Olen aika vaikeassa tilanteessa. Sairastuin psyykkisesti yli kymmenen vuotta sitten, ennen en muista että tätä ongelmaa olisi ollut.
Eli; ystävystyn jonkun kanssa, hän on aluksi kiva, sitten minua alkaa ärsyttää jokin piirre hänessä, alan tuntemaan vihaa ja miettimään miten katkaista ystävyys :(
Samaan aikaa tämä toinen ihminen syventää ystävyyttään minuun, kehuu minua ihanaksi ihmiseksi, pitää minusta ja on iloinen ystävyydestämme.
Ja minä valitan tästä ystävästä miehelleni ja puhun negatiivisia asioita, arvostelen hänen käytöstään ja puheitaan, kuitenkin jos ystäväni sattuu soittamaan vastaan puheluun ja olen ihan "normaali".
Ja annas olla jos joku ystäväni ilmaisee että olen tärkeä ihminen hänen elämässään, ajattelen että onkohan hän lesbo ja mitä tärkeää minussa muka on, miksi minuun kiinnytään.
Ja joskus ärsyttää, toivon että minulle soitettaisiin, mutta sitten jos huonolla hetkellä sama ystävä, jonka soitosta yksinäisinä hetkinä olen iloinen, soittaa tunnen suurta harmia ja en välttämättä vastaa puhelimeen.
Sitten minulla on yksi ystävä joka ehkä "pakkomielteisesti" välittää minusta, itsekin sairas, ja saattaa soitella useammankin kerran päivässä. Hän hätääntyy jos en vastaa puhelimeen ja soittaa usein uudestaan, ei välttämättä mitään asiaa. Häntä kohtaan tunnen jo välillä inhoksi asti, ja toisaalta saatan nähdessämme halata ja tuntea hellyyttä.
Varmaan turha sanoa, mutta ehkä mun suhteeni ihmisiin on vääristynyt ja toisaalta kaikki empaattinen ja elollinen ärsyttää muo välillä suunnattomasti, ja sit saatan olla tyly. Olen entisille ystävilleni aiheuttanut mielipahaa, juurikin kun ärsytyskynnys on noussut tarpeeksi suureksi olen saattanut suuttua tosi lujasti ja räjähtää sanallisesti = ystävyyden loppu :(
Jälkeenpäin sitten kadun tosi syvästi asiaa ja ihmettelen itseäni, mutta ei se enään mitään pelasta. Normaalia? Tuskin.
Eli; ystävystyn jonkun kanssa, hän on aluksi kiva, sitten minua alkaa ärsyttää jokin piirre hänessä, alan tuntemaan vihaa ja miettimään miten katkaista ystävyys :(
Samaan aikaa tämä toinen ihminen syventää ystävyyttään minuun, kehuu minua ihanaksi ihmiseksi, pitää minusta ja on iloinen ystävyydestämme.
Ja minä valitan tästä ystävästä miehelleni ja puhun negatiivisia asioita, arvostelen hänen käytöstään ja puheitaan, kuitenkin jos ystäväni sattuu soittamaan vastaan puheluun ja olen ihan "normaali".
Ja annas olla jos joku ystäväni ilmaisee että olen tärkeä ihminen hänen elämässään, ajattelen että onkohan hän lesbo ja mitä tärkeää minussa muka on, miksi minuun kiinnytään.
Ja joskus ärsyttää, toivon että minulle soitettaisiin, mutta sitten jos huonolla hetkellä sama ystävä, jonka soitosta yksinäisinä hetkinä olen iloinen, soittaa tunnen suurta harmia ja en välttämättä vastaa puhelimeen.
Sitten minulla on yksi ystävä joka ehkä "pakkomielteisesti" välittää minusta, itsekin sairas, ja saattaa soitella useammankin kerran päivässä. Hän hätääntyy jos en vastaa puhelimeen ja soittaa usein uudestaan, ei välttämättä mitään asiaa. Häntä kohtaan tunnen jo välillä inhoksi asti, ja toisaalta saatan nähdessämme halata ja tuntea hellyyttä.
Varmaan turha sanoa, mutta ehkä mun suhteeni ihmisiin on vääristynyt ja toisaalta kaikki empaattinen ja elollinen ärsyttää muo välillä suunnattomasti, ja sit saatan olla tyly. Olen entisille ystävilleni aiheuttanut mielipahaa, juurikin kun ärsytyskynnys on noussut tarpeeksi suureksi olen saattanut suuttua tosi lujasti ja räjähtää sanallisesti = ystävyyden loppu :(
Jälkeenpäin sitten kadun tosi syvästi asiaa ja ihmettelen itseäni, mutta ei se enään mitään pelasta. Normaalia? Tuskin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaikenlainen ystävällisyyden, normaaliuden jne. feikkaaminen on väsyttävää, ja vaikka ihanaksi ystäväksi tsempaten tekeytymällä aluksi menee lujaa, lopulta alkavat mainitsemasi raivo, viha jne. nostaa päätä. Olitko masennuksen vuoksi sairas?
Neuvoni on: ole hankalampi, aidompi ihminen jo alunperin, ystävyyden alussakin. Itsekkäämpi? Jos et kestä, että tietty ystäväsi soittelee viidesti päivässä, sano hälle asiasta kauniisti mutta selkeästi. "Haluan korkeintaan kaksi puhelua vuorokaudessa, kiitos." That's it. Ongelma ratkaistu.
Jos joku kestää itseäsi v-mäisimpänäkin versiona, se on jo tosi ystävyyttä eli ihana asia elämässä. Lukaisepa Keijo Tahkokallion pari kirjaa. Peruna kerrallaan taisi olla se, jossa jossa hän viisaasti totesi kaikkien tunteiden sinänsä olevan oikeita, hyviä ja hyväksyttäviä. Kunhan kyse on tunteista eikä paranoian tyyppisestä luulottelusta, siis jos kuvittelet ystäviesi hautovan jotakin juonia vahingoksesi niin siinä tapauksessa ehkä psykiatrin kanssa voisi jutella mahdollisesta lievästä lääkityksestä. Myös, jos olet vaihdevuosissa, hormonivaje saattaa teettää ärtyisyyttä ja ahdistuneisuutta. Hyvä gynekologi auttaa selvittämään, onko tilanteesi OK endokrinologisesti, ja tarvittaessa määrää hormonikorvaushoitoa.