Minä ja miesystäväni joudumme olemaan erossa n. kolmisen kuukautta. Emme ihan täysin mutta näemme korkeintaan kerran viikossa.
Rupesin pohtimaan, että miten voisin hänet yllättää tai tehdä jotakin kivaa kun olemme erossa. Hän on usein puhunut että tahtoo pyllystäni kuvan lompakkoonsa, että voi ikävän tullen sitä ihastella :)
Tuli sitten mieleeni, että kun tuossa olen juuri tilannut uusia alusvaatteita mm. korsetin sukkanauhoilla yms. niin voisin ottaa itsestäni kuvia.
Ensin esim vaatteet päällä tavallinen kuva, sitten toinen kuva jossa on vähän vähemmän vaatteita jne. En ole vielä päättänyt lähettäisinkö hänelle kaikki kuvat kerralla vai vaikka yhden päivässä. Mutta mielestäni ihan hauska idea ja ajattelin kertoa muillekin vinkiksi.
Ainoa ongelma on enää kuka kuvat ottaa ;D

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ellet arvaa pyytää naapurin isäntää, niin kokeilepa kamera jalustalle/pöydälle tms. itselaukaisimen kanssa, jolloin voit ottaa vaikka kuinka "ylläreitä"....
Heips, tällaiseenkin olen törmännyt tee kiva pikkutuhma valokuva itsestäsi vähäpukeisena ja tee siitä palapeli ja lähetä joka päivä yksi pala...Tekisin itsekkin jos olisi kenelle lähetellä:))
Mutta jatkappa sitä siten että lopuksi kun olet saanut kaikki kuvat päältä ei homma lopukkaan. Seuraavana päivänä kolahtaa kuva postista jossa kuvaamassa ollut naapurin isäntä seisoo vieressäsi vaatteet päällä. Sitten siltä yks vaate kerrallaan pois ja viimenen kuva jossa naapuri puskee sinua härän lailla. Ja kuvan takana lukee että sorry, sulla vaan on liian pieni. Siinä sitä yllätystä kerrakseen!
moikka!
olen miettiny monta vuotta jo samaa mutten ole voinu toteuttaa ku ei ole olut kuvaajaa :)
voitas toki ottaa kuvat yhteistoimin toisistamme, itse ainakin osaan kuvata kun harrastan moista ja teen pimiössäkin kuviani itse.
olen 24 vuotias, asun tampereella.
laita vastausta jos kiinnostaa!