Hypoteesi

Yksi helpoimpia tapoja välttää vastuuta ylipäätään on todeta, että olen vain tällainen. Jos ihminen kerran tiedostaa asioita, voi hän myös toimia sisällyttäen oletuksia siitä millainen on omaan toimintaansa. Usein mm. vedotaan siihen, että miehet haluavat jatkaa sukua mahdollisimman monen kanssa tai nainen tarvitsee turvallisuuden tunnetta lajin säilymistä ajatellen. Tällöin ei voida enää puhua itsestään passiivisesti niin, että se kuulostaisi vakuuttavalta. Miten ihmisen olisi mahdollista kehittyä muutoin? Pikemminkin voisi puhua lähtökohdasta, vaikka.. jolloin tapa suhtautua sekä itseensä, että ympäristöön on jo huomattavasti suvaitsevaisempi. Uskottomuutta ajatellen standardeja on turha luoda muiden kuin kahden ihmisen, jotka ovat suhteessa keskenään. Silloinkin kuitenkin on tärkeätä muistaa, että tapoja voi olla erilaisia ja omat tuntemukset ovat omia tuntemuksia. Harvoin kollektiivisia ja usein toiselle käsittämättömiä, vaikka itse itsestäänselvyytenä niitä pitäisi.
2441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tämä oli siis vain hypoteesi. Eikä siihen pidä suhtautua liian dramaattisesti. Kommentoida voi toki.

Äänestä
  • nyt sitten kun ei kukaan muu kommentoi. Minulle on moni asia vaikea itsessäni, vaikka ikää jo onkin mittarissa. Siksi koitan välttää olen vain tällainen lähtökohtaa, vaikka vaikeatahan se usein on. Elämässä vain tulee niin paljon erilaisia tilanteita vastaan jatkuvasti, että silloin kun on aikaa koen, että on hyvä koittaa tarkastella omaa toimintaansa ja kokemuksia, joita on käynyt läpi. Jotta kehittyisi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskottomuudesta kirjoitti:

Yksi helpoimpia tapoja välttää vastuuta ylipäätään on todeta, että olen vain tällainen. Jos ihminen kerran tiedostaa asioita, voi hän myös toimia sisällyttäen oletuksia siitä millainen on omaan toimintaansa. Usein mm. vedotaan siihen, että miehet haluavat jatkaa sukua mahdollisimman monen kanssa tai nainen tarvitsee turvallisuuden tunnetta lajin säilymistä ajatellen. Tällöin ei voida enää puhua itsestään passiivisesti niin, että se kuulostaisi vakuuttavalta. Miten ihmisen olisi mahdollista kehittyä muutoin? Pikemminkin voisi puhua lähtökohdasta, vaikka.. jolloin tapa suhtautua sekä itseensä, että ympäristöön on jo huomattavasti suvaitsevaisempi. Uskottomuutta ajatellen standardeja on turha luoda muiden kuin kahden ihmisen, jotka ovat suhteessa keskenään. Silloinkin kuitenkin on tärkeätä muistaa, että tapoja voi olla erilaisia ja omat tuntemukset ovat omia tuntemuksia. Harvoin kollektiivisia ja usein toiselle käsittämättömiä, vaikka itse itsestäänselvyytenä niitä pitäisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu