Ensimmäiset kokemukset rauhoittavista ovat 80-luvun loppupuolelta, tuolloin niitä paniikkihöiriöön napsin pari vuotta, lopettaminen oli helppoa.
Toinen kohtaaminen rauhoittavien maailmaan tapahtui 90-luvulla, kun neurologi kirjoitti niitä säpsähtämisjuttuihin, söin kolme vuotta lääkkeitä ja lopettaminen oli taas helppoa.
Kolmas kerta olikin jo rankempi juttu, olin valmistunut sairaanhoitajaksi ja elämässä oli vähän stressiä jota paikkailin työpaikkani lääkekaapilla vierailemalla. Aivan surutta kaikkia bentsoja sekaisin valtavia määriä, lisäksi panacodia. Näin mentiin pari vuotta ja lääkemäärät kasvoivat. Lisäksi hain lääkereseptejä eri lääkäreiltä. Pää oli sekaisin, mutten itse huomannut mitään. Pysähdys tuli kun esimieheni marssitti minut huume- ja lääkeainetesteihin. Vieläkin pyristelin vastaan ja kielsin mm lääkevarkaudet. Olihan minulla käyttämistäni lääkkeistä reseptit, kukaan ei saanut minua kiinni. Pääsin karkuun, mutta voin huonosti. Häpeä mitä koin päihderiippuvuuteni tultua julki oli suunnaton, en voinut jatkaa enää työssäni joten sanoin itseni irti.
Hoitajana sain töitä pian, mutta onneksi minulla kuitenkin oli vielä olemassa omatunto joka yksinkertaisesti esti minua jatkamasta muutamaa päivää pidempää uudessa työpaikassa. Lisäksi tässä vaiheessa alkoivat vierotusoireet lyömään päälle niin rankkoina, että menin psykoosiin. Sairaalareissu siitä tuli. Tosin psykiatri ei koskaan myöntänyt minun kärsivän vierotusoireista, hänen mielestään olin psykoottisen masennuksen vallassa ja päälle lyötiin uskomaton neuroleptilääkitys masennuslääkitys.
Nyt olin todella sekaisin, olin kuolla. Psykiatri luuli henkisen tilani laskevan ja määräsi vielä toisen ryhmän neuroleptejä päälle. Tuossa vierotusoiretuskassa ja valtavassa neuroleptipöllyssä minulle tehtiin mm mielialakäyrä ja persoonallisuustestit, jotka kertoivat minun sairastavan kaksisuuntaista ja persoonallisuushäiriöitä löytyi useampi. Minulle lätkäistiin pitkä sairasloma vedoton masennukseen.
Sairaalasta päästyäni olin zombi, nukuin päivät ja yöt. Elämä valui ohi, tärisin vieläkin vierotusoireista ja voin pahoin neuroleptien vuoksi. Kukaan ei kuullut hätääni. Lopulta muutaman kuukauden jälkeen tajusin lopettaa neuroleptien syömisen. Elämä alkoi kirkastumaan ja ajatus kulkemaan. Nyt pikkuhiljaa sain sisäisen järkeni toimimaan ja ymmärsin mistä on kyse.
Olen päihderiippuvainen, minua hoidettiin aivan väärin. Neuroleptit saivat minut voimaan pahoin, eivät ne auttaneet olooni. Kaksisuuntaisen diagnoosiin en usko, koska mikään oireista ei tunnu istuvan minuun. Masennukseni oli vuosikausia kestäneiden bentsojen sivuvaikutus, päälle vielä tuskaisat vierotusoireet ilman asianmukaista lääkevähennystä. Minut vierotettiin bentsoista neurolepteillä ja neurolepteistä vierotin itseni ilman mitään lääkettä.
Nyt ymmärrän mistä on kyse, nyt tiedän mitä ensi viikolla sanon psykiatrille, kun menen hänen vastaanotolleen. Minun paikkani on päihderiippuvaisten hoitolaitoksessa, jossa saan henkistä tukea tähän häpeään ja tuskaan mitä olen itselleni aiheuttanut. Minun sairauteni hoito ei ole vielä alkanut.
Nyt tässä istuessani, oloni on oma itseni vuosiin. Olenhan päässyt irti kaikista lääkkeistä. Olen tehnyt melkoisen työn, josta en uskonut elossa selviäväni. Ikuiset arvet tämä sieluuni jätti ja toivon ettei minulle tulee koskaan enää tarvetta ottaa mitään keskushermostoon vaikuttavaa lääkettä.
Toinen kohtaaminen rauhoittavien maailmaan tapahtui 90-luvulla, kun neurologi kirjoitti niitä säpsähtämisjuttuihin, söin kolme vuotta lääkkeitä ja lopettaminen oli taas helppoa.
Kolmas kerta olikin jo rankempi juttu, olin valmistunut sairaanhoitajaksi ja elämässä oli vähän stressiä jota paikkailin työpaikkani lääkekaapilla vierailemalla. Aivan surutta kaikkia bentsoja sekaisin valtavia määriä, lisäksi panacodia. Näin mentiin pari vuotta ja lääkemäärät kasvoivat. Lisäksi hain lääkereseptejä eri lääkäreiltä. Pää oli sekaisin, mutten itse huomannut mitään. Pysähdys tuli kun esimieheni marssitti minut huume- ja lääkeainetesteihin. Vieläkin pyristelin vastaan ja kielsin mm lääkevarkaudet. Olihan minulla käyttämistäni lääkkeistä reseptit, kukaan ei saanut minua kiinni. Pääsin karkuun, mutta voin huonosti. Häpeä mitä koin päihderiippuvuuteni tultua julki oli suunnaton, en voinut jatkaa enää työssäni joten sanoin itseni irti.
Hoitajana sain töitä pian, mutta onneksi minulla kuitenkin oli vielä olemassa omatunto joka yksinkertaisesti esti minua jatkamasta muutamaa päivää pidempää uudessa työpaikassa. Lisäksi tässä vaiheessa alkoivat vierotusoireet lyömään päälle niin rankkoina, että menin psykoosiin. Sairaalareissu siitä tuli. Tosin psykiatri ei koskaan myöntänyt minun kärsivän vierotusoireista, hänen mielestään olin psykoottisen masennuksen vallassa ja päälle lyötiin uskomaton neuroleptilääkitys masennuslääkitys.
Nyt olin todella sekaisin, olin kuolla. Psykiatri luuli henkisen tilani laskevan ja määräsi vielä toisen ryhmän neuroleptejä päälle. Tuossa vierotusoiretuskassa ja valtavassa neuroleptipöllyssä minulle tehtiin mm mielialakäyrä ja persoonallisuustestit, jotka kertoivat minun sairastavan kaksisuuntaista ja persoonallisuushäiriöitä löytyi useampi. Minulle lätkäistiin pitkä sairasloma vedoton masennukseen.
Sairaalasta päästyäni olin zombi, nukuin päivät ja yöt. Elämä valui ohi, tärisin vieläkin vierotusoireista ja voin pahoin neuroleptien vuoksi. Kukaan ei kuullut hätääni. Lopulta muutaman kuukauden jälkeen tajusin lopettaa neuroleptien syömisen. Elämä alkoi kirkastumaan ja ajatus kulkemaan. Nyt pikkuhiljaa sain sisäisen järkeni toimimaan ja ymmärsin mistä on kyse.
Olen päihderiippuvainen, minua hoidettiin aivan väärin. Neuroleptit saivat minut voimaan pahoin, eivät ne auttaneet olooni. Kaksisuuntaisen diagnoosiin en usko, koska mikään oireista ei tunnu istuvan minuun. Masennukseni oli vuosikausia kestäneiden bentsojen sivuvaikutus, päälle vielä tuskaisat vierotusoireet ilman asianmukaista lääkevähennystä. Minut vierotettiin bentsoista neurolepteillä ja neurolepteistä vierotin itseni ilman mitään lääkettä.
Nyt ymmärrän mistä on kyse, nyt tiedän mitä ensi viikolla sanon psykiatrille, kun menen hänen vastaanotolleen. Minun paikkani on päihderiippuvaisten hoitolaitoksessa, jossa saan henkistä tukea tähän häpeään ja tuskaan mitä olen itselleni aiheuttanut. Minun sairauteni hoito ei ole vielä alkanut.
Nyt tässä istuessani, oloni on oma itseni vuosiin. Olenhan päässyt irti kaikista lääkkeistä. Olen tehnyt melkoisen työn, josta en uskonut elossa selviäväni. Ikuiset arvet tämä sieluuni jätti ja toivon ettei minulle tulee koskaan enää tarvetta ottaa mitään keskushermostoon vaikuttavaa lääkettä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toivottavasti saat apua ahdistukseesi.Mutta olen kyllä sitä mieltä että lääkkeet auttavat niitä jotka tosiaan niitä tarvitsee.Kun ottaa vain sen mitä on määrätty eikä mene itse niitä lisämään.Tiedän monta ihmistä jota ne ovat auttaneet.Pahaa paniikkihäiriötä on pakko määrätä siihen kuuluvaa lääkettä.
Mene a-klinikalle keskustelemaan ongelmistasi. Mulla diapan 10mg aamulla auttaa päivä-ahdistukseen ja nukkumiseen 10mg stella.