Itse olen autokoulusta lähtien pystynyt pitämään nollalinjan. Mulla on siis 6 vuosi menossa ja ilman kolarin kolaria, vaikka pidän itseäni keskinkertaisena kuskina.
Montako kolaria olet ajanut ajokortin saatua?
Toni
7030472
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
2 kolaria 8 vuoden aikana ...
- yksi peräänajo sitikkaan suojatien kohdalla kävelyvauhtia... Onneksi äijä oli ex-vaimon autolla liikenteessä, niin ei ollut korvausvaatimuksetkaan astronomaalisia ( Spray-purkki puskurin maalaamiseen )
- yksi eukko tuli kolmion takaa -> sain ilmatteeks toiseen lokariin maalit ja puskurit kaupan päälle...
..2 kolaria. Kerran ajoin Mechelinikadulla toisen auton perään ja kerran eräällä sairaala-alueella ajoin pahki toisen auton kylkeen. Vähällä selvinnyt kun on vaan pienesti plootua lommoontunut.
- kaksi autoa itse mällännyt. Yksin ja tyhjällä tiellä piti kokeilla ajotaitoja. Kirkkonummi ja Lieksa
- Peräänajon uhri Kirkkonummella kerran.
- toinen peruutti kylkeen Kirkkonummella.
Eli neljä yhteensä. Syyllisyys fiftyfifty.
Vaikka on ajettu yli 38 kolaritonta vuotta, en sittenkään ole pitänyt itseäni missään vaiheessa hyvänä kuskina. kokemusta on noin 700 000 km matkalta.
Olen sitä mieltä että tavallisella ajolla ei opi mitään ajotaitoa.
Eihän tavallisella kävelyllä kuntokaan nouse.
Jos haluaisi hyväksi kuljettajaksi pitäisi ajaa ja erityisesti opetella, eli rypytä monta autoa.
Ja ne opitut ajotaidot, kuten ruumiillinen kuntokin häviää melko pian.
Näin on tasan-tarkkaan asiat.
Ajotaidot eivät mitenkään kehity ylinopeuksilla maantiellä, aina joutuu pulaan kun jotain yllättävää sattuu.
eli kolareita on kun on toinenkin osapuoli, jotenkin asiassa.
on sitä ajettu monta kertaa ympäri kun on kilpailtu.
yksi muisto ympäriajosta.
auto pyöri pituus ja sivusuuntaan ympäri, etu- ja takalasi lensi irti.
kyseessä 10 kk ikäinen, uusi auto, vuonna 1967, uusi auto Anglia 1200 maksoi 6500 mk.
korjaus maksoi noin 1000 mk, esim. maalauksen osuus 250 mk. vertailukohteeksi voisi kertoa tavallisen mustavalkotelkkarin hinnan silloin, noin 1000 mk.
Telkkarin saisi tänäpäivänäkin 1000 mk, mutta auton korjaus olisi 25-30 000 mk.
Eikös korjaus tulisi suhteuttaa autojen, eikä television nykyhintoihin? :)
5,5 vuotta ollu kortti ja yks pikku puskuri pusu sattunu. Ja läheltä piti tilanteita enemmän kun laki sallii.. vastahan tässä opetellaan ajamaan.
en ole ketään lähettänyt peltikorjaamolle. Toiset maksaneet pari pikkujuttua minulle. Kop, kop.
raha liikahti ensimmäisen kerran toiseenkin suuntaan.
Kaupan parkkipaikalla oli käsijarru ja vaihde jostain syystä jääneet vapaalle, jolloin auto oli rullannut muutaman metrin osuen pakun puskuriin. Jälkeä jäi kaverin autoon sen verran, että kolmekymppiä vaihtoi omistajaa.
Tälläinen syö miestä. Kaikkein helpoin tilanne, eikä sekään onnistu.
Ei kai pitäisi vastata tälläisiin kyselyihin.
Joo elikkäs kortti on ollut 17kuukautta, on sattunut 2poro kolaria ja ajetuja kilometrejä on noin 100 000km.
Ei kolareita ainakaan vielä. Väistänyt olen moniaita kylkeen ja perään tulla halunneita. Oma auto koko ajan ja firman pakulla mitä ei omalla ole ehtinyt. Vertailuna sanottakoon, että tyttären saatua kortin hän ehti ajaa hiukan yli 2kk kunnes oman virheensä takia autonsa meni lunastukseen. Vielä 10 vuotta sitten luulin olevani erikoisen hyvä kuski ja toin sen julki kysyttäessä, nyt olen sitä mieltä, että on enimmäkseen ollut tuuria jota olen joitain kymmeniä kertoja itse osannut auttaa.
OMPA POIKA ISTUNUT AUTOSSA. EN OIKEIN USKO, TUOSSA IJÄSSÄ TAHTOO LIIJOITELLA KM
Kyllä ensimmäisen 14kk aikana tuli ajettua aika paljon koska päivittäistä koulumatkaa oli lähes 200km päivässä!
Nyt on ajot loppunu lähes kokonaan.
1 kolari jos penkkoihin ajamisia ei lasketa.
kortti mulla on ollut 16 vuotta. eka kolari sattui heti pian kortisaatuani. se oli semmoinen harmiton ojaanajo. vakavampia kolareita (omia mokia) on sattunut 4 joissa hengenlähtö oli lähellä. kaikissa syynä ylinopeus ja huolimattomuus. onneksi sivullisia uhreja ei ole tullut. viimekerta oli niin tipalla että sairaalassa maatessani päätin rauhoittua. se on pitänyt. kolareita ei muutamaan vuoteen. siis, malltti on valttia. yleensä onnettomuudet sattuu liian kiiren ja hölmöilyn seurauksena.
eikä yhtään kolaria, jos nyt ei lasketa lukuisia parkkihallissa tolppaan peruuttamisia, tosin ne on ollu ain sellasii puolitahallisia kun mul on nii halpa auto et en paljoo välitä sellasist pikkupusuist ,,
mut kerran mutsin vanhal saabilla yks äijä peruutti kylkeen, ei jääny mitään jälkee mun puskuriin mut sen puskurii jäi iso musta läiskä :D
ja sil oli tuliterä saab 95 ja harmaat puskurit
en ees jaksanu pysähtyä
Vähintään kerran viikossa paukkuu, kiva kouluttaa
pässejä, kun ei oo penniäkään kiinni kalustossa...
Työnantaja vaan tykkää, kun auto tienaa paremmin keskeytysvakuutuksella.
En kertaakaan 25 vuoden aikana, muut ovat pari kertaa vähän kolhineet autoani.
..sinunkaltaisestasi idiootista parempaa kouluttajaa saiskaan. Ei ihme, että jopa pässit naureskelee kaltaisellesi luuserille. Mutta kuten itse sanoit, kaltaisiasi pellejä tarvitaan..
terveisin: työnantajasi
Kortti ollut 10v ja yksi nirhaisu pimeällä parkkipaikalla ryömintävauhdissa. Wanhan Mersun patarautaiseen puskuriin ei tuollut jälkeäkään, mutta oman japsin lokasuoja sai uutta muotoa :(
Liikenteessä ei mitään. Kun on omien taitojensa suhteen nöyrä ja kohtelias muille, niin harvemmin sattuu.
7 vuotta ja nollilla
ollessani kauniina talvipäivänä kaupungilla ajellessa satuimpa vaihtmaan kaistaa vääräänaikaan ja suoraan postiauton persikkaan. Ette usko ku hävetti ja siihen se tojon matka sitte tyssäs... Sit kerran ojaan hiekkatiellä ja yx pakettiauto ajo jyrkässä mutkassa kylykeen...
12v kortti ja listalla
1 x tieltäsuistumisia
1 x peräänajo
2 x peruutuskolhuja (vain oma ajoneuvo vaurioitui)
Yksikään ei hävetä vaan ihan reiluja vahinkoja. Jos ei mitään tee niin ei mitään satukaan....
Täällä näkyy pyörivän, vertaa fakta:
- Yli puolella vanhoista autoilijoista on 70% bonukset eli kolaritonta porukkaa viimeisen 10v ajalta.
Uskokaa jo:
- AJOTAITO EI OLE AUTON KÄSITTELYTAITOA.
- AJOTAITO ON TILANTEEN ENNAKOIMISTA.
Auton käsittelytaito on tekniikkaa ja sen oppii jääradalla niihin olosuhteisiin joissa sitä tarvitaan. Lainsäädännön voi lukea kirjoista, mutta ajotaidon oppii vain kokemuksen kautta liikennettä lukemalla, arvaamalla, huomioita tekemällä, ajattelemalla, keksimällä ja soveltamalla.
PS. Jos ostarin parkkipaikalla käännyt edellisestä välistä oikealle olet seuraavassa risteyksessä oikealta tuleva - kätsy tapa päästä edelle...
Ajokortti ollut kolme vuotta ja saldo seuraava:
- Ensimmäisenä korttipäivänä pakitin päin kaidetta kävelyvauhtia, mistä seurauksena omaan ajoneuvoon lieviä vaurioita takapuskuriin ja -valoihin.
- Joku aika myöhemmin otin kurvin vähän liian löysästi ja pistin vänkärin puoleista kynnyskoteloa takaosastaan hieman lyttyyn (osui kanttariin).
- N. vuosi sitten bussi vaihtoi kaistaa suoraan päälleni; toinen etulokari ja etupuskuri vaihtoon. Bussikuskin syyllisyys mielestäni selvä, mutta asia on edelleen yhä poliisilla auki, kun bussikusia ei olla ehditty kuulustella.
- Viimeisin saavutus todella romulla vuokrapakettiautolla, tyhmästi otin ahtaassa paikassa liian lähelle aitaa ja unohdin, ettei lotja käänny kuin henkilöauto. Peltitöitä oikeaan kylkeen.
Jaa-a, saa nähdä mitä seuraavaksi.. Ajotaidoilla kehuskelu on sattuneesta syystä jäänyt vähemmälle.
Mulla on ollut kortti reilun 2 vuotta ja vaikka ajotyyliäni on usein sanottu jätkämäiseksi, ovat kolarini olleet perinaisellisia. Olen ehtinyt rutata peltiä kerran (peräänajo liukkaalla) ja maalinaarmuilla olen selvinnyt kahdesti.
Mutta on niitä ajokilometrejäkin sentään tullut varmasti keskivertoaloittelijaa enemmän, noin 40000.
12vuotta ollut kortti eikä yhtään kolaria ei edes sakkoja paitsi 6 parkkisakkoa ensimmäisenä vuonna, ihmettelen itsekkin kun en oikein nopeusrajoituksia noudata
kohta täynnä eikä kolareita tai sakkoja.
Ja saldo tässä(01-04):
1. Naarmutin puskuria parkkihallissa kun kortti oli ollu 2 viikkoa.
2. Kolaroin risteyksessä kun väistin autoa joka kiilasi vasemmalta eteen, syylliseksi todettiin kiilaaja.
3. Ajoin toisen auton perään.
4. Peruutin ja tein lommon toisen auton lokasuojaan
5. Ajoin autoni ajokelvottomaksi pikkusievässä.
6. Naarmutin autoni ovea ahtaassa porttikongissa viime syksynä.
Aikalailla on tullu aiemmin toopeiltua, viime syksyn jälkeen en ole tehnyt naarmuakaan mihinkään.
Runsaat 2 vuotta on kortti ollut taskussa. Vielä en ole onnistunut saamaan ainuttakaan sakkolappua, saati sitten kolaroinut. *koputtaa puuta* :)
Minuun on törmätty kolmesti. Kerran pysäköintipaikalla ja kahdesti likennevaloissa autoni perään. Joka kerralla oma autoni on seissut paikallaan, joten ei minun syy... :-)
Ajoin kuorma-autokortin kesällä 1978 vuoden 1969 mallisella 10-vaihteisella Scania 80 Super -merkkisellä kuorma-autolla jyväskyläläisessä Autokoulu Juhassa. Jokainen ajotunti päättyi siihen, että kyseinen lähes rekan veturin kokoinen kuorkki taskupysäköitiin Jyväskylän Gummeruksenkadun oikeaan reunaan vähän entisestä viinakaupasta alaspäin. Jyväskylää tuntemattomille: kyseessä oli erittäin vilkkaasti liikennöity kapea yksisuuntainen katu ja jyrkkä alamäki. Eli se Scania peruuteltiin pelkkien peilien avulla taskuun jyrkkään ylämäkeen. Samalla kun takana oli 10-20 autoa jonossa odottamassa peruutusharjoitusten loppumista päästäkseen sivuuttamaan paikan. Harjoituksen onnistuminen mitattin sillä, soivatko torvet vai eivät.
Sen jälkeen olin ilman autoa ja ajokokemuksia kesään 1979, jolloin jouduin käytännössä opettelemaan uudestaan ajamisen käyttööni saamallani 1974-mallisella Lada 1200:lla; sillä alkuladalla joka näytti täsmälleen vuoden 1965 Fiat 124:ltä. Onneksi ne alkuladat olivat todella lujatekoisia autoja.
Vuonna 1984 ostin ensimmäisen oman autoni, vuoden 1973 Saab 95:n (ysikuutosen 7 hengen farmarimalli), ja sen jälkeen olenkin sitten ajellut taukoamatta mitä erilaisimmilla autoilla. Kilometrejä ei ole hirveästi kertynyt; joskus 10, joskus 30 tuhatta per vuosi.
Kolariin olen joutunut kahdesti, ja kummallakin kerralla on minun päälleni ajettu. Joskus 1986 yksi kiireinen kaupparatsu töksäytti Skodani perään Jyväskylän Citymarketin parkkipaikalla, ja talvella 1998 muuan mummeli menetti Micransa hallinnan Mikkelin-tiellä sankassa lumipyryssä ja kopsautti sen minun Sunnyni vasempaan etukulmaan alle 60 km:n tuntinopeudella. Me kaikki muut ajelimme noin kahtakymppiä, koska lunta oli tiellä parikymmentä senttiä ja lisää tuli niin että näkyvyys oli noin kolme metriä.
Pidän itseäni turvallisena kuljettajana. Ajan aina mahdollisimman nopeasti ja tasaisesti, ennakoiden. Pidän mittarinopeutenani rajoituksen 10km/h. Jätän runsaasti välimatkaa edellä ajavaan. Vältän niin voimakkaita jarrutuksia kuin kiihdytyksiäkin, paitsi moottoriteiden kiihdytyskaistoilla. Se on ainoa paikka missä minulla palaa liikenteessä pinna; en voi sietää torveloita jotka vaarantavat kaikkien muidenkin hengen ajamalla hissun kissun kiihdytyskaistan loppuun asti, ja sitten lähes pysähtyvät sinne pyhän kärkikolmion alle pyörittelemään päätään: "Voi voi nyt sentään, tuleekohan sieltä enää tänään ketään???!"
Kortti ollut 9 vuotta taskussa ja kerran on kolahtanut takapuskuriin. Tuolloinkin olin pysähtyneenä liikennevaloissa, kun kaveri päätti tuupata puskuriin.
15 vuotta ajoa, 50000 kilometriä vuosi, ja parin-kolmen vuoden välein tuntuu rysähtävän. Kaksi kertaa on tullut toinen auto kolmion takaa alle, kerran luisteli jääkelillä kitkarenkailla auto perään risteyksessä, kuorma-auto vaihtoi kaistaa eikä nähnyt minua, ...
eli siis kerran kolahtanut, ajomäärät vaihdelleet n. 15-30tkm /vuosi. Ja tuo kolarikin tuli kun toinen tuli valoristeyksessä punaisia päin eteen. Kohtalaisen yllättävä tilanne siis.
13 vuoden aikana olen saanut perään 3 kertaa auton itseni ollessa pysähdyksissä/kääntymässä. Lisäksi 1 hirvikolari (oli aika paha), kerran eräs tyttö peruutti kylkeeni ja parkkipaikoilla muutama pikkuvahinko, joissa olen itse ollut syytön. Alkaa jo muutkin ihmetellä kun vähillä ajamisilla tuntuu paukkuvan tuontuostakin (n. 15000km/vuosi) Ainut hyvä puoli tässä on se, että kukaan ei ole loukkaantunut ja nykyisestä autostani (83-vm Japsi) jonka ostin joku vuosi sitten 4000 mk:lla, olen saanut kahdesta toisen aiheuttamasta mällistä jo 1300 e korvauksia.
Oma ajohistoriani: 32v. ajoa, pian taitaa tulla ensimmäinen miljoona km täyteen. Tästä noin 200.000km ulkomailla, eniten Saksassa ja Ruotsissa.
Ensimmäisen ajokorttivuoden kahden kevyen risteyshipaisun (josta isäpappani ei lainkaan pitänyt) jälkeen ei minkäänlaista kolaria.
Kolarittomaan ajoon tarvitaan paljon hyvää tuuria. Mutta tietenkin oma ajotapa vaikuttaa vielä enemmän.
Itse olen omaksunut tavan "elää" muutaman sekunnin päästä tapahtuvissa tilanteissa. Seuraan näköpiirissä olevia kanssa-autoilijoita ja ennakoin.
Käytännön seurauksena varsin usein jarrutan 2-3 autoa edessä olevan tilanteen johdosta selvästi aikaisemmin kuin edelläni ajava auto. Useamman kerran olen pelastunut peräänajokolarilta tämän vuoksi. Ja pelastanut myös perässäni roikkuvan, koska ennakoiden ehtii jarruttamaan hallitusti.
Mantieliikenteessä jonossa ajettassa yksi ennakoivan ajotavan mittari on se, miten usein jarruvalot palavat. Niiden ei tarvitse palaa usein.
Toinen mittari on se, miten usein auton jarrupalat ja -levyt ovat uusimiskunnossa.
Hyvä kirjoitus, olisin lisännyt tuohon listaan ehdottomasti tausta ja peruutuspeilit. Jos autossasi ei ole peruutuspeileissä erillistä laajakulmaosaa, niin sellaisia on useimpiin autoihin saatavissa. Eli peilin ulompi osa on taivutettu siten, että se näyttää myös ns. kuolleeseen kulmaan muutoin jäävät ajoneuvot. Nykyisin lähes kaikissa uusissa autoissa on tällaiset peilit.
Varsinaisen tonttuautoilijan tuntomerkit:
- ajaa (melkein) edessä ajavan puskurissa
- jos menee hänen kuskin paikalle, niin tausta- ja peruutuspeilit ovat vinksallaan, näyttävät minne sattuu
- penkki on liian alhaalla tai takana / edessä
- ei uskalla jonossa lähteä ohittamaan turvallisessa paikassa traktoriakaan...
- ajaa yleensä 10-20 km/h alle rajoitusten kelillä kuin kelillä, eikä ymmärrä väistää jos joku ohittaa
- ei käytä vilkkuja tuskin koskaan
- ajaa aina kohtuutonta ylinopeutta, olettaa, että muut autoilijat aina väistävät, eli edellyttävät, että muilla on aina maksimoitu valppaustila päällä
- kiilaa eteen törkeästi käyttämättä vilkkuja
- olettaa, että kaikki muut autoilijat noudattavat liikennesääntöjä, ei siis ymmärrä ennakoida, jos ei noudatakaan
Mikä nyt sitten kolariksi lasketaan? Kerran faijan autolla täysin loppuun ajetuilla kitkarenkailla luistelin toisen auton perään, kävelyvauhtia mutta kuitenkin. Kummankin autossa oli maalatut puskurit, ei jäänyt jälkiä.
Toinen haaveri sattui, kun vekslasin talvella bussia pimeällä, lumisella parkkipaikalla ja vahingossa annoin kyljen oikaista viattomalta näyttäneen lumikinoksen yli. Kinoksen sisällä olikin jäätynyt hiekoitushiekkakasa, joka teki lommon sivuluukkuun.
Samoin bussin kanssa ahtaalla talvisella pikkutiellä liikuttaessa tuli mutkan takaa Kadett vastaan "miljoonaa". Huomasi sitten ettei tila riitä, viisti kylkeä niin että peili hajosi ja sukelsi penkkaan. Tiedä sitten kenen syyksi tuo pitäisi laskea, olisin ehkä voinut ajaa lähempänäkin reunaa mutta ahdasta olisi tullut silti.
Siinäpä ne kolhut oikeastaan olivatkin. Kortti on ollut kahdeksan vuotta ja välillä on leipäkin irronnut maantiestä, eli kilometrejä on kertynyt ihan kohtuullisesti.
muutaman kerran ennen kuin sain ajokortin...tosi tyhmää touhua...vaan enpäs ole nytten ajellu kun on kortti taskussa.ajelkaahan ihmisiksi
1998 lähtien yhden
15 vuotta on ollut kortti, kilometrejä ehkä 15-25 tuhatta vuodessa.
Ei yhtäkään kolaria vielä, en ole edes ojaan päätynyt.
Läheltä piti -tilanteita toki on ollut, mutta niistä olen aina yrittänyt ottaa opiksi.
Mutta kun on keskimääräistä huonompi kuski, niin ei tarvitse liikenteessä yrittää todistaa kenellekään mitään :-)
Vain 1 toisen auton kanssa, ajoin liukkaalla perään. Siis 1, jos yksittäisvahinkoja ei lasketa.
17 vuotta ja ainut kolari vuosi sitten kesällä.
Pakettiauto lähti ajattelemattomuuttaan tekemään motarilla U-käännöstä Corsani eteen enkä ehtinyt muuta kuin vähän tähdätä. Sitä ennen olinkin monta kertaa miettinyt koskahan menee nolla rikki, oikein pelotti aina ajatella jos joskus sitten se eka on kertaheitolla kunnon rysäys.
Tuolle kolarille en kyllä mahtanut yhtään mitään
mutta tässä kirjotellaan yhä.
Mul on ollu kortti 18v. Neljä vuotta sitten pappa tuli vastaan ja käänty vasemalle, eli suoraan eteen. Molemmat autot lunastukseen kun vauhtia oli tömäyshetkellä n.90km/h. Hyvä tuuri ettei kummallekkaan tullu muuta kun ruhjeita.
Toinen mälli oli 2v sitten. Vastaan tullut traktori kääntyi eteen. Sillä traktorilla oli sellainen kuormauskauha joka on takana kiinni ja menee hytin yli ja on etupäässä telineessä. Noin 20m paniikkijarrutus ei auttanu ja osuin sitä vasempaan etupyörään. Se kauha tuli tuulilasista sisään ja hipas mua olkapäähän ja päähän. Katon se kuori kuskinpekkiä myötä irti ja muutenkin autosta tuli jokseenkin rusina. Ainoostaan päähän tuli vammoja. Leuka murtu 7 kohtaa ja ohimo meni tohjoks. Oikeen silmän ympärystä hajos ja tuli muitakin kallonmurtumia. Lisäksi vielä aivokalvon repeämä yms. 9 tuntia laikkausta ja vko teholla nukutuksessa ja 2 kuukautta sairaalassa ja 1/2 v sairasloma ja kuntoutuksia vieläkin riittää. Mutta hyvin taas menee kohta 1,5 vuotta ollu töissä ja muutenkin elämä maistuu IHANALTA
Ajoittain on hurjastakin ajotyylistä moitittu, vaan vain kaksi kertaa on pelti taipunut... toisella kerralla papparainen nojasi kylkeen kolmion takaa.
4 vuotta ja 2 pientä ja 1 iso ja aika vakava.
Onpa ollut kiinnostava aihe kun lukija määrä on tota luokkkaa. Kiitos kaikille vastauksista.
Itse olen kiinnostuneena lukenut jokaisen kertomuksen jos siten osaisin ennakoida paremmin.
Kortti ollut vuodesta 1975 enkä ole joutunut yhteenkään kolariin, en itse aiheutettuun enkä toisten ajamaan.
Siis, minulla on ollut TOSI paljon hyvää tuuria.
En tunne olevani mikään erityisen hyvä kuski. No, ajan yleensä aika lujaa, ohitan silloin kun se vain on mahdollista, jos joku hidastelee jne.
itel kortti kolme ja puol vuotta ja 4 kolarii lisäks kaikkee muuta pienempää mut ei siin tekeväl sattuu...
11 vuotta ajokortti on ollut eikä yhtään kolaria.
Peruutellut olen kyllä milloin mihinkin =) roskikset, aidat...
Kortti kerkes oll vajaat 4 kk:tta, kun ajoin hiekkatiellä irtokiville ja auto läks käsistä, ylinopeutta ei ollu..Ison kiven kautta hieman flippivauhtia ja kerran katon kautta ympäri nuoreen koivikkoon. Auto meni lunastukseen, kori oli mutkilla joka suunnasta..
Oli enkelit mukana, ilman turvavyötä ja todella hyvää onnee en tässä luultavasti enää tallustelis..:/
Eka talvena ajoin lyhtypylvääseen, datsun meni purkaamoon. Siitä joitakin vuosia myöhemmin naarmutin ahtaalla, jäisellä tiellä saabilla corsaa.
No, saab meni siinä kun tulu audi kolmion takaa kylkeen, ja jonkin aikaa tästä eteen päin fiat 127 meni samaisessa risteyksessä kun almera hyökkäsi kolmion takaa eteen. Siinäpä ne.
Olisi kiva lukea muidenkin ammattikuljettajien "tilastoja". Minä ajelen n.130000km vuodessa ja kolareita ei ole sattunut yhtään 10 vuoden aikana. Läheltä piti tilanteita sattuu viikottain, mut niistä on selvitty antamalla tilaa toisille. Toisen KUNNIOITTAMISELLA ja HUOMIOONOTTAMISELLA selviää tienpäällä täpäristäkin tilanteista naarmuitta! Mutta, ketkä aiheuttavat näitä tiukkoja paikkoja??
kahdeksan vuotta prätkää ja autoa, eikä yhtään pienintäkään kolaria. Sakot erikseen.
ajokokemusta (reilusti viritetyllä) mopolla ja moottoripyörällä 3 vuodelta reilut 20000km ja autolla kortin saamisesta (1,5kk) 5000km ja vielä on kolari näkemättä.. koen olevani todellani hyvä kuljettaja!
Syyskuussa kortti ollu vuojen, eikä ole mitään ((vielä)) tapahtunut, vaikka paljon ajelenkin :)
Kaks vuotta on ollut vasta kortti. Tähän menessä ei naarmun naarmua vaik oon kyl aika paljon ajanu. Eli tuuriakin on ollu. Itseasiassa koko ajan ootan et millon se eka kolhu tulee, koska joskus sekin päivä varmaan koittaa. Äidilläni ollut kortti reilu 30 vuotta eikä ole tullut edes pikku kolhua, eikä sakkoja vaik välil hurjasteleekin. =) Poliisikaan ei ole koskaan pysäyttäny.
10v ollut ajokortti ja kerran on pelti ryskynyt! Yölomilla armeijasta isän uudella volvolla(onneksi) lähdin naisen luokse 80 kilometriä ajamaan. Viikolla ei tullut nukuttua, sotaharjoituksessa oltiin. Kotimatkalla aamuyöstä nukahdin rattiin ja ajoin puuta päin. mänty kasvoi konehuoneessa ja jouduin farmarin takaosasta meneen pihalle. Poliisit arvioivat nopeuden olleen n.120-130km/h, koska auto oli "lentänyt" leveän ojan ylitse ja jarrutusjälkiä ei löytynyt yhtään! Onneksi oli airbagit. Ei tullut muita vammoja kuin 1 kylkiluu, nenä murtui ja molemmat silmät mustina...
Reilusti yli 600tkm on takana yskityisautoilua ja nolla onnettomuutta. -Ja koko ajan oon menny rajoitusten "ylärajoilla", kesät ja talvet.. :)
melko vähän kuitenkin olet ajanut.
Ei oo varaa ajaa enempää, on toi bensa niin kallista.
yksi kolari.
Viisi vuotta on kortti ollut ja ajotyyli on lievästi sanottuna aika rankka. Kolareita eikä läheltä piti tilanteita ole tullut.
Kerran olen käynyt talvella ojassa. Liukas tie yllätti, mutta sekin tuli hurjassa 40km/h vaudissa. Mitään ei käynyt.
Ei ole tullut mitään sakkojakaan.
Mitä jos tulee kaksi itseaiheutettua kolaria 2 viikon välein. Lieviä tosin. Puuttuuko vakuutusyhtiö asiaan jotenkin?
Yhden kolarin ja yritin peruuttaa alta karkuun, kun olin tehtaan portilla odottamassa tielle pääsyä, niin näin auton kaartavan tehtaalle ja risteyksessä kun liukasta oli niin pyörät linkussa tuli auto päälle, vaikka sain pakin päälle niin ei pyörä pitänyt, et olisin alta kerinnyt karkuun. Kuski sanoi, et oli jo kolmas kolari samalla viikolla ja päivä oli keskiviikko. Kortti ollut reilun 32 vuotta
10v on ollut ajokortti ja kilometrejä keskimäärin 10-15tkm vuodessa. Ainuttakaan kolaria tai ulosajoa ei ole tapahtunut minulle, ei itse eikä muiden aiheuttamia. Joskus on vähän luistanut ja lipsunut mutta aina olen pitänyt auton hallinnnassa. Tämä osoittaa kuinka tärkeää tekninen ajotaito on, vaikka joku tuossa väitti että ennakointi on tärkeintä. Koskaan ei pysty 100% ennakoimaan.
ajettu 44 v.raskaalla yhdistelmällä ja henkilö autolla ei sakonsakkoa ei kolaria.kilometrejä tarpeeksi paljon.Nyt eläkkeelä .Ei ne kilometrit tee hyvää kuljettajaa vaan asenne.Olen lukenut ja kuullut,että aina se yksi oli edessä tai joutui ajamaan kieli kekellä suuta ja oli kaiken mailaman nynnyjä eessä.Ei kyllä osunut omalle kohdalle näitä nynnyjä ja ajotaidotto ia autoilijoita ja aina oli tavarat ajoissa perillä.En vieläkään uskalla kehuskella ajotaidoilla.On niin huono matematiikka.että niitä ajettuja kilometri lukuja en osaa lausua.Ajamattomia on toivottavasti paljon ykyään vedän vain asuntovaunua,helpomppi homma voi mennä päivä unille mihin haluaa.
Reilut 40 vuotta ja yli miljoona kilometriä. Mukana olen ollut 6:ssa kolarissa, mutta en koskaan maksumiehenä, mikä vaatii vain tarkkuutta, ennakointia ja asennetta, vaikka pientä ylinopeutta tuleekin ajettua.
Kun lukee tätä ketjua, niin en yhtään ihmettele, että vakuutusmaksut ovat bonuksettomalle korkeita, kun samat ihmiset pystyvät kolaroimaan jopa useita kertoja samana vuonna. Ei näitä paljolla elektroniikalla varustettuja korppusahoja saa korjattua kuntoon kuin valtavilla kustannuksilla.