin.
Autoa ei muuten yleensä takavarikoida rattijuopolta. Rattijuoppo tuomitaan katkaisuhoitoon ja autoon asennetaan alkolukko, mutta autoa ei tuomita menetetyksi valtiolle. Mikäli käräjäoikeus kuitenkin päättää takavarikoida auton rikoksentekovälineenä niin päätös kumotaan purkuhakemuksella, jolla takavarikko puretaan ja auto määrätään palautettavaksi omistajalleen.
Rattijuopumus on on rikoksena sen verran jokapäiväinen ja mitätön asia, että sen takia poliisi ei lähde autoa keneltäkään takavarikoimaan. Yksittäisetä rattijuopumuksesta tulee sakko maksettavaksi. On mullakin viisari joskus värähtänyt edellisen illan ryyppäjäisten jäljiltä vielä aamulla juuri sen verran, että se 0,5 promillea sattuu ylittymään.
Tänä vuonna on takavarikoitu moni autoja rattijuopiolta ja niin käy myös mm verojen laiminlyönnistä.
Joka on aivan oikein, mitä tulee alkolukkoon se on humpuunkia.
Terroristeilla ei voi olla ihmisoikeuksia.
Ja hamashan ne avustukset varastaa joka tapauksessa.
Sama kuin afrikkan kehitysapu, 95% päätyy rikollisille täysin hyödytöntä.
Sinähän se vasemmistolaisena suot varastamisen, sinä vaan nimität sitä sosialisoimiseksi.
Terroristien kaverit ovat terroristeja.
Eihän Estelle hamasille mitään ollut viemässä vaan tavallisille Gazan siviileille, jotka kärsivät Israelin toimista. Samalla tavalla kukistettuun Berliiniin vietiin tavaraa ilmasillan avulla siviileille. Ei ne siviilit mitään syyllisiä ole, vaan Israel joka kärjistää koko ajan kriisiä Hamasia vastaan. Hamasin suosio lopahtaa kun Israel vapauttaa Gazan saarrosta ja sortotoimista.
Hamas on terroristijärjestö ja niin ovat kaikki jotka kaveerevt heidän kanssaan.
Jos Israel lopettaisi gazan vartioimisen se olisi itsemurha.
Näimmehän kaikki mitä tapahtui pari vuotta sitten Porvoossa kunelinkautisvanki murhamies pääsi vapaalle, hän murhasi heti kolme ihmistä.
Tilanne on tismalleen sama, gazassa on koulutettu jo kahdesta seuraavasta sukupolvesta murhaajia.
Kouluissakin opetetaan että jos kaksi juutalaista kävelee kadulla ja tapat toisen monta jää jäljelle?
Onneksi ovat niin tyhmiä vielä etteivät osaa laskea pitemmälle.
Ja tuollaista Suomikin sitten tukee, silkkaa terrorismia.
Mikäli kuormassa oli mitään arvokasta, oli se menossa Hamasille riippumatta siitä, mikä oli tavaran lähettäjien tai kuljettajien toivomus ja/tai kuvitelma.
Vertaus Berliinin ilmasiltaan on täysin perusteeton.
Tuo kriisin kärjistyminen on kieltämättä täysin Israelin vika. Mitäs vastaavat Hamasin ja kumppaneiden tulitukseen, eikä anna niiden yrittää Israelin siviilien murhaamista. Kaikki olisi ihan hyvin, mikäli Israel antaisi gazalaisten ammuskella rakettejaan ja ohjuksiaan puuttumatta tilanteeseen.
Ps. Millä tavalla olet väärin mulkero? Millainen on mulkero oikein?
Haukotus !!!!!! :O