Tulkitsen uutta veroohjeistustani sekä tuloveroihin että arvonlisäveroihin sekä eläkevakuutusmaksuihin.
Vastedes Suomen verohallinnon edustajilla ei ole oikeutta puuttua verojen keruuseeni millään tavoin.
Vastedes puolustan itse itseäni terroria, rikollisuutta ja Suomen hallinnon toimia vastaan tarpeelliseksi katsomallani tavalla.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Oikein, niin sitä pitää.
Missäpäin valtiosi sijaitsee?
Hei! Minä olen myös tehnyt omat lakiohjeistukseni omaan asuntooni. Asunnossani on sallittua kaikki mikä ei vahingoita ketään millään tavalla.