Elän kahden alakouluokäisen lapseni kanssa. Hiljaista ollut "miesrintamalla", osaksi varmaankin ollut oma flegmaattiisuuteni asian suhteen. Jotenkin kiinnostaisi uusi suhde, mutten ehkä kuitenkaan olisi siihen valmis. Vai kenties lapseni eivät olisi? Eli:
Meillä on oikein mukava olla keskenään ja nautin heidän seurastaan. Kun olen heidän kanssaan, tuntuu, etten mitään muuta tahdokaan. Kuitenkin jossain taka-alalla takoo ajatus "uudesta" miehestä, kumppanista, jonka kanssa olisi hyvä olla ja jonka kanssa jakaa kaiken tämän mukavan arjen. Sitten kun joku tälläinen "ehdokas" ilmaantuu jostakin, tyrmään hänet kättelyssä mielessäni. Kelaan kaikkia tulevia mahdollisia vaikeuksia jo etukäteen, ja tulen johtopäätökseen, ettei kannata edes katsoa, kun saveen menee kuitenkin.. Erosta on jo yli kolme vuotta. Se oli oma aloitteeni, joten en usko traumaperäiseen reaktioon. Mutta miksi en ole vieläkään valmis?
Meillä on oikein mukava olla keskenään ja nautin heidän seurastaan. Kun olen heidän kanssaan, tuntuu, etten mitään muuta tahdokaan. Kuitenkin jossain taka-alalla takoo ajatus "uudesta" miehestä, kumppanista, jonka kanssa olisi hyvä olla ja jonka kanssa jakaa kaiken tämän mukavan arjen. Sitten kun joku tälläinen "ehdokas" ilmaantuu jostakin, tyrmään hänet kättelyssä mielessäni. Kelaan kaikkia tulevia mahdollisia vaikeuksia jo etukäteen, ja tulen johtopäätökseen, ettei kannata edes katsoa, kun saveen menee kuitenkin.. Erosta on jo yli kolme vuotta. Se oli oma aloitteeni, joten en usko traumaperäiseen reaktioon. Mutta miksi en ole vieläkään valmis?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaikea sanoa. Itse miehenä olisin ollut valmis isäksi tai edes toisten lapsien isäpuoleksi jo vuosia mutta aina onnistun niin vakuuttamaan itseni etten olisi valmis. Ääh vaikeita asioita. Haluan pysyvän suhteen mutta aina saan vain suhteen poikasen joka katkeaa huolimatta että siinä ei ole edes riitaa, väkivaltaa, alkoholia tai mitään negatiivista. Parisuhde on kahden kauppa ja loppuviimein ne palaset pitää yllättävän täydellisesti sattua että se kestää kun durasell pupu hamaan tappiin saakka:)
Et vain ole kuitenkaan miettinyt asioita perinpohjin etkä siten ole valmis uuteen suhteeseen. Sun täytyy vain käsitellä asiat paremmin mielessäsi läpi, mitä se muutos merkitsee kenellekin ja oletko valmis hyväksymään muutoksen oikeasti.
Et tiedä mitä oikeasti haluat joten olet välimaastossa kompuroimassa. Ihan tuttu tunne minullekin.
Näin olen itsekin sen pähkäillyt, ja niin sen täytyy olla, siitäkin huolimatta etten mörköjä kaapeissani tunnista. Kiitos avusta kaverit :)
Ongelma on sinun, eikä lähtöisin lapsista, koska oikeasti ei ole mitään ongelmaa.
Hoitaisit lapset ensin ulos kodista. Vai kaipaavatko hekin "suhdetta" jakamaan mukavan arkenne?