Ongelmana jättämisen pelko

Hei! Samastuin täysin kirjoitukseeni eli samassa junassa ollaan. Itse tein avauksen tuonne aiemmin nimimerkillä metsien mies 31 ja Masentuneen miehen tarina. Kirjoituksesi on kuin täydellinen kuvaus mielestäni. Sinä et ole vielä menettänyt toisin kuin minä vaikka pientä toivoa elättelen suhteen jatkoon vielä. Nyt vasta haen apua. Menin työterkkarin kautta lääkärin juttusille ja nyt on työnalla psykologi ajat. Ensiavun saan nyt työterveydenhuollosta. Ehdotan että ottaisit myös itseäsi niskasta kiinni ja aloitat prosessin mielen solmujen aukaisemiseksi. Nyt minustakin vielä tuntuu että voiko kukaan siinä auttaa mutta se on nyt pakko. Mä en halua koko elämääni haassata huonoon itsetuntoon. Nyt olen saanut sen neuvon että rakasta itseäsi niin voit rakastaa myös muita. Jos haluat niin voisimmehan vaihtaa vaikka sähköposteja ja tukea toisiamme. Mutta sinä et ole vielä menettänyt kumppania joten kaikki on mahdollista parempaan.

Mä voin kantapään kautta antaa sen neuvon että puhu tuosta sille kumppanillesi. Itse nuoruudessani möhnäsin useammankin suhteen juuri tuolla tavoin. Yhdessä jätin menettämisen pelossani vaikka olin rakastuneempi kuin koskaan ja toisessa suhteessa taas käyttäydyin niin välttelevästi ja pidättelin tunteitani että toinen osapuoli jätti minut kun ajatteli ettei minulla ole tunteita häntä kohtaan vaikka oli tosi paljon. Näistä molemmista ylipääsemiseen meni useampi vuosi ja tuska ja ahdistus oli valtava varsinkin kun tiesi että itse oli mokannut ja loukannut toista syvästi. Nykyään olen onneksi jo päässyt noista yli ja yrittänyt tietoisesti opetella puhumaan tunteistani ja vaikeistakin asioista, koska en halua enää ikinä kokea noita syyllisyyden, itsevihan ja ahdistuksen tunteita kuin menneissä suhteissani.

löytysköhän keskustelua? Mulla sama tilanne... Jättämisen pelko on pilannut elämää. E

Samaistun täysin tohon aloittajan tarinaa; toinen oli se, että en osaa puhua. Tai olen opetellut, mutta pelkään että jos itken miehen nähden se jättää.

Mun suhteet on jäänyt tapailuasteelle, ja miehet yleensä vaan lopettaa yhteydenpidon. Mä taas ihastun satasella. Mite käy? Mä oon menny rikki tuhat kertaa.

kokoajan kirjoitan päiväkirjaa, käyny terapiassa, yrittänyt opetella tuntemaan itseni, selvittää mistä noi jättämisen pelot johtuu. Varmaa menee vanhempien avioeroo ja siihen että äiti lähti.

Miten mä voin korjata itteni? nyt kun en oo ihastunut, ei oo mitään ongelmaa. mut esim kavereidne kanssa ajattelen välillä että miksi mua ei valita vaikka parityöhön, joka on taas itsetunto ongelma..

Eri suurimmat ongelmat itsetunto ja jättämisenpelko ja puhumattomuus. Itsetunto paljon kohentunut, liene vielä tekemistä. Nykyään puhun ja olen avoin, ehkä tuo itkeminen vielä arka asia.

Hei aloittaja!

Kuten näköjään monet muutkin, minäkin löydän itseäni kirjoituksestasi.

Jos on kokenut sydänsuruja, jätetyksi tulemista, ja tietää mitä se kipu oikeasti on, tekee sitä tietenkin kaikkensa sen kivun välttämiseksi! Ja se on aivan hirveää, koska silloin mitä enemmän välittää, ja kiintyy, sitä enemmän myös se mahd jättäminen sattuisi.

Kuitenkin pahinta, mitä tuossa voi tapahtua, on antaa sne pelon ihjata omaa käytöstä, esim alkaa karkottamaan toista, olemaan ilkeä hänelle, jopa ajattelee jättävänsä hänet....

Kaikista paras keino on, että yrittäisit löytää keinoin ilmaista nämä tunteesi kumppanillesi. Aidosti, rehellisesti, konstailemattomasti.

Alusta asia sanomalla hänelle, että haluaisit hänen joskus kuuntelevan sinua, jotta hän oppisi tuntemaan sinut paremmin. Toisaalta kumppanisi voi hämmentyä siitä, koska mitä hän voi sinun pääsi sisäisille peloille tehdä?

Mutta jo se, että olet ilmaissut asian hänelle, ja hän kuuntelee sinua, saattaa tuoda teitä yhä lähemmäksi toisianne. Ja samalla, mitä läheisemmäksi HÄN sinut kokee, sitä vähemmän hän sinua voi jättääkään...

Puhuminen, aitous, jakaminen on tärkeää suhteessa... Sinunkin pelkosi ehkä hälvenee kun sanot sen ääneen, ja huomaat ettei toinen kaodnnutkaan minnekään. Ehkä sinulle tulee siitä turvallisempi olo?

Komppaan edellistä. Puhuminen on kaiken a ja o.

Itse kävin voimakkaan ahdistuksen ja hylkäämisen, kun nainen ilmoitti yhtäkkiä, ettei pysty jatkamaan suhdetta. Minulle oli todellinen yllätys, että voin reagoida näin voimakkaasti. Tuntui, että juttu sai aivan suhteettomat mittasuhteet ja kaikki aika ja energia meni asian kelaamiseen. Vähitellen tajusin, että koko ikäni olen toiminut samalla tavalla: yritän kaikella mahdollisella tavalla miellyttää ja tulla hyväksytyksi. Yritän eliminoida kaikki asiat, jotka voisivat johtaa hylkäämiseen. Järjetön ajatus sinänsä: eihän toinen ole minun kanssani vain siksi, että minä haluan. Jos joku haluaa lopettaa suhteen, en voi omalla toiminnallani sitä estää.Tämä käytösmalli on rönsyillyt myös työelämässä miellyttämisen tarpeena ja konfliktien välttelynä.Tämä johti siihen, että hakeuduin psykoterapiaan. Sen verran olen asiaa ehtinyt käsittelemään, että taustalla voi hyvinkin olla varhainen hylkäämiskokemus lähinnä äidin puolelta. En etsi syyllisiä, vaan parempaa ymmärrystä ja itseni tuntemista. Suosittelen lämpimästi:)

Tää on mullekkin ajankohtainen aihe. Olen tullut jätetyksi osapuoleksi, mies halusi erota pitkäaikaisesta parisuhteesta viime kesänä aivan yllättäen.

Nyt olen seurustellut 4kk uuden ihanan miehen kanssa mut mies on muuttunut empiväiseksi suhteemme suhteen.

Ajattelen kokoajan että kun/jos mies ilmoittaa et haluaa erota(jota en tod.tiedä haluaako hän) niin et miten pääsen yli siitä erosta. Ihan hirveää ajatella että ei oltas yhdessä, mutta kun toista ei voi pitää itsellään ei vaikka mitä tekis. Yritän olla oma itseni mutta tuntuu et joudun kokoajan pinnistelemään ja olemaan jotenkin varpaisillani.

Oon ajatellut et pitäisikö vaan itse sanoa et nyt on eronaika , koska nyt tuntuu kuin roikkuisin löyhässä hirressä odottamassa.

Ei sitä välttämätä tarvitse edes hakeutua psykoterapiaan, kunhan vain opettelee itsenäs hyväksymmistä ja rakastamista. Avainsana on itsetuntemus.

Jo s,e että tiedostaa oman hylkäämiseksi tulemisen pelkonsa, on jo paljon. Jotkut ihmiset eivät koskaan edes tajua sitä, ja jopa luulevat että toinen tekee jotain väärin, tai on huono kumppani, jos suhde tuntuu raskaalta ja pelottavalta. vaikka se pelko onkin oma tunnelukko, ei toisessa.

Raja on myös siitä, että osa ihmisistä alkaa suuttumaan toiselle omista peloistaan, esim jos nainen pelkää hylätyksi tulemista, ja sitten kokee jonkun asian hylkäämisenä (esimerksiksi mies unohti ilmoittaa baari-illasta eikä vastannut puhelimeen tms) ja raivostuu ja kiihtyy tästä miehelle, joka sitten taas suuttuu naiselle, ja syntyy konflikti.

Oikeampi tapa käsitellä tällaista olisi ensin itse tiedosta amitkä asiat, ja miksi ne ahdistavat, aj sitten joskus puhua kumppanin kanssa siitä. Kertoa että minua pelottaa että jätä minut, ja voistko auttaa minua siitä yli, esimerksiksi lähettämällä tekstiviestin kun olen baarissa, jotta pelkoni ei saa liian suuria mittasuhteita tms.

Kun ei syytellä, vaan aidosti ilmaistaan omia tuntemuksia ja ajatuksia, ja pyritään etsimään niihin keinoja selviytyä, niin suhde siitä vain lujittuu.

MUTTA silloin tulee odottaa toiselta myös halua olla mukana täsäs tiimissä, ja se jos mikä sen oikean rakkauden mittaa. Jos mies rakastaa sinua, hän haluaa myös suhteenne olevan luottamuksellinen, ja on silloin valmis tekemän joitakin asioita, jotka lieventävät pelkojasi, vaikka s esitten tarkoittaisi sitä, että joutuu sanomaan useammin että rakastaa tms.

Jos miestä ei kiinnosta sinun pelkosi tai ajatuksesi, on se väärä mies,

Raja on siis siinä, että otamme ITSE vastuun peloistamme, emme anna niiden ohjata käyttäytymistä väärällä tavalla (eli kerromme ne suoraan, emme huutamalla, etääntymällä, tai pelaamalla pelejä) mutta myös odotamme kumppaniltamme tukea ja ymmärrystä omia heikkouksiamme kohtaan. Pitää voida luottaa toiseen niin, että voi näyttää kuka oikeasti on, pelkoineen päivineen. Muuten ei ikinä saa tuntea aitoa rakkautta.

Älä ole uhri, Ole vahva! Et voi oikeastaan muuta kuin luottaa itseesi, ei sitoutuminen suhteisiin ole koskaan mikään itsestäänselvyys ja toisesta voi olla aistittavissa moniakin asioita, ehkä olet taitava sellaiselle herkyydelle..Olet epävarma eksästä ja se ei ole ihme jos suhteen päättymiselle ei muuta syytä ole. Se ei ole sun syysi. Voit miehelle ilmaista että et oikein pidä siitä että hän tapaa eksäänsä, eiväthän monetkaan anna muiden kiinnostuneiden liehitellä omaansa, älä sinäkään!

Mä oon kommentoinut tähän viestiketjuun, ihania vastauksia tullut. Miinuksia tullu mun viesteille, mut se nyt on vaan karu totuus...

Eli on hyvä asia jos tiedostaa sen ttä tajuaa pelkonsa?
Jos joku jättää vastaamatta viestiin, en mä siihen voimakkaasti reagoi.. Ainakaan tietoisesti, ehkä alitajunnassa.
Huoh, jospa joku päivä pääsisin eroon itsestäni.

Tuntuu että jokainen kiteytyy siihen, että rakasta itseäsi, luota itseesi, hyväksy itsesi, anna itsellesi anteeksi kaikki.

Traumoja siitä että paskasti kohdellut mies jättää? No okei kukin omalla tyylillään. Varmaan hirveästi menetitkin kun nuo huonot suhteet kariutuivat.