Pakko avautua jossain, sillä ystävilleni en ole kehdannut sanoa mitään - kaikki luulevat, että elän onnellisessa avioliitossa. On totta, että meillä on ihania hetkiä yhdessä..nykyään kuitenkin harvemmin.
Olen muuttunut ulkoisesti aika tavalla viime aikoina ja laihduttanut siis yli 30 kg ja oloni on hyvä. Sängyssä menee mielestäni paremmin, mutta kaikki muu onkin sitten vain pettymystä toisen perään. Välillä on sellainen olo, että odotan ehkä liikoja..mutta pahalta tuntuu joka tapauksessa. Esimerkkejä mieheni käytökestä: Hän ei ole ainakaan VUOTEEN sanonut rakastavansa minua, ainoastaan jos minä sanon sen ensin. Silloinkin se tulee kuin "apteekin hyllyltä" ..ilman tunnetta tai edes katsekontaktia. Kertaakaan hän ei ole kehunut muuttunutta ulkomuotoani, vaikka siihen kovasti kannustikin! Ja juuri tämä seikka minua nyppii todella pahasti...olisi ihanaa kuulla kannustavia kommentteja tai edes yksi kehu siltä elämän tärkeimmältä henkilöltä. Hän ei puhu minulle juuri mitään, jos ei ole pakko. Kun tulen kotiin, ei kukaan koskaan kysy missä olin tai kuinka työpäivä meni...miestä ei kiinnosta lainkaan. Kerran menetin hermoni ja tiuskin hänelle asiasta ja kysyin, eikö häntä kiinnosta minun elämäni..ja vastaus oli: miksi kiinnostaisi?! Olin aivan järkyttynyt tästä ja niin suuttunut, että itkin silmät päästäni koko yön. Mies vain jatkoi välinpitämättömyyttään eikä KERTAAKAAN koittanut lohduttaa. Olen toistamiseen kertonut hänelle kaipaavani hänen seuraansa ja hän sanoo: "samoin"..tai jotain muuta yhtä typerää kuitenkaan koskaan tekemättä asialle mitään. Olemme olleen naimisissa kolme vuotta ja sitä ennen seurustelimme pari vuotta.
En eden tiedä, kuinka selittäisin tämän sisälläni olevan pahan olon ja ennen kaikkea tämän pettymyksen tunteen. Jos mieheni näkee minut surullisena, hän saattaa jopa suuttua surustani eikä koskaan halua jutella asiasta. Minulla on siis muutakin syytä suruun tällä hetkellä, kuin omat henkilökohtaiset huoleni: äidilläni on syöpä, johon hoidot eivät tunnu purevan. Niissäkin tilanteissa, kun kaipaan lohtua, mieheni ei edes katso minuun. Minut vain jätetään yksin itkemään. Jos pyydän halausta saan sen (ehkä) vaivoin ja silloin miehelläni on ärsyyntynyt ilme. Illat istun yksin tv:n ääressä..eikä mies välttämättä edes sano mitään, kun lähtee vaikka kaupassa käymään. Kuulen vain, kun ovi käy....
Jos minä en puhuisi hänelle koskaan mitään, olisi kodissamme täysin hiljaista. Olen todella yksinäinen...surullinen ja pettynyt 27-vuotias nainen.
Tuntuu, kuin joutuisin koko ajan varomaan sanojani, etten vaan äryttäisi häntä ihan normaaleilla kysymyksillä...kaikki pienikin tiedonmuru täytyy kaivaa miehestä esiin ja tunnen itseni kuulustelijaksi, kun vain haluan tietää miten hänen päivänsä meni.
Hän ei suutele, halaa tai edes kosketa minua. Ei istu viereeni - eikä edes katso minua. Kun laittaudun kauniiksi ja laitan päälleni uudelle vartalolleni sopivan mustan lyhyen mekon, hän ei edes katso minua. Jos kysyn, miltä näytän, on vastaus: "ihan ok"...tunnen itseni näkymättömäksi. Silti kuitenkin harrastamme seksiä ja siinä on kyllä tunnetta mukana molemmillakin, mutta miksi se jää siihen?
En oikeasti kerjää huomiota häneltä. Olen jo melkein luovuttanut. Haluan vaan, että minut huomioitaisiin edes jollain tasolla....yksi kohteliaisuus ta rakkaudentunnustus tekisi minusta onnellisen naisen. Ja mies tietää tämän. Olen sen hänelle kertonut...
..ja vastaus oli: "Sanon sitten, kun haluan sanoa".
Sydän on särkynyt..enkä tiedä mikä tämän on aiheuttanut.
Olen muuttunut ulkoisesti aika tavalla viime aikoina ja laihduttanut siis yli 30 kg ja oloni on hyvä. Sängyssä menee mielestäni paremmin, mutta kaikki muu onkin sitten vain pettymystä toisen perään. Välillä on sellainen olo, että odotan ehkä liikoja..mutta pahalta tuntuu joka tapauksessa. Esimerkkejä mieheni käytökestä: Hän ei ole ainakaan VUOTEEN sanonut rakastavansa minua, ainoastaan jos minä sanon sen ensin. Silloinkin se tulee kuin "apteekin hyllyltä" ..ilman tunnetta tai edes katsekontaktia. Kertaakaan hän ei ole kehunut muuttunutta ulkomuotoani, vaikka siihen kovasti kannustikin! Ja juuri tämä seikka minua nyppii todella pahasti...olisi ihanaa kuulla kannustavia kommentteja tai edes yksi kehu siltä elämän tärkeimmältä henkilöltä. Hän ei puhu minulle juuri mitään, jos ei ole pakko. Kun tulen kotiin, ei kukaan koskaan kysy missä olin tai kuinka työpäivä meni...miestä ei kiinnosta lainkaan. Kerran menetin hermoni ja tiuskin hänelle asiasta ja kysyin, eikö häntä kiinnosta minun elämäni..ja vastaus oli: miksi kiinnostaisi?! Olin aivan järkyttynyt tästä ja niin suuttunut, että itkin silmät päästäni koko yön. Mies vain jatkoi välinpitämättömyyttään eikä KERTAAKAAN koittanut lohduttaa. Olen toistamiseen kertonut hänelle kaipaavani hänen seuraansa ja hän sanoo: "samoin"..tai jotain muuta yhtä typerää kuitenkaan koskaan tekemättä asialle mitään. Olemme olleen naimisissa kolme vuotta ja sitä ennen seurustelimme pari vuotta.
En eden tiedä, kuinka selittäisin tämän sisälläni olevan pahan olon ja ennen kaikkea tämän pettymyksen tunteen. Jos mieheni näkee minut surullisena, hän saattaa jopa suuttua surustani eikä koskaan halua jutella asiasta. Minulla on siis muutakin syytä suruun tällä hetkellä, kuin omat henkilökohtaiset huoleni: äidilläni on syöpä, johon hoidot eivät tunnu purevan. Niissäkin tilanteissa, kun kaipaan lohtua, mieheni ei edes katso minuun. Minut vain jätetään yksin itkemään. Jos pyydän halausta saan sen (ehkä) vaivoin ja silloin miehelläni on ärsyyntynyt ilme. Illat istun yksin tv:n ääressä..eikä mies välttämättä edes sano mitään, kun lähtee vaikka kaupassa käymään. Kuulen vain, kun ovi käy....
Jos minä en puhuisi hänelle koskaan mitään, olisi kodissamme täysin hiljaista. Olen todella yksinäinen...surullinen ja pettynyt 27-vuotias nainen.
Tuntuu, kuin joutuisin koko ajan varomaan sanojani, etten vaan äryttäisi häntä ihan normaaleilla kysymyksillä...kaikki pienikin tiedonmuru täytyy kaivaa miehestä esiin ja tunnen itseni kuulustelijaksi, kun vain haluan tietää miten hänen päivänsä meni.
Hän ei suutele, halaa tai edes kosketa minua. Ei istu viereeni - eikä edes katso minua. Kun laittaudun kauniiksi ja laitan päälleni uudelle vartalolleni sopivan mustan lyhyen mekon, hän ei edes katso minua. Jos kysyn, miltä näytän, on vastaus: "ihan ok"...tunnen itseni näkymättömäksi. Silti kuitenkin harrastamme seksiä ja siinä on kyllä tunnetta mukana molemmillakin, mutta miksi se jää siihen?
En oikeasti kerjää huomiota häneltä. Olen jo melkein luovuttanut. Haluan vaan, että minut huomioitaisiin edes jollain tasolla....yksi kohteliaisuus ta rakkaudentunnustus tekisi minusta onnellisen naisen. Ja mies tietää tämän. Olen sen hänelle kertonut...
..ja vastaus oli: "Sanon sitten, kun haluan sanoa".
Sydän on särkynyt..enkä tiedä mikä tämän on aiheuttanut.
Vastaukset 18
Vanhimmat
puhu sille asiasta : /
Olen pahoillani, että tämä tarpeesi jää tyydyttämättä. Sinun pitää päättää, onko suhde ilman kaipaamaasi huomiota vaivan arvoinen.
Mutta jos päätät jäädä, sinun pitää tyytyä siihen, minkä miehesi on jo todennut: hän sanoo sitten, kun oikeasti haluaa sanoa, vaikka siihen menisi vuosikymmeniä. Hänen kannaltaan käytöksesi on äärimmäisen ahdistavaa, vaikka toppuutteletkin itseäsi.
Minusta oleellista tässä on se, onko teillä hauskoja hetkiä yhdessä kotona ja kodin ulkopuolella. Nauraako hän koskaan kanssasi? Onko hänestä mikään muu kivaa kuin seksi? Keskusteletteko mistään? Ihaileeko hän ketään muita ihmisiä, esim. urheilusankareita?
Toisin sanoen sinä yrität kapaloida suhteenne pieneksi intiimiksi kimpuksi, kun hän ehkä haluaisi suunnata sen ulospäin. Tarvitsette ehkä yhteisiä kokemuksia. Miten olisi etelänmatka -- ilman ahdistavia tunnekeskusteluja. Ja toisaalta saako miehesi yksityisaikaa omille ajatuksilleen ja harrastuksilleen? Voiko miehesi vaikka katsoa telkkaria ilman, että yrität aloittaa keskustelun?
Riittäisikö sinulle suhde, jossa tapahtumat todistavat, että mies nauttii elämästä kanssasi, vaikkei surminkaan haluaisi niin sanoa? Ja jos mies ei nauti elämästä kanssasi, et saa painostaa häntä valehtelemaan.
Onko mies aina ollut tuollainen, vai onko muuttunut avioliiton myötä? Aina vähän aikaa olette toisiinne tutustuneet, kun jo olette kiirehtineet naimisiin. Olisiko miehellä menossa elämässä joku tilanne, että on jotenkin ahdistunit eikä tiedäkään enää mitä elämältään haluaa, tuntuuko että puuttuu jotain olennaista ja on sitoutunut liikaa, rakastaako sinua tarpeekso että jaksaa olla kanssasi lopun elämää, vai tuhlaako aikaansa.
Oliko ennen mitenpaljon hellyyttä ja rakkauden tunnustuksia? Toisaalta se voi olla ihan miehen luonne, taitaa moni mies pitää sitä itsestään selvyytenä, että kun on kerran sanonut rakastavansa niin se riittää, ettei se mitätöidy sillä jos sitä ei päivittäin muista ja jaksa muistutella. Miehet muutenkin on usein "ei niin tunteellisia" tai romanttisia. Kun taas naiset ajattelee asioita tunteella, senhän jo biologiakin määrää.
Keskustelkaa. Selvittäkää yhdessä, että mitkä on tuntemukset, ahdistaako joku tai onko kaikki ok, millaisia tulevaisuuden haaveita kummallakin on. Rakentavaa keskustelua. Pakkohan teidän on yrittää, kun naimisiinkin olette jo ehtineet.
Ihmiset osoittavat rakkauttaan eri tavalla. Toiset eivät sano suoraan että "rakastan sinua" tai "olet kaunis". Jotkut osoittavat rakkauttaan teoilla, eivät sanoilla.
Mutta jos mies ei huomioi sinua millään tavalla (paitsi seksi), niin onhan se ikävää. Oletteko puhuneet asiasta? Rakastaako hän sinua? Onko teillä hauskaa yhdessä? Onko yhteisiä harrastuksia, esim. urheilu?
En osaa enempää kommentoida, mutta muilla oli hyviä neuvoja.
Sulla on sentään mies vielä. Itse laihdutin 33 kg kaks vuotta sitten ja mun tyttöystävä jätti mut heti. Pudotin 113 kilosta 80 kiloon. Mun tyttöystävä oli itse hoikka aina. Mä en kuulemma ollut sama mies kuin 113 kiloisena. Ei mun luonne muuttunut kyllä miksikään omasta mielestäni. Edelleen käyn salilla monesti viikossa.
et ole säälittävä, mies on tunnekylmä paskiainen joka pitää sinua itsestäänselvyytenä. hanki mies joka puhuu ja pussaa!!!
Voi teitä lapsukaisia, odotatte suukkoja, halauksia, vieressä istumista kaiken aikaa.
Tätä on vain seurusteluaikana, kyllä se siihen loppuu, seksi riittää miehelle hän ei ajattele naista uudessa kampauksessa, mekossa.
ei ole ihmekään kun eroja on valtavasti jos naiset eivät ymmärrä, että kun yhteenmuutto on tapahtunut, seurustelun ilot loppuvat. Seksi todellakin riittää miehelle, kunhan sitä on aina kun haluaa tarjolla.
Jos tuollaisen varaa jää, saa olla aika rauhassa.
Miksi et heti aluksi etsinyt miestä, joka myös puhuu ja pussaa? Ei olisi kovasti tarvinut nähdä vaivaa. Miehet ovat (myös) ensin yksilöitä ja vasta sitten sukupuolensa edustajia. Mitä jos sinulle sanotaan että kaikki naiset ovat juuri kuin sinä? Uskotko?
Ei kannata jäädä siihen ensimmäiseen roikkumaan jos suhde ja sen sisätö eivät tyydytä. Miehiä ja naisia on maa(ilma) täynnä. Jokaiselle löytyy sellainen, jonka kanssa on hyvä olla. Pitää vain viitsiä etsiä ja testata. Mikäs sen mukavampaa... ;-)
Hän on siis muuttunut aivan yhtäkkiä muutaman kuukauden sisällä tuollaiseksi. Ja en TODELLAKAAN vaadi, että nyhjäisimme kotona sohvalla käsi kädessä kaiken aikaa..tai edes usein. Enkä edes enää yritä väkisin hänelle asiasta jauhaa. Ihmettelen vaan, mitä on tapahtunut sillä ennen sain häneltä huomiota ihan tarpeeksi. En ole sellainen tyyppi, joka koko ajan tarvitsee kehuja tai hellittelya tai rakkaudentunnustuksia - mutta kai niitä jokainen joskus haluasi? Ja kuitenkin niitä on aiemmin tullut. Nyt vaan kaikki on loppunut kuin seinään. Hän ei ole katosnut minuun moneen viikkoon, paiti kun on suuttunut jostai pienestä asiasta. Hermot hänellä on äärimmäisen kireellä koko ajan, enkä viitsi enempää asiasta udella. Tuntuu, että kodissamme asuu yhtäkkiä joku aivan vieras ihminen sen miehen asussa, jonka kanssa rakastuttiin ja mentiin naimisiin. Olen moneen otteeseen ehdottanut ihan vain vaikka lenkille yhdessä menemistä tai elokuvan katosmista...hän on itse hyvin urheilullinen ja liikkuu päivittäin, mutta kanssani hän ei halua tehdä kertakaikkiaan mitään.
Harmittaa, jos annoin itsestäni sellaisen kuvan, että ahdistelen häntä kysymyksilläni ja kaipaan jatkuvaa huomiotai Näin ei siis ole. Olen yrittänyt asioista hänelle puhua ja se jää aina yksinpuheluksi. Kun kaikki on hänen mielestään ihan hyvin! Koitan unohtaa tämän ikävän olon keksimällä itselleni tekemistä ja harrastuksia.
Kyllä me joskus yhdessä nauramme asioille, mutta nämä hetket ovat niin harvassa nykyään. Se oli juuri se rento ja hyvö olo, mikä miehen seurassa minut valtasi, mihin rakastuin. En oleta / olettanut. että suhde pysyisi samanlaisena läpi vuosien, mutta en ollut varautunut siihen, että rakkaan koko luonne muuttuu noin radikaalisti. Olen tietenkin huolissani hänestä! Ja mietin, onko kaikki kunnossa hänen päässään...
Minä olen meistä se, joka haluaisi enemmän mennä ja tehdä - niin yhdessä tai erikseenkin. En KOSKAAN ole miehen menoihin puuttunut eikä meidän tarvitse kysyä toisiltamme lupaa menoihin. Luotan häneen edelleen. Tottakai aikatauluista täytyy sopia ja toiselle asiasta ilmoittaa. Häntä ei tunnu vain kiinnostavan mikään. Ennen suunnittelimme yhdessä matkoja ja muutenkin tulevaisuutta. Hän ei jaa kanssani ajatuksiaan / suunnitelmiaan enää lainkaan.
Minusta hänen käytöksensä minua kohtaan on ilkeää ja itsekästä. Esim. eilen hän halusi katsella jalkapalloa - joka on aina ollut yhteinen mielenkiintomme kohde. Niinpä asetuin myös olohuoneeseen hänen seurakseen peliä seuraamaan..enkä edes samalle sohvalle. Meni vartin verran ja mies lähti huoneesta sanaakaan sanomatta ja meni nukkumaan. Myöhemmin, kun menin itse petiin, oli hän vielä siellä hereillä..ja varmasi olisi halunnut katsoa pelia, kun jo aamulla siitä mainitsi. Älkääkä nyt saako sitä käsitystä, ettei mies raukka saanut peliäkään rauhassa katsoa minun lässytyksiltäni! Halusin itsekin katsoa peliä ja vain OLLA samassa huoneessa ja hänen seurassaan.
Nämä voi näin kirjoitettuna ja eriteltyinä kuulostaa mitättömiltä asioilta, mutta minulle niillä on isokin merkitys. Ja kaikki tämä kohteliaisuuksien "kerjääminen" ei ole muuta kuin toivetta edes yhteen pieneen kehuun. En ole hänelle toetenkään sanonut että "voisit sinäkin mua vähä kehua.." tai muuta vastaavaa. Olen koittanut olla hyvinkin ymmärtäväinen ja rakentava.
Aahhh..niin paljon avauduttavaa. Kiitos teille vastanneille ohjeista....
Aika kipeää tekstiä, ymmärrän hyvin, että tuo tuntuu pahalta. Ihan muuten vain tulee mieleen monta asiaa, joita aiemmat eivät ole maininneet -
a) Ihan ensimmäisenä tulee mieleen, että miehen käytös kertoisi loukkaantumisesta/mustasukkaisuudesta. Ihan kuin hän työntäisi sinua pois ja haluaisi murjottaa, ja samalla kun olet aivan rikki, hän saisi siitä lisää vettä myllyynsä.
aakohdan jatkona tulee mieleen monta juttua, mikä siihen murjotukseen taas voisi vaikuttaa - miten kaverisuhteesi muuttuivat painonpudotuksen myötä? Saatko huomiota enemmän muilta miehiltä ja miehesi on huomannut sen?
b) Onko miehelläsi toinen nainen?
Näitä tarinoita nyt täällä on pilvin pimein, mutta se oli toinen asia joka kolahti mieleeni kun luin, miten välttelevä miehesi on sinua kohtaan. Tiedätkö missä hän viettää vapaa-aikansa? Kenen seurassa? Onko hän öitä poissa?
Millainen hänen seurusteluhistoriansa on?
Tai ylipäätään, millaisista lähtökohdista hän on (perhesuhteet, mielenterveys..)
Omalla kohdallani kun mieheni alkoi käyttäytyä melkein vastaavalla tavalla, selvisi minulle hyvin pian, että mies oli vain kasvatettu kusipääksi. Alkuvaiheen kiinnostus ja huomioonottavuus minua kohtaan osoittautui myöhemmin puhtaasti teeskennellyksi tai ainakin kuului asiaan eli ansaan saamiseen. Kun olin nk. varma nakki, niin sen jälkeen miehen käytös lipesi käsistä - se äijä käveli aina pois, kun aloin kertomaan omia kuulumisiani hänen omiensa jälkeen. Tai sitten hän otti tyylikkään tonninseteli- katseen ja odotti, että pääsee puhumaan itse. Sen jälkeen koittikin vaihe, jolloin mitään muuta ei enää tehtykään kuin harrastettiin seksiä. Ja paljon harrastettiinkin. Siinä oli intoa mukana, mutta se into ja kiinnostus säilyi miehen ejakulaatioon saakka. Paras tapa saada mieheen eloa oli antaa hänen riisua minut ja ilmoittaa sen jälkeen "ei kiitos, keskutellaanpa". Se oli varma tapa saada mies kilahtamaan, ja kerrankin hän heitti minut asunnoltaan ulos sen jälkeen. Mutta puhuttu ei koskaan. Sen sijaan hän vuodatti kaikki asiansa koko muulle kylälle ja vasta muutama vuosi myöhemmin kuulin, että hän oli inhottavasti naureskellut millaisena ärsyttävää ääntä toimivana patjana toimin hänelle.
Eli neuvoni menneisyyden itselleni olisi, että tarvitsisin enemmän asennetta ja vähemmän halua silitellä miehen egoa. Samaten sinulle sanoisin sen perusteella, millaista jatkuvaa mitätöintiä ja aliarviointia ja hiljentämistä koin silloin, että ottaisin rohkeasti kissan pöydälle ja ilmottaisin, että se meininki ei vain voi jatkua enää. Joko mies ottaa munat pois persvaosta tai jatkaa tota pentumaista pelleilyä yksinään, koska toi ei ole terve parisuhde - murjotus kuuluu neljävuotiaille tai kapisille teineille, jotka eivät saa haluaamansa. Jollei mikään muu tehoa, kirjoita kirje, jossa tiivistät että sinua vituttaa moinen käytös, ja että elämä on liian lyhyt tuollaiseen paskanjauhantaan. Mikäli kantti riittää, älä sano miehelle mitään, vaan pakkaa laukut jo valmiiksi eteiseen, että voit hetkeksi mennä jonnekin muualle - älä kerro kauan olet poissa. Jätä kirje ja lähde sanomatta sanaakaan. Katso mitä mies sen jälkeen tekee, tuleeko häneen eloa. Alkaako hän kysellä minne menit ja miten nopeasti.
Voimia.
Kuulostaa vähän siltä että hänellä on joitakin ongelmia (mielenterveys? suruja? stressiä?). Voisit kysyä että onko jokin vinossa ja että haluaisiko hän puhua siitä sinulle tai jollekin muulle tai ammatti-ihmiselle.
Mielestäni sinun ei tarvitse kestää tuollaista! Kyllä parisuhteeseen kuuluu toisen huomioiminen, juttelu ja yhdessäolo. Tai voit myös itse kysyä neuvoa jostakin ilman että miehesti tarvitsee alussa tietää (parisuhdeterapeutti tai joku psykologi, sukulaiset...?).
Mulle tulee mieleen pelkästään se, että hänellä on toinen nainen. Ihastunut toiseen. Jäädyttää teidän välejä pikkuhiljaa. Sekö asia ei ole tullut sulle mieleen ollenkaan?
Onnittelut! Mainitset jo heti kirjoituksesi alussa että olet laihtunut 30kg! Se on PALJON. Koska tuot asian heti esille välittyy tunne että itsekin arvelet ongelmien johtuvan tuosta painonpudotuksestasi. Onhan näitäkin tarinoita kuultu että mies on tullut mustasukkaiseksi kun emäntä on alkanut sädehtiä aivan uudella tavoin juuri painonpudotusremontin johdosta.
Olitko hoikka kun tapasitte? Oletko lihonut välillä ja sitten pudottanut painoa? Onko miehesi painostanut sinua siihen? Vai kannustanut? Onko hänellä painon kanssa ongelmia?
Naisen paino se on kyllä mielenkiintoinen asia, joka vaikuttaa mieheen. Itse olen ajelehtinut reilusta ylipainosta sieviin mittoihin edestakas tämän nuoruuteni aikana joka kohta alkaa olla takana. Aina on miehilläni ollut jotain sanomista asiasta, milloin on palvottu vanhoja kuviani, milloin kehuttu tyyliin "nyt sinä vasta olet nainen, on tissitkin" jne. Mutta aina on rakkaus perustunut paljon muuhunkin kuin ulkonäköön, tai painoon.
Joka tapauksessa tuo miehesi käytös on jonkin sortin mököttämistä ja vaatisi selvittämistä juurta jaksaen. Nykyinen poikaystäväni käyttäytyy juuri noin kun hän on jostain mustasukkainen. Hänen mustasukkaisuutensa tulee myös esiin aina sattumalta, enkä aina oikein osaa tunnistaa sitä.
Flirttaileminen on osa minua, olen iloinen ja hersyvää naurua täynnä oleva seuraihminen jolla on paljon miespuolisia ystäviä mikä on aina ollut seurustelukumppanille kova machokoitos. Oletko sinä saanut huomiota muilta miehiltä nyt laihtumisesi jälkeen? Tätä kyseli myös toinen kirjoitukseesi vastannut henkilö. Joskus ei tarvita paljoakaan vaimon kehumista kun "murre" herää sohvalla. Asia kannattaa selvittää pian ettei tilanne pahene.
...ja sitten mainitsit äitisi sairastumisen syöpään, ja miten miehesi on jättänyt sinut yksin itkemään. Minun vanhempani ovat kuolleet syöpään, tiedän sen vaiheet ja myös sen ettei toisen ole helppo myötäelää tuota aikaa. Valitettavasti omalla kohdallani valitsin suhteen päättämisen kummallakin kerralla jotta sain miettiä asioita rauhassa ja kantaa suruni yksin.
Parisuhdettasi ehkä koettelee se että sinulla on muutosten täyteinen ajanjakso meneillään. Miehesi ei ehkä vielä tiedä miten näihin asioihin suhtautuisi ja käyttäytyy siksi kylmästi. On myös ihmisiä joita vakava sairastaminen perheen sisällä ahdistaa, ja mahdollinen kuoleman läheisyys. Miehellesi voi olla raskasta seurata sinun muuttumistasi mitä varmasti on tapahtunut myös sisäisesti. Ehkä et itse sitä vielä huomaa itsessäsi, mutta ihminen kasvaa vaikeiden aikojen koetellessa.
Minullekin tuli mieleen että miehesi on ehkä peloissaan uudesta ulkomuodostasi ja haluaa "rangaista" sinua ja lyödä uuden itsevarmuutesi alas. Älä anna hänelle sitä iloa! Toisen huomiotta jättäminen (ei lohduta kun itkee jne) on todella julmaa, yksi väkivallan muoto! Mulla oli samanlainen ex :(
Kuulostaa aivan samanlaiselta tapaukselta kuin minun aviomieheni ja hänellä oli toinen nainen.
Join epäempaattisen olion kanssa on tuskallista elää. Joko hän kärsii syvästä masennuksesta tai nyt vasta hanen luonteensa tulee ilmi. Mikäli syy on jälkimmäisessä Sinä et voi sitä muuttaa.
Olet silloin valinnan edessa - kauanko katsoa tuota käytöstä.
Miehesi voi silti olla hyvä sinua kohtaan, vaikka hän ei ilmaise tunteitaan.