Eilen Hollannin valtionvarainministeri piti lehdistö tilaisuuden jossa hän kertoi että parhaassa skenariossa hollannille tuleva lasku on vuosittain 70 miljoonaa euroa noin kolmenkymmenen vuoden ajan ja lisäsi perään, että tämän skenaarion toteutumiseen tarvitaa valtavaa kasvua kreikan kansantaloudessa. Eikä uskonut sitä olevan tulossa vaan sanoi että jos tämä toteutuu olemme maailman onnekkain kansa. Epäili laskun oleva oikeasti kymmenkertainen. Ehkä sillä kaverilla on enemmän rohkeutta ja selkärankaa kuin suomen ministereillä yhteensä. Ehkä suomalaisten sopulien kannattaisi joskus ottaa selvää asioita.
Meillä Urpilaisen mielestä ratkaisu oli hyvä ja Kreikka on tehnyt osuutensa joten näin hän perusteli sopimusta.
Meillä Urpilaisen mielestä ratkaisu oli hyvä ja Kreikka on tehnyt osuutensa joten näin hän perusteli sopimusta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllähän Suomen valtiovarainministeriö rehdisti ilmoitti että tappiomme ovat luokkaa 10 miljoonaa euroa vuodessa mutta unohti mainita että seuraavan sadan vuoden ajan.