Kertoisitko ystävällesi/ystävättärellesi, jos hänen puolisonsa pettää jonkun kanssa (siis ei sinun)? Kyllä mielestäni ystävyys kärsii, jos menee sekaantumaan toisten soppaan, eikä siitä muutenkaan mitään hyvää seuraa.
Perheystävä pettää?
35
3131
Vastaukset
- Annamii
kertoisin ehdottomasti! Tuntisin itseni yhtä petturiksi kuin ystävän mieskin on...Jos salaisin asian. Jos minun ystäväni tietäisi mieheni pettävän minua, olettaisin kyllä kuulevani siitä häneltä! Raukkamaista ja ehdottoman väärin olisi jättää kertomatta!
- mmm
Jos kyseessä olisi hyvä ystävä, jonka kanssa viettäisin aikaani tai olisin muuten läheisissä väleissä, ilman muuta kertoisin. Ja toivoisin vastaavassa tilanteessa ystäväni kertovan minulle. Naapurisuhteet ym. on sitten vähän eri asia..
- Jepjep
Kyllä kannattais harkita pari kertaa.
Itse kerroin kaverille, joka ei alkuun uskonut, mutta uskoi lopulta kun kerroin tarpeeksi heidän ja erään toisen parin viikonloppu mökkiretkestä.
Tämän toisen parin mies kehua retosteli saaneensa kaverin muijalta.
Kaverihan toki kertoi tietolähteensä vaimolleen ja niin oli kaveruus mennyt hänen vaimoonsa.
En tiedä, mitä tämä nainen oli puhunut, mutta kaveri muuttui kylmäkiskoiseksi minua ja vaimoani kohtaan.
No, toisella käryllä, nainen ei sitten enää anteeksi saanutkaan, enkä tiedä jäikö "rysän" päältä kiinni, mutta tuolloin sitten heillä tuli tavaroiden jako.
Enää en kertoisi, enkä puuttuisi millään tavoin toisten soppaan. En yleensä ole toisten asioiden vatvoja ja tuo yksikin paljastus on liikaa. Parempi olla hiljaa ja olla näkemättä kaikkia toisten tekemisiä, tai sitten ei mutta,.
Itse en enää polta ketään sillä olen kuuro, sokea ja mykkä. - onon
Kannattaa harkita tarkoin ennen kertomista sillä kaikki eivät halua edes tietää (voivat kyllä jo tietää asiasta ilman juoruilijoitakin) jotta eivät joudu toimimaan vastoin tahtoaan "ympäristön painostuksesta". Kaikki eivät näet halua erota vaikka puoliso pettäisikin, kuka mistäkin syystä.
Toisekseen on monessa kohtaa niin, ettei juoruilijalle anneta kiitosta eikä palkintoa suulaudestaan vaan häneen aletaan suhtautua enemmän tai vähemmän hyljeksien kaikkien osapuolten taholta kuten vasikkaan ainakin, vaikka hän itse luulee tehneensä moraalisen urotyön ja saavansa laajaa kiitosta ja ihailua.
Harvoin, erittäin harvoin jos koskaan toisten asioihin sekaantuminen kannattaa.
Niin se vain on.- Susann
Luin joskus artikkelin aiheesta, siinä kerrottiin erilaisia tarinoita mitä kertominen oli aiheuttanut.
Erään pariskunnan kohdalla olikin ollut kyseessä keskinäinen sopimus vapaudesta, asia josta ei edes tälle ystävälle oltu kerrottu. Ja miksi olisikaan, kahdenkeskinen asia. Kertominen lopulta sai aikaan sen että välit tähän ystävään menivät lopullisesti poikki ja häntä pidettiin kahdenkeskisiin asioihin sekaantujana.
Oli myös toisenlaisia tarinoita, ystävää pidettiin yhtä lailla petturina kun hän salasi asian, ja siitäkin seurasi välirikko. Jos on molempien ystävä/kaveri, on kyllä aika ikävässä välikädessä. - nainen
Olen kanssasi samaa mieltä. Mietin vain, että minulla on pari kolme tosi hyvää ystävää, mitenkähän menettelisin heidän kohdallaan. Hirveän vaikea päätös se olisi. Ehkä pitäisi kuulostella juuri sitä, haluaakohan ystävä edes tietää sellaista. Toiset haluaa, toiset ei.. niin se todellakin vaan on. Onneksi ei ole joutunut tuollaiseen tilanteeseen. Miettiä kannattaa hyvin tarkoin ja tarkkailla tilannetta. Asiat eivät ole mustavalkoisia, muutenhan tämä olisikin helppoa.
- Susann
nainen kirjoitti:
Olen kanssasi samaa mieltä. Mietin vain, että minulla on pari kolme tosi hyvää ystävää, mitenkähän menettelisin heidän kohdallaan. Hirveän vaikea päätös se olisi. Ehkä pitäisi kuulostella juuri sitä, haluaakohan ystävä edes tietää sellaista. Toiset haluaa, toiset ei.. niin se todellakin vaan on. Onneksi ei ole joutunut tuollaiseen tilanteeseen. Miettiä kannattaa hyvin tarkoin ja tarkkailla tilannetta. Asiat eivät ole mustavalkoisia, muutenhan tämä olisikin helppoa.
näistä asioista puolivahingossa ystävieni kanssa, kun olimme vielä sinkkuja. Toinen halusi tietää, toinen ei, ja molemmat osasivat hyvin perustella kantansa.
Jos asiasta alkaa puhumaan vasta kun kaikki ovat naimisissa, saattavat epäilykset syyttä suotta herätä: miksi se tuollaisia kyselee... :))
Ehkä tosiaan kannattaisi kautta rantain kuullostella ystävien mielipiteitä, jos aihe jäi vaivaamaan.
- xxx
"pettää jonkun kanssa (siis ei sinun)?".. Käsittämätön kysymyksen asettelu, jos siis pettäisi sinun kanssasi, niin silloin ei keskusteltaisi asiasta puoleen, eikä toiseen??
parempi olla sotkeutumatta toisten soppaan, koska sinuahan ei petetä, etkä sinä petä. Ja itsehän jo vastasit esittämääsi kysymykseen.- Susann
Tarkoitin nyt kysymykselläni kyllä sitä, kannattaako pariskunnan väleihin yleensäkään sekaantua, vaikka toinen heistä olisi hyvä ystävä. Omien ystävieni kanssa ollaan asiaa pohdittu. Yksi oli sitä mieltä että pitää kertoa (ehdottomasti) ja toinen, että ei pidä (ei missään tapauksessa). Halusin vain muiden mielipiteitä asiasta. :)
Olen kallistumassa tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon.
- nainen 50v.
mikäli kyse olisi todella läheisestä ystäväpariskunnasta kysyisin hienovaraisesti pettävältä osapuolelta asiasta tai mahdollisesti petetyltä yleisluontoisemmin, että miten teillä menee. Mikäli puolisoni pettäisi minua kuulisin siitä mieluiten vain häneltä itseltään, jos joltakulta. En muilta osapuolilta, sillä ovat usein spekulatiivista tietoa eivätkä välttämättä perustu tietoon vaan olettamuksiin. Omalla kohdallani ennen kuin puolison kanssa olisin asiasta jutellut en tekisi juurikaan johtopäätöksiä asian suhteen, mikäli minulle juoruiltaisiin pettämisestä. Uskottomuus on aihe, joka kahden ihmisen tulee käydä yhdessä ja mieluiten kahdenkesken lävitse.
- nainen 50v.
esimerkkinä mikä kysymyksestä tuli mieleen, että yhdessä pidemmässä liitossa humalainen tuntematon nainen soitti liitossa olleen perheen toiselle alaikäiselle pojalle ja kertoi miehen pettävän. Olisi sitten edes keskustellut kasvotusten aikuisten ihmisten kanssa.
- näin
Kyllä on kurjaa olla se, joka viimeksi saa tietää. Olisin omassa tapauksessa toivonut, että ystävättäreni olisi edes kertonut miehelleni, että hän kertoo, jos ei oma rohkeus riitä. Kysy mieheltä, onko puoliso tietämätön ja sano, että omista teoista on vastattava ja että sinä kerrot, jos ei itse pysty. Kaiken tuskan keskellä, tuntee vielä häpeää sinisilmäisyydestä ja typeryydestä, haluaisin tietää.
- tyttö
Olen keskustellut asiasta kaikkien lähimpien ystäävieni kanssa... Jokainen heistä haluaisi ehdottomasti tietää... Joten kyllä kertoisin ja olisin myös (mahdollisen) eron tullessa toisen tukena.
- nainen 50v.
että vaikeinta on juuri tietää mitä liitossa on sovittu. Siksi reiluinta on antaa pettäjälle itselleen mahdollisuus kertoa tai ottaa asia hänen kanssaan puheeksi. Jos kyse on ihan lähimmistä ystävistä ja tiedät, että petetty osapuoli haluaisi tietää, silloin varmaan kannattaisi mainita edelleen pettäjälle.
Pettämisepäilyt tai huhupuheet sinänsä on asia, joilla ei kannata päätään liiemmin vaivata. Sen verran luottamusta toiseen tulee olla, vaikka asia mielessä kävisikin. Antaa ihmisten selvittää asiat kahdenkesken ennen johtopäätösten tekemistä suuntaan tai toiseen. Liian helpolla ei pidä luovuttaa. Sinänsä se, että asioita tapahtuu selän takana tai se, että ulkopuoliset ihmiset monimutkistavat asioita koettelee aina tietenkin luottamusta. Hyvällä pohjalla oleva suhde tuskin kuitenkaan kaatuu moiseen. Toivottavasti kuitenkin olipa tilanne mikä hyvänsä asiat järjestyvät sen suuntaisesti kuin on parasta kyseisen suhteen osapuolille. - Susann
nainen 50v. kirjoitti:
että vaikeinta on juuri tietää mitä liitossa on sovittu. Siksi reiluinta on antaa pettäjälle itselleen mahdollisuus kertoa tai ottaa asia hänen kanssaan puheeksi. Jos kyse on ihan lähimmistä ystävistä ja tiedät, että petetty osapuoli haluaisi tietää, silloin varmaan kannattaisi mainita edelleen pettäjälle.
Pettämisepäilyt tai huhupuheet sinänsä on asia, joilla ei kannata päätään liiemmin vaivata. Sen verran luottamusta toiseen tulee olla, vaikka asia mielessä kävisikin. Antaa ihmisten selvittää asiat kahdenkesken ennen johtopäätösten tekemistä suuntaan tai toiseen. Liian helpolla ei pidä luovuttaa. Sinänsä se, että asioita tapahtuu selän takana tai se, että ulkopuoliset ihmiset monimutkistavat asioita koettelee aina tietenkin luottamusta. Hyvällä pohjalla oleva suhde tuskin kuitenkaan kaatuu moiseen. Toivottavasti kuitenkin olipa tilanne mikä hyvänsä asiat järjestyvät sen suuntaisesti kuin on parasta kyseisen suhteen osapuolille.vaikka joskus sinkkuina on ystävysten kesken sovittu kertomisesta jotain, kannattaisi niitä mielipiteitä kuulostella vuosien varrella uudestaan. Juuri tuon takia, minkä kerroit eli ei voi aina tietää mitä puolisot ovat keskenään sopineet. Muutenkin ajatukset ovat voineet vuosien varrella muuttua.
- nainen 50v.
Susann kirjoitti:
vaikka joskus sinkkuina on ystävysten kesken sovittu kertomisesta jotain, kannattaisi niitä mielipiteitä kuulostella vuosien varrella uudestaan. Juuri tuon takia, minkä kerroit eli ei voi aina tietää mitä puolisot ovat keskenään sopineet. Muutenkin ajatukset ovat voineet vuosien varrella muuttua.
muiden liittoon ei pidä puuttua, etenkään jos ei tiedä tai ole kuulostellut asiaa. Mielipiteethän saattavat muuttua juuri vuosien saatossa, kuin liittokin kehittyy. Lisäksi puolisot varmasti pitkässä liitossa oppivat myös tuntemaan toisiaan paremmin, aivan kuin on ystävyyssuhteidenkin laita. Joka tapauksessa hienovaraisuus on aina paikallaan. Ja lähtökohtaisesti ihmiset kuitenkin selvittäkööt omat asiansa keskenään. Ennenkaikkea on tärkeätä, että suhteen osapuolet luottavat toisiinsa ja saavat rakentaa sellaisen liiton kuin haluavat, ja jossa ovat onnellisia. Useimmiten ulkopuoliset tahot tuottavat liittoihin yllättävän paljon mukuloita, niihin ei kuitenkaan pidä kompastella. Parisuhteessa tärkeintä ovat suhteen osapuolet ja heidän toiveensa ja on hyvä pitää mielessä, että siinä asiassa ystävien rooli on marginaalinen.
- Wiveca
En pystyisi katsomaan enää koskaan ystävääni silmiin jos tietäisin jotain noinkin suurta ja salaisin sen häneltä. Välitän ystävistäni niin paljon, että en halua heidän kärsivän tuollaista, enkä ainakaan halua olla osallisena moisessa siten, että salaan asian. Pienin murheen asia koko jutussa on se pettämisestä kertominen.
Olen itsekin tullu petetyksi, olin se viimeinen joka asiasta kuuli. Mieheni oli selkäni takana maannut lähes kaikkien tuttujeni kanssa, ihan julkisestikin! Kukaan ei tullut kertomaan minulle, paitsi se yksi rakas ja ihana ihminen, jolta sain viimein tietää. Hän on yhä ystäväni - vuosien jälkeenkin, muita ei kiinnosta tavata, ei pätkääkään! He pettivät luottamukseni siinä missä miehenikin.
Olen jutellut monien kanssa ja kaikki nykyiset tutut haluavat myös tietää jos sellaista tapahtuu heidän selkänsä takana.
Minä siis kerron siinä tilanteessa ja toivon että minulle kerrotaan. Parempi elää puhtaalla omallatunnolla kuin itsekin petturina tietäen mutta vaieten.- nainen 50v.
haluaa tietää pettämisestä, niin pitäisi olla oikeus tietää ja ystäviä tarvitaan tueksi varmasti noinkin rankassa tilanteessa -kaikessa kivuliaisuudessaan varmaan kuitenkin aika harvinainen. Silti se edelleen on parasta kaikkien kannalta, että pettäjä itse asiasta kertoo. Varmasti itsekin olisit niin ensisijaisesti toivonut.
On myös olemassa avioliittoja, joissa on sovittu, ettei pettämisestä toinen haluaisi tietää ja sellaisessa tilanteessa taas kertominen olisi ehkä tuskallista ja turhaa. Etenkin jos perustuu pelkkiin huhuihin. - Susann
nainen 50v. kirjoitti:
haluaa tietää pettämisestä, niin pitäisi olla oikeus tietää ja ystäviä tarvitaan tueksi varmasti noinkin rankassa tilanteessa -kaikessa kivuliaisuudessaan varmaan kuitenkin aika harvinainen. Silti se edelleen on parasta kaikkien kannalta, että pettäjä itse asiasta kertoo. Varmasti itsekin olisit niin ensisijaisesti toivonut.
On myös olemassa avioliittoja, joissa on sovittu, ettei pettämisestä toinen haluaisi tietää ja sellaisessa tilanteessa taas kertominen olisi ehkä tuskallista ja turhaa. Etenkin jos perustuu pelkkiin huhuihin.siitä, että joku "lipsahtaa" ollessaan kaverinsa kanssa ulkomaanreissulla tms, eikä asia koskaan muuten paljastuisi. Miksi sellainen pitäisi kertoa?
Vaikuttaa että vain naiset ovat tähän mennessä kertoneet mielipiteensä, miten miehet mahtaisivat toimia.. - siltä että
nainen 50v. kirjoitti:
haluaa tietää pettämisestä, niin pitäisi olla oikeus tietää ja ystäviä tarvitaan tueksi varmasti noinkin rankassa tilanteessa -kaikessa kivuliaisuudessaan varmaan kuitenkin aika harvinainen. Silti se edelleen on parasta kaikkien kannalta, että pettäjä itse asiasta kertoo. Varmasti itsekin olisit niin ensisijaisesti toivonut.
On myös olemassa avioliittoja, joissa on sovittu, ettei pettämisestä toinen haluaisi tietää ja sellaisessa tilanteessa taas kertominen olisi ehkä tuskallista ja turhaa. Etenkin jos perustuu pelkkiin huhuihin.että vanhemmat ihmiset usein vaativat tuota pettämisestä kertomattomuutta ja nuoremmat taas vaativat että ehdottomasti kerrotaan, mistähän johtuu? Tähän olen törmännyt monessa paikassa. Alistuuko tämä vanhempi sukupolvi kohtaloonsa ja nuorempi taas tietää että omia asioita voi muuttaa ja omaan onnellisuuteen vaikuttaa vai mistä on kyse?
- vanha rouva
siltä että kirjoitti:
että vanhemmat ihmiset usein vaativat tuota pettämisestä kertomattomuutta ja nuoremmat taas vaativat että ehdottomasti kerrotaan, mistähän johtuu? Tähän olen törmännyt monessa paikassa. Alistuuko tämä vanhempi sukupolvi kohtaloonsa ja nuorempi taas tietää että omia asioita voi muuttaa ja omaan onnellisuuteen vaikuttaa vai mistä on kyse?
tässä uskollisuusasiassa on siitä kyse että vuosien vieriessä yksi pettäminen ei ole enää niin dramaattinen asia, vaan vaa’assa painavat enemmän yhteiset vuodet, kokemukset, kiintymys ja muut asiat.
Aivan selvästi tosiaan huomaa että mielipiteet ovat paljon jyrkemmät nuorten keskuudessa. Kyse ei vanhemmilla ole kuitenkaan kohtaloonsa alistumisesta, kyllä vanhempanakin heitetään ”ikuinen pettäjä” tai rinnakkaissuhteen pitäjä pellolle niin että hippulat vinkuu! Sen sijaan joku yhden yön juttu ei saisi avioliittoa kaataa, silloin suhteessa on ollut vialla muutakin.
- matti
ystävyys kärsii jos ystävä saa tietää, että olit tiennyt muttet kertonut.
Itselli entinen puoliso petti ja kukaan joka tietsi ei kertonut. Suututti tosi kovasti. - Isosika
ASIOISTA!!!
Ei siihen tarvita kavereiden, väliin tuloa, kun he eivät tiedä asoiden kokonaisuutta.
Taivaaseen pääsee muutenkin, kun tollaisella jeesustelulla.
Hyi helvetti ajattelutapa.
t.Isosika - on...
Pettäminen on suurinta mahdollista loukkaamista ja kunnioituksen puutetta parisuhteen toista osapuolta kohtaan. Mitä ystäväsi ajattelee sinusta kun puoliso jää kiinni ja huomaa, että olet tiennyt asian koko ajan?
Ystävyytesi on katkolla retkun takia.
Mitä sinä ajattelisit ystävästäsi, jos hän tietäisi s-i-n-u-n puolisosi pettäneen sinua koko ajan. Mutta ei ole kertonut siitä asiasta sinulle.
Ilmeisesti kyseessä ei ole mikään "kännipettäminen", joka tapahtuu kerran parisuhteessa.
Velvollisuutesi on kertoa asia ystävällesi.- Susann
minulla omakohtainen ainakaan nyt, kyselin vain mielipiteitä. Olen puhunut ystävieni kanssa, toinen haluaa tietää toinen ei, ja sitä pitää minunkin kunnioittaa. Joku sanoi ketjussa että ystävien osuus parisuhteessa on vain marginaalinen, kyllähän se on niinkin.
En kyllä ymmärrä mitä hyvää voisi seurata jos menee kertomaan yhden yön (tai parin tunnin) kännipettämisestä.
Sitä olen kyllä joskus miettinyt mitä pitäisi tehdä jos tietäisin jonkun pelehtivän omien perheystäviensä kanssa, siis hyvien ystävien eikä jonkun vieraan kapakkapanon? Pitäisikö kuitenkin kertoa vaikka on sopinut ettei, sellaiset jutut paljastuvat kuitenkin melkein aina. - Mirella
Susann kirjoitti:
minulla omakohtainen ainakaan nyt, kyselin vain mielipiteitä. Olen puhunut ystävieni kanssa, toinen haluaa tietää toinen ei, ja sitä pitää minunkin kunnioittaa. Joku sanoi ketjussa että ystävien osuus parisuhteessa on vain marginaalinen, kyllähän se on niinkin.
En kyllä ymmärrä mitä hyvää voisi seurata jos menee kertomaan yhden yön (tai parin tunnin) kännipettämisestä.
Sitä olen kyllä joskus miettinyt mitä pitäisi tehdä jos tietäisin jonkun pelehtivän omien perheystäviensä kanssa, siis hyvien ystävien eikä jonkun vieraan kapakkapanon? Pitäisikö kuitenkin kertoa vaikka on sopinut ettei, sellaiset jutut paljastuvat kuitenkin melkein aina."En kyllä ymmärrä mitä hyvää voisi seurata jos menee kertomaan yhden yön (tai parin tunnin) kännipettämisestä."
Eihän siitä ikinä mitään hyvää seuraa, oli sitten kyse mistä tahansa. Mielenkiintoista, että monet ihmiset jakavat pettämiset tapahtuman mukaan tärkeysjärjestykseen, että mistä kannattaisi mennä sanomaan petoksen uhrille. Siis että on ilmeisesti pienempi paha jos pettää yhden yön kuin että jos pettäisi kaksi (pitääpä muistaa jos tulee joskus eteen moinen ;)?
Itselle olisi sama vaikka petosta olisi kestänyt yhden sekunnin, haluaisin tietää ja lähes kaikki petokset tapaavat paljastua tavalla tai toisella, oli sitten kyseessä perheystävä tai kapakkapano. - Salli
Mirella kirjoitti:
"En kyllä ymmärrä mitä hyvää voisi seurata jos menee kertomaan yhden yön (tai parin tunnin) kännipettämisestä."
Eihän siitä ikinä mitään hyvää seuraa, oli sitten kyse mistä tahansa. Mielenkiintoista, että monet ihmiset jakavat pettämiset tapahtuman mukaan tärkeysjärjestykseen, että mistä kannattaisi mennä sanomaan petoksen uhrille. Siis että on ilmeisesti pienempi paha jos pettää yhden yön kuin että jos pettäisi kaksi (pitääpä muistaa jos tulee joskus eteen moinen ;)?
Itselle olisi sama vaikka petosta olisi kestänyt yhden sekunnin, haluaisin tietää ja lähes kaikki petokset tapaavat paljastua tavalla tai toisella, oli sitten kyseessä perheystävä tai kapakkapano.ne välttämättä paljastu, eikä muiden pidä mennä sinne sekaan moraalinvartijoiksi, parempi vaan huolehtia omista asioistaan. Ja onhan siinä eroa… lipsutko kerran vai 50, tai pidätkö toista suhdetta vuosikaudet, siinä on jo tunteet mukana, ja on kyllä ihan eri asia… En ikipäivinä luottais enää siihen ystävään joka tulee juoruilemaan, miettisin mitä muita asioita se kertoilee kenestäkin kellekin, ja puuttuu toisten juttuihin. Ja mistä se ihan varmasti tietää, onko sängyn päädyssä katsomassa.
- Se Kuitenkin
Salli kirjoitti:
ne välttämättä paljastu, eikä muiden pidä mennä sinne sekaan moraalinvartijoiksi, parempi vaan huolehtia omista asioistaan. Ja onhan siinä eroa… lipsutko kerran vai 50, tai pidätkö toista suhdetta vuosikaudet, siinä on jo tunteet mukana, ja on kyllä ihan eri asia… En ikipäivinä luottais enää siihen ystävään joka tulee juoruilemaan, miettisin mitä muita asioita se kertoilee kenestäkin kellekin, ja puuttuu toisten juttuihin. Ja mistä se ihan varmasti tietää, onko sängyn päädyssä katsomassa.
Ennemmin tai myöhemmin.Piirit ovat pienet vaikka pettäjät usein toisin luulevat.Paha saa palkkansa.
- Salli
Se Kuitenkin kirjoitti:
Ennemmin tai myöhemmin.Piirit ovat pienet vaikka pettäjät usein toisin luulevat.Paha saa palkkansa.
jos vaikka ukko ulkomaanreissulla käy naisissa niin ei välttämättä ikinä paljastu.. tai nainen etelän matkalla.. ellei sitten se oikein hyvä ystävä mene kertomaan. Lähipiiri on jo toinen juttu.. Naiset käryttää pahansuopuuttaan, miehistä en tiedä, hyvää ei tarkoita kukaan, se on ihan soopaa.
- Ralli
Salli kirjoitti:
ne välttämättä paljastu, eikä muiden pidä mennä sinne sekaan moraalinvartijoiksi, parempi vaan huolehtia omista asioistaan. Ja onhan siinä eroa… lipsutko kerran vai 50, tai pidätkö toista suhdetta vuosikaudet, siinä on jo tunteet mukana, ja on kyllä ihan eri asia… En ikipäivinä luottais enää siihen ystävään joka tulee juoruilemaan, miettisin mitä muita asioita se kertoilee kenestäkin kellekin, ja puuttuu toisten juttuihin. Ja mistä se ihan varmasti tietää, onko sängyn päädyssä katsomassa.
ns. kakkosnaisena olet?
- Salli
Ralli kirjoitti:
ns. kakkosnaisena olet?
en yhdenkään, tietääkseni. ;) Miten varma itse olet omasta asemastasi...
- huh!
Salli kirjoitti:
en yhdenkään, tietääkseni. ;) Miten varma itse olet omasta asemastasi...
ilkeä nainen!
- Salli
huh! kirjoitti:
ilkeä nainen!
no minä en alkanut ekana kyselemään onko joku toinen nainen.. enpä ole sen ilkeämpi kuin tuo edellinenkään, realisti kyllä.
Sinä takuulla kertoisit kaikille kaiken ihan hyvää hyvyyttäsi, eikö? - kuin muut
Salli kirjoitti:
no minä en alkanut ekana kyselemään onko joku toinen nainen.. enpä ole sen ilkeämpi kuin tuo edellinenkään, realisti kyllä.
Sinä takuulla kertoisit kaikille kaiken ihan hyvää hyvyyttäsi, eikö?kuin muut vaikenemalla asiasta? Petturi salailija yhtälailla sanon minä!
- Salli
kuin muut kirjoitti:
kuin muut vaikenemalla asiasta? Petturi salailija yhtälailla sanon minä!
en ole juoruilija.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393