En tiedä enää mitä tunnen poikaystävääni kohtaan. Luulen rakastavani, ehkä hetkittäin rakastankin. Muina aikoina tunnen vihaa ja turhautumista.
Tiedän, et kumpaakin kohtaan olis parempi pakata laukut ja livistää suhteesta, mut en uskalla. Oon täynnä sitä ainaista pelkoa millasta elämä oliskin neljän vuoden jälkeen yhtäkkiä olla yksin. Huomata et toinen ei olekaan enää vieressä, huomata että todellakin rakastin toista, mut enää ei oo paluuta entiseen. Pelkään tekeväni suuren virheen jatkaessa tätä suhdetta, mut samalla pelkään tekeväni elämäni virheen lopettamalla kaiken.
Oon henkisesti aivan hukassa kun ei ole kelle puhua.
Tiuskin, haukun, kiusaan.
Jatkuvasti.
Jotenki luulen et tulee parempi olo siitä kun toiselle tietentahtoen teen jatkuvasti huonoa oloa mollaamalla viimeiseen maan rakoon. Silti se rakastaa mua... Mä en rakastais ihmistä joka on samanlainen kuin mä olen. Tuntuu uskomattomalta kuinka kauan se suostuu olemaan mun silmätikkuna koko ajan.
Mä en kestä itseäni kun olen tällainen, mut silti en pysty lopettamaan. Tää olo ja nää sanat tulee vaan jostain joka ikinen päivä. Oon kai heikko kun en uskalla lähteä ja uskottelen, että rakastan...
Aiheutan mielipahaa sille ja itselleni, enkä edes tiedä miksi...
Tiedän, et kumpaakin kohtaan olis parempi pakata laukut ja livistää suhteesta, mut en uskalla. Oon täynnä sitä ainaista pelkoa millasta elämä oliskin neljän vuoden jälkeen yhtäkkiä olla yksin. Huomata et toinen ei olekaan enää vieressä, huomata että todellakin rakastin toista, mut enää ei oo paluuta entiseen. Pelkään tekeväni suuren virheen jatkaessa tätä suhdetta, mut samalla pelkään tekeväni elämäni virheen lopettamalla kaiken.
Oon henkisesti aivan hukassa kun ei ole kelle puhua.
Tiuskin, haukun, kiusaan.
Jatkuvasti.
Jotenki luulen et tulee parempi olo siitä kun toiselle tietentahtoen teen jatkuvasti huonoa oloa mollaamalla viimeiseen maan rakoon. Silti se rakastaa mua... Mä en rakastais ihmistä joka on samanlainen kuin mä olen. Tuntuu uskomattomalta kuinka kauan se suostuu olemaan mun silmätikkuna koko ajan.
Mä en kestä itseäni kun olen tällainen, mut silti en pysty lopettamaan. Tää olo ja nää sanat tulee vaan jostain joka ikinen päivä. Oon kai heikko kun en uskalla lähteä ja uskottelen, että rakastan...
Aiheutan mielipahaa sille ja itselleni, enkä edes tiedä miksi...
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tunteet ovat kieroin asia universumissa sitten alkupamauksen..tuo kuulostaa aivan siltä että on välikysymyksen aika teidän suhteessa...teidän pitää istua pöydän ääreen ja yhdessä miettiä missä nyt mennään...koska on totta..että jääminen suhteeseen ilman selvittelyä voi olla pahin virhe mitä teet tässä elämässä...mutta toisaalta et ole väärässä kun mietit että jättäminen voisi olla myös pahin virhe...mitään ei tiedä ennen kuin kokeilee ja jälkiviisaus on paska juttu...
tuollaista valintaa voisi verrata posliini mukiin...kun muki kerran putoaa pöydältä..(eli jos jätät hänet) toki sen voi liimata kokoon ajalla ja kärsimyksellä ( ehkä palaatte myöhemmin vielä yhteen) mutta onko se sen arvoista..ei se ole enää se sama muki eikä todellakaan enää niin kestävä kuin ennen...
Auta minuakin.
Sattuu sydämeen ja vatsaan.
Kun sanoit että muki ei olisi enää yhtä kestävä niin tahtoisin ajatella että jospa se voisi olla entistä kestävämpi. Mutta toisaalta haluaisin tietää jos kokemuksesta tiedetään että uusittu juttu on parsittu. Miksi se heikentyy? Ei kait aina tarviste olla niin? Eihän?
Pahoitteluni että olen ollut hiukan....poissaoleva...mutta ehkä joskus näet tämän ja siitä on apua...toki se heikentää rakennetta jos parsitaan kokoon...mutta en usko että sen on oltava niin...ei kenellekään ole olemassa vain yhtä kohtaloa...siihen voi vaikuttaa...posliinikuppia on vain kohdeltava hiukan varovaisemmin kuin ennen..hhmm..varovaisesti on ehkä turhan kärjistetty muoto...kohdella hellemmin ja yrittää olla rikkomatta...tuskin osaan muuta neuvoa...kaikkea hyvää sinulle