Presidentinlinnan kutsuilla oli ainakin kolme

edustajaa. Siis Toivo, Marjatta ja Lasse.

Ihmettelin, kun en ollut huomaavinani yhtäkään Karhun koripalloilijaa siellä. Ei edes sateentekijä-valmentajaa. Tarkoitan Greg Gibsonia.

Onneksi Sauli oli sentään kutsunut paikalle Hanno Möttölän, oikean nykyajan veteraanin.

Miehen, joka on ollut tekemässä mm. jaloillaan töitä ulkomailla asti. Niin oli pojalla heikot jalat, ettei varusmiespalvelukseenkaan kelvannut.

No nyt hän taitaakin olla kortistossa kun KalastajaTorpan Poikien rahapussi tyhjeni. Helsingin kaupunki, köyhä kun on, ei tukenut omiaan niin kuin pitää!
3308
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

anteeksi aloittaja, siellä pressan juhlissa oli neljä kauhajokista jos oikein laskee. Vai eikö Kuusiston avustajana ollutta pojanpoikaa lasketa juhlaväkeen.

Äänestä
  • jospa aloittaja ei ollut varma, onko pojanpoika kauhajokinen. Onko muuten? Olen kuullut, että muutamat ihmiset, joiden isoisä on kauhajokinen, eivät itse asu Kauhajoella.

    Äänestä

  • Lasketaan kai, kirjoitti:

    jospa aloittaja ei ollut varma, onko pojanpoika kauhajokinen. Onko muuten? Olen kuullut, että muutamat ihmiset, joiden isoisä on kauhajokinen, eivät itse asu Kauhajoella.

    Kauhajoelta kai hänkin.RANTA KRP-n päällikkö.Ikkeläjärven lahja Suomen lainvalvontaan, ei tietysti asu siellä viidakossa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kauhajokista kirjoitti:

edustajaa. Siis Toivo, Marjatta ja Lasse.

Ihmettelin, kun en ollut huomaavinani yhtäkään Karhun koripalloilijaa siellä. Ei edes sateentekijä-valmentajaa. Tarkoitan Greg Gibsonia.

Onneksi Sauli oli sentään kutsunut paikalle Hanno Möttölän, oikean nykyajan veteraanin.

Miehen, joka on ollut tekemässä mm. jaloillaan töitä ulkomailla asti. Niin oli pojalla heikot jalat, ettei varusmiespalvelukseenkaan kelvannut.

No nyt hän taitaakin olla kortistossa kun KalastajaTorpan Poikien rahapussi tyhjeni. Helsingin kaupunki, köyhä kun on, ei tukenut omiaan niin kuin pitää!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu