Old-time

diggaa,ja nimenomaan tota vintage countrya,westernswingiä ja hillbillyä.
Ja sit joku Waylon Jennings,Merle Haggard ja Mel Tillis 60-luvun alusta uppoo myöskin,mutta ei missään nimessä tää nykycountry.

Täytyy myöntää, että aikas vähiin on old timen kuuntelu viime aikoina jäänyt; mikä sitten edustaa sitä "oikeaa" countryä lienee lähinnä makuasia, esim. old time oli aikansa populaarimusiikkia - ja ennen lamavuosia vieläpä erittäin suosittua - ja perustui (erotuksena "oikeaan" folk-musaan) tietyn tyylin ja eteläisen maaseutukulttuurin representaatioon (vrt. nykyiset hattumiehet)...itse country-termihän lanseerattiin vasta myöhemmin, kun haluttiin ottaa etäisyyttä näihin "takametsien hillbilly" -stereotypioihin. Toisaalta joku western swingkin on viimekädessä aika sofistikoitunutta, osin jazziin pohjautuvaa tanssimusaa, kun taas vaikkapa mainitsemasi Loretta ja Dolly olivat molemmat Appalakkien kasvatteja, ja antoivat sen myöskin KUULUA..

Eli meikän pointti on kai se, populaarimusiikin piirissä tää "autenttisuuden" määrittely on aina, paitsi problemaattista, viimekädessä jokseenkin turhaa puuhaa; nää labelit sinänsä toimii toki käytännöllisinä suuntaviittoina musaa luonnehdittaessa: esim. allekirjottaneelle sitä "oikeata" (hyvää) countryä edustaa kaikki nasaalista bluegrassista, 50-luvun honky tonk -shufflen & myöhemmän Bakersfield-soundin kautta aina 70-luvun outlaw-meininkiin...;)

No voi apua, kun aina löytyy näitä vain itseään ja omaa juttuaan "oikeina" pitäviä ihmisiä. Kyllä mä pidän itseänikin ihan "oikeana" kantridiggarina/harrastajana, vaikken todellakaan jaksa noita vanhoja juttuja ollenkaan.

Mun levyhyllystä löytyy yks Waylon Jennings ja yks tuplakokelma, jossa on old-timea (Patsy Montana, Tex Ritter, Jimmy Rogers yms.), mut ei uppoa, ei millään. Eipä myöskään siitä vähän uudemmat Dolly Partonit ja Johnny Cashit. Mä "löysin" kantrin nimenomaan näiden uudempien artistien myötä. Suosikkeja ovat mm. Trace Adkins, Toby Keith, Alan Jackson, Terri Clark, Brooks&Dunn...

Vaikkei tää nyt liity tuohon avaukseen, niin totempa vielä, että uskon monien ihmisten mielipiteen "kantrimusiikki on p...seestä" johtuvan just vaan siitä, ett ne ei tunne nykykantria, vaan luulevat sen olevan pelkästään jotain muinaista viulun vingutusta. Kun mä oon "pakkokuunnelluttanut" =) ystäväpiiriäni nykykantrilla, moni on ollut ihan yllättynyt, kuinka hyvää musiikkia se onkaan.

Kuten nimimerkistäni voi päätellä, Merle Haggard on ykkössuosikkini.
Vanhimmat starat, joiden levyjä minulta löytyy ovat esim. Hank Williams (Sr.), Ernest Tubb, Hank Snow, Faron Young, Louvin Brothers.
Kyllä minä pidän itseäni ihan "oikeana" countryharrastajana, vaikkeivät mainitsemasi artistit levykokoelmaani kuulukaan.
Ei se levytyksen vanhuus mielestäni mikään itseisarvo ole. Nykyartisteista monet tekevät aivan mahtavaa musaa - esim. Brad Paisley ja Alan Jackson.

löytyy multakin, vaikka vain ihan minimaalisestikin. Amerikkalaisen nettiystävän kautta pulpahti postiluukusta pari vuotta sitten cd:llinen bluegrassia ja muutama old-time biisi, esittäjinä näillä Bruce Molsky, sekä bändi nimeltään Konnarock Critters.

Niin ja O Brother, Where Art Thou? -leffan soundtrackiltahan moista meininkiä tietenkin löytyy.

Itse pidän eniten bluegrassista. Aikoinaan Alison Kraussin äänen kuullessani luulin kuolleeni ja enkeliparven laulavan. Naisääni nro yksi, oli genre sitten mikä hyvänsä.