Facebookista yli 20 v takaa

Olen täysin samaa mieltä hakattuani riittävästi päätäni seinään nettitreffeillä. Netin kautta tutustuminen on liian tarkoitushakuista, eikä se anna mahdollisuutta ihastumisen tapahtua luontevasti. Saatoin kyllä ihastua netissä, mutta se oli enemmän ihastumista mielikuvaan ja siihen unelmaan sopivan kumppanin löytymisestä. Eivät ne ihastumisen tunteet kuitenkaan siirtyneet sellaisenaan tosielämään tapaamisen myötä. Siinä tapaamisessa oli aina vastassa itselleni täysin uusi ja vieras ihminen, vaikka hänen ajatuksensa jo jonkin verran tutuiksi olisivat tulleetkin. Ja monesti se uutuus ja vieraus tuntui siltä, että ei vaan ollut halua tutustua paremmin. Se olisi ollut väkinäistä, ja se väkinäisyys olisi tappanut loputkin mahdollisuudet ihastumisen puhjeta luonnostaan.

Ja on se myös niinkin, että ei jokaiseen, eikä joka toiseen, eikä joka kymmenenteenkään ihmiseen edes pysty ihastumaan. Ja sitten kun sen pitäisi vielä olla molemminpuolista, niin sen tapahtuman todennäköisyys on aika pieni. No ehkä jotkut ihastuu helpommin kuin toiset, ja jotkut voi ryhtyä suhteeseen järkisyistä ilman ihastumistakin, mutta mulle ihastuminen - ja varsinkin rakastuminen - on spesiaalijuttu, eikä se voi tapahtua kenen tahansa deittipalstalta kuin kaupan hyllyltä valitun miehen kanssa.

Vertailukohtana pidän kahta aiempaa parisuhdettani, jotka muodostuivat aikoinaan live-elämässä. Samalla työpaikalla, mutta eri työpaikoilla eri elämänvaiheissa. Jos olisin kohdannut nämä miehet netissä, emme ikinä olisi tutustuneet lähemmin. Niitä tekijöitä, mihin ihmiset toisissaan ihastuvat, ei voi tuoda näkyväksi netin kautta millään kuvilla tai sanoilla. Voi yrittää pukea sanoiksi ja erilaisiksi määreiksi, minkälainen oma ihannekumppani on ja samoin kertoa itsestään, mutta niillä on hyvin vähän merkitystä siinä vaiheessa, kun tavataan ja koetaan se toinen ihminen samassa tilassa kaikin aistein. Ja joskus se ihminen pitää kokea samassa tilassa kaikin aistein useamminkin, ennen kuin ihastus syttyy (jos syttyy), mutta mielestäni se toimii ainoastaan sellaisissa tilanteissa, jolloin vietetään samassa tilassa aikaa luontaisesti ja paineettomasti (kuten samalla työpaikalla), eikä järjestämällä järjestäen tarkoitushakuisesti sitä yhteistä aikaa. Mielestäni se tarkoitushakuisuus tappaa ne luontaisen ihastumisen mahdollisuudet, ja jos ei heti ensimmäisestä tapaamisesta tule sellaista todellista tunnetta, että tähän ihmiseen haluan tutustua, mutta silti järkisyistä pakottaisi itsensä tapaamaan sitä ihmistä uudelleen, niin se pakottaminen toisi siihen sellaisen negatiivisen sävyn, mikä myöskin tekisi siitä aidosta ihastumisesta hyvin epätodennäköistä.

Vähän sekavaa tekstiä, mutta tätä asiaa on vaikea pukea sanoiksi. Jotenkin noin olen asian kokenut, ja tosiaan omalla kohdallani todennut nettitreffit itselleni täysin sopimattomaksi paikaksi löytää kumppania. Tulkoon vastaan tosielämässä sitten kun on tullakseen, jos on tullakseen.

Jaa, eipä itse paljon liikuta kummankaan teidän mielipiteet, kun itsellä homma meni niinku pitiki.

Tosin mitä tulee itselle tärkeisiin asioihin, niistä ihmiset eivät lähde livenä kovin herkästi kertomaan, mutta kirjoitetussa muodossa kyllä. Luonnollisesti aika harva kuitenkin, mutta se harva on enemmän mitä oikeassa elämässä.

Itselleni on ehdotonta tietää toisen asennoitumisesta tiettyihin asioihin. Itse vaan en kestä tyhjäpäisiä ihmisiä, jotka vetää kaiken leikiksi, kun tajuavat ettei oma tieto kanna.

Eli itselläni toimi, ja kaikkia kiinnostaa.

Minulle rakkaus tuli netistä vaikka en edes etsinnyt ja edes halunnut ;)
Olin luonnut profiilin eräälle sivustolle koska poikaystäväni roikkui sielä ja yritin saada hänet sielä touhuistaan kiinni.
Minuun kuitenkin otti sielä yhteyttä mies jonka eka viesti oli heti sellainen että kiinnostuin.Hänkin oli varattu ja ystävyytemme alkoi aivan ystävä pohjalta.Kirjoittelimme erittäin paljon 5kk jo henk.koht.sähköposteihin ja sitten vasta suostuin puhumaan puhelimessa ja sitten pian tapasimme ja sen jälkeen minulle oli heti selvää että jätän sen aikaisen poikaystäväni minkä teinkin.
Ja siitä meni kuukauden päivät kun hän jätti 3 lastansa,vaimon ja omakoti talon ja muutti luokseni.
En ole ylpeä että rikoin heidän avioliiton mutta onnellinen olen nyt ja saan joka päivä tuntea rakkautta jollaista en edellisissä suhteissa kokennut koskaan.
On vain tunne että olemme toisillemme luodut ja näin oli tarkoitus tapahtua.
Kaiken lisäksi satuimme olemaan kotoisin samalta kylältä vaikka emme nuoruudessa toisiamme tunteneetkaan.