Pentu vinkuu ja ulisee, vaikka olen vieressä.

Älä ruoki vinkumista, silloin ei huomiota kun vinkuu. Ja kyllä pennut tulee perässä, vaikka olisivat ihan taju pois, mitä sitten ? Jos se vinkuu ilman mitään syytä, ei huomiota, eikä koskaan sänkyyn. Pistä sängyn vierelle peti ja vaikka korvatulpat itselle, jos et saa vinkumiselta nukkua. Ja koittakaa saada se leikkimään, kun ei vingu. Meillä oppi muutamassa yössä nukkumaan, kun ei mitään leikkejä eikä muuta huomiota yöllä. Jos vessaan tuli perässä, niin sylissä kannoin omalle paikalle ja sanoin että nyt nukutaan. Meillä siis on vajaa viiskuukautta ikää, nukkuu yleensä 10 tuntia yössä, mutta jotain muistikuvia on siitä vauva-ajasta, väsymys päällimmäisenä.....silti on alkanut tekeen mieli ottaa kaveri tuolle.

Jos pentu vinkuu, älä huomioi. Ikinä! Vaikka kuinka sydäntäraastavaa olisi, mene sen luo vasta, kun se on lopettanut vinkumisen tai hetkenkin hiljaa.

Jätä se tarkoituksella joskus eri huoneeseen (kun on väsynyt) nukkumaan, vaikka olisitkin kotona. Tämä on hyvää yksinoloharjoitusta eikä siitä tule niin riippuvaista susta. Se on rauhallinen poikaystäväsi kanssa, koska se on aamupäivän riekkunut sinun kanssasi (ja huutanut yöllä), joten uni maittaa ;) Pentu nukkuu vuorokaudesta varmaan 20 h.

Niin ja tuo vinkuminen on ihan normaalia :) Jos ja kun olet nyt kerrankin palkannut sen vinkumisesta, eli mennyt sen tykö, on se jo oppinut, että vinkumalla se saa sinut luokseen. Ennen kuin se lopettaa vinkumista, se kokeilee, josko se saisi sinut sittenkin luokseen huutamalla hiukan kovempaa :D aimo annos selkärankaa ja kärsivällisyyttä nyt. Kyllä se lopettaa, kun et noteeraa.

Yöllä mun pentu (nyt 3kk) nukkuu isossa häkissä, jotta se oppisi, että yöllä nukutaan eikä remuta. Ja aamulla nukutaan niin pitkään, että minä herään, eikä nousta remuamaan viideltä. Kun pentu vinkui ekoina öinä, laitoin käden hiljaa sen petiin ja pentu tuli siihen ja nukahti. Sitten otin käden pois. Muutaman yön jälkeen se alkoi koisata ilman apua. Ekoina aamuina se heräsi kello viisi ja ulos piti päästä, no sitten noustiin ja mentiin ulos, leikittiin hetki ja jatkettiin unia. Pikkuhiljaa sain siirrettyä rutiinia niin, että pentu nukkuu vaikka yhdeksään, jos mua väsyttää. Häkki on niin iso, että sinne mahtuu pissapaperitkin, jos hätä yllättää.

Kiitos vastauksista!

Kolmas yö takana ja mielestäni tämä yö sujui jo paremmin mitä aiemmat. Tehtiin tavallista pidempi lenkki illalla ruuan jälkeen ja pentu vaikutti jo lopen väsyneeltä kotiin tultaessa, mutta päätti kuitenkin yrittää pari kertaa komentaa meitä leikkimään ja hellimään häntä nukkumaan mentäessä. Sanoin poikaystävälle ettei kiinnittäisi siihen mitään huomiota niin kyllä se sitten rauhottuu nukkumaan. No, aikaa kului kunnes se päätti nostaa panoksia ja alkoi haukkumaan tosi kimeällä ja voimakkaalla äänellä. Tässä vaiheessa isäntä menetti hermonsa (kello oli jo 11 illalla ja asutaan paritalossa) ja korotti vähän ääntä neidille, niin johan loppui ulinat. Sovittiin isännän kanssa, että vaihdetaan nukkumispuolia yöksi, jospa tyttö sit rauhottuisi nukkumaan, kun meistä se "vankempi" osapuoli on lähellä. Niinhän siinä lopulta sitten kävi, että tyttö painoi uuvuksissa pään petiin ja alkoi nukkumaan, ei herätty kun kolme kertaa yöllä sen vinkumiseen minkä koen ihan mielettömänä edistyksenä!

Aamuun asti sitten nukuttiin ja herättiin pennun kanssa ennen isännän heräämistä lenkille ja tyytyväisenä tultiin molemmat kotiin, leikittiin ja mentiin nukkumaan vielä kolmeksi tunniksi! Ihan mieletöntä. :)

Mietiskelin tässä, että olenkohan mä nyt jotenkin kokonaan "mokannut" kun tuntuis vähän siltä ettei pentu ota mua enään niin tosisaan mitä pitäisi, koettelee mua päivisin aika monella tapaa ja eikä usko kun yritän komentaa tai kieltää. Uloskin mentäessä tuntuu välillä että pentu vaan pyöris mun jaloissa osan matkasta, mutta isännän kanssa se kävelee ihan nätisti ja reippaasti. Oonko mä tehnyt itsestäni nyt sen silmissä "pellen" tai alkaako pentu ajattelemaan, että olen häntä alempana meidän ns. "laumassa"?

Sain kuvan alkutekstistä, että pentu olisi ollut teillä jo hyvän aikaa! Jos nyt oli vasta kolmas yö niin ei tosiaan mitään kiirettä ole! Pennuilla menee yksilöstä riippuen viikkokin sopeutua ja rauhottua uuteen kotiin ja uusiin rutiineihin. Nyt elelet pennun aikataululla ja pikkuhiljaa siirrät sitä kohti omaa mukavuusaluetta. Esim juuri tuo aamuhomma. On ihan hyvä nousta silloin aamulla aikaisin, kun pentu herää ja siitä pikkuhiljaa venyttää sitä nousemista, kunnes pentu alkaa odottaa sinun heräämistäsi eikä sillä olekaan enää mikään kiire. Pentu nukkuu niin paljon, että voi mukavasti herätä aamulla pisulle ulos ja leikkimään hiukan, kun uni maittaa heti tämän jälkeen taas tunneiksi, kuten teillä olikin käynyt.

Kitinöitä ei oteta huomioon. Nekin loppuvat, jos et huomioi niitä. Suosittelen, ettei edes ääntä korottamalla lopeteta sitä koiran haukkumista, vaikka se tehoaisikin, koska sekin on huomiota ja koira voi alkaa käyttää haukkumista huomion hakuun hiukan vanhempana herkemmin.

Jos se kitisee nukkumaan mennessä niin koita laittaa se käsi sinne lattialle sen petiin. Älä puhu sille, älä silittele. Anna sen käden vaan olla siellä niin pentu saa tuntuman sinusta, että olet siinä ja rauhottuu omaan petiin.

Koiranpentu on emoltaan varastettu "vauva". Kyllä sille täytyy antaa aikaa sopeutua uuteen kotiinsa ja uuteen perheeseen. Aluksi pentu vaatii paljon hoivaa ja ihmisten aikaa - ja vielä auikuisenakin se tarvitsee ruuan ja lenkkeilyn lisäksi seuraa ja mielekästä tekemistä.

Itselläni on tällä hetkellä kotona elämäni 8. ja 9. koirat. Kaikki koirani ovat olleet hyvin toimivia harrastuskoiria ja yhtä lukuun ottamatta ne ovat saaneet elää pitkän elämän. Kaikki olen kasvattanut terveellä maalaisjärjellä pitämällä koiraa KOIRANA (vaikka vauvaksi aluksi pentua nimitinkin).

Nykyään koirankasvatuksestakin on tehty tieteenlaji ja ihmiset sitä myötä hirveän epävarmoiksi itsestään. Olisiko niin, aloittaja, että miehesi on vähän varmempi itsestään sen pennun kanssa ja pentu on sen takia rauhallisempi hänen kanssaan?

Pahoittelen tässä vaiheessa jo tekstin sekavuutta, mutta pitkällä työpäivällä saattaa olla osuutta asiaan ja väsymyksellä!

Olen huomannut tytössä muutoksia jo tässä parin edellisen päivän sisällä, tyttö on jo paljon tuttavallisempi ja innostuu leikistä paljon paremmin mitä aiemmin, taitaa koti-ikävä jo kohta olla ohi.

Vinkuminen jatkui vielä viime yönä vielä voimakkaammin, itse osasin ennakoida jo ja kävin aiemmin ostamassa kaupasta itselleni korvatulpat ja ylimääräisen parin myös isännälle. Isäntä niistä kuitenkin kieltäytyi ja sanoi kuitenkin valvovansa hieman pidempään, koska olihan seuraava päivä pyhä. Painelin sänkyyn ja laitoin korvatulpat päälle ja nukahdin välittömästi raskaan työpäivän jälkeen. Kerkesin varmaan tunnin nukkua sikeää unta, kunnes heräsin siihen, että isäntä tönäisee minut hereille ja käskee kuuntelemaan pennun vinkumista.. Tällä kertaa vinkuminen oli jo ylenpaattisen hysteeristä ja sen oli varmasti jo koko naapurusto kuullut, ei auttanut käsi eikä tässä vaiheessa enään jaksanut olla välittämättä, joten isäntä nosti pennun sängyn vierestä ja laittoi omaan petiin ja kas kummaa, pentu nukahti samantien ja nukkui aamuun asti.
Oliskohan pentu vaan huolestunut yksinjäämisestä kun on toi meidän sänky sen verran korkea, ettei sinne näe lattialta?

koiratäti kirjoitti kysymyksen aiemmassa vastauksessa ("Olisiko niin, aloittaja, että miehesi on vähän varmempi itsestään sen pennun kanssa ja pentu on sen takia rauhallisempi hänen kanssaan?")

- On täysin mahdollista, että olen hieman epävarma vielä pennun suhteen. Isännällä on ollut kuitenkin perheessä aina koiria ja on ollut aina kasvatuksessa osallisena pennusta lähtien. Kun taas minulla on koirista sen verran vain kokemusta, että vanhemmat hankkivat meille koiran joskus silloin kun olin ala-aste iässä, eli varmaankin yli 15 vuotta sitten. Koira kerkesi olla meillä vajaa vuoden jonka jälkeen se luovutettiin pois isän vaikean allergian takia.

En haluaisi millään kokea itseäni "epäonnistuneeksi" tytön kasvatuksen suhteen ja sen takia olen valmis melkein mihin tahansa, että saataisiin kasvatettua meille lojaali ja lempeä perheenjäsen!

Mitenkäs, jos sinulla olisi vauva? Ymmärtäisitkö ottaa syliin vai istuisitko vain 'vieressä'?

Ihmeellistä touhua tuo "omalle paikalleen" nostelu, mistä täällä on kirjoiteltu. Ikinä en ole koiriani mihinkään nostellut.

Haluan sanoa vain yhden asian. Kuvittele jos itse olisit pikkuinen ja joudut vieraaseen paikkaan eroon vanhemmistasi, kumpaa silloin kaipaisit enemmän: leikkikaveria tai innokasta touhottajaa, joka häärii ympärilläsi ja käytoksellään osoittaa, että pennun pitäisi tässä olla se aikuinen, vai vakaata ja määrätietoista johtajaa, joka omalla tyynellä esimerkillään näyttää, että kaikki on okei, tästäkin selvitään? Väitän, että jälkimmäistä.

Älä siis hössötä pennun ympärillä. Näytä sille mallia. Älä kyttää koko ajan pennun tekemisiä ja mieti sen ajatuksenjuoksua vaan osoita eleillä ja ulkoisella olemuksellasi, että pennun pitää osata rauhoittua saadakseen sinulta huomiota. Pentu tulkitsee sinua ja miesystävääsi koko ajan. Anna sille mahdollisuus tehdä oikeanlaisia havaintoja.

Kyllä sinä selviät! Teillä on siellä ilmeisen intuitiivinen ja (sosiaalisestikin) älykäs pentu. Sellaisen kanssa on palkitsevaa elää ja harrastaa.