Tässä on niin paljon itsellekin tuttua asiaa, että

luvatta nostan parempaan paikkaan. Oma julkaisuni menetti muutaman kymmenenkuvaa TK-kuvaa, kun en maksanut a' 19,90 alv ja roistoprovisiota.

"Ykä vaan ja kippis
29.11.2012 10:16
0
Sulje
Olen katsellut tuhansia TK-miesten ja sota-arkistoon muuten annettujen valokuvien materiaalia 1941 syksystä 1942 syksyyn.
Lähtökohtana on, että sen minkä suomalaiset itse 1939-40 talvella tuhosivat se oli jätetty silleen. Samalla olivat puutarhat ja pellot jo heinittyneet.
Venäläiset eivät juuri olleet rakentaneet mitään uutta asuinoloihin kelpaavaa, mutta paljon oli teiden varsille tehty puolikylmiä (hormit ja tulisijat olivat, mutta käyttämättömiä arinoitta, luukuitta yms) varastoja, talleja ja korjaamoja. Suurin osa 1941 syksyn kuvista päätellen oli jäänyt kuntoon.
Kesän 1942 kuvissa on paljon juuri poltettuja varastorakennuksia. Kuka ne käsi tuhota 1942 kesällä? Siitä ei ole kirjallisuustietoa.
Syksyn 1942 muutamissa kuvissa on valmistumassa olevia pieniä tupa kamari taloja, joiden katoilla hormit. Paljon oli maakellariasumista ja kyhäelmiä löydetystä "materiaalista".

Minulla on tai oli tarkoitus tehdä kirjajulkaisu tästä aiheesta, mutta saadakseni kustantajani käyttöön n. 230 kuvaa, olisi minun henkilökohtaisesti pitänyt maksaa käyttöoikeudesta 14 750 euroa! Siihen liitettiin vaatimus kirjan tuotosta vielä maksaa 7,65% alvittomasta myynnistä! Jokainen ymmärtää, että kirjasta olisi tullut mahdoton taloudellisesti. Valtion arkistolaitos ja Kuvasto sabotoivat kirjaharrastukseni".
15138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

kukaan käskenyt varastorakennuksia polttaa. Niistäkin oli pulaa. Jos oli tarpeettomia, niin purettiin rakennusmateriaalin takia.

Kesällä -42 tehtiin paljon uusia asuintaloja myös sotaväen avulla.

Tietysti tekijänoikeuksista pitää maksaa.Niin tekevät muutkin.

Omakustanne on maksettava itse.

Äänestä
  • Huomaan, että et ymmärrä asioita.
    Yksityiset ihmiset ovat lahjoittaneet mm. sota-arkistoon valtavat määrät valokuvamateriaaliaan maksutta. .Monessa lahjoituksessa on edellytys, että "ovat tutkijoiden ja julkaisijoiden vapaassa käytössä".
    Nyt sitten niillä pyritään rosvoamaan rahaa ja jokin Kuvasto ry, jolle ei asia kuulu lainkaan hyppii imemässä kuin sääskiparvi.
    TK-miesten materiaali on aikoinaan kalliisti hankittu valtion varoin. Sen käytöstä voikin ajatella jonkin muodollisen korvauksen. Siihenkään ei Kuvaston kannattaisi hyppiä mukaan, ellei sitten kuvaajien perikunnille siitä tulosta makseta korvauksia.

    Tämä muistuttaa sitä 9-vuotiaan kopioman "musiikin" kotietsintää ja suuren koneiston pyörittämistä. Poliisi asettui ry:n juoksupojaksi perimisasioissa ja kahlasi yli 740 ip-osoitetta ja oli innoisaan hakiessa tietsikan. Tämän samaan menee jos valokuvasta onkin kopioita ja jokin Kuvasto rekisteröity yhdistys laittaa poliisit juoksemaan pitkin Suomea kirjojen perässä.

    Äänestä

  • aloittaja vaan kirjoitti:

    Huomaan, että et ymmärrä asioita.

    Vapaa käyttö ei ole samaa kuin ilmainen käyttö.
    Tämä Kuvasto ry vastannee pv:n hallussa olevan aineiston julkaisusta ja perii tietysti maksut asianmukaisesti. Jotain maksaa säilyttäminenkin.

    Äänestä

  • Älähän nyt!!! kirjoitti:

    Vapaa käyttö ei ole samaa kuin ilmainen käyttö.
    Tämä Kuvasto ry vastannee pv:n hallussa olevan aineiston julkaisusta ja perii tietysti maksut asianmukaisesti. Jotain maksaa säilyttäminenkin.

    Kun luovutusehdoissa lukee monessa tapauksessa, että "ovat tutkijoiden ja julkaisijoiden vapaassa käytössä", niin jälkimmäinen tarkoittaa vapaata käyttöä, ilman korvauksia. Täysijärkinenhän tuon ymmärtää mitä lahjoittaja on tarkoittanut?

    Kuvasto on vain ry joka on ominut inhottavan tavan juristilaumoilleen lypsää ilmaista rahaa. Lakiin perustuvaahan se toimintansa ei kaikilta osin ole!
    He ovat hävinneet hovissakin riittävästi kiristämisiään, kuten Teostokin, mutta ne tiedotusvälineet vaikenee.

    Itse olisin halunnut kokeilla oikeudessa heidän pysymistään vaatimuksissaan, mutta kustantaja luopui koko kirjastani.

    vapaa käyttö ole samaa kuin ilmainen käyttö.

    On lapsellista kuvitella, että toisen säilyttämää kuvamateriaalia voi noin vain ottaa sadoittain käyttöön ilman mitään korvauksia.
    Yhtä lapsellista on rinnastaa asia laittomaan kopiointiin netissä

    Äänestä

  • Ei tietenkään kirjoitti:

    vapaa käyttö ole samaa kuin ilmainen käyttö.

    On lapsellista kuvitella, että toisen säilyttämää kuvamateriaalia voi noin vain ottaa sadoittain käyttöön ilman mitään korvauksia.
    Yhtä lapsellista on rinnastaa asia laittomaan kopiointiin netissä

    Tiedätkö, että äitisi yritti poistaa sinut tavarastaan viidesti?

    Äänestä

  • Tiedätkö, että äitis kirjoitti:

    Tiedätkö, että äitisi yritti poistaa sinut tavarastaan viidesti?

    Stallari, klenkka, klenkkastalari ja stallarin klenkkaa valehtelet! Stallari, klenkka, klenkkastalari ja stallarin klenkkaa valehtelet! Stallari, klenkka, klenkkastalari ja stallarin klenkkaa valehtelet!

    Äänestä

Sota-arkiston yläpuolella Sörnäisissä samassa talossa on Puolustusvoimien kuva-arkisto.Olen sieltä ostanut jonkunverran kuvia. Ei siinä mitään Teostoja eikä Kuvastoja ollut mukana rahastamassa.

Näin vanhoihin kuviin ei ole kellään enää lain mukaan minkäänlaisia tekijänoikeuksia. Sen ymmärtää jos kuva-arkisto periin skannaamisesta maksun.

Pahin tapaus oli joitakin vuosia sitten Kansallisarkisto. Siellä on mm. sodan jälkeen tehdyn kyselyn tulokset. Evakoille lähetettiin kyselylomakkeita joihin he vastasivat. Yksi kysely oli esim. Minkälainen pankkijärjestelmä teidän kylässä oli?
Tätini osallistui vastaamiseen. Mutta minulle ei annettu näitä tuloksia eikä muidenkaan saman pitäjän tuloksia. Perustelu oli se, että virasto on luvannut vastaajille että tuloksia käsitellään luottamuksellisesti. Luulen että jos tätini olisi tiennyt että tuloksia ei anneta kellekkään niin tuskin olisi kirjoitellut. Kuka meistä tänne nettiinkään kirjoittelisi jos voisi olla varma että kukaan ei niitä saa luettavaksi?

Äänestä

Aloittaja on tavallaan oikeassa ja sitten maksunperiminen on valtion omaa kiskuripolitiikkaa lahjoituksilla, joissa on ehtoja. Ehdollisia kuvia, kirjoituksia, tai esineitä ei pidä sitten myydä rahallakaan.
Tuossa tärkein pykälämme.

Suomessa tekijänoikeuslain 57§:stä on luettavissa, että kyseisessä lakipykälässä määrätään tekijänoikeuskorvauksista.

Bernin sopimuksen mukaan tekijänoikeuden tuli kaikissa maissa olla voimassa vähintään 50 vuotta tekijän kuolemasta. Sopimus jätti kuitenkin valtioille mahdollisuuden säätää suoja-aika pidemmäksikin. Muutamissa Euroopan valtioissa suoja-ajaksi säädettiin 70 vuotta tekijän kuolemasta, ja nykyisin näin on asiaa koskevan EU:n direktiivin mukaisesti kaikissa EU:n jäsenmaissa.

Äänestä

Mitä mieltä Klenkka olet tästä 57 §, kun kun 1941-42 ottajat valtaosaltaan taisi kuolla jälkeen 1942? Suojaako niitä jokin vai saako arkisto niitä myydä omiin piikkeihinsä?

Äänestä

arkistonpitäjälle velvoite antaa kuva-aineistoa korvauksetta kaupallisiin tarkoituksiin?

Äänestä

Mikä on kaupallista? Onko tohtoriväitös vain pro gradu tai ehkä nettiin ladattava joukko-osaston kuvitus? Tiedätkö höpöKlenkka sitä?
Miten arkisto voi myydä tekijäoikeuden alista tavaraa ja minne se tilitetään?

Äänestä
  • äläkä höpötä. On jo selvää, että et asiasta ymmärrä mitään.

    Äänestä

  • Ota selvää, kirjoitti:

    äläkä höpötä. On jo selvää, että et asiasta ymmärrä mitään.

    Tiedätkö, että äitisi yritti poistaa sinut tavarastaan viidesti?

    Äänestä

  • 7ku8k8u kirjoitti:

    Tiedätkö, että äitisi yritti poistaa sinut tavarastaan viidesti?

    Onko isot pojat opettaneet pikkuiselle niin hurjan lauseen, että sitä pitää maiskutella joka paikassa? Kokeile tokaista tuo äidillesi, voisi tulla tukkapöllyä...

    Mutta, koska reppanalla selkeästi on vitsit vähissä, niin ole hyvä. Saat luvan jatkaa tuota "hauskaa" hokemaasi. Pitää pienellä toki jokin ilo olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saimaan kanava- kirj kirjoitti:

luvatta nostan parempaan paikkaan. Oma julkaisuni menetti muutaman kymmenenkuvaa TK-kuvaa, kun en maksanut a' 19,90 alv ja roistoprovisiota.

"Ykä vaan ja kippis
29.11.2012 10:16
0
Sulje
Olen katsellut tuhansia TK-miesten ja sota-arkistoon muuten annettujen valokuvien materiaalia 1941 syksystä 1942 syksyyn.
Lähtökohtana on, että sen minkä suomalaiset itse 1939-40 talvella tuhosivat se oli jätetty silleen. Samalla olivat puutarhat ja pellot jo heinittyneet.
Venäläiset eivät juuri olleet rakentaneet mitään uutta asuinoloihin kelpaavaa, mutta paljon oli teiden varsille tehty puolikylmiä (hormit ja tulisijat olivat, mutta käyttämättömiä arinoitta, luukuitta yms) varastoja, talleja ja korjaamoja. Suurin osa 1941 syksyn kuvista päätellen oli jäänyt kuntoon.
Kesän 1942 kuvissa on paljon juuri poltettuja varastorakennuksia. Kuka ne käsi tuhota 1942 kesällä? Siitä ei ole kirjallisuustietoa.
Syksyn 1942 muutamissa kuvissa on valmistumassa olevia pieniä tupa kamari taloja, joiden katoilla hormit. Paljon oli maakellariasumista ja kyhäelmiä löydetystä "materiaalista".

Minulla on tai oli tarkoitus tehdä kirjajulkaisu tästä aiheesta, mutta saadakseni kustantajani käyttöön n. 230 kuvaa, olisi minun henkilökohtaisesti pitänyt maksaa käyttöoikeudesta 14 750 euroa! Siihen liitettiin vaatimus kirjan tuotosta vielä maksaa 7,65% alvittomasta myynnistä! Jokainen ymmärtää, että kirjasta olisi tullut mahdoton taloudellisesti. Valtion arkistolaitos ja Kuvasto sabotoivat kirjaharrastukseni".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu