Mies vei itsetuntoni ja minuuteni. Varasti ovelasti minut minulta itseltäni. Monet miehet kehuvat kauniiksi ja älykkäksi,sosiaaliseksi ja syvälliseksi ihmiseksi. Vaan eipä tunnu miltään. Tuntuu vain että sitä samaa paskaa ne haluavat, seksiä. Kuten mieheni,vaikka sitä oli kotonakin tarjolla,hyvää sellaista. En uskalla tutustua kehenkään,pelkään mitä kukakin haluaa. Jos kuitenkin kaikki hajoaa taas käsiin jos kuitenkin taas petetään. Jätän ennen kuin minut jätetään ja petetään. olen liian laiha, stressi vei ruokahalun, väsynyt ja lyöty. Mies on luvannut tappaa minut jos löydän miehen itselleni. Kuka tuollaisen hullun entistä naista haluaiskaan. Jos kaikki syyttävät minua tapahtuneesta,tyhmyydestä? Kun mikään ei tunnu miltään, ei keinotekoiset kehut liittyen ulkonäköön, eikö ketään enää kiinnosta ihminen itse. Minusta tuli hermoheikko, vauhko eläin. Pelkään. Kukaanhan ei onnea toiselle valmiina tuo,mutta toivon että kaikista maailman miehistä yksi olisi odottamassa minua jossain. Joka ymmärtää ja sitoo haavat, sitten kun olen saanut luottamuksen elämää kohtaan takaisin. Sieluani sitä petturi et saanut etkä saa!
vielä kaunis
kin kin kin
4161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Suosittelen sinulle kirjaa:
"Erokirja - naisen opas erosta toipumiseen." / Rachel A. Sussman.
Kirjassa on mm. neuvot, että pitää syödä terveellisesti ja hyvin. Pitää huolta itse itsestään. Muista syödä, vaikka nyt ei maistuisikaan. Jaksamisia!
kai sitä sitten yrittää rangaista itseään, kokea syyllisyyttä teoista joita itse ei ole edes aiheuttanut. Aikaa varmasti menee eheytymiseen. Kiitos kirjavinkistä, haen sen heti. Lukeminen auttaa muutenkin keskittymään johonkin vähemmän ahdistavaan.
I feel you!
Kuin omia ajatuksiani, tosin ex-mieheni ei ole uhkaillut minua eikä ole muutenkaan hullu. Vei vain itsetuntoni ja minuuteni ja nyt minun on hankala luottaa keneenkään.
Olen käynyt nyt terapiassa nyt 2 kertaa ja toivon, että siitä on apua. Petoksen paljatuttua ja erosta on nyt melkein 2 vuotta. Ensin tuntui, että selviän ja sitten kun luulin selvinneeni ja annoin itselleni luvan tutustua uusiin ihmisiin, se iski.
Hyviä keinoja ja harjoituksia olen ainakin saanut ja aika näyttää onko siitä apua. Suruun ei pidä jäädä makoilemaan mutta eteenpäin meneminen tuntuu välillä todella hankalalta. En minä ulospäin näytä mitenkään surulliselta ja masentuneelta mutta sisälläni kuohuu ja välillä on niin tyhjä olo. Pelottaa rakastua, pelottaa ihastua. Tekee pahaa katsoa rakastuneita ihmisiä. Kateutta se kai on kun tuntuu, että minulta on viety oikeus täydelliseen luottamukseen ja epäilyksettömään rakastamiseen. Exäni kanssa olen hyvissä väleissä kaikesta huolimatta enkä kaipaile hänen peräänsä.
Jätän ennen kuin tulen petetyksi. Minua ei haittaa jos minut jätetään siksi, että juttu ei vain toimi. Se loukkaa, kun petetään ja viedään oikeus päättää omasta elämästäni ja siitä millaisessa suhteessa haluan olla. Menen rikki siitä, että minulle valehdellaan ja tunteillani leikitään. Ihan kuin minulla ei olisi mitää merkitystä.
Niinhän me "terveet" tunnemme. Sairaalle olemme vain esineitä vailla inhimillisiä tunteita.