Moi.
Omaan ihan hyvät kynnet, ja tähän asti koristellut silloin tällöin ohuella siveltimellä ja värillisillä kynsilakoilla. "Piirtely" onnistuu melko hyvin myös kummallakin kädellä. Nyt kun kurkin vähän youtubea, olin ymmärtävinäni, että "maalailun" voi tehdä vesiliukoisilla akryyliväreillä, jonka päälle sitten väriton lakka suojaksi?
Siis millä piirtelet kuvioita?
Omaan ihan hyvät kynnet, ja tähän asti koristellut silloin tällöin ohuella siveltimellä ja värillisillä kynsilakoilla. "Piirtely" onnistuu melko hyvin myös kummallakin kädellä. Nyt kun kurkin vähän youtubea, olin ymmärtävinäni, että "maalailun" voi tehdä vesiliukoisilla akryyliväreillä, jonka päälle sitten väriton lakka suojaksi?
Siis millä piirtelet kuvioita?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Joo, kynsiin voi maalata ihan tavallisilla akryyliväreillä. Toki on myös juuri kynsien koristeluun tarkoitettuja akryylivärejä, mutta niistä minulla ei ole minkäänlaista kokemusta, joten en tiedä mikä ero niissä on tavallisiin.
Akryyliväreissä on se hyvä puoli lakkoihin verrattuna, että jos menee pieleen, niin kuvan voi aina pestä vedellä pois ilman, että tarttee aloittaa koko kynttä alusta. Lisäksi voi sekoitella helposti omia värejä. Akryyliväreillä voi tehdä esim. superkauniita one stroke kukkia tai perhosia tai mitä nyt mieleen juolahtaa.
Kannattaa hommata erilliset siveltimet kynsilakoille ja akryyliväreille. :) Ja lopuksi kirkas päällyslakka tietty siihen kynnen päälle.
Itse hommasin akryylivärit aika vasta, joten en ole mikään asiantuntija, mutta voin sanoa, että olen tykännyt niistä kovasti. Niillä on helpompi tehdä kuvioita kuin kynsilakoilla.
en lähtis suoraan luonnonkynteen akryyliväreillä maalaamaan. rakennekynnen päällä ok mut luonnonkynnelle tekisin kestolakalla. ne on ainakin turvallisia kynnellä. akryylimaalithan on tehty seinä-/taidemaalauksiin enkä tiedä onko niistä tutkimuksia miten toimii ihmisiholla/-keholla. omalla riskillä tietty. asiakkailleni en tekisi noin.pysyyköhän se edes omalla kynnellä..?
lakka alle, väritön tai värillinen. Akryylimaalilla onnistuu hyvin kuviointi kuivan lakan päälle, ohuena kuivahtaa nopeasti, ja taas väritön lakka päälle. Tosin en usko, että olisi mitään varsinaista estettä maalailla akryylillä suoraan kynteenkin, ja siihen sitten väritön lakka suojaksi. Kynsi tietysti huokoisena luonnonpintana saattaa imeä akryyliväriä itseensä (ihan niinkun kynsilakankin väriä)
Akryylimaalihan on vesiliukoinen, ihan toista, kuin esim. kynsilakka. Akryylivärejä myydään ihan lasten käyttöönkin myrkyttöminä. Lähtee myös iholta pois vedellä, tosin jo kuivahdettuaan joutuu vähän lutraamaan.
lasten akryyleja siis hankkimaan.