Kuinka usein kipinöi?

Mies 42v

Kun tuon erään tv-ohjelman naisia jälleen moitittiin siitä, ettei edes 25 eri miehestä kenenkään kanssa kipinöi, niin kysynpä varsin teiltä rakkaat lukijat, kuinka usein teillä kipinöi?

- Sukupuoli ja ikä?
- Kuinka usein ihastut ensinäkemältä?
- Kuinka usein olet tavannut naisen/miehen, jonka kanssa on selvästi sitä kipinää tai kemiaa, miksi sen kukakin haluaa mieltää? Eli ihminen, johon voisi rakastua.


Itse muistan vain pari tapausta, että pelkkä naisen ulkonäkö olisi saanut minut kiinnostumaan hänestä ja tämä koskee tosiaan myös niitä nuoruusvuosia. Tissit ja ***** löytyy jokaiselta, siinä on lähinnä eroa miten vartalonsa kantaa ja pukee.

Alle parikymppisenä olin rakastunut kaksi kertaa ja 20-42 ikävuosien välillä olen tavannut vain kolme ihmistä, johin tunsin selvästi vetoa. Jotain kipinää oli ensimmäiselläkin tapaamisella, mutta se naisen älykkyys ja samalla aaltopituudella liikkuminen myös huumorin osalta olivat ne tärkeimmät asiat.

Eli paljon liikkuvana ihmisenä sanoisin, että saa olla useampi tuhat naista rivissä, että siitä alkaa joku "jalat alta" tapaus löytymään, joten en ihmettele yhtään jos ei 25 ehdokkaasta sitä ko. ohjelman naisille ole löytynyt.

Olenko minä ja sarjan naiset siis poikkeus vai sääntö?

21

234

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sama juttu

      Sama minulla, olen 32 ja 7 miestä koko elämän aikana on kiinnostanut millään tavalla. Ja heistäkin vain kaksi enemmän. Ei tuo minusta ole ollenkaan outoa.

    • Kipinäkalle

      Minulla kipinöi päivittäin kun katselen kaupungilla naisia.

      • Kipinäkalle

        Kipinöi housuissa.


      • Kipinäkalle
        Kipinäkalle kirjoitti:

        Kipinöi housuissa.

        Ja sydämessäin, sillä housuni ovat yhteyksissä sydämeeni. Pulssi kiihtyy ja housuissa kipinöi. Päivittäin tai lähes päivittäin. Viimeksi tänään. Sitä ennen eilen. Jne.


      • Kipinäkalle
        Kipinäkalle kirjoitti:

        Ja sydämessäin, sillä housuni ovat yhteyksissä sydämeeni. Pulssi kiihtyy ja housuissa kipinöi. Päivittäin tai lähes päivittäin. Viimeksi tänään. Sitä ennen eilen. Jne.

        Odotan ja toivon, että huomennakin kipinöi vaikka ulkona on kylmä ja tulenteko on hankalaa pakkasviimassa. Luotan kemiaan. Ja taikuuteen. Ja kipinöintiin housuissani.


      • Kipinäkalle
        Kipinäkalle kirjoitti:

        Odotan ja toivon, että huomennakin kipinöi vaikka ulkona on kylmä ja tulenteko on hankalaa pakkasviimassa. Luotan kemiaan. Ja taikuuteen. Ja kipinöintiin housuissani.

        Alushousut vaihdan päivittäin.


      • Kipinäkalle
        Kipinäkalle kirjoitti:

        Alushousut vaihdan päivittäin.

        En ole niin turhan nuuka tuon kipinöinnin suhteen. Ihan kivoja likkoja ovat varmasti useimmat, jotka tuota kipinöintiä synnyttää.


    • mustispeppers

      Nainen, ikä 37

      Harvemmin ihastun, vaatii aika pitkän taivuttelun, ennen kuin tunnustan, että ihastun johonkin. Paitsi tietysti viimeksi, se oli ihan ihmeellinen tunne, mä tiesin jotenkin, että toi se on ja ihan hirvittävän hermostunut olo kun miehen tapasi/jutteli, mutta lopuksi kun uskalsin tehdä aloitteen, sain rukkaset.
      Sitä kipinää on minun puolelta ollut useammankin kerran, harmi vain, että minä siinä olen kipinöinyt :) Vastakaikua siis harvemmin, pidän miehistä, jotka osaavat keskustella ja muutenkin huumori on samalla tasolla.

      • ............

        Jos kipinöinti on sitä, että jännittää miehen lähellä, niin kyse on siitä, että mies on jollain tapaa vahvemmilla siinä tilanteessa sosiaalisesti, eli siis usein juurikin korkeamman statuksen mies. Tätähän ne naiset kai tavoittelee, että saavat tuntea itsensä velttopolviseksi pikkutytöksi itseään tasokkaamman miehen kanssa. Aika sairasta että nämä naiset sanoo sitten että mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa, jos se heidän kipinöintinsä on tuollaista.


      • mustispeppers
        ............ kirjoitti:

        Jos kipinöinti on sitä, että jännittää miehen lähellä, niin kyse on siitä, että mies on jollain tapaa vahvemmilla siinä tilanteessa sosiaalisesti, eli siis usein juurikin korkeamman statuksen mies. Tätähän ne naiset kai tavoittelee, että saavat tuntea itsensä velttopolviseksi pikkutytöksi itseään tasokkaamman miehen kanssa. Aika sairasta että nämä naiset sanoo sitten että mieluummin yksin kuin huonossa suhteessa, jos se heidän kipinöintinsä on tuollaista.

        En nyt mun miestä olla mitenkään eri statuksen asteella, se että tuntee vetoa toiseen ihmiseen, ei vaikuta mikään muu kuin mies itse. Oikeestaan, mä olin tuossa esimerkkitapauksessa ehkä taloudellisesti ja koulutukseltani paremmassa asemassa, mutta mies ei ollut kiinnostunut. Ne surullisen kuuluisat kemiat pitää synkata ja kyllä sulla on oltava joitakin tunteita toista kohtaan, jotta suhde onnistuu. Mä olen vain sellainen hankala ihminen, kun vaadin mieheltä vissiin liikoja, jotka olisivat ns mun tasoisia, siis henkistä puolta liikaa. Pitää mm. osata keskustella ja pitää olla mielipiteitä asioista, ennen seurasin paljon tv:n asiaohjelmia, nykyään en enää jaksa, mutta pitää olla asioista perillä. Pidemmän päälle suhde ei toimi, jos ollaan ihan eri asteella näistä jutuissa.


      • ......
        mustispeppers kirjoitti:

        En nyt mun miestä olla mitenkään eri statuksen asteella, se että tuntee vetoa toiseen ihmiseen, ei vaikuta mikään muu kuin mies itse. Oikeestaan, mä olin tuossa esimerkkitapauksessa ehkä taloudellisesti ja koulutukseltani paremmassa asemassa, mutta mies ei ollut kiinnostunut. Ne surullisen kuuluisat kemiat pitää synkata ja kyllä sulla on oltava joitakin tunteita toista kohtaan, jotta suhde onnistuu. Mä olen vain sellainen hankala ihminen, kun vaadin mieheltä vissiin liikoja, jotka olisivat ns mun tasoisia, siis henkistä puolta liikaa. Pitää mm. osata keskustella ja pitää olla mielipiteitä asioista, ennen seurasin paljon tv:n asiaohjelmia, nykyään en enää jaksa, mutta pitää olla asioista perillä. Pidemmän päälle suhde ei toimi, jos ollaan ihan eri asteella näistä jutuissa.

        Ei koulutus ja varallisuus ole mikään ehdoton statuksen merkki. Onhan täällä näitä opiskelleita ja työssäkäyviä ätmejäkin. Sinähän taidat olla sosiaalisesti aika heikoilla muutenkin, sellaisen käsityksen olen saanut..


    • gjkjhjjhjhhh

      M35. 3 naista on kipinöinyt. Kaikki heti. Sit on niitä joidenka kanssa vaan seurustellut mut ei se siitä ole mihinkään muuttunut.

    • mies32

      Jos tuolla kaupungilla päivän viettää, niin varmasti näkee 1-5 kipinäniskijää ulkoisesti.

    • ()()

      Olen 44- vuotias nainen. Yhteensä viiden kanssa on kipinöinyt ja on joka kerta ollut molemminpuolista. Kolmen kanssa syntyi jonkinmoinen suhde, koska olimme molemmat vapaita, kaksi muuta olivat varattuja joten mitään ei kipinöinnistä huolimatta tapahtunut.

      Eka kohtaamiset näiden miesten kanssa tapahtuivat vuosina -85, -97, -99, -02 ja -03. Eli suhteellisen harvinaista se on. Mutta voisi olla jo aika sille kuudennelle tapaukselle...ja se voisi jo jäädä vaikka viimeiseksi .:)

    • etsitaan

      "- Sukupuoli ja ikä?"

      Mies, 37v


      " - Kuinka usein ihastut ensinäkemältä?"

      Muutamia kertoja vuodessa. Ihastun helposti


      "- Kuinka usein olet tavannut naisen/miehen, jonka kanssa on selvästi sitä kipinää tai kemiaa, miksi sen kukakin haluaa mieltää?"

      En kertaakaan

    • Reipas Mies

      Elän nykyään kipinässä. Enempää en tarvii.

    • "Kuinka usein ihastut ensinäkemältä?"
      Varmaan en lainkaan ole ensinäkemältä ihastunut, kiinnostunut tietysti mut ei suoraan ihastunut. Se vaatis jo pidempää tuttavuutta et uskallan edes myöntää asiaa.

      "Kuinka usein olet tavannut naisen/miehen, jonka kanssa on selvästi sitä kipinää tai kemiaa, miksi sen kukakin haluaa mieltää? Eli ihminen, johon voisi rakastua."
      Tosi harvoin ylipäänsä tapaan kiinnostavia naisia. Mut siitäki ku ylipäänsä on kiinnostusta niin ne yleensä häviää poies kun vastapuoli ei ole ollut kiinnostunut. En kai taida olla tavannut koskaan ketään että olisi molemminpuolista ollut, eli ei ole vielä ollut sellaista toistaiseksi.

    • mies 52 v.

      Jos teini-iästä aloitetaan niin 8. Neljän kanssa sitten kipinöinti johtanut roihuamiseen.

    • näin mulla

      - nainen 28 v

      Koen helposti kipinää/kemiaa/ihastusta, en ole laskenut kuinka usein tuota on tullut koettua. Tykkään hyvin monenlaisista ihmisistä yleensäkin. Suhtaudun kaikkiin alusta alkaen avoimella asenteella. Olen ajatellut, että hyvät tyypit ei ansaitse sitä suomalaiskansallista (?) jurotusta, jossa "katellaan mitä tuo on tyyppiään". Mieluummin sitten olen hieman liian kiltti, niille jotka eivtä ehkä ole sen arvoisia.

      Mulle ihastuminen ei merkitse sitä, että tyyppi olisi sellainen, että siihen voisi rakastuakin. Rakastuminen vaatii jo paljon enemmän kuin sitä seksuaalisuuteen (?) perustuvaa kipinää. Rakastumisessa itselläni korostuu se, että tunnen arvostusta ja eräänlaista kunnioitusta sitä ihmistä kohtaan. Tuon kaltaisen ihmisen olen kohdannut elämässäni neljä kertaa. Ja vaikka ihastun helposti, rakastuminen on niin "perusteltua" , että tunnen edelleen lämpöä (jonkinlaista rakkautta?) ajatellessani noita ihmisiä. En usko, että voisin koskaan rakastua/rakastaa ihmistä, jota kohtaan en jälkeenpäinkin tuntisi noin.

      • aijaii

        kiltti niille, jotka eivät*


    • iuhgytdeswe

      39 v. mies ja keskimäärin jonkinasteista kemiaa löytyy yhden naisen kanssa vuodessa eli käytännössä liikutaan vuositasolla välillä 0-3. En ihastu ensinäkemällä, mikä ei tarkoita etten voisi panna potentiaalista ehdokasta mikäli vastapuoli tuntee voimakasta kemiaa. Seksiä kun voi "harrastaa" ilman mitään tunteitakin, vaikkei se olisi oma ykkösvaihtoehto.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kenen kanssa haluaisit suhteeseen?

      Laita omasi ja hänen nimensä ensimmäinen kirjain 😊
      Ikävä
      84
      1792
    2. Eläkeläisiltä leikataan jo asumistukeakin, osalla loppuu kokonaan!

      https://yle.fi/a/74-20102928 Hallitus varmaan vihaa eläkeläisiä, nyt ollaan kajoamassa eläkeläisten asumistukeenkin, os
      Maailman menoa
      366
      1494
    3. Mies, riittääkö sulle näkemään vilauksen musta?

      Etkö halua ottaa minua kiinni?
      Ikävä
      65
      1202
    4. Palstasuden aamu

      Hyvää huomenta. Alkaa vähitellen tervehtymistä tapahtua. 😊🤗☕🐺
      Ikävä
      219
      1055
    5. Mikä kaivatussasi on

      parasta?
      Ikävä
      37
      966
    6. Kaipaatko vielä häntä?

      Entistä kumppaniasi?
      Suhteet
      187
      897
    7. Minulla on nyt niin hirveä ikävä,

      etten meinaa kestää. ;( Voi kun olisit lohduttamassa minua. Anteeksi.
      Ikävä
      71
      826
    8. Ken leikkiin ryhtyy

      Se leikin kestäköön. Ei mulle tarvitse kiukutella jos en lähde leikkiin mukaan. Eiköhän se oo molemmille helpoin kun lop
      Ikävä
      66
      795
    9. Se mitä näytän ulospäin

      Ei ole koko totuus - tietäisitpä mitä tunteita kätken kulisseihin.
      Ikävä
      64
      738
    10. Mies, ei käytetä kortsua

      Olen terve ja ehkäisy löytyy.
      Ikävä
      25
      705
    Aihe