Hei!
Olen yli 190 cm mies. Lihaksikas, yli sata kiloa, ei juuri rasvaa. Olen komea poika, en itse sanoisi noin, mutta tutut ym sanovat.Olen menestynyt urheilija, lisäksi olen akateemisesti koulutettu, sanoisinko kaikkein arvostetuimmalla alalla. Olen lähes 30-vuotias.
Minulla oli aiemmin tyttöystävä, joka jätti minut pari vuotta sitten. Sen jälkeen elämässäni on ollut tyhjiö. Olin hyvin kiintynyt tyttöön, olihan hän ensimmäiseni. Olen jäänyt roikkumaan tähän suhteeseen vielä vuosienkin jälkeen, enkä onnistu päästämään irti. Ystäväni oli minulle se ainoa oikea, kaikin puolin täydellinen (kuin ihminen vain voi olla).
Nyt kun kuljen kapakoissa, en saa mistään kiinni. Katselen kyllä neitosia, mutta mikään ei saa syttymään.
Varmaan turha kysellä tällaisilla palstoilla, mutta onko paljon ihmisiä, joilla on ollut vain yksi, mutta ei sen jälkeen ketään, mutta ovat silti eläneet täyden elämän. Itsellä vain tuntuu, että tulen elämään yksinäni.
Turha sanoa, että rohkaistu tms, olen ajatellut asiat läpi satoja kertoja, enkä vain ole valmis tapaamaan ketään muuta. Onko tällainen ilmiö normaali? Tai mikä on normaali? Pitäisi kai sanoa, että tavallinen??
Olen yli 190 cm mies. Lihaksikas, yli sata kiloa, ei juuri rasvaa. Olen komea poika, en itse sanoisi noin, mutta tutut ym sanovat.Olen menestynyt urheilija, lisäksi olen akateemisesti koulutettu, sanoisinko kaikkein arvostetuimmalla alalla. Olen lähes 30-vuotias.
Minulla oli aiemmin tyttöystävä, joka jätti minut pari vuotta sitten. Sen jälkeen elämässäni on ollut tyhjiö. Olin hyvin kiintynyt tyttöön, olihan hän ensimmäiseni. Olen jäänyt roikkumaan tähän suhteeseen vielä vuosienkin jälkeen, enkä onnistu päästämään irti. Ystäväni oli minulle se ainoa oikea, kaikin puolin täydellinen (kuin ihminen vain voi olla).
Nyt kun kuljen kapakoissa, en saa mistään kiinni. Katselen kyllä neitosia, mutta mikään ei saa syttymään.
Varmaan turha kysellä tällaisilla palstoilla, mutta onko paljon ihmisiä, joilla on ollut vain yksi, mutta ei sen jälkeen ketään, mutta ovat silti eläneet täyden elämän. Itsellä vain tuntuu, että tulen elämään yksinäni.
Turha sanoa, että rohkaistu tms, olen ajatellut asiat läpi satoja kertoja, enkä vain ole valmis tapaamaan ketään muuta. Onko tällainen ilmiö normaali? Tai mikä on normaali? Pitäisi kai sanoa, että tavallinen??
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitä varten joku kirjoittaa jotain tollasta ton hölmön kysymyksensä yhteyteen?? Sulla taitaa olla paljon muitakin ongelmia, vai mitä?
Olen yli 190 cm mies. Lihaksikas, yli sata kiloa, ei juuri rasvaa. Olen komea poika, en itse sanoisi noin, mutta tutut ym sanovat.Olen menestynyt urheilija, lisäksi olen akateemisesti koulutettu, sanoisinko kaikkein arvostetuimmalla alalla. Olen lähes 30-vuotias.
mietin minäki....
...jai vaivaamaan, etta mika ala?
...päättyi neljä vuotta sitten. Meni kaksi vuotta ennenkuin pystyin unohtamaan hänet (tai ei koskaan voi täydellisesti unohtaa) en ole vielä löytänyt toista niin järisyttävää, henkeäsalpaavaa rakkautta, mutta en oikeastaan odotakaan että löytäisin. Ensirakkaus on aina niin vahvaa että se jättää ihmiseen jäljet loppuelämäksi. Uskon kyllä että löydän vielä sen oikean. :)
Vähän samalla tavalla on käynyt mulla... olen viimeksi seurustellut 3,5 vuotta sitten ja nyt vasta tuntuu että olisin valmis seuraavaan suhteeseen. Anna mennä niin kauan aikaa kuin itse tarvitset äläkä yritäkään kiirehtiä.
joo-o