Olen nyt 24 vuotias mies. Olin noin 4 vuotta ilman minkäänlaista parisuhdetta ja aloin tulla erittäin epätoivoiseksi että edes ikinä onnistuisin ketään elämässäni löytämään. Keskityin tänä yksinoloaikana kaiken tarmoni opiskeluun ja työntekoon ja siitä palautumiseen. Sitten huomasin että en enää pysty palautumaan työpäivän jälkeen ollenkaan ja käsitin että olen aivan yksin eikä kukaan välitä. Masennuin omasta mielestäni melko pahasti ja mielessäni pyöri itsetuhoisia ajatuksia. Tiesin että en voi saada ikinä elämänkumppania koska olen täysin ulkona niistä kuvioista. Olin muoditon, en ollut sosiaalisessa mediassa, en käynyt baareissa, sisutuksessa oli panostettu vain viihde-elektronikkaan, pelasin kaikessa varman päälle ja tähtäsin ainoastaan rahan haalimiseen ja pihtaamiseen. Olen siis sähköinsinööri ja töissä suunnittelufirmassa. Ruumiinrakenteeltani olen hoikka ja ihan ok näköinen.
Siis ongelmana siis oli, että muuten asiat reilassa, mutta se tärkein puuttuu. Tajusin että asialle on tehtävä jotain tai palan yksinkertaisesti loppuun siihen tunteeseen että kukaan ei välitä. Ajattelin, että tapan itseni, jos en löydä tämän vuoden loppuun mennessä elämänkumppania vierelleni. Olin erittäin epätoivoinen ja tiesin epäonnistuvani, koska en ole ennenkään ketään saanut.
Noh. Ajattelin että koska olen jo käytännössä kuollut, niin ei ole enää mitään menetettävää. Otin elämässäni ensimmäistä kertaa ykkösprioriteetikseni löytää itselleni naisen ketä rakastaa ja jonka kanssa jakaa koko elämä ja olla onnellinen. Pistin rahaa palamaan, sisustin kotia, ostin vaatteita, aloin käymään baareissa (en juonut alkoholia vaan menin autolla), liityin facebookkiin, tein suomi24 nettitreffi-ilmoituksenkin :D
Olin erittäin aktiivinen suomi24 nettitreffikäyttäjä, mutta niiden kautta sain vain pari facebook-kaveria ja pääsin yhdille treffeille noin parin kuukauden käytöllä... Baareista sain vain yhden facebook-kaverin, vaikka kävin joka viikonloppu niitä kiertämässä. Ajattelin että johan nyt on vaikeaa, vaikka olin erittäin rohkea ja määrätietoinen toiminnassani, koska ajattelin että ei ole mitään menetettävää...
Sitten ystäväni erosi vaimostaan ja aloin jutella hänen vaimonsa kanssa facebookissa (Vihasin siis facebookkia yli kaiken ennen tätä naisen saanti strategiaa... nyt jauhan siitä jatkuvasti :D ). Tulimme todella hyvin juttuun ja ajattelin, että todella mukavaa, että sain hänestä ystävän :) Tein reissuhommia ja illat oli erittäin yksinäisiä, joten olin erittäin otettu, että sain hänestä juttuseuraa. Tarkoituksena ei ollut loukata/pettää kaveriani.
Noin kuukauden juttelun jälkeen sovimme jo tapaamisesta, että lähtisimme käymään yhdessä baarissa etsimään meille molemmille elämänkumppania. Noh eihän sieltä taas mitään löytynyt. Viikon päästä siitä sovimme jo leffailtoja meille ja siitä se sitten lähti. Sain vihdoin sen mitä olin pitkään kaivannut!!! Kaverilleni en pystynyt tätä heti kertomaan koska pelkäsin hänen reaktiotaan ja tämä asia sitten lopulta johtikin siihen, että ystävyytemme päättyi hänen kanssaan, sekä kahden muun kaverini kanssa.
Tämä asia ei kuitenkaan minua häirinnyt koska rakastin tätä naista ja tuntui että olen koko elämäni hänelle velkaa! Ja jäihän minulle vielä kaksi erittäin hyvää muuta ystävää, jotka eivät tätä suhdetta hätkähtäneet. Olimme molemmat rakastuneita ja menimmekin kihloihin jo kuukauden päästä tästä. Tämä oli elämäni onnellisinta aikaa ehdottomasti! Tätä olin aina odottanut. Elämäni tähän asti oli ollut pelkkää koulukiusaamista armeijaan asti, vaikka kavereita onkin myös riittänyt.
Jatkuu....
Siis ongelmana siis oli, että muuten asiat reilassa, mutta se tärkein puuttuu. Tajusin että asialle on tehtävä jotain tai palan yksinkertaisesti loppuun siihen tunteeseen että kukaan ei välitä. Ajattelin, että tapan itseni, jos en löydä tämän vuoden loppuun mennessä elämänkumppania vierelleni. Olin erittäin epätoivoinen ja tiesin epäonnistuvani, koska en ole ennenkään ketään saanut.
Noh. Ajattelin että koska olen jo käytännössä kuollut, niin ei ole enää mitään menetettävää. Otin elämässäni ensimmäistä kertaa ykkösprioriteetikseni löytää itselleni naisen ketä rakastaa ja jonka kanssa jakaa koko elämä ja olla onnellinen. Pistin rahaa palamaan, sisustin kotia, ostin vaatteita, aloin käymään baareissa (en juonut alkoholia vaan menin autolla), liityin facebookkiin, tein suomi24 nettitreffi-ilmoituksenkin :D
Olin erittäin aktiivinen suomi24 nettitreffikäyttäjä, mutta niiden kautta sain vain pari facebook-kaveria ja pääsin yhdille treffeille noin parin kuukauden käytöllä... Baareista sain vain yhden facebook-kaverin, vaikka kävin joka viikonloppu niitä kiertämässä. Ajattelin että johan nyt on vaikeaa, vaikka olin erittäin rohkea ja määrätietoinen toiminnassani, koska ajattelin että ei ole mitään menetettävää...
Sitten ystäväni erosi vaimostaan ja aloin jutella hänen vaimonsa kanssa facebookissa (Vihasin siis facebookkia yli kaiken ennen tätä naisen saanti strategiaa... nyt jauhan siitä jatkuvasti :D ). Tulimme todella hyvin juttuun ja ajattelin, että todella mukavaa, että sain hänestä ystävän :) Tein reissuhommia ja illat oli erittäin yksinäisiä, joten olin erittäin otettu, että sain hänestä juttuseuraa. Tarkoituksena ei ollut loukata/pettää kaveriani.
Noin kuukauden juttelun jälkeen sovimme jo tapaamisesta, että lähtisimme käymään yhdessä baarissa etsimään meille molemmille elämänkumppania. Noh eihän sieltä taas mitään löytynyt. Viikon päästä siitä sovimme jo leffailtoja meille ja siitä se sitten lähti. Sain vihdoin sen mitä olin pitkään kaivannut!!! Kaverilleni en pystynyt tätä heti kertomaan koska pelkäsin hänen reaktiotaan ja tämä asia sitten lopulta johtikin siihen, että ystävyytemme päättyi hänen kanssaan, sekä kahden muun kaverini kanssa.
Tämä asia ei kuitenkaan minua häirinnyt koska rakastin tätä naista ja tuntui että olen koko elämäni hänelle velkaa! Ja jäihän minulle vielä kaksi erittäin hyvää muuta ystävää, jotka eivät tätä suhdetta hätkähtäneet. Olimme molemmat rakastuneita ja menimmekin kihloihin jo kuukauden päästä tästä. Tämä oli elämäni onnellisinta aikaa ehdottomasti! Tätä olin aina odottanut. Elämäni tähän asti oli ollut pelkkää koulukiusaamista armeijaan asti, vaikka kavereita onkin myös riittänyt.
Jatkuu....
Vastaukset 9
Vanhimmat
...Jatkuu
Muutimme yhteen samoihin aikoihin kuin menimme kihloihin. Tästä alkoi sitten alamäki. Naiseni ei halunnut että teen matkahommia, niin uhkasin firmassani lopettaa työni kokonaan jos en saa tehdä kotona töitäni. Firma suostui ihme kyllä kiristykseeni ja sain tehdä kaikki työtehtäväni kotona, vaikka aiheutin firmalle melkoisesti tuhoa uhkailullani. Aloin siis tekemään kotona töitäni.
Työt veivät sen 9 tuntia aikaa päivässä ja naisestani alkoi tuntua että en välitä, koska keskityin niin tiiviisti välillä töihini etten kuullut mitä hän puhui. Toinen asia mikä keräsi ongelmia oli perheessä olevat kissat joille olen erittäin allerginen. Kolmas asia oli se että asuin hänen asunnossaan ilmaiseksi, koska en halunnut maksaa asumisestani sinne, koska minulla on myös oma omistusasuntoni. Näistä asioista asiat lähtivät vyörymään niin että lopulta riitelimme joka päivä milloin mistäkin asiasta.
Ostin meille ison kolmion jossa asua, sekä naiselleni auton jolla ajaa, lisäksi ostelin melko paljon pieniä lahjoja ja tarjosin asioita, koska hänellä ei ollut paljoa rahaa käytettävissään.
Riidat olivat erittäin pahoja ja pakkasin tavarani monta kertaa. Tämä kaikki johti lopulta eroamiseemme tasan neljän kuukauden seurustelun jälkeen. Erosimme reilu viikko sitten, eikä suhteessa ollut väkivaltaa.
Lopputuloksena siis se, että nyt minulla on kaksi autoa, sekä kaksi asuntoa, menetin monta ystävää, sekä ihmisen jota rakastan edelleen. Menetin myös jonkin verran rahaa ja tavaroitani.
Tämäkään ei vielä ollut se mitä haluan muille kertoa, yritin tällä pohjustaa varsinaista sanomaani. Olin siis kesällä epätoivoinen ja halusin löytää elämänkumppanin. Tiesin olevani mukava, ystävällinen, huumorintajuinen, raitis, tupakoimaton, ok-näköinen, koulutettu, varakas, fiksu (tarkoitus ei ole olla omahyväinen). Paransin määrätietoisesti sanavalmiuttani, tilannetajuani, ulkonäköäni että saisin jonkun. Tiesin ehdottomasti että voin tehdä jonkin naisen hyvin onnelliseksi ja ihmettelin miksi en kelpaa kenellekkään...
Mutta kun pääsin parisuhteeseen, jota niin kauan olin odottanut, huomasin itsessäni asioita joita haluan myös muiden samassa tilanteessa olevien ajattelevan. Huomasin että haluan vapaa-aikaa suhteesta nähdä myös sukulaisia ja kavereita, tämä ei seurustelun aikana ollut oikein mahdollista. Huomasin ajatuksen omaisuuden jakamisesta ja tavaroiden sekoittumisesta sittenkin todella ahdistavaksi. Huomasin että en voikkaan enää olla montaa yötä jouluna vanhempieni luona. Huomasin että en voi heittää mitään varomattomia vitsejä aroista aiheista koska ne voivat oikeasti satuttaa ihmistä, joka välittää oikeasti. Huomasin että rakkautta pitää kokoajan olla todistamassa, ei riitä että ajattelee mielessään että on todella onnellinen ja mielessään rakastaa. Huomasin että toisen takia voi joutua sietämään asioita joita vihaa yli kaiken.
Muutuin suhteen aikana kylmäksi, koska jouduin tekemään asioita joista en pitänyt ja jotka sotkivat jollain lailla OMAA elämääni. Ajattelin että en tarvitse naistani mihinkään vaan pärjään ilman häntäkin mainiosti. En ollut enää kohtelias, enkä arvostanut niitä pieniä asioita joita minun eteeni tehtiin. Toivoin että eroaisimme ja pääsisin jatkamaan omaa elämääni. Muutuin siis suhteen aikana TÄYSIN eri henkilöksi. Siis voitteko kuvitella, henkilö, joka olisi tappanut itsensä ilman suhdetta ei osannut arvostaa sitä enää kun suhteessa oli.
Tässä on nyt itsetutkiskelun paikka... Olen nyt lähtöruudussa yhtä kokemusta viisaampana. Aion taas ladata täydet panokset elämänkumppanin löytämiseen, koska en kestä tätä tunnetta että olen menettänyt kaiken millä oli merkitystä. En toki tällä kertaa aio itselleni mitään tehdä mikäli ei tärppää, vaan aion opiskella DI:ksi mielummin. Ja jos seuraavakin suhde kaatuu siihen että en osaa arvostaa, niin silloin kai se on myönnettävä itselleen että olen kusipää, enkä ansaitsekkaan ketään ikinä...
Mietin tässä vaan että kuinkakohan moni täällä Suomi24:ssä seuraa ruinaavat ovat minun kaltaisiani. Että ensin halutaan kovasti suhdetta ja sitten kun saavat haluamansa, niin eivät enää arvostakaan sitä. Vaikka kuinka tuntuu nyt että haluat saada jonkun elämääsi, niin mieti, että oletko todella siihen valmis ja satsaamaan siihen KAIKEN. Luulin itsestäni todella niin, mutta en siihen kyennytkään. Suhteen aikana huomasin että moni asia muuttui tärkeämmäksi kuin se oli ennen suhdetta ja aloin arvostamaan sellaisia asiota joihin en kiinnittänyt ennen niin paljoa huomiota. Suhde tavallaan antoi merkityksen kaikelle ja teki siten asioita tärkeämpiä, muttei niitä pystynyt kuitenkaan hoitamaan, koska parisuhdekkin tarvitsi aikaa.
Luulisin että parisuhteessa on viisainta edetä erittäin HITAASTI tunnustella pikkuhiljaa mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei. Ja jos joku asia tuntuu pahalta, niin yrittää keskustella siitä avoimmesti.
Onnea seuranhakuun! Toivottavasti tästä on apua jollekkin....
"Siis voitteko kuvitella, henkilö, joka olisi tappanut itsensä ilman suhdetta ei osannut arvostaa sitä enää kun suhteessa oli."
Niin luonto meitä rääkkää. "(Wo)men, can't live without them, can't live with them." Sanonta ei ole vitsi. Elämä ilman parisuhdetta on helvettiä, elämä parisuhteessa on helvettiä.
Kiitos että jaoit kokemuksesi lukijoille.
Kuten jo sait huomata, etenit aivan liian nopeasti, teidän kahden väliltä puuttui ensin kaveruus joka muodostuisi ystävyydeksi, sitten syvällisemmäksi ystävyydeksi.
Tuota kutsutaan seurusteluajaksi joka teiltä jäi lähes kokonaan kokematta. Seurusteluaikana perusteellisesti opitaan tuntemaan toinen. Se saatta kestää puolivuotta, vuoden, pari..Nyt te muutitte saman katon alle aivan liian nopeasti!
Lähes ventovieraan kanssa.
Jos olisitte malttaneet tutustua toisiinne kunnolla ennen yhteenmuuttoa, olisitte saaneet huomata toisissanne nuo piirteet joista ette pitäneet. Teidän välinen ystävyys olisi kuitenkin säilynyt, kumpikin olisi elänyt omissa kodeissaan ja tehnyt omia toitään, harrastuksiaan, kunnioittanut toisianne ja jatkanut omanlaisen aviopuolison etsintää.
Te menitte aivan liian nopeasti asioiden edelle ja eihän siitä hyvää seurannut. Uskoit ja toivoit niin kovasti saavasi jotain, jotain mikä osoittautuikin aivan toiseksi.
Fiksuna miehenä sinä varmasti alat tajuamaan että vaikka kuinka kovasti haluaa jotain, on hyvä pitää järki päässä ja käyttää tervettä maalaisjärkeä. Siinä ei vain suojele itseään vaan myos muita.
Olet oikeassa tuossa, kun sanot että olimme liian nopeita. Periaatteessa kyllä tiesin että olemme liian nopeita, mutta toinen osapuoli halusi sitoutua nopeasti. Ajattelin jo silloin ettei se ole hyvä juttu, mutta en halunnut perääntyä tilanteesta, koska se olisi luultavasti tarkoittanut eroa jo silloin. Varmasti tulevaisuudessa tulen toimimaan toisin silläkin uhalla, että parisuhde tulee kariutumaan siihen.
Olimme toki ennestään tunteneet toisemme ne vuodet jotka hän oli ystäväni kanssa ollut naimisissa. Mutta siinäkin saa ihmisestä helposti aivan toisenlaisen kuvan.
Kiitos neuvoistasi! Lupaan käyttää jatkossa enemmän maalaisjärkeä, vaikka jotkin päätökset voivatkin olla vaikeita. Tällä tavoin välttyy paljolta kärsimykseltä.
Yhteenmuuttaminen tapahtui siis jotakuinkin kuukauden seurustelun jälkeen..
Itse ainakin arvostan kaikkia panosuhteitani. Koska en ole seurustellut kenenkään kanssa viralisesti en tiedä arvostaisinko sitä yhtä paljon kuin nykyisiä suhteitani.
Muutamakin asia meni tuossa teidän suhteessanne pieleen. Ensinnäkin jo se, mitä muutkin sanoivat, että etenitte liian nopeasti. Ette tunteneet toisianne kunnolla vielä, joten karu totuus iski päin naamaa sitten kun olitte laittaneet hynttyyt yhteen. Sitä varten seurustellaan ja tapaillaan, että opitaan tuntemaan toinen ja katsotaan onko toisesta elämänkumppaniksi. Toisekseen minusta tuntuu siltä, että yritit aivan liikaa jo ihan senkin perusteella, että käytit häneen huomattavasti rahaa ja ostit erinäisiä asioita, joita normaalisti toiselle ei osteta ihan tuosta noin vaan. En itse asiassa edes hyväksyisi mieheltäni tuollaisia "lahjoja", jos hän sellaisia haluaisi minulle tarjota. Jos saisi lottovoiton, niin sitten olisi eri asia.
Itsekin koin, että muutin mieheni kanssa aika nopeasti yhteen (10 kk seurustelun jälkeen), mutta siinä ajassa oli jo kerennyt tutustua toiseen aika hyvin, kun oli kaveritaustaa pohjalla jokusen vuoden verran. Itse kyllä koen, ettei toisen takia tarvitse alkaa luopumaan itselle tärkeistä asioista (sellaisista, jotka eivät loukkaa toista) ja omaakin aikaa täytyy olla tai homma alkaa tympimään hyvin nopeasti. Tottakai alussa on normaalia olla liimautuneena toiseen, mutta oman ajan tärkeys korostuu pitkässä parisuhteessa.
Epätoivon puuskassa tulee helposti tehtyä tyhmiä juttuja, mutta onneksi ihminen viisastuu (yleensä) virheistään ja osaa ottaa asioista onkeensa, jotta seuraavalla kerralla asiat menisivät paremmin. Toivottavasti löydät itsellesi ihanan naisen, jonka kanssa saat rakastavan ja ihanan parisuhteen. Sellainen on kyllä mahdollista saada oman kokemukseni mukaan, mutta töitä sen eteen täytyy tehdä, vaikka löytäisikin itselleen täydellisesti sopivan kumppanin. Itseään ei kuitenkaan saa unohtaa ja tilaa pitää antaa kumppanille, mutta silti osoittaa toiselle rakkautta päivittäin mielellään muutoin kuin lahjomalla esineillä.
Kyllä tästä on ollut jo nyt apua. Mietittiin että jos yritettäisiinkin vielä ja sanoin että otetaan homma ihan alusta ja tutustutaan toisiimme ihan rauhassa. Eikä muuteta heti taas yhteen, mutta se ei vastapuolelle käynyt... Taidetaan olla nykyään vihamiehiä keskenään. Parempi näin. En olisi varmasti tuollaista ehdottanut jos en olisi tänne kirjoittanut tarinaani.
Tuo nainen on historiaa. Vain laske hänet menemään kokonaan, ajatuksistasi, puheistasi ja teoistasi.
Keskittäydy uuden aviovaimoehdokkaan etsimiseen, kyllä se aikanaan vastaan tulee. Sitten voit olla tekemättä samoja virheitä.
Naiset jotka arvostavat sinua ihmisenä, eivät tarvitse tavaroilla lahjontaa! Naiset joita lahjotaan, häippäsevät kuvasta tiukan paikan tullen "heti kun heti kun joku kustantaa, kyllä ystäviä silloin saa... hei hei tämä poika kustantaaaaaaa jne jne. Tajuatko?
Säästäkää varasi/varanne yhteistä tulevaisuutta varten.