ATM:n ilta

Tempaisin parit rauhoittavat lonkeron ja ison tuopin kera ja tuntui että siinä oli riittävästi. Ajelin spåralla pikku tokkurassa ja Auroran sairaala näytti oudon kauniilta ja kutsuvalta kun ajattelin että siellä kahelit kuolaavat mömmöjä täyteen pumpattuina :D No naisten suhteen, yritin metrossa jututtaa jotain tyttöä joka oli koiransa kanssa liikkeellä mutta ei akka oikein lämminnyt ja se piskikin murisi :-( Hieman myöhemmin tavisnainen yritti virittää keskustelua kanssani mutta vastasin max kolmen sanan lauseilla. Ei hänessä mitään vikaa näyttänyt olevan mutta ärsytti vaan jostain syystä sen jutut.
583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Sitä vaan tuli ihmeteltyä että missä kaikki 16-18-vuotiaat teininaiset viettävät iltaansa? Eivät ainakaan keskustassa. Liikkeellä tuntui olevan vain ynseitä noin kolmekymppisiä kurppia.

Äänestä

Tuntui että liikkeellä olevista ihmisistä vähintään 70 prosenttia oli miehiä. Ja stadissa muka on pilvin pimein sinkkunaisia :-I

Äänestä

mäkin haluun mömmöjä

Äänestä

Tulevan spurgun runoilua.

Äänestä

Eiköhän kaikki stadin sinkkukissat ole tällaisina kylminä iltoina vakipanojensa luona, eikä missään keskustassa hillumassa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


........... kirjoitti:

Tempaisin parit rauhoittavat lonkeron ja ison tuopin kera ja tuntui että siinä oli riittävästi. Ajelin spåralla pikku tokkurassa ja Auroran sairaala näytti oudon kauniilta ja kutsuvalta kun ajattelin että siellä kahelit kuolaavat mömmöjä täyteen pumpattuina :D No naisten suhteen, yritin metrossa jututtaa jotain tyttöä joka oli koiransa kanssa liikkeellä mutta ei akka oikein lämminnyt ja se piskikin murisi :-( Hieman myöhemmin tavisnainen yritti virittää keskustelua kanssani mutta vastasin max kolmen sanan lauseilla. Ei hänessä mitään vikaa näyttänyt olevan mutta ärsytti vaan jostain syystä sen jutut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu