Samassa veneessä...

Olen sivusta seurannut puolisoni kohtelua irtisanomisprosessissa. Erityisesti surettaa toisten pitkäaikaistenkin työkavereiden käytös kun oma paikka ei ole uhattuna. Toisaalta siloin kun ei mene hyvin erottaa kristallin kirkkaasti aidot ystävyyssuhteet ja läheiset. Oma työtilanteeni on ollut myös pitkään heikkenevä. Olen kuitenkin entistä sitkeämminkin hakenut vihreämpää oksaa. Laittanut satakunta hakemusta ja avustanut puolisoani esikarsimalla paikkoja johon hänen koulutustaustansa ei istu. Tällä hetkellä hänen voimansa ovat vähissä. Itselläni tänään sitkeys palkittiin sain työn joka vastaa koulutustani ja tuntuu mielekkäältä. Nyt vain puolisonkin tilanne kuntoon. Toivon kaikille kunnollisille työnhakijoille voimia työnhakuun.
9100
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä ne yt-neuvottelut koskevat suurempaa porukkaa kuin vain niitä, jotka irtisanotaan tai lomautetaan. Jonkinasteinen rasite se on niillekin, joilla ei ole irtisanomistuhkaa olemassa.

Äänestä

Nimenomaan tiukassa paikassa se veri punnitaan. Älä sure noita menetettyjä ihmissuhteita sillä ei noilla olisi ollut mitään annettavaa puolisollesi, vaikka puolisosi olisi työssään voinut jatkaa.

Äänestä
  • Tokihan pitkissä työsuhteissa oppii tuntemaan työkavereita, muttei työkavereille voi kertoa ihan samoja asioita kuin oikeille ystäville.

    Jos et niin välitä tulla toimeen Hessun kanssa ja hänen kanssa on ongelmia ja olet kertonut tämän ystävällesi...niin joku päivä tämä ystäväsi on sinun ja Hessun esimies.

    Äänestä

Tässä on vain se toinen näkemys asiasta. Tiedätkö sinäkään miksi hänet oikeasti irtisanottiin? Tämän jälkeen voi ehkä tuntea sympatioita, jos irtisanominen tehtiin täysin väärin perustein.

Äänestä
  • Tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Työt eivät ole tosiallisesti vähentyneet, päinvastoin ja yritys teki syksyllä huipputuloksen. Kyseessä varautuminen pankkiveroon, jota ei nyt kuitenkaan tulekaan...

    Äänestä

  • ihmisarvoinen kirjoitti:

    Tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Työt eivät ole tosiallisesti vähentyneet, päinvastoin ja yritys teki syksyllä huipputuloksen. Kyseessä varautuminen pankkiveroon, jota ei nyt kuitenkaan tulekaan...

    Puolisoni ei ole ollut koskaan poissa töistä. Työsuhde jatkunut lähes 16 vuotta.

    Äänestä

Hieno homma! Omaa koulutusta vastaava, mielekäs työ on täysosuma :-) Sitkeällä yrittämisellä löytyy paikka puolisollekin.

Äänestä
  • "Hieno homma!"

    Eikä siihenkään, lkl1, tarvittu sinua, niinkuin ei mihinkään muuhunkaan.

    Äänestä

Mikäs "ikäväilmiötä" riivaa? Iloitaan toisten menestyksestä. Kyllä se omallekin kohdalle osuu, kun sinnikkäästi yrittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmisarvoinen kirjoitti:

Olen sivusta seurannut puolisoni kohtelua irtisanomisprosessissa. Erityisesti surettaa toisten pitkäaikaistenkin työkavereiden käytös kun oma paikka ei ole uhattuna. Toisaalta siloin kun ei mene hyvin erottaa kristallin kirkkaasti aidot ystävyyssuhteet ja läheiset. Oma työtilanteeni on ollut myös pitkään heikkenevä. Olen kuitenkin entistä sitkeämminkin hakenut vihreämpää oksaa. Laittanut satakunta hakemusta ja avustanut puolisoani esikarsimalla paikkoja johon hänen koulutustaustansa ei istu. Tällä hetkellä hänen voimansa ovat vähissä. Itselläni tänään sitkeys palkittiin sain työn joka vastaa koulutustani ja tuntuu mielekkäältä. Nyt vain puolisonkin tilanne kuntoon. Toivon kaikille kunnollisille työnhakijoille voimia työnhakuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu