Olen neljäkymppinen nainen jolla on kolme teini-ikäistä lasta, olen aviossa, liitto kestänyt 20 vuotta, olin 18 kun tavattiin. Ostettiin omakotitalo ja mies on sitä nyt kuusi vuotta remontoinut "kotiäitinä" eli minun tuloillani, hän ei saa mistään mitään rahaa, kun ei halua pomppia työkkärin pillin mukaan. Vaikka teen kahta työtä on talous tosi tiukoilla ja vaikka isä on koko ajan saatavilla lapset, varsinkin nuorin tuntuu kärsivän siitä että äiti ei ole kotona (tai jos on niin nukkuu...) Osittain hän on kotona yhden lapsen mielenterveysongelmien vuoksi koska tämä syrjäytynyt nuori on jämähtänyt myös kotiin. En enää tunne miestäni kohtaan ystävyyttä kummempaa ja minua ärsyttää kun hän on minusta riippuvainen. Omistan yksin kotimme ja olen huolehtinut kaikesta taloudesta useamman vuoden joten se ei ongelma mutta miten kähteä purkämään tätä vyyhtiä?
Mitä ihmettä teen elämälleni?
neuvoton
2135
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Talousongelmat ovat tietysti paha juttu, mutta korvaan särähtää sinun asenteesi. Totta kai kotivanhemmuus vaatii yksimielisyyttä, mutta miksi se sinua ärsyttää? Eikö ole ihan pätevä turvallisuustekijä, että mielenterveysongelmaisella lapsella on aina isä paikalla?
Meillä on kotiäiti, eikä taloudesta ole koskaan ollut kiistaa. Omistamme kaiken yhdessä tasapuolisesti ja palkka menee yhteiselle tilille. Lapset ovat teini-iässä, ja systeemi on meillä toiminut mainiosti. Vaimo on hoitanut ihailtavasti lasten sosiaaliset haasteet, kun minulta olisi mennyt sormi suuhun.
Omistat yksin kotinne? Vaikka teillä olisi avioehto saatat joutua pulittamaan puolet omaisuudestasi miehelle erossa.
En tule koskaan ymmärtämään ihmisiä, jotka täällä kaipaavat mielipiteitä eivätkä kerro, että olisivat asiasta puolison kanssa keskustelleet. Siitä mitä ihmettä? Minkälaisia ihmisiä puolisoksi oikein valikoituu, jos ei arkisia asioita voi sopia hänen kanssaan..? Siis mikä vaikeus on yhdessä miettiä mistä lähteä purkamaan vyyhtiä..? Eiks se ensimmäinen toimenpide ole istua alas ja keskustella tilanteesta, joka ei tyydytä kumpaakaan..?
Siis puhu miehelle, pistä hänet töihin, lakkaa olemasta marttyyri ja ennen kaikkea: te olette te. Asunto on teidän, lapset on teidän, talous on yhteinen. Sinä sinä sinä? Entä ne muut? Vaihtaisitko osaa miehen kanssa? Haluaisitko sinä auttaa syrjäytynyttä lasta päivät pitkät? Olet kuin mies eli naisen(miehen) kotonaololla ei ole mitään virkaa(ko)?
Hakekaa ammattiapua. Ilmoita miehelle, ettet enää aio maksaa hänen osaansa, jos se kerran sinusta siltä tuntuu. Ilmoita, että hän osallistuu perheen kuluihin tästä lähtien 50% tai enemmän ja hän saa itse miettiä miten sen tulonlähteen hankkii. Itsehän sinä sen tilanteen sallit, että vastaat yksin perheen toimeentulosta? Jos siis haluat, että mies osallistuu enemmän, laita hänet osallistumaan. Pistäkää se syrjäytynyt nuori hoitoon ja mies työelämään. Kukaanhan ei pakota teitä tekemään yhtään mitään, kaikki on kuitenkin kiinni omista valinnoista.