Syksyllä 2002 havahduin elämäntilanteeseeni, ja huomasin että en ollut onnellinen, aina aika ajoin mieleeni pulpahti tyhjiö, ja koin ahdistusta niin parisuhteestani kuin elämästänikin.
Keväällä 2003 ahdistus kasvoi, ja tajusin, että minun oli tehtävä muutos, lakattava olettamasta, että muut voisivat olla elämäni onnen tae, lakata olemasta vailla rakkautta puolisoltani. Olin riippuvainen puolisostani.
Syksyllä 2003 tein monia elämääni koskevia muutoksia ja päätöksiä, parisuhde säilyi ennallaan, mutta muuten elämässä kävi remontti. Aloin kiinnostua uusista asioista, ja uskalsin tarttua niihin elämän asioihin, joita juuri minä itse halusin tehdä, joita halusin elämältä. Myös vieraat miehet alkoivat kiinnostaa.
Talvella 2003 törmäsin netin kautta erääseen mieheen. Alkuun se oli vain ajatuksen vaihtoa tiiviisti sähköpostilla, ihastuin toisen luonteeseen, toisessa oli sitä jotain, jonka vuoksi ajatusten vaihto oli luontevaa, usein samastuimme toistemme juttuihin, ja tuntui uskomattomalta kuinka toinen koki voimakkaasti samalla tavalla asioita kuin minä itse, pian vaihdoimme kuvia, seuraavaksi puhelinnumeroita.
Tekstarit viuhuivat, puhelut venyivät monituntisiksi, jaoimme paljon asioita, jossakin vaiheessa puhelinseksi astui kuvaan. Puhuimme ystävyydestä, ja olimme ihastuineita kumpikin ja koimme voimakasta seksuaalistakin kiintymystä toisia kohtaan.
Keväällä 2004 tapasimme. Jännitti paljon. Olimme puhuneet puhelimessa, että kannattaako meidän edes tavata, sillä molemmat elimme parisuhteessa, hänellä lapsia, ja olimme tunnustaneet toisillemme seksuaalisenkin kiintymyksen. Keskustelimme siitä, että mitä jos emme hallitse tilannetta, ja teemme jotain mikä kaduttaisi myöhemmin ja olisi uhaksi ystävyydellemme.
Jännitimme molemmat tapaamista, olimme jakaneet henkisesti niin paljon pitkällä aika välillä ja ihastus oli suuri. Juttelimme paljon tuntitolkulla kokemastamme, tunteistamme, kaikesta, koko ajan teki mieli koskettaa toista ja puolitahallisia koskettamisia sattui koko ajan.
Meillä oli aikaa olla koko päivä yhdessä sekä tiedossa oli että myös yö. Ajattelimme tosiaan olevamme edelleen vain ystäviä, ja vaikka haaveissa oli ajatus, että olisi kiva nukkua tuon miehen vieressä, ajattelin niin kunnioittavani häntä, että en uskaltanut haluta sitä ääneen.
Ilta tuli, ja niin me löysimme itsemme toistemme vierestä. Koskettelimme, hellimme, suutelimme, juttelimme koko yön. Kerroimme mikä tuntuu seksuaalisessa mielessä hyvältä, jaoimme tunteita ja sitä rataa. Nukuimme yön toisiimme kietoutuneina, ja aamulla oli maailman ihanin tunne herätä hänen vierestään.
Välillämme on kilometrejä 450. Hänen oli lähdettävä kotiin. Halasimme pitkään, elämäni intensiivisin halaus, siinä ei sanoja tarvittu, halasimme halasimme halasimme. Oli hyvä olla, tiesin että tulee ikävä, mutta en ollut epätoivoinen, vaan niin onnellinen, vain onnellinen, että hän oli siinä.
Ja nyt tulin kotiin tuon kaiken jälkeen. Olen kiitollinen, että sain kokea hänen kanssaan kaiken sen. Tekstarit kulkevat edelleen, puhelua parhaillaan odotan.
Pettäjän päiväkirja
28
3759
Vastaukset
- Kärpäslätkä
Valheellinen retki
varastettu hetki
koskettelemisen leikki
nautinnollinen feikki.
Ihanaa.
Syytetyn penkki
hirttonarun lenkki.
Kuole. - kokemus
Oliskohan tällä ihanalla lapsia? Muuten kai järjestäisitte jo yhteistä elämää.
- lanzie
Minulle on tärkeää, että tämä ihminen kuuluu elämääni, minusta on ihana tuntea näitä tunteita, se riittää. On riittänyt jo pitkään.
Koskaan ei tiedä miten elämä menee, onneksi ei tiedä. En tiedä vaikuttiko tapaaminen ystävyyteemme ja en voi tietää esimerkiksi tavataanko enää koskaan ystäväni kanssa, johon olen syvästi ihastunut, sillä ei ole väliä. Aika näyttää, häntä syvästi kaipaan.
Olen jakanut hänen kanssaan jotain ainutlaatuista, minulla on häntä ikävä. Mutta sillä on väliä, että uskalsin ihastua ja kokea jotain tällaista, sillä vain sen kautta tajusin eläväni parisuhteessa joka ei toimi.
Lähden toiseen suuntaan.
- draavio
voi miten tuli paha olla, siinä kaksi ihmistä haluaa onnellisuutta pilaamalla monta muuta ihmiselämää. Tehkää selväksi omat suhteenne ensin ja sitten nauttikaa sydämenne kyllyydestä toisistanne, olette hieman lapsellisia ja itsekeskeisiä
- jbl
minä haluan, minulla on oikeus, minulla on vain yksi elämä, minua ahdistaa, otan mitä haluan... entä sen petetyn oikeudet ja ainoa elämä.
- lanzie
Onnellisuuteni ei ole toisesta ihmisestä kiinni, olen elänyt sinkkuna ja ollut onnellinen, en ole niin tyhjä, että tarvitsisin onnellisuuteeni toisen ihmisen parisuhteen muodossa täydentämään itseäni. Toisekseen myöskään nykyinen puolisoni ei ole minusta riippuvainen, hän seisoo omilla jaloillaan, hänen maailmansa ei kaadu, hänen onnellisuutensa ei ole kiinni minun teoistani tai minusta.
Tiedän, että olen itsekäs, niin me kaikki olemme, viime kädessä jokainen meistä on itsekäs. Lisäksi teemme erinäisiä elämän valintoja. LIsäksi en pidä puolisoani niin tyhmänä, että hän ei aavistaisi asiaa tai tietäisi asiaa, käytökseni ja olemiseni on tasan tarkkaan muuttunut siitä päivästä lähtien, kun tunteeni alkoivat liihoitella muualla.
Minäkin opettelen vasta elämään, niin kuin me kaikki läpielämän. Tiettyinä hetkinä teemme tiettyjä valintoja, jotka voivat osoittautua millaisiksi tahansa ajan kuluessa. Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi ja tunteitaan ei voi hallita, tekonsa kyllä, mutta silloin on taas kyse valinnoista. - Minäkin
lanzie kirjoitti:
Onnellisuuteni ei ole toisesta ihmisestä kiinni, olen elänyt sinkkuna ja ollut onnellinen, en ole niin tyhjä, että tarvitsisin onnellisuuteeni toisen ihmisen parisuhteen muodossa täydentämään itseäni. Toisekseen myöskään nykyinen puolisoni ei ole minusta riippuvainen, hän seisoo omilla jaloillaan, hänen maailmansa ei kaadu, hänen onnellisuutensa ei ole kiinni minun teoistani tai minusta.
Tiedän, että olen itsekäs, niin me kaikki olemme, viime kädessä jokainen meistä on itsekäs. Lisäksi teemme erinäisiä elämän valintoja. LIsäksi en pidä puolisoani niin tyhmänä, että hän ei aavistaisi asiaa tai tietäisi asiaa, käytökseni ja olemiseni on tasan tarkkaan muuttunut siitä päivästä lähtien, kun tunteeni alkoivat liihoitella muualla.
Minäkin opettelen vasta elämään, niin kuin me kaikki läpielämän. Tiettyinä hetkinä teemme tiettyjä valintoja, jotka voivat osoittautua millaisiksi tahansa ajan kuluessa. Tekemätöntä ei saa tekemättömäksi ja tunteitaan ei voi hallita, tekonsa kyllä, mutta silloin on taas kyse valinnoista.Sama tilanne minulla, paitsi tavallaan hankalampi:) Me asumme kohtuu lähekkäin rakastajani kanssa ja tapaamme useammin. Olen yrittänyt päästä siitä irti, mutta aina vaan "lankean" häneen, ja hän minuun. Elin samanoloista elämää sinun kanssasi kunnes tajusin että en voi olla niin loppuelämääni. Olisin näivettynyt. (Moraalisaarnoja en sitten tarvitse vastaukseksi keneltäkään, ne jo tiedän:)
- Myy
suhteen miehesi kanssa, jonka kanssa et ole onnellinen? Jos et, niin miksi et? Se on ainoa asia mitä en ymmärrä!
- minäkin
Kuten myös lausetta:
"Keväällä 2003 ahdistus kasvoi, ja tajusin, että minun oli tehtävä muutos, lakattava olettamasta, että muut voisivat olla elämäni onnen tae.
Käsittääkseni olet tällä hetkellä luisumassa aivan samaan suuntaan... siis onnellisuutesi on kuitenkin kiinni toisesta ihmisestä.
Ja toivottavasti yritit muuttaa omaa suhdettasi mieheesi ja selvittää itsellesi kuten myös hänelle miksi et ollut onnellinen, ennenkuin ajauduit toiseen syliin etsimään onnea? Arki tulee jokaiseen suhteeseen joskus, kuten myös tähän nettisuhteeseesi tulisi, on sitten jokaisen oma asia miten siitä yrittää (yhdessä) selvitä vai yrittääkö edes. On niin paljon helpompi vain luovuttaa ja nostaa kädet ylös.
Mutta niinhän se on, kuten joku tuolla sanoi, usein pettäjien teksteissä näkee lauseita että "kun minä haluan, minä tahdon, minä en ole onnellinen, minä minä minä"... Parisuhde on kahden kauppa, toki itsekäs saa ja pitääkin olla tietyssä suhteessa, mutta sitä voi olla myös toista loukkaamatta.
Kyllä mielestäni pitää kumppania sen verran kunnioittaa, että rehellisesti pyrkii selvittämään suhteensa sen hetkisen tilan ja kertoa ettei ole onnellinen. - eikä melkein
minäkin kirjoitti:
Kuten myös lausetta:
"Keväällä 2003 ahdistus kasvoi, ja tajusin, että minun oli tehtävä muutos, lakattava olettamasta, että muut voisivat olla elämäni onnen tae.
Käsittääkseni olet tällä hetkellä luisumassa aivan samaan suuntaan... siis onnellisuutesi on kuitenkin kiinni toisesta ihmisestä.
Ja toivottavasti yritit muuttaa omaa suhdettasi mieheesi ja selvittää itsellesi kuten myös hänelle miksi et ollut onnellinen, ennenkuin ajauduit toiseen syliin etsimään onnea? Arki tulee jokaiseen suhteeseen joskus, kuten myös tähän nettisuhteeseesi tulisi, on sitten jokaisen oma asia miten siitä yrittää (yhdessä) selvitä vai yrittääkö edes. On niin paljon helpompi vain luovuttaa ja nostaa kädet ylös.
Mutta niinhän se on, kuten joku tuolla sanoi, usein pettäjien teksteissä näkee lauseita että "kun minä haluan, minä tahdon, minä en ole onnellinen, minä minä minä"... Parisuhde on kahden kauppa, toki itsekäs saa ja pitääkin olla tietyssä suhteessa, mutta sitä voi olla myös toista loukkaamatta.
Kyllä mielestäni pitää kumppania sen verran kunnioittaa, että rehellisesti pyrkii selvittämään suhteensa sen hetkisen tilan ja kertoa ettei ole onnellinen.Naulan kantaan!
- lanzie
minäkin kirjoitti:
Kuten myös lausetta:
"Keväällä 2003 ahdistus kasvoi, ja tajusin, että minun oli tehtävä muutos, lakattava olettamasta, että muut voisivat olla elämäni onnen tae.
Käsittääkseni olet tällä hetkellä luisumassa aivan samaan suuntaan... siis onnellisuutesi on kuitenkin kiinni toisesta ihmisestä.
Ja toivottavasti yritit muuttaa omaa suhdettasi mieheesi ja selvittää itsellesi kuten myös hänelle miksi et ollut onnellinen, ennenkuin ajauduit toiseen syliin etsimään onnea? Arki tulee jokaiseen suhteeseen joskus, kuten myös tähän nettisuhteeseesi tulisi, on sitten jokaisen oma asia miten siitä yrittää (yhdessä) selvitä vai yrittääkö edes. On niin paljon helpompi vain luovuttaa ja nostaa kädet ylös.
Mutta niinhän se on, kuten joku tuolla sanoi, usein pettäjien teksteissä näkee lauseita että "kun minä haluan, minä tahdon, minä en ole onnellinen, minä minä minä"... Parisuhde on kahden kauppa, toki itsekäs saa ja pitääkin olla tietyssä suhteessa, mutta sitä voi olla myös toista loukkaamatta.
Kyllä mielestäni pitää kumppania sen verran kunnioittaa, että rehellisesti pyrkii selvittämään suhteensa sen hetkisen tilan ja kertoa ettei ole onnellinen.Ole hyvä ja ihmettele.
Nettisuhteeni on ystävyyttä, hmm ja jaetaan asioita monipuolisesti, oikeastaan se seksuaalinen lataus oli molemmille yllätys.
Onnellisuuteni ei ole kiinni tästä ihmisestä, en ole hänen kanssaan yhteistä elämää suunnittelemassa, ei meistä kumpikaan tällä hetkellä sitä halua, asioista ei koskaan tiedä miten ne menevät, mutta en kyllä osaa ajatella, että edes haluaisin hänen kanssaan parisuhdetta, olemme ystäviä...
- mun elämstä
paitsi että meidän tarina on sen verran pitemmälle edennyt ett ollaan asuttu jo puoli vuotta yhdessä.
- petetty
Hei
Olen seurustellut vuosia naimisissa olevan miehen kanssa. Sain vastikään tietää, että hänellä on nyt kolmaskin "rakkaus".
Olen tehnyt omat virheeni. Mutta sen sanon kaikille kumppaniaan pettäville tai sitä harkitseville, että miettikää ensin mitä haluatte. Jos haluatte vieraille maille, erotkaa ensin entisestä. Totuudella on tapana tulla ilmi, ettekä voi kuvitella mitä petoksen julkituleminen aiheuttaa petetylle osapuolelle- Joo näin
Kumpaako osaa itse näyttelet? pettäjän vai petetyn? Häpeä, tamma.
- moisesta
Tässä on aivan tuiki tavallinen petturi lähtenyt hakemaan edes jonkinlaista oikeutusta tai selitystä tekosilleen, sepittämällä lähes runollisen kuvaelman aivan tavallisesta matkasta vieraan äijän petiin.
Näitä sepittelijöitä pullahtaa esiin aina tuolloin tällöin ja aina silloin kun henkilö ei halua pitää itse tekemäänsä, tavallista syrjähyppelyä pelkkien halujen tai muiden arkisten syiden summana vaan jonain aivan ainutkertaisena.
Pelkkää suunpieksäntää. Olisit voinut kirjoittaa lyhyesti; Halusin ja haluan vierasta ukkelia. Ei se sen ihmeempi ole selitys sinunkaan kohdalla ja olet aivan turhaan kuorrutellut ja kaunistellut sitä, mutta ketä varten?
Pettäminen on niin arkipäiväistä ja normaalia nykypäivänä, ettei sitä tarvitse selitellä senkun menee lakanoihin vaan.- Mies
Naisilla on tarve kerskailla tekemisillään, aivan kuten meillä miehilläkin! Naiset osaavat tehdä vain sen tyylikkäämmin ja tarvittaessa salata tekonsa taitavammin.
Ja pian varmasti joku kirjoittaa, ettei kerskailusta ole kyse. Mitäs se sitten on? Yksityisasioiden levittelyä nimimerkin suojissa... - rawman
Osuitpa aivan naulan kantaan.. siitähän se on naisillakin kyse pohjimmiltaan, se vaan verhotaan tälläiseen nyyhky-tarinointiin. Munaa vaan mekkoon pitää saada, ja siinähän ei ole mitään vikaa!! Kyllä teitä rouvia riittää joka lähtöön..
Keväällä tarttui kapakista kyytiin 23 v pikkurouva, hyvää tuntui uroksen kyyti olevan, vaikkakin itse käyn jo 43:sta.. aamulla kerroin rouvalle kyllä totuuksia elämästä (vonkaili ns siivelle) kun saattelin kotimatkalle. Toivottavasti äijänsä saa lempattua pihalle ennenkuin ehtivät lapsia vääntää tms..
- Ehhehe
Oletko niin pelkuri, ettet pysty lopettamaan nykyistä suhdettasi ennen kuin olet saanut varmuudella pedattua itsellesi toisen? Todennäköisesti olet. Mikään ei ole niin ala-arvoista käytöstä kuin viritellä toinen suhde valmiiksi ja näyttää yhtä aikaa omalle siipalle iloista naamaa. Sitten eräänä päivä pudotetaan pommi kuin salama kirkkaalta taivaalta. Pari viikkoa voidaan ehkä esittää poissaolevaa ennen tätä.
- tsih
Justiisa, ei voi kuin toivoa, että uusi mies pettää välittömästi tämän rutkaleen ja lemppaa pihalle kärvistelemään. Toivottavasti entinen miehensä vielä löytää jonkun kunnollisen ja suoraluontoisen naisen loppuiän kumppanikseen.
- lanzie
että olen näyttänyt puolisolleni iloista naamaa? Hölmöjä oletuksia.
Olen keskustellut mieheni kanssa parisuhteeni tilasta viimeiset puoli vuotta, enkä pidä miestäni tyhmänä, näkyyhän se ilman keskusteluitakin kilometrien päähän minusta, että kaikki ei ole kohdallaan. Välillämme on pitkään vallinnut suuri kuilu.
Olen ollut poissaoleva parisuhteessamme hmm lähes koko ajan, sitä on ollut myös mieheni, kauniit kuoret on olleet pystyssä. - Myy
lanzie kirjoitti:
että olen näyttänyt puolisolleni iloista naamaa? Hölmöjä oletuksia.
Olen keskustellut mieheni kanssa parisuhteeni tilasta viimeiset puoli vuotta, enkä pidä miestäni tyhmänä, näkyyhän se ilman keskusteluitakin kilometrien päähän minusta, että kaikki ei ole kohdallaan. Välillämme on pitkään vallinnut suuri kuilu.
Olen ollut poissaoleva parisuhteessamme hmm lähes koko ajan, sitä on ollut myös mieheni, kauniit kuoret on olleet pystyssä.Edelleen en ymmärrä! Miksi tyydyt suhteeseen, jossa et ole koko aikana ollut onnellinen? Väärin teet myös miestäsi kohtaan!
- Ehhehe
lanzie kirjoitti:
että olen näyttänyt puolisolleni iloista naamaa? Hölmöjä oletuksia.
Olen keskustellut mieheni kanssa parisuhteeni tilasta viimeiset puoli vuotta, enkä pidä miestäni tyhmänä, näkyyhän se ilman keskusteluitakin kilometrien päähän minusta, että kaikki ei ole kohdallaan. Välillämme on pitkään vallinnut suuri kuilu.
Olen ollut poissaoleva parisuhteessamme hmm lähes koko ajan, sitä on ollut myös mieheni, kauniit kuoret on olleet pystyssä.Kuten totesin, et uskalla luopua entisestä ennen kuin olet saanut pedattua itsellesi uuden suhteen valmiiksi. Olet raukkis. Miehesi motiiveista en tiedä.
Edelleenkään miehet eivät ole ajatuksenlukijoita, joten hän ei välttämättä tajua suhteenne tilaa, vaikka olettekin käyneet keskusteluja. Naisten keskustelut tietäen et liene sanonut suoraan mitään, vaan vihjaillut epämääräisesti! Se, että omasta mielestäsi sinusta näkyy päälle, ettei kaikki ole kohdallaan, ei välttämättä kerro miehelle mitään! Poissaolevuus ei kerro ongelmien vakavuutta, jos ei suoraan sano asioita niin kuin ne ovat! Vihjailu ei johda mihinkään! Mies voi uskoa kaiken olevan vielä korjattavissa. - lanzie
Ehhehe kirjoitti:
Kuten totesin, et uskalla luopua entisestä ennen kuin olet saanut pedattua itsellesi uuden suhteen valmiiksi. Olet raukkis. Miehesi motiiveista en tiedä.
Edelleenkään miehet eivät ole ajatuksenlukijoita, joten hän ei välttämättä tajua suhteenne tilaa, vaikka olettekin käyneet keskusteluja. Naisten keskustelut tietäen et liene sanonut suoraan mitään, vaan vihjaillut epämääräisesti! Se, että omasta mielestäsi sinusta näkyy päälle, ettei kaikki ole kohdallaan, ei välttämättä kerro miehelle mitään! Poissaolevuus ei kerro ongelmien vakavuutta, jos ei suoraan sano asioita niin kuin ne ovat! Vihjailu ei johda mihinkään! Mies voi uskoa kaiken olevan vielä korjattavissa.En tiedä miten enää suorempaan sanoa, mutta erosta on puhuttu, siis että ajattelen eroa.
Kaikki ne ihmiset, jotka ovat pitkässä parisuhteessa olleet tietävät, että minkälaisesta tahansa suhteesta on vaikea irrottautua. Takana on kuitenkin pitkä yhteinen historia, yhteiset kuviot asuntoineen kaikkineen. JA toisaalta ehkä haluan antaa suhteellemme toisen mahdollisuuden, nämä tällaiset parisuhteen tilanteet kuten minulla nyt on, niin kyllä siinä on miehellänikin osuutensa asiassa, tapanani ei vain ole koskaan syyttää toista, vaan tuoda esiin omat tehdyt tekoni, tosin miehelleni tuskin niitä koskaan tulen paljastamaan, hän ei niillä tiedoilla tee yhtään mitään.
Tämä kuvailemani tilanne toisen miehen kanssa on silkkaa ystävyyttä eikä meistä voi koskaan tulla mitään parisuhteen tapaista kuviota, luulen, että en halua. - TOTUUS KIITOS!!!
lanzie kirjoitti:
En tiedä miten enää suorempaan sanoa, mutta erosta on puhuttu, siis että ajattelen eroa.
Kaikki ne ihmiset, jotka ovat pitkässä parisuhteessa olleet tietävät, että minkälaisesta tahansa suhteesta on vaikea irrottautua. Takana on kuitenkin pitkä yhteinen historia, yhteiset kuviot asuntoineen kaikkineen. JA toisaalta ehkä haluan antaa suhteellemme toisen mahdollisuuden, nämä tällaiset parisuhteen tilanteet kuten minulla nyt on, niin kyllä siinä on miehellänikin osuutensa asiassa, tapanani ei vain ole koskaan syyttää toista, vaan tuoda esiin omat tehdyt tekoni, tosin miehelleni tuskin niitä koskaan tulen paljastamaan, hän ei niillä tiedoilla tee yhtään mitään.
Tämä kuvailemani tilanne toisen miehen kanssa on silkkaa ystävyyttä eikä meistä voi koskaan tulla mitään parisuhteen tapaista kuviota, luulen, että en halua.Aviomiehelläsi on rahaa yms. omaisuutta, vaikuttava asema tai ns. hyvät taustat (nimi, suku, jne.)...
- lanzie
TOTUUS KIITOS!!! kirjoitti:
Aviomiehelläsi on rahaa yms. omaisuutta, vaikuttava asema tai ns. hyvät taustat (nimi, suku, jne.)...
Ei oo rahaa eikä omaisuutta sen enempää kuin mullakaan, mutta yhteinen asunto meillä on, asunto joka on mulle todella koti, ja niin per....leen pinnallinen olen että olen tässä asunnossa kiinni.
- Xxx

Hienoa, että uskallat vastata totuudenmukaisesti! Eli vaikka maalailet kauniita kuvia avioliiton pelastamisesta ja uudestaan yrittämisestä, olet pohjimmiltasi laskelmoiva nainen, joka piristää tylsää elämäänsä pettämisellä.
Eipä käy kateeksi miehesi tilanne!
- Pätäkkä
Jotenkin tuli mieleen, kunnioitetun edesmenneen näyttelijän Tarmo Mannin esittämä monologi Mielipuolen päiväkirja. Siinä Manni näytteli, mutta tämä kirjoittelija taitaa olla tosissaan :O
- Myy
Aamun ensimmäinen nauru!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243