no onko yllätys

ei-akateeminen teoreetikko

ON SE KUMMA KUN SUOMESSA KOULUTETAAN KAIKEN MAAILMAN HILAVITUKUTIN-TIETEILIJÖITÄ EIKÄ KUNNON NORMAALIIN DUUNIIN LÖYDY SITTEN TEKIJÖITÄ

Korkeakouluista valmistuvilla huono työtilanne
Julkaistu 06.08.2004 19:00

Korkeasti koulutettujen työtilanne on huonontunut vuoden 2001 keväästä lähtien. Monet opintojen loppuvaiheessa olevat sekä valmistuneet opiskelijat jatkavat opintoja, koska töitä ei ole.

Akateemisiin työnhakijoihin keskittyneessä Helsingin Kluuvin työvoimatoimistossa työnhakijoita on yhteensä 4 500. Heistä 4 000 on akateemisen tutkinnon suorittaneita, joista 2 500 on muita kuin kauppatieteen maistereita tai diplomi-insinöörejä.

Työntekijöitä ei oteta enää entiseen malliin, ja koulutettua työvoimaa on liikaakin.

- Korkeakouluopiskelijoista ja valmistuneista on aika paljon tarjontaa, kaikille ei löydy sitten alaa vastaavaa työpaikkaa, uraohjaaja Petra Hiltunen Helsingin yliopistosta kertoo.

Opintojen jatkamisinto näkyy myös tohtoreiden määrässä. Tohtoreita valmistuu ennätysvauhtia, sillä monet yrittävät erottua koulutuksellaan työmarkkinoilla. Myös uusilla sivuaineilla pyritään parantamaan omaa osaamistaan. Silti työpaikkojen saaminen kestää kauemmin kuin ennen.

- Työnhakuprosessi on pitkittynyt. Jos vertaa aikaisempiin aikoihin, niin kahden kuukauden sisällä onnistui löytämään työn, niin nyt on valmistauduttava siihen, että se työnhaku kestää, korkeakouluneuvoja Mervi Salokannel Kluuvin työvoimatoimistosta painottaa.

Moni joutuu tyytymään työhön, joka ei vastaa oman alan koulutusta eikä palkkausta. Jos työpaikkaa ei löydy tai opiskelu ei enää kiinnosta, moni nainen näkee hyvän tilaisuuden perheen perustamiselle.

Poliittisten päättäjien pyrkimys lyhentää opiskeluaikoja onkin ristiriidassa työllisyystilanteen kanssa.

(MTV3)

2

365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hönö

      Vika on siinä, että kaikenlaista tarjontaa on liikaa. Nuoret eivät osaa päättää alaansa - eikä välttämättä aikuisetkaan. Itse olen akateeminen henkilö ja työllistettynä "suojatyöpaikkaan" erääseen yhdistykseen. Valmistuin alalta, jolle alunperinkin koulutettiin liikaa ihmisiä. Osa syyn tilanteestani otan kontoilleni, mutta syytän myös kouluni ammatinvalinnanohjausta, jota silloinen hissanope hoiteli vasemmalla kädellään. En osannut hakea aloille, joista en mitään tiennytkään. Tällä hetkellä olen etsimässä tuotantotyötä, vaikka uudelle alalle hakeutuminen vähän hirvittää näin nelikymppisenä ja perheellisenä.

    • Mikko

      Oikeiden töiden osalta voisimme puhua turhasta työllistämisestä. Suurelta osin arkiset asiat voidaan nykyteniikalla toteuttaa hyvin vähällä työvaivalla. Työllistävät työt ovat monesti kaiken järjen vastaisia ja järjettömyyksiinkin löytyy tekijöitä.

      Korkeakoulutuksen käyneet hilavitkutin-tieteilijöiden osalta ongelmaksi todella muodostautuu koulutusjärjestelmä, joka on jo pitkään suvainnut elämäntapa kouluttautumisen. Oppiarvo on, mutta osaamista, halua taikka kykeneväisyyttä omaan "ammattiin" ei löydykkään. Oman alan töitäkään ei helposti löydy, koska tekijä ei maksa itseään yritykselle takaisin kykeneväisyyttään. Opiskeluaikojen rajaaminen rajaa myös nopeammin pois ne jotka ei halua opinnoista hyötyä taikka ei edes halua valmistautua ja paikkoja vapautuu niille jotka todella ovat halukkaita ja kykeneväisiä käymään koulut pois alta ja työllistymään. Toive on, että kehitys luo ketjurekation keskiasteen- ja peruskoulutukseen siten, että potentiaaliselle henkilölle löytyisi
      kivuttomasti sovelias paikka.

      Opiskelujen ongelmat lähtevät tänäpäivänä peruskoulutasolta. Opettajia haluttaisiin kuunella ja jopa arvostaa, mutta pahimmillaan kehitykseen vaikuttavista opettajista löytyy mielisairaita, entisiä huumeongelmaisia taikka muutoin oppilaan elämäntapaa vastustavia taikka tulevaisuuden koulutuskehitykseen harhaanjohdattelevasti puuttuvia. Opettajien pitäisi pysytelä heille kuuluvassa työssä, käytännössä siis opettamisessa. Opintojen ohjaajat tietenkin ovat erikseen, mutta mielestäni oppillaalla pitäisi olla lähitulevaisuudennäkymät aivan itsellään. Opiskelijavalinnoissa tulisi kiinnittää enemmän huomiota soveliaisuuteen. Se ei siis riitä, että ihmisellä on mielenkiintoa tiettyyn alaan ja että arvosanat ovat tietyn tasoisia. Vielä pitäisi selvittää se, että onko seveliaampaa jättää kouluttautiminen ammattimaiselle tasolle vai korkeampitasoiseen koulutukseen. Tänäpäivänä yliopistoissa voi olla ja onkin ämpärityhmiä elämäntapa alkoholisteja jotka eivät edes sovellu tulevaisuuden työelämään.

      Arkipäivän politiikan sekoittaminen yleiseen työelämään häiritsee tervettä kehitystä jossa työpaikkoja syntyy sille alalle johon on halukkuutta ja tarvetta. Politiikalla voidaan kohdella eriarvoisesti eri ammattialojen ja elämäntapojen välistä verotusta.
      Ihmisillä ei ole vapautta valita elämäntapaansa, koulutustaan taikka työtään. Ihmiset ajautuvat ammatteihin ja elämäntapohin politiikan pakottamana. Perustuslaissa lukee, että jokaisella on oikeus valita ammatti, työ ja elinkeino. Työttömänä ammattisuoja ei ole voimassa kuin hetken, ammatittomana joudumme ärsyttäviin huu-haa koulutuksiin ja pidempää työttömänä olleena joudumme vastaanottamaan mitä tahansa työtä jos mielimme sosiaalietuuksia. Sosiaalietuuksia ei myöskään saa jos on enemmälti pankkitalletuksia ja lahjoituksiakin verotetaan kovalla kädellä. Politiikalla siis kiskonnonomaisesti pakotetaan rahaa välikätenä käyttäen ihminen työ ja elämäntapaan. Pakottaminen on hyvin kaukana terveestä kehityksestä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9179
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7980
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5709
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2364
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2097
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1746
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1692
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1439
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      438
      1370
    10. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1327
    Aihe