Hei!
Olen 25 vuotias nainen, pituutta 166cm ja paino n.69,7 kg. Haluaisin päästä painoon 57kg ensi kesäksi. Tiedän että pitää ruokavalio laittaa kuntoon jotta pääsen tavoitteeseeni ja pysyn siinä. Kyse olisi nyt treenaamisesta.
Oikea käteni on ongelmani. Opiskelut tyssäsivät oikean käden hermon ärtyneisyydestä. Olen oikea kätinen ja alani vaatii toimivia käsiä. En pysty pitämään kädessäni pitkään mitään. En edes 1 minuutin ajan puhelinta korvallani. Minua on lääkäri kieltänyt tekemään taivutuksia kädelläni eli esim. punnertaminen ja käsitreenit(hauis) ovat poissa laskuista. Vatsalihaksia en voi tehdä koska käsi ei saa olla taitettuna. Uinti on poissalaskuista tästä syystä myös. Lenkkeillessä en voi mennä reipasta tahtia koska liike saa käteni kipuilemaan erittäin nopeasti ja ei mene kauaa kun kyyneleet jo valuvat poskille.
Tilanteeni masentaa minua erittäin paljon koska olen ollut jo puoli vuotta poissa koulusta ja tilanne ei ole parantunut lainkaan. Sitä kun ei tiedä täytyykö minun vaihtaa alaa käteni vuoksi. Tutkimukset ovat vielä pahasti kesken ja olen nyt käynyt 5 eri lääkärillä moneen otteeseen ja kukaan ei ole vielä osannut sanoa miksi hermo on paksuuntunut ja turvoksissa. Magneettikuvista tuli siis tuollainen löydös. Odotan aikaa käsikirurgille joka toivottavasti osaa sanoa mikä hermoa vaivaa ja miten se korjaantuu ja mitä voin odottaa tulevaisuudelta. Elämäni ei tule kuitenkaan loppumaan jos joudun vaihtamaan alaa. Elämä vain on tällaista välillä. :)
Koska tiedän vain mitä en voi tehdä ja ajatukseni pyörii kaiken aikaa vain niissä kysyisin tuleeko kenellekkään mieleen mitä voisin tehdä jotta pystyisin edistämään terveyttäni? Koska käsiä en voi treenata peruspainoharjoituksilla tuleeko muilla mitään vaihtoehtoa mieleen näille? Tai miten voisin harjoittaa keskivartaloa ettei tarvitse käsiä taittaa? Tai mitään jalkatreeniä?
Tarkoitus olisi treenata kotona tai ulkona. Minulta löytyy kotoa erittäin kattava välineistö (ei kuitenkaan mitään kuntosalityylisiä laitteita):
- erilaisia kuminauhoja
- iso jumppapallo
- tasapainolauta
- pilatesrengas
- pikku pallo (en muista oikeata nimeä, muistuttaa jalkapalloa mutta on pehmeä :D)
- käsipainot(joita en nyt voi käyttää)
- jumppakeppi jossa kuminauhat jalkoihin
- jalkoihin kiinnitettävät painot (0,5-1 kg ja 3kg painoilla)
- hyppynaru (käsi ei kyllä siihen suostu)
Olisi ihanaa jos joku saisi rikottua ajatukseni etten voi tehdä mitään ehdottamalla joitain liikkeitä sillä pääni todella pyörii vain niiden liikkeiden kohdalla mitä en voi tehdä...
Kiitos jo etukäteen!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Vatsalihaksia voi tehdä koukistamatta käsiä. Esim. makaa selällään jalat suorina ja kädet suorina (kädet ylhäällä), siitä nostaa itsensä ylös. Kädet on ikään kuin apuna.
Toinen vaihtoehto on, että makaa lattialla selällään kädet suorina vartalon vieressä ja nostaa jalkoja ylös vuorotellen tai yhtä aikaa.
Kiitos! Juuri tällaista kaipaan että saan ajatukseni pois noista liikkeistä joita en voi tehdä. :)