Onko se näin?

Minäkin suunnittelin aikoinaan avioliittoa taikun kanssa Pattayalla, Hua Hinissä ja Bankokissa. Jokaisen naisen kohdalla oli yksi ja sama virsi: kotiin pitää sitten lähettää vanhemmille rahaa Suomesta. Jo pelkästä avioliitosta olisi pitänyt maksaa. Hintahaitari vaimosta oli valtava miljoonasta batista alaspäin. Huomasin, että tinkaamalla hinta tippui valtavasti. Lopulta tulin siihen tulokseen, etten halua Suomeen vaimoa, joka lähettää joka kuukausi saamistaan rahoista, suurimman osan Taikkulandiaan.

Kaikki suomalaiset miehet eivät tunnu tajuavan, että pelkkä Thaimaalaisen naisen elättäminen ei riitä alkuunkaan. Helposti joutuu myös rahan lähettelemisellä, elättämään ison sukukatraan Thaimaasta. Oma tuleva elämä menee sitten taloudellisesti heikoksi, kun joutuu loppuelämän makselemaan itsensä kipeäksi vaimon kautta. Väkisin siinä tulee mieleen, että thai naiset naivat suomalaisen miehen lähes pelkästään rahan takia. Siitä saattaa rakkausliitto olla kaukana.
22252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Viimeinen lauseesi saattaa olla totta, mutta se ei tee thaimaalaisista naisista huonompia ihmisiä. Se nyt vaan kuuluu kulttuureihin ja maihin, joissa ei ole sosiaaliturvaa, että lapsi huolehtii vanhemmistaan ja muista sukulaisistaan, joilla menee huonommin. Tämä on hyvä ymmärtää etukäteen, ettei tälläisestä itsestäänselvyydestä tarvitse avioparina riidellä.

Äänestä
  • Kaakkois-Aasian maat on köyhiä maita. Jos siis meinaat tuoda ostonaista mm.Thaimaasta, Vietnamista, Campodshasta , Laosista tai Filippiineiltä, varaudu myös maksamaan kulut ja kuukausirahat kotimaahansa.
    Tuntemani maalaismies, jonka taikku iski pääkaupunkiseudun hotellin ravintolasta, tekee kolme työtä, että muija saa omistusasunnot, tyylihuonekalut, uudet autot ja ne kuukausirahat taikkulaan. Mies on alta 50 v , mutta saanut jo kerran infarktin ! Että silleen. Kun siis täälläkin infotaan miehiä, mikä on homman nimi, niin antakaa nyt infon kulkea !
    Vaikka kaikki ei saisikaan suomalaista , tasa-arvoista ja työssä käyvää naista, voi silti funtsia, onko tosiaan niin epätoivoinen, että hakee naista toiselta puolelta maapalloa.
    Ihan tossa itänaapurissa on ihan mukiin meneviä naisia.

    Äänestä

  • homma on tiedettävä kirjoitti:

    Kaakkois-Aasian maat on köyhiä maita. Jos siis meinaat tuoda ostonaista mm.Thaimaasta, Vietnamista, Campodshasta , Laosista tai Filippiineiltä, varaudu myös maksamaan kulut ja kuukausirahat kotimaahansa.

    Mukiinmenevä on yhdyssana. Muuten samaa mieltä. Itselläni on eestitär. Tapasin hänet töissä. Suhdettamme auttaa paljon samankaltainen tausta, kieli, uskonto ja kulttuuri.

    Äänestä

  • homma on tiedettävä kirjoitti:

    Kaakkois-Aasian maat on köyhiä maita. Jos siis meinaat tuoda ostonaista mm.Thaimaasta, Vietnamista, Campodshasta , Laosista tai Filippiineiltä, varaudu myös maksamaan kulut ja kuukausirahat kotimaahansa.
    Tuntemani maalaismies, jonka taikku iski pääkaupunkiseudun hotellin ravintolasta, tekee kolme työtä, että muija saa omistusasunnot, tyylihuonekalut, uudet autot ja ne kuukausirahat taikkulaan. Mies on alta 50 v , mutta saanut jo kerran infarktin ! Että silleen. Kun siis täälläkin infotaan miehiä, mikä on homman nimi, niin antakaa nyt infon kulkea !
    Vaikka kaikki ei saisikaan suomalaista , tasa-arvoista ja työssä käyvää naista, voi silti funtsia, onko tosiaan niin epätoivoinen, että hakee naista toiselta puolelta maapalloa.
    Ihan tossa itänaapurissa on ihan mukiin meneviä naisia.

    "Ihan tossa itänaapurissa on ihan mukiin meneviä naisia."

    On mukiinmeneviä naisia, ei yhtään rahhoon perään hehehheh, ja eron sattuessa pääsee tappeleen et saako muksunsa takaisin itä rajan takaa. Hyviä neuvoja sulla.

    Äänestä

  • homma on tiedettävä kirjoitti:

    Kaakkois-Aasian maat on köyhiä maita. Jos siis meinaat tuoda ostonaista mm.Thaimaasta, Vietnamista, Campodshasta , Laosista tai Filippiineiltä, varaudu myös maksamaan kulut ja kuukausirahat kotimaahansa.
    Tuntemani maalaismies, jonka taikku iski pääkaupunkiseudun hotellin ravintolasta, tekee kolme työtä, että muija saa omistusasunnot, tyylihuonekalut, uudet autot ja ne kuukausirahat taikkulaan. Mies on alta 50 v , mutta saanut jo kerran infarktin ! Että silleen. Kun siis täälläkin infotaan miehiä, mikä on homman nimi, niin antakaa nyt infon kulkea !
    Vaikka kaikki ei saisikaan suomalaista , tasa-arvoista ja työssä käyvää naista, voi silti funtsia, onko tosiaan niin epätoivoinen, että hakee naista toiselta puolelta maapalloa.
    Ihan tossa itänaapurissa on ihan mukiin meneviä naisia.

    Vietnamissa ei vaimoista makseta. Pojat pitavat huolta vanhemmistaan, eivat tyttaret.

    Äänestä

  • Vietnamilaisen mies kirjoitti:

    Vietnamissa ei vaimoista makseta. Pojat pitavat huolta vanhemmistaan, eivat tyttaret.

    Mitäs, jos onkin pelkkiä tyttöjä peheessä..

    Äänestä

  • ei poikia kirjoitti:

    Mitäs, jos onkin pelkkiä tyttöjä peheessä..

    Yleensä pelkkiä tyttöjä ei ole. Poikaa koitetaan niin kauan, että tärppää, eläketurvaa nääs. Jos poikaa ei ole niin vanhin tytär on elatusvelvollinen, kai. En ole tästä ihan varma eikä vaimo ole lähettyvillä jotta voisi kysyä. Voi olla myöskin, että silloin ei välttämättä kukaan huolehdi vanhemmista heidän vanhuuspäivinään koska tyttäret muuttavat miehen sukuun ja vanhimman pojan nainut huolehtii pojan vanhemmista. Omalla vaimollani on muuten jatkuva huoli äidistäni, että miksei hän halua muuttaa asumaan samaan taloon kanssamme.

    Äänestä

Kiitos informaatiostasi, taidat olla joka paikan asiantuntija? On ilahduttavaa kuulla, että kantasuomalaisten liitot ovat puhtaasti rakkausliittoja, ilman taloudellisia taka-ajatuksia, sanoo tutkijat mitä tahansa. Mut mitäpä jos tehdään, niin et pidä sinä tuo mielipiteesi ja anna muiden tehdä omat ratkaisunsa, sinullehan tästä ei pitäisi olla haittaa, ellet sitten tunne omaa elämääsi niin köyhäksi, että koitat elää sitä muiden kautta?

Äänestä
  • Jos aloitusviesti ei pidä paikkaansa, niin mikä sitten pitää? Olisi mielenkiintoista kuulla totuus tästä rahan lähettelystä. Tai siis miten se on muiden thai-suomi parien kohdalla. Meillä vaimo lähettää rahaa vain omasta palkastaan.

    Äänestä

  • Jaksellaan kirjoitti:

    Jos aloitusviesti ei pidä paikkaansa, niin mikä sitten pitää? Olisi mielenkiintoista kuulla totuus tästä rahan lähettelystä. Tai siis miten se on muiden thai-suomi parien kohdalla. Meillä vaimo lähettää rahaa vain omasta palkastaan.

    Eihän sinne ole pakko rahaa lähettää. Vai meneekö siinäkin kulttuurissa jalat ristiin, jos et suostu lähettämään?

    Totuuksia on monenlaisia, on turha alkaa keskusteleen kanssasi koska olet jo mielipiteesi muodostanut.

    PS. Emme lähetä rahaa ja ei ole myötäjäisiä maksettu.

    Äänestä

  • iiuihi kirjoitti:

    Eihän sinne ole pakko rahaa lähettää. Vai meneekö siinäkin kulttuurissa jalat ristiin, jos et suostu lähettämään?

    Minulla on työkavereina kaksi thaimaalaista naista, naimisissa suomalaisten miesten kanssa. Molempien miehet jo eläkeiässä, naiset 28-30 vuotta nuorempia. Nämä naiset ovat kertoneet, että ovat vain ja ainoastaan täällä, että pystyvät lähettämään kuukausittain rahaa kotimaahansa ja että lapset saisivat hyvän koulutuksen.
    Miehet ovat tätä rahan lähettämistä vastaan ja joka kuukausi toistuu sama riita samasta asiasta.
    Molemmat naiset ikävöivät sukulaisiaan kovasti, eivät ole täällä onnellisia, mutta on vaan pakko jatkaa eteenpäin rahan takia.

    Äänestä

  • Jaksellaan kirjoitti:

    Jos aloitusviesti ei pidä paikkaansa, niin mikä sitten pitää? Olisi mielenkiintoista kuulla totuus tästä rahan lähettelystä. Tai siis miten se on muiden thai-suomi parien kohdalla. Meillä vaimo lähettää rahaa vain omasta palkastaan.

    Joopa, meillä mies lähettää Gambiaan joka kuukausi rahaa, mutta en tiedä summista. Minulta pyytää kuitenkin kaikenlaisiin menoihinsa rahaa, on kyllä työssä, mutta kummasti vaan on useinkin rahaton, ainakin sanoo niin.
    Lähtölaskenta eroon on alkanut, en halua enää jatkaa miehen avustamista, lähettäköön vaikka kaikki rahansa sinne, mutta ei enää minua lypsä.
    Oli tästä raha-asiasta puhuttu ennen avioliittoa ja sovittu pikkusummasta, minkä voi lähettää, mutta nyt on jo pitkään mennyt överiksi.

    Äänestä

  • Jaksellaan kirjoitti:

    Jos aloitusviesti ei pidä paikkaansa, niin mikä sitten pitää? Olisi mielenkiintoista kuulla totuus tästä rahan lähettelystä. Tai siis miten se on muiden thai-suomi parien kohdalla. Meillä vaimo lähettää rahaa vain omasta palkastaan.

    Omasta palkasta? Ja hän maksaa oman osuutensa taloudestanne tuon rahan lähettämisen jälkeen?

    Yleensä nämä ovat keskusteltava ja sovittava ennakkoon (vinkkinä muille), ja jos suku kasvaa sopimisen jälkeen rahan tarpeen suuretessa, kannattaisi herätyskellojen soida. Ikävä kyllä, moni mies ja nainen täällä makselee epätoivoisena yhä kasvavia summia avioliiton edetessä, kunnes eräs päivä vain tulee se maksukyvyn raja vastaan. Siinä vaiheessa nämä rahan perässä olevat kyllä etsivät rikkaamman elättäjän.

    Meillä vaimon äidille menevä raha on murto-osa maksamistamme tuloveroista, joten perusteluja ei tarvitse tuon oikeutukselle hakea. Tuemme suuremmalla summalla suomalaisia juoppoja ja byrokratiaa, joten hyvä että osa rahasta menee todelliseen kohteeseen ;)

    Summa ei ole muuttunut, eikä siitä keskustella muuten kuin inflaation tai vakavan sairastapauksen vuoksi. Jos summa lähtisi kasvamaan, niin ainakin itselläni herätyskellot soisivat ja nostaisin kissan pöydälle. Moni tuttu pari on vain yrittänyt piilotella kissaa huonolla menestyksellä liian pitkään.

    Äänestä

  • iiuihi kirjoitti:

    Eihän sinne ole pakko rahaa lähettää. Vai meneekö siinäkin kulttuurissa jalat ristiin, jos et suostu lähettämään?

    No minulla on eräs kokemus, joka v...taa. olin ns. Salasuhteessa thaikkuun. Sitten hävisin osakekaupoissa kohtuullisesti rahaa ja oli hetkellinen taantuma lompakossa. Muija katkaisi kaiken yhteydenpidon. Puhelimesta oli akku aina loppu jne. Ennen akussa oli aina virtaa. Eniten minua keitti se, ettei ko. Hlö voinut sanoa päin näkönen, ettei ole halukas jatkamaan. Lupasi olla tavattavissa jne. Minä olin liian sinisilmäinen ja luotin, ettei ollut muita kolleja koukuttavina
    Loppupäätelmänä voisi todeta, että en enää koskaan voi luottaa thaikkuun. Varmasti parempiakin on mutta tämä kokemus otti liian koville.

    Äänestä

Niin lähetti ystävättärenikin mies rahaa Gambiaan, isoja summia ja siellä on nyt talo valmiina isolle suvulle...mies ei osallistu mihinkään menoihin täällä Suomessa vaan vaimo on onnellinen kun saa pitää miehen omanaan.

Äänestä
  • Suomalainen vaimo todennäköisesti paljon miestään vanhempi, juuri ikääntyneet naiset tekevät epätoivoissaan tuollaista, ettei mies vain jättäisi vanhaa vaimoa yksin, tarrautuvat rahan avulla kiinni nuoreen mieheen.

    Äänestä

  • kakkosvaimoko? kirjoitti:

    Suomalainen vaimo todennäköisesti paljon miestään vanhempi, juuri ikääntyneet naiset tekevät epätoivoissaan tuollaista, ettei mies vain jättäisi vanhaa vaimoa yksin, tarrautuvat rahan avulla kiinni nuoreen mieheen.

    Ikävä kyllä, monesti noissa tapauksissa puoliso häipyy elinikäisen oleskeluluvan saatuaan tai löydettyään rikkaamman puolison. Sama pätee kyllä noihin tuontivaimoihin, eli ihmisten pitäisi osata nähdä merkkejä tilanteesta ajoissa, onko rakkaus todellista vai lumetta.

    OK, nyt joku ghana-uskovainen tulee kertomaan jotain muuta, kuinka mies on todella rakastunut ja sisar lapsineen kotimaasa kunnioittaa kk-rahasta kun taas miesten ulkomaalaisten vaimot ovat vain rahan perästä.

    Äänestä

Minä kävin tänään mäkkärissä syömässä. Huomenna saatan ostaa vähän kaljaa. Sukulaislapsille on jo hommattu joululahjat. Uudet silmälasit pitäisi vissiin hankkia kohta puoliin. Bensaakin ostelen silloin tällöin ja mitä niitä nyt on menoja. Sitä varten sitä vissiin töissä käydään, että saa rahaa.

Äänestä

Tyhmiähän te olette, jotka maksatte!
Katsokaa peiliiin, ja miettikää kannattaako.

Äänestä

Koko yhteiskuntarakenne Aasiassa muodostuu järjestetyn avioliiton pohjalle. Thaikut ovat vieneet sen siihen suuntaan, että haetaan länsimaalainen mies, jonka avulla sitten rahoitetaan koko perheen elämä. Ja perhekäsitys on paljon laajempi kuin Suomessa.

Se on kaikista surkeinta, jos mies oikeasti luulee, että nainen on häneen rakastunut. Voihan siitä muodostua myöhemmin rakkaussuhdekin, mutta kannattaa tajuta hyvissä ajoin etukäteen, missä mennään.

Äänestä
  • Joo, ja kaikki turkkilaiset ja ghanalaiset ovat vain aidon rakkauden perässä, ja se systerikin vain lapsineen soittelee päivittäin suomalaiselle vaimolle pelkästään sisarrakkaudesta. Uskotko itsekään kaikkeen yleistämääsi?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Taikku mielessä kirjoitti:

Minäkin suunnittelin aikoinaan avioliittoa taikun kanssa Pattayalla, Hua Hinissä ja Bankokissa. Jokaisen naisen kohdalla oli yksi ja sama virsi: kotiin pitää sitten lähettää vanhemmille rahaa Suomesta. Jo pelkästä avioliitosta olisi pitänyt maksaa. Hintahaitari vaimosta oli valtava miljoonasta batista alaspäin. Huomasin, että tinkaamalla hinta tippui valtavasti. Lopulta tulin siihen tulokseen, etten halua Suomeen vaimoa, joka lähettää joka kuukausi saamistaan rahoista, suurimman osan Taikkulandiaan.

Kaikki suomalaiset miehet eivät tunnu tajuavan, että pelkkä Thaimaalaisen naisen elättäminen ei riitä alkuunkaan. Helposti joutuu myös rahan lähettelemisellä, elättämään ison sukukatraan Thaimaasta. Oma tuleva elämä menee sitten taloudellisesti heikoksi, kun joutuu loppuelämän makselemaan itsensä kipeäksi vaimon kautta. Väkisin siinä tulee mieleen, että thai naiset naivat suomalaisen miehen lähes pelkästään rahan takia. Siitä saattaa rakkausliitto olla kaukana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu